Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Raimo Helminen "C"

 


Raimo Helminen
Kuva: Jouni Valkeeniemi



Raipe täytti viime kauden aikana 40 vuotta, mutta pelasi parhaimmillaan 20-kesäisen ilolla ja innolla. Upean tehopistesaaliin jälleen kerran kasannut Maestro ei luopunut paikastaan Ilveksen tärkeimpänä pelaajana, vaan vei joukkuetta eteenpäin sen itseoikeutettuna henkisenä ja pelillisenä johtohahmona. Helmisen kevätkautta varjosti kivulias olkapäävamma, joka söi hieman miehen tehoja, mutta ei vaikuttanut kapteenin tunnolliseen ja tarkkaan puolustuspelaamiseen.

Koivistonkylän ulkojäillä maagisen kiekonkäsittelytaitonsa kehittänyt Helminen on yksi suomalaisen kiekkohistorian taitavimmista pelaajista. Millintarkoista, usein vapaaseen maalintekopaikkoihin johtavista lättysyötöistään kuuluisa Raipe on Ruotsista kotiseuraansa palattuaan ollut Ilveksen ja koko SM-liigan keulakuva. Hänet tunnetetaan kaikkialla Hangosta Nuorgamiin ja Vaasasta Ilomantsiin.

Kauden alla Raipe on parannellut olkapäätään leikkauksen jäljiltä ja keskittynyt harjoituspelien tahkoamisen sijaan rakentamaan kovaa kuntopohjaa pitkän talven varalle. Maestro onkin fyysisesti huippuiskussa ja saanee taas kannettavakseen päävastuun niin joukkueen ykkösylivoiman pyörittämisestä kuin alivoimapelinkin johtamisesta. Raipe on edelleen Ilvekselle korvaamaton hahmo niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Joko vihdoin joku nuoremmista pystyy ottamaan osan Helmisen kantamasta vastuusta harteilleen?



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1982-83

Ilves Tampere

SML

31

2

3

5

0 min

1982-83

Ilves Tampere

SM-A

13

7

20

27

20 min

1983-84

Ilves Tampere

SML

37

17

13

30

14 min

1984-85

Ilves Tampere

SML

36

21

36

57

20 min

1985-86

New York Rangers

NHL

66

10

30

40

10 min

1986-87

New Haven Nighthawks

AHL

6

0

2

2

0 min

1986-87

New York Rangers

NHL

21

2

4

6

2 min

1986-87

Minnesota North Stars

NHL

6

0

1

1

0 min

1987-88

Ilves Tampere

SML

31

20

23

43

42 min

1988-89

Springfield Indians

AHL

16

6

11

17

0 min

1988-89

New York Islanders

NHL

24

1

11

12

4 min

1989-90

Malmö IF Redhawks

SWE-2

29

26

30

56

16 min

1990-91

Malmö IF Redhawks

SWE

33

12

18

30

14 min

1991-92

Malmö IF Redhawks

SWE

40

9

18

27

24 min

1992-93

Malmö IF Redhawks

SWE

40

9

33

42

59 min

1993-94

Malmö IF Redhawks

SWE

38

20

24

44

26 min

1994-95

Malmö IF Redhawks

SWE

35

10

19

29

55 min

1995-96

Malmö IF Redhawks

SWE

40

8

19

27

53 min

1996-97

Ilves Tampere

SML

49

11

39

50

54 min

1997-98

Ilves Tampere

SML

46

12

36

48

42 min

1997-98

Ilves Tampere

Cont. cup

3

1

5

6

2 min

1998-99

Ilves Tampere

SML

53

12

38

50

44 min

1998-99

Ilves Tampere

EHL

6

0

3

3

0 min

1999-00

Ilves Tampere

SML

51

7

38

45

68 min

2000-01

Ilves Tampere

SML

56

9

37

46

28 min

2001-02

Ilves Tampere

SML

56

7

34

41

12 min

2002-03

Ilves Tampere

SML

53

10

21

31

77 min

2003-04

Ilves Tampere

SML

56

9

34

43

46 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

53

7

21

28

45 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1982-83

Ilves Tampere

SML

6

0

0

0

2 min

1982-83

Ilves Tampere

SM-A

3

1

5

6

2 min

1983-84

Ilves Tampere

SML

2

0

0

0

2 min

1984-85

Ilves Tampere

SML

9

2

4

6

10 min

1985-86

New York Rangers

NHL

2

0

0

0

0 min

1987-88

Ilves Tampere

SML

4

1

1

2

10 min

1989-90

Malmö IF Redhawks

SWE-2

3

2

1

3

2 min

1990-91

Malmö IF Redhawks

SWE

2

0

1

1

4 min

1991-92

Malmö IF Redhawks

SWE

10

1

3

4

4 min

1992-93

Malmö IF Redhawks

SWE

6

1

0

1

8 min

1993-94

Malmö IF Redhawks

SWE

11

1

7

8

8 min

1994-95

Malmö IF Redhawks

SWE

7

3

2

5

4 min

1995-96

Malmö IF Redhawks

SWE

5

1

3

4

12 min

1996-97

Ilves Tampere

SML

8

1

5

6

2 min

1997-98

Ilves Tampere

SML

9

3

5

8

10 min

1998-99

Ilves Tampere

SML

4

0

3

3

2 min

1998-99

Ilves Tampere

EHL

6

3

7

10

0 min

1999-00

Ilves Tampere

SML

3

1

0

1

12 min

2000-01

Ilves Tampere

SML

9

1

6

7

2 min

2001-02

Ilves Tampere

SML

3

0

0

0

0 min

2003-04

Ilves Tampere

SML

7

1

3

4

2 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

7

0

1

1

2 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

41


Raimo Helminen


Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymäaika: 11.3.1964
Syntymäpaikka: Tampere
Pituus: 183 cm
Paino: 88 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 608 ottelua, 144+374=518, 492 min
SM-liiga play off yht: 71 ottelua, 10+28=38, 56 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute