Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Haastattelut

 

Jukka Tiilikainen mutkan kautta Manseen

(22.12.2004) Jukka Tiilikaisen siirtyminen Ilvekseen ei tapahtunut yhdessä yössä. - Kyllä siitä on ollut puhetta jo pidempään. Päätin kuitenkin kauden alussa lähteä katsomaan Sveitsin päähän, pohtii Jukka.

Niin kuin monessa Sveitsin joukkueessa, tilanne kävi ulkomaalaispelaajille ahtaaksi, kun rapakon takaa alkoi tulla NHL-tähtiä. - Olin jäämässä viidenneksi ulkomaalaisvahvistukseksi. Peliajasta ei ollut täyttä varmuutta, ja Ilveksen kanssa saimme hommat nopeasti sovittua, joten täällä ollaan, iloitsee Tiilikainen.

Jukka on ollut joukkueen mukana nyt toista viikkoa, ja homma on lähtenyt hyvin käyntiin. - Hyvä, että pääsin juuri tässä pelitauolla mukaan treeneihin. Pääsee hyvin tutustumaan joukkueeseen.

Jukka Tiilikainen


Ensivaikutelma Ilveksestä on hyvä. - Olen aika paljon kiertänyt eri joukkueissa, mutta Ilveksessä on ehkä paras joukkuehenki, mihin olen törmännyt. Kaikilla on valtava halu tehdä töitä joukkueen eteen, ja Curre on tehnyt tekemisen mielekkääksi.

Lindströmiä Tiilikainen kuvailee tyypilliseksi ruotsalaisvalmentajaksi, joka antaa pelaajalle paljon vastuuta. Tarvittaessa Curre osaa olla myös erittäin tiukka ja vaativa, mikä selittää varmasti osaltaan hyvän joukkuehengen.

Roolistaan Ilveksessä Jukka miettii seuraavaa. - Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän haluaa kliseisesti auttaa joukkuetta. Mulle käy rooli kuin rooli. Pääasia on, että joukkue pärjää, selvittää Tiilikainen.

Entä maistuisiko paikka Helmisen laiturina? - Jos kysyt keltä tahansa SM-liigan pelaajalta tuon kysymyksen, et varmaan monenlaisia vastauksia saa, nauraa Jukka.

Haastattelu ja kuva: Mikko Helin


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute