SM-Liiga 1999-2000
Ilves - HIFK 0 - 4 (0-1, 0-2, 0-1)
Kauden pohjanoteeraus

(Ti 16.11.1999) Odotusarvo tiistaiselle kiekkomatsille oli varsin korkea. Vastassa 90-luvun jälkimmäisen puoliskon kaksi suurta kissapetojoukkuetta Ilves ja HIFK. Alla oli myös maaottelutauko, jonka aikana oltaisiin opittu uusia kuvioita. Lisäksi Ilves luisteli kentälle uusitulla ilmeellä, jonka piti heijastua myös vastaavasti kenttätapahtumiin. Mutta miten kävikään? Kentällä nähtiin varsin löysä ottelu, joka varsinkin Ilveksen osalta sisälsi äärettömän heikkoja esityksiä. Kaikki Hakametsässä olleet varmasti ovat samaa mieltä, kun totean Ilveksen esityksen olleen kauden pohjanoteeraus. HIFK ei tähän tietenkään ollut syyllinen ja se kiittikin kahdesta pisteestä voittamalla Ilveksen numeroin 4-0.

Epäonnistuminen jokaisella sektorilla
Kun kerran Ilves esitti kauden pohjanoteerauksen, niin varmasti suotte sen myös minulle. Matsista ei todellakaan olllut ilvesläisittäin ainakaan positiivistä kerrottavaa. Kotijoukkueen otteista paistoi kipsi, joka näkyi kiekkoilun jokaisella osa-alueella. Läpi koko illan pelaajillamme oli suunnattomia vaikeuksia sekä syötön antamisessa että myös vastaanottamisessa. Omalla sinisellä ja keskialueella syötöt napsahtelivat usein naapurin lapaan, eikä kontrolloituja hyökkäyksiä juurikaan illan aikana nähty kotijoukkueen toimesta. Syöttö tuntuivat olevan jatkuvasti kymmenkunta senttiä pielessä ja muutenkin pelaajien aivoitukset liikkumisessa ja paikkojen täyttämisessä eivät käyneet yhteen. Tällöin on luonnollista, että vastustaja kiittää virheistä.

On ala-arvoista mollata vastustajaa, mutta HIFK ei ollut tänään mitenkään erikoinen. Ilves vain oli todella huono. HIFK:n peli sisälsi myös tukun virhesyöttöjä, mutta Ilveksestä ei ollut tänään niiden hyödyntäjäksi. Vieraiden voiton avaimena oli kolmikko Arei Ahonen, Jan Caloun ja Toni Lydman. Ahonen pelasi nollapelin, Caloun upotti kaksi maalia ja Lydman oli mukana kolmessa maalissa. HIFK teki tarvittavan työn voittaakseen, mutta tänään siihen olis todennäköisesti kyennyt jokainen liigaseura. Jos vastassa olisi ollut liigan kärkiseurat, niin nolot hämäläisnumerot olisivat olleet karua totta Hakametsässä. Helsingin punanutut eivät esittäneet ihmeellisyyksiä, mutta vierasjoukkue voi aina olla tyytyväinen, jos voitto irtoaa.

Illan maalit voidaan käydä lyhyesti läpi. Ensimmäinen erä oli molemmilta sekoilua, mutta Caloun pääsi kerran puolittain irti ja se riitti. SM-liigan tarkka-ampuja napautti pienestä kulmasta kiekon haparoineen Pasi Kuivalaisen längistä. Toisen erän alkupuolella Ilveksellä oli pienoinen etsikkoaika ylivoimalla. Ylivoiman viimeiset sekunnit hölmöiltiin ja jäähyltä päässyt Toni Lydman karkasi läpiajoon. Lydman harhautti Kuivalaisen ja tekaisi lukemiksi 0-2. Kimmo Kuhta iski maalin kulmalta HIFK:n kolmannen osuman, kun Ilveksen puolustus nukahti ja illan päätösosumassa Rodrigo Lavins ryntäsi alokasmaisesti Calounia vastaan. Tshekki kiepautti Lavinsin ja teki kauden 18. osumansa.

Ilves voitti laukaisutilaston selvästi, mutta suurin osa laukauksista lähti vaarattomilta alueilta. Ja kun tällöinkään ei kakkoskiekoille löytynyt ehdokkaita, oli illan maalisaldo nolla.

Ilta nollattava nopeasti
Matsin jälkeen Ilveksen valmennusjohdolla oli kova tehtävä. kauden pohjanoteeraus on käsiteltävä nopeasti ja samalla tunne on unohdettava mahdollisimman pian. Jos illan esitykset jatkuvat, ei odotettavissa ole juurikaan ilon hetkiä, mutta eiköhän joukkueen potentiaalinen taito saada jälleen näkyville. Kun kyse oli pohjanoteerauksesta, niin ei positiivisessa mielessä voida juurikaan pelaajia tuoda esille. Ainoastaan nuoren Arto Tukion esitys oli mielestäni maininnan arvoinen. Vastaavilla otteilla Tukio saa itselleen jatkossa runsaastikin peliaikaa. Illan positiivisin Ilvessuoritus tulikin kakkoshallista. Ilveksen B-juniorit kukistivat SM-sarjan ristiinkarsinnassa Bluesin numeroin 3-1. Täten Ilves selviytyi ikäluokkansa ylempään sarjaan.

Niin Ilveksen tie vie torstaina Hämeenlinnaan. Ilveksen esitys ei voi tästä huonontua, joten suunta on joka tapauksessa ylöspäin.



Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
07.45 0-1 Jan Caloun (Toni Lydman, Mike Gaffney)

II erä:
25.19 0-2 Lydman (Santeri Heiskanen)
31.27 0-3 Kimmo Kuhta (Caloun, Lasse Pirjetä) yv.

III erä:
40.50 0-4 Caloun (Markku Hurme, Lydman)

Torjunnat:
Pasi Kuivalainen, Ilves 7+5+8=20 (83.3 %)
Ari Ahonen, HIFK 10+14+11=35 (100.0 %)

Jäähyt:
Ilves 5x2 min.
HIFK 6x2 min.

Yleisöä: 5.306 katsojaa

Palkitut:
*** Jan Caloun
** Ari Ahonen
* Toni Lydman
Karjala: Ahonen
Head&Shoulders: Ahonen

Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Viitakoski
II: Lavins-Puistola, Nikander-Miettinen-Arvaja
III: Henriksson-Sammalkangas, Rantala-Hirvonen-Peltola
IV: (Pettinen)-Tukio, Laitinen-Karjalainen-Nippala