 |
SM-LIIGA 3.2.2001ILVES - ÄSSÄT 4 - 2 (3-0, 0-1, 1-1) |
 |
Viitakosken maalit jälleen voiton avaimena
(3.2.2001) Ilves joutui lähtemään varsin vajaamiehisenä Ässiä vastaan käytyyn kamppailuun, kun pitempään sivussa olevien
J-P Laamasen, Peter Kuchynan ja J-P Pajulan lisäksi ottelusta joutuivat jäämään pois selkäkipujen yllättämä Juha Hautamaa ja flunssainen Toni Dahlman.
Avauserässä ei miesvajaus kaukalossa millään tavalla näkynyt, vaan Ilves esitti todella pirteätä kiekkoilua, mutta ottelun
kaksi jälkimmäistä erää kulki varsin vaisuissa merkeissä. Avauserässä hankittu kolmen maalin etumatka oli kuitenkin
lopulta riittävä ja petolauma lähti viettämään maajoukkuetaukoa 4-2 voiton saattelemana.
Avauserä Ilveksen yksipuolista näytöstä
Ilves aloitti ottelun juuri niin kuin pitääkin eli tiukasti karvaamalla ja luistelemalla. Ässien hyökkäysyritykset
tukehtuivat heti alkuunsa ja vierailijat olivat ensimmäisestä minuutista lähtien vaikeuksissa. Ilveksen hurmosta
oli omiaan lisäämään nopeasti saatu avausmaali. Reilun minuutin pelin jälkeen Ässä-pakin ohi maalin mennyt siniviivalämäri
vieri rännin kautta keskialueelle, jossa tilanteen hyvin haistanut Vesa Viitakoski pääsi kiekkoon. Viitakosken mukana
hyökkäyksessä oli Kimmo Vähä-Ruohola ja vastassa oli ainoastaan yksi Ässien puolustaja, joka pelasi tilanteen
hieman hölmösti ottaen Vähä-Ruoholan kiinni jättäen täten Viitakosken kaksin Kristian Antilan kanssa. Viitakoski
pelasi tilanteen maltilla laittaen Antilan ensin sivuttaisliikkeeseen ja lurittaen kiekon sitten längistä maalin perukoille.
Viitakosken kauden 20. liigaosuma vei Ilveksen 1-0 johtoon jo ajassa 1.39.
Ilves oli erittäin lähellä toista osumaa jo avausmaalia seuranneessa vaihdossa. Aggressiivinen karvaus tuotti tulosta ja
Ässien hätäinen purkuyritys saatiin katkaistua helposti. Kahden nopean syötön jälkeen paikka pelattiin Tony Salmelaiselle,
joka ei saanut kuitenkaan lauottua kiekon tullessa luistimiin. Salmelainen sai väännettyä kiekon takaisin
Timo Koskelalle, jolla oli edessään puolityhjä maali. Koskelan ylös suunnattu rannelaukaus oli hyvä, mutta
Antila pelasti varmalta näyttäneen maalin mahtavalla haamutorjunnalla.
Seuraavaksi Ilveksen Matt Smith oli lurittaa kiekon omaan maaliin rohkean kikkailun seurauksena. Pari minuuttia myöhemmin
Smith kiekon maaliverkkoon sitten saikin ja onneksi vielä oikeaan päähän. Smith nousi B-pisteen kaarelle ja sai
syötön kulmasta Jarkko Nikanderilta. Suora laukaisuyritys pysähtyi Ässä-pakin luistimeen, mutta kiekko pomppi hieman
onnekkaasti uudestaan Smithin ulottuville ja nopea laukaus alanurkkaan sytytti punavalon Antilan selän takana.
Näin Ilves johti vajaan viiden minuutin pelin jälkeen jo 2-0.
Curtis Sheptak sai kaksiminuuttisen heti Smithin maalin jälkeen ja petolauman kolmas osuma oli
todella lähellä tämän ylivoiman aikana. Arto Tukio pyssytti ensin siniviivalta kiekon pystytolppaan
ja rebound kimposi Tommi Miettiselle. Toinen puoli maalista oli tyhjänä, mutta Miettisen suora lämäri meni
niukasti ohi maalin ja Ässät selvisi vielä ilman lisätakaiskua. Seuraavan Ässä-rangaistuksen Ilves kuitenkin
jo hyödynsi tylyllä tavalla. Niklas Hede ehti istua jäähyboxissa vain vaivaiset 5 sekuntia, kun Ivan Majesky
pommitti Arto Tukion poikittaisyötöstä kiekon ristikon kautta verkkoon. Maskia ei tilanteessa ollut, mutta
tuliselle ja tarkkaakin tarkemmalle laukaukselle ei Antila silti mitään voinut.
