Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Pelicans-Ilves 3-4 rl. (2-0, 0-3, 1-0, 0-0, 0-1)

 

Turunen kruunasi Helmisen juhlat

(23.10.2004) Tommi Turusen onnistunut rangaistuslaukaus Pelicansin verkkoon katkaisi Ilveksen kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputken ja toi tärkeät kaksi pistettä Tampereelle. Kotijoukkueen salama-alku oli ratkaista pelin jo avauserässä, mutta Raimo Helmisen kolmoskenttä nosti joukkueen takaisin peliin mukaan ja Turusen onnistuminen rangaistuslaukauskilpailussa toi Ilvekselle 4-3 -vierasvoiton. Illan suurin sankari oli kuitenkin tehot 2+1 merkkauttanut Helminen, jonka syöttöpiste Jussi Pesosen kavennusmaaliin oli Maestron 500. tehopiste SM-liigassa.

Lauantai-illan huumaa lahtelaisittain

Saturday Night Fever -teemalla lauantai-kotipelejään markkinoiva Pelicans oli latautunut kamppailuun hyvin, ja Ilves sai avauserässä tuta pussinokkien iskukyvyn. Mustissa, varta vasten lauantai-pelejä varten teetetyissä, todella tyylikkäissä kolmospaidoissa esiintynyt Pelicans tarjosi heti ottelun kahden ensimmäisen minuutin aikana huumaa, jollaista harvemmin on Lahdessa totuttu näkemään. Ajassa 2.10 kotijoukkue oli nimittäin lyönyt kiekon kaksi kertaa ohi Ilves-maalille palanneen Juha Pitkämäen.

Ensimmäisestä sekunnista lähtien kotijoukkue vei pelin Ilves-päätyyn, ja aivan kohmeessa ollut vierailija ei kyennyt ainoaankaan järkevään ratkaisuun. Avausosuman Pelicans iski ensimmäisestä paikastaan, kun Ville Hirvosen laukauksen paluukiekosta Tommi Hannus pääsi estelyittä napauttamaan kiekon Juha Pitkämäen selän taakse ajassa 1.21. Toinen laukaus, ensimmäinen maali.

39 sekuntia myöhemmin kiekko oli toisen kerran Ilves-maalissa. Toni Saarinen ja Jesse Welling pelasivat vetopaikan siniviivalla päivystäneelle Ville Varakkaalle, jonka laukaus yllätti Pitkämäen kieltämättä hieman helpon näköisesti. Kolmas laukaus, toinen maali. Ei mikään unelma-alku maalivahdille, jonka itseluottamusta koeteltiin jo keskiviikon paikallispelissä kovalla kädellä. Taube kuitenkin kokosi itsensä hyvin, eikä lipsahduksia enää sattunut.

Pelicans vei ensimmäistä kymmenminuuttista miten tahtoi, Ilves ei saanut aikaan ainuttakaan konrolloitua hyäkkäystä. Kotijoukkueen virheistä Pasi Nurmisen torjuntavirettä päästiin kuitenkin muutaman kerran testaamaan, muuten valkopaitainen lammaslauma oli hätää kärsimässä. Avauserän toisella puolikkaalla Ilves pääsi kahdesti yrittämään kavennusmaalia ylivoimalla, mutta poikkeuksellisen hyvin pyörineistä pakkopeleistä huolimatta kiekkoa ei verkkoon asti saatu kertaakaan kammettua. Näin ollen Pelicans kahden maalin johdossa ensimmäiselle erätauolle.

Hyvät naiset ja herrat, Raimo Helminen

Raimo Helminen. 570 ottelua. 141 maalia. 361 maalisyöttöä. 502 pistettä. Lauantai-illan suurin saknkari Lahden jäähallissa oli kaikille tuttu mies. Kahdella maalillaan ja yhdellä syötöllä joukkonsa kotijoukkueen rinnalle ja ohi nostanut Raipe saavutti urallaan jälleen yhden merkittävän merkkipaalun. Syöttöpiste Jussi Pesosen kavennusmaaliin oli Maestron 500. tehopiste SM-liigassa. Ilves.com onnittelee!

Ilves oli erätauon aikana löytänyt jostakin aivan uuden vaihteen, aivan kuin avauserän aikana luistimissa olisi jokaisella pelaajalla ollut teräsuojat paikoillaan, niin suuri ero vierasjoukkueen liikkeessä avauserään verrattuna oli. Pelicansin valtasi varmasti hienon avauserän jälkeen hienoinen hyvän olon tunne, mutta pelkästään sen piikkiin ei Ilveksen toisen erän vahvaa esistystä voida laittaa. Etenkin Ilveksen kolmoskenttä, Jussi Pesonen - Helminen - Timo Peltomaa, oli liekeissä. Pitkään katsomon puolelta pelejä seuraamaan joutunut Peltomaa toi nyt koko joukkueelle juuri sellaisen esimerkin omalla tekemisellään, jollaista keskiviikon karvaan paikallispelin jälkeen kaipasin. Vaikka sota ei kuulemma yhtä miestä kaipaakaan, oli Tinke tänään takuuvarmasti yhtä tärkeä mies kuin Ville Nieminen Tapparalle keskiviikkona. Ja se on paljon se.

Peltomaa ja Helminen olivat juonimassa Ilveksen kavennusmaalia, jonka viimeisteli siis kultakypärä Jussi Pesonen. Peltomaa karvasi kiekon keskialueella itselleen ja vei sen puolustaja Topi Lehtosen estelyistä huolimatta väkisin siniviivan yli. Helminen nappasi kiekon Tinken jaloista, otti pari liukua kohti maalia ja heitti millintarkan lätyn heittäytyneen Antti-Pekka Lambergin yli Pesoselle. Pessi kiersi vastaan rynnänneen Nurmisen ja siirsi kiekon hallitusti maaliin. Pian maalin jälkeen Steve Kariya petasi maukkaan tekopaikan Marko Luomalalle, jonka kädet olivat kuitenkin hieman kohmeessa eikä hallitsematon sutaisu yllättänyt Pasi Nurmista.

Ilves tuli rinnalle reilu minuutti erän puolivälin jälkeen, kun Pasi Nurminen torjui Raimo Helmisen aloitusvoitosta kiekon saaneen Ismo Kuoppalan laukauksen eteensä, ja ensimmäisenä tänään miltei joka paikkaan ehtinyt Raipe oli jälleen ensimmäisenä kiekossa ja nosti sen rauhassa ohi maassa maanneen Nurmisen.

Erän kolmas, ja hienoin, maali nähtiin muutama minuutti ennen erän päätöstä. Konkarikaksikko Peltomaa-Helminen näytti nuoremmilleen esimerkkiä, miten ylivoimahyökkäys päätetään hallitun näyttävästi maaliin. Teemu Jääskeläinen katkaisi Pelicans-hyökkäyksen puolustussinisellä ja laittoi vahvan paluun jäälle tehneen Timo Peltomaan vauhtiin vasemmalle laidalle. Peltomaa vei kiekon yli hyökkäysinisen, ja heitti millintarkan rystylätyn maalinkulmalle viilettäneelle Helmiselle, jolla oli Pelicans-pakin roikkumisesta huolimatta helppo työ siirtää unelmapassi ohi hölmistyneen Nurmisen. Pelicansilla ei tainnut koko toisen erän aikana