|
|
| |
Joukkueen kuulumiset
Valmentajat haluavat
nälkäisen joukkueen
(13.5.2004) Ilveksen joukkue harjoittelee täysillä ensi kautta varten. Nyt terästetään pohjia ja poltetaan pelikauden jälkeen mahdollisesti kertyneet rasvat. Toukokuussa mennäänkin pääasiassa aerobisesti pohjia rakentaen. Tämän tähden ei jääleiriäkään järjestetä.
Kesäkuussa sitten tempoa lisätään anaerobiselle tasolle ja heinäkuun omatoiminen harjoittelu painottuu taas aerobiseen harjoitteluun, koska kesäloman jälkeen on taas vauhdikas elokuu edessä.
Joukkue lähtee kesälomalta palattuaan 26.7. välittömästi viideksi päiväksi Tanhuvaaran urheiluopistolle leirille. Kesän aikana harjoituskertoja on 9-10 viikossa ja palautumiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, jotta harjoituksesta saadaan maksimaalinen teho irti.
– Joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja hyvä henki, vaikka tietenkin se on vähän erilaista kuin viime vuonna tähän aikaan, koska meillä on nyt paljon nuoria pelaajia. Pelaajat ovat kuitenkin aloittaneet erittäin hyvin työn teon, kiittelee päävalmentaja Vaclav Sykora.
Sykora uskoo, että joukkueesta lähteneiden pelaajien tilalle löydetään korvaajat. – Odotan vielä ryhmään yhtä tai kahta puolustajaa sekä kahta laitahyökkääjää. Sen jälkeen uskon, että lähtijöiden jättämät aukot on paikattu, arvioi Sykora.
Vain työnteolla voitetaan
Toinen valmentaja Jarmo Jamalainen sanoo, että joukkue on muotoutumassa juuri sellaiseksi kuin pitääkin. – Paljon potentiaalia. Kehityskelpoisia pelaajia, joilla nälkää riittää. Jääkiekkoa ei onneksi vielä pelata pelkillä tilastoilla ja aikaisemmilla meriiteillä. Sitä pelataan kovan työnteon ja joukkueeseen sitoutumisen kautta. Onhan tässä hyvät esimerkit tänä keväänä NHL:sta ja MM-kisoista, muistuttaa Immu.
Urheilutoimen johtaja Juha Hautamaalla on virityksiä menossa ja verkkoja vesillä monella suunnalla. – Valmentajien kanssa on sovittu, että emme tee mitään paniikkiostoksia. Jos emme nyt löydä sopivia pelaajia oikeille paikoille, niin jatkamme kärsivällisesti etsintää. Nykyisin ei voi joukkuetta täyttää ja pelaajabudjettia kuivuttaa keväällä. On pakko jättää pelivaraa syksyksi ja talveksi, Hautamaa sanoo.
– Pystymme jatkossa täydentämään joukkuetta kaikessa rauhassa ja reagoimaan pelaajamarkkinoiden muutoksiin. Meidän pitää vain olla kärsivällisiä, painottavat myös valmentajat Sykora ja Jamalainen.
Hän muistuttaa myös maalivahtitilanteesta. – Meidän pakko olla varuillamme myös tässä, koska jos esimerkiksi käy niin huonosti, että Juha Pitkämäki loukkaantuu pidemmäksi aikaa, niin on hankittava maalivahti. Vaikka Tuukka Rask on on eräs kaikkien aikojen lupaavimmista maalivahdeista, ei hän vielä noin nuorena voi yksin kantaa koko vastuuta, huomauttaa Hautamaa.
Sykoran toivomat 1-2 puolustajaa ja pari laitahyökkääjää nimenomaan ykkös-/kakkosketjuun ovat Hautamaalla koko ajan hakusessa. – Meillä on useita vaihtoehtoja menossa ja ne neuvotellaan ja tsekataan tietenkin tärkeysjärjestyksessä. Mieluiten otamme haettavalle pelipaikalle parhaan mahdollisen pelaajan budjettimme puitteissa. Kaikkia ulkomaalaispaikkoja emme täytä ennen liigan alkua. Jätämme yhden tai kaksi ulkomaalaispaikkaa täyttämättä, Hautamaa tarkentaa.
Vaclav Sykora uskoo, että jatkosopimukset tehneistä pelaajista löytyy paljon potentiaalia. Samaa korostaa myös Immu. – Heillä on vuosi enemmän kokemusta ja nyt monet heistä saavat paremman harjoittelukauden alle kuin vuosi sitten. Heistä monet ottavat suuremman roolin ja enemmän vastuuta kuin viime kaudella, valmentajat muistuttavat.
Vaikka harjoituksissa hikoileva ryhmä on nuori, niin Erkki Rajamäki ja Timo Peltomaa omalta osaltaan pitävät huolta, että asiat tehdään jämptisti.
Myös tulevaisuus mielessä
Joukkueen rakentaminen ei ole pelkästään ensi kauden asia, vaan samaan aikaan pyritään löytämään tulevien kausien vastuupelaajia. – Lähivuosina pelaajista on kova kilpailu ja sen tähden on haettava myös sellaisia potentiaalisia nuoria pelaajia, jotka voivat sitten ottaa vastuuta ja suurempaa roolia seuraavina kausina, Hautamaa huomauttaa.
Nettikeskusteluissa on ihmetelty, miksi Ilves pihtaa rahaa joukkuetta rakennettaessa? – No onhan sitä hiukan pihdattavakin, kun sitä on se 1,2 miljoonaa euroa. Viime kauden jatkosopimukset ovat huomattavasti kalliimpia, koska pelaajien arvo tietenkin hyvän kauden jälkeen nousi. Ne olivat kuitenkin sellaisia pelaajia, jotka valmentajat halusivat ehdottomasti pitää joukkueessa ja sen tähden heihin oltiin valmiitta sijoittamaan, Hautamaa kertoo.
Moneenko kalliiseen pelaajaan (noin 150 000 €/ kausi) on Ilveksellä varaa? – Yhteensä korkeintaan kahteen tai kolmeen, vastaa Hautamaa.
Sopimuspelaajat:
Maalivahdit:
Juha Pitkämäki
Tuukka Rask
Puolustajat:
Joonas Rönnberg
Ville Koistinen
Teemu Jääskeläinen
Cory Murphy
Henri Laurila
Lasse Korhonen (try out)
Hyökkääjät:
Ossi Pellinen
Antti Miettinen
Jesse Niinimäki
Marko Luomala
Timo Peltomaa
Erkki Rajamäki
Ville Leino
Marek Vorel
Tommi Jäminki
Mikko Suvanto
Simo Vidgren
Miikka Jäske (try outille elokuun alussa)
Harjoitusringissä:
Tommi Välimaa (A-junioreista)
Jaakko Ruuhonen (A-junioreista)
Toni Niemi (A-junioreista)
Lisäksi kesäkuun alussa harjoitusrinkiin liittyvät Ilveksen 1987 syntyneet maajoukkuemiehet.
Katso Miikka Jäsken pelaajatiedot
Katso Jaakko Ruuhosen pelaajatiedot
Katso Tommi Välimaan pelaajatiedot
Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
|
|
|
|