Ilves hallitsi lähes suvereeniin tyyliin avauserää ja vaikka porilaisetkin muutaman vaaran paikan Ilveksen
maalille saivat rakennettua, olisi Ilves tarkemmalla viimeistelyllä voinut karata vaikka viidenkin maalin karkumatkalle.
17. peliminuutin kohdalla Tony Salmelainen oli täysin vapaana maalin edessä, mutta
hänen suoraan syötöstä lähtenyt laukauksensa osui vain ulkotolppaan. Ässien erän paras maalipaikka tuli viimeisellä
minuutilla Sami Saloselle, joka pääsi yrittämään kavennusta aivan Mika Pietilän nokan alta. Salosen laukaus
ei kuitenkaan noussut tarpeeksi ja näin erätauolle siirryttiin Ilveksen 3-0 johtonumeroista.
Ilveksen meno hiipui toisessa erässä
Toiseen erään kaukaloon luisteli aivan erilainen kissapeto kuin avauserään. Luistin ei enää liikkunutkaan
samaan tahtiin ja kun vierailijat samalla paransivat omaa liikettään, oli Ilves yllättäen alakynnessä. Ilveksen
pelaamista sekoitti vielä alati vaihtuvat hyökkäyskoostumukset. Kuumeinen Timo Koskela joutui nimittäin jättämään
leikin kesken ja hyökkääjiä jouduttiin kierrättämään, kun edes kolmea täyttä hyökkäysketjua ei ollut enää
pelikuntoisena.
Kolmen minuutin kohdalla Mika Pietilä pelasi hieman huolimattomasti kiekkoa maalin takana ja ässäläinen pääsi tuikkaamaan
kiekon maalin eteen. Markku Tähtinen pääsi yrittämään avopaikasta kavennusmaalin tekoa, mutta Pietilä ehti loistavasti
paikkaamaan erheensä ja torjui kiekon väljemmille vesille. Ilveksen löysäillessä Ässät hallitsi toisen erän
pelitapahtumia, mutta kunnon maalipaikkoja se sai silti luotua yllättävän vähän. Ilves onnistui pitämään
porilaiset kulmissa, joista ei totutusti maaleja isketä.
Arto Tukio sai erän puolivälin jälkeen rangaistuksen koukkaamisesta ja tämän kakkosen aikana vierailijat
saivat tehtyä todella onnekkaan kavennusmaalin. Curtis Sheptak heitti viivalta ohjattavaksi tarkoitetun rannelaukauksen
kohti maalia. Ohjaajia ei laukaukselle löytynyt ja niinpä Pietilä sai torjuttua kiekon helposti. Torjunnasta kiekko
kimposi kuitenkin Ivan Majeskyn luistimen kautta kohti maalia ja kiekko lipui ärsyttävän hitaasti juuri maaliviivan
yli ennen Pietilän pelastusyritystä.
Ilveksellä ei toisessa erässä hyviä maalipaikkoja juurikaan ollut. Monta vaarallisen näköistä ylivoimatilannetta
saatiin kyllä maalin edustalle luotua, mutta ratkaiseva syöttö epäonnistui joka kerta ja tilanteet valuivat hukkaan.
Maalia Ilves ei peliesityksellään kyllä olisi edes ansainnut ja petolauma sai olla varsin tyytyvöinen, että
pääsi kahden maalin johtoasemassa toiselle erätauolle.
Viitakosken maali ratkaisi voiton
Kolmas erä lähti liikkeelle samoissa merkeissä kuin toinen erä. Ilveksen peliesitys oli edelleen vaisua ja Ässät
kontrolloivat pelitapahtumia. Ilvesläisten ajatukset taisivat harhailla jo illalla odottaneessa saunaillassa.
Kahden minuutin kohdalla Mika Pietilän hanska heilahti näyttävästi Veli-Pekka Hårdin kohti ylänurkkaa lähettämän
lämärin tielle ja entinen Ilves-peluri joutui vain päätään pudistellen toteamaan maalin jääneen syntymättä.
Pari minuuttia myöhemmin Jarkko Nikander potki itsensä karkumatkalle kesken porilaisten painostuksen.
Nikanderin harhautusyritys jäi kuitenkin varsin kesyksi ja Kristian Antila torjui tilanteen helposti.
Ässät hallitsi selvästi erän ensimmäistä puoliskoa ja sai luotua muutaman todella vaarallisen mylläkän
Ilveksen maalille. Onnikin oli nyt Ilveksen puolella eikä Ässät missään vaiheessa päässyt maalin päähän.
3-2 maali tähän paikkaan olisi saattanut vaikka vielä kääntää ottelun.
Erän puolivälin jälkeen Ilves sai koottua rivinsä hieman parempaan iskuun eikä Ässät saanut enää
luotua tilanteita. Lopullisen kuoliniskun Ässille antoi sitten Vesa Viitakoski ajassa 54.13. Raimo Helminen
antoi laidan kautta syötön vauhdissa olleelle Viitakoskelle, joka purjehti maalille ja nosti todella komeasti
kiekon tolpan kautta verkkoon. Ässät sai vielä kavennettua viimeisellä minuutilla loppunumeroiksi 4-2 Sami Salosen
ohjattua Eric Perrinin vedon ylänurkkaan. Sarjapisteet jäivät kuitenkin Tampereelle ja näin tupsukorvat nousivat
jo kahden pisteen päähän viimeistä kotietupaikkaa hallussaan pitävästä HIFK:sta, jolla on tosin
yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Tauon jälkeen kaksi huippupeliä Hakametsässä
Ilveksen peli kulki tänään erinomaisesti ensimmäisen erän ajan, mutta kummasti hyvä peliote sen jälkeen hukkui. Pelkkä hyökkäyksen miesvajaus ei otteen katoamista riitä selittämään, vaan suurempi syy
vaisuihin otteisiin taisi löytyä kentällä olevien pelaajien korvien välistä. Onneksi puolustusasenne säilyi
kuitenkin siedettävänä ja kaksi tärkeää pistettä saatiin ottelusta kotiin.
Ilveksen paras pelaaja oli tänään ties monennenko kerran Vesa Viitakoski. Viitakoski on paukuttanut
joulutaon jälkeisissä 12 ottelussa 11 maalia ja antanut 5 maalisyöttöä eikä kultakypärä Raimo Helminenkään
ole enää kuin 2 pistettä Veskua edellä pistepörssissä. Viitakosken lisäksi Ilveksestä erottui edukseen
jälleen myös Tony Salmelainen, jonka hurja karvaaminen ja luistelu sai taas aikaan monta vaarallista
maalitilannetta.
Ilveksellä on nyt edessään reilun viikon mittainen maajoukkuetauko. Raimo Helminen, Vesa Viitakoski ja Jani Nikko
edustavat Ilveksen värejä Sweden Hockey Gamesissa ja muu joukkue keskittyy tiukkaan harjoitteluun. Tauon jälkeen
Ilveksellä on Hakametsässä kaksi todellista huippukamppailua. Tiistaina 13.2. vastassa on paikallisvastustaja
Tappara ja saman viikon lauantaina aina sytyttävä HIFK. Näihin otteluihin on odotettavissa suuri yleisöryntäys,
joten otteluliput kannattaa käydä lunastamassa jo ensi viikon aikana!
Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi
Ottelupöytäkirja |
I erä |
Maalit |
1.39 Vesa Viitakoski 20 1-0 |
4.13 Matt Smith 3 (Jarkko Nikander 4) 2-0 tv. |
11.00 Ivan Majesky 2 (Arto Tukio 8, Tommi Miettinen 17) 3-0 yv. |
Rangaistukset |
2.59 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Huitominen |
2.59 Jari Korpisalo, Ässät 2 min. Väkivaltaisuus |
4.59 Curtis Sheptak, Ässät 2 min. Koukkaaminen |
10.55 Niklas Hede, Ässät 2 min. Koukkaaminen |
13.16 Curtis Sheptak, Ässät 2 min. Estäminen |
19.11 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. Estäminen |
II erä |
Maalit |
34.12 Curtis Sheptak 3-1 yv. |
Rangaistukset |
32.36 Arto Tukio, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
37.08 Vesa Salo, Ässät 2 min. Koukkaaminen |
39.02 Kristian Antila, Ässät 2 min. Korkea maila |
40.00 Tommi Miettinen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
III erä |
Maalit |
54.13 Viitakoski 21 (Raimo Helminen 32) 4-1 sr. |
59.19 Sami Salonen (Eric Perrin, Sheptak) 4-2 sr. |
Rangaistukset |
44.08 Tuomo Kyhä, Ässät 2 min. Koukkaaminen |
Torjunnat |
Mika Pietilä, Ilves 8+4+11=23 torjuntaa (92.0 %) |
Kristian Antila, Ässät 11+7+10=28 torjuntaa (87.5 %) |
Jäähyt |
Ilves 4x2 min. |
Ässät 7x2 min. |
Yleisömäärä |
4775 kpl |
Palkitut |
Expert: Tony Salmelainen |
Kolme tähteä: Vesa Viitakoski |
Kaksi tähteä: Matt Smith |
Yksi tähti: Curtis Sheptak |
Ilveksen kentälliset |
I: Tukio-Majesky, Salmelainen-Miettinen-Koskela |
II: Bruun-Nikko, VähäRuohola-Helminen-Viitakoski |
III: Smith-Pettinen, Sammalkangas-Peltonen-Nikander |
IV: Welling |
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta |
Pajula, Hilden, Kuchyna, Laamanen, Hautamaa, Dahlman |
www.ilves.com |
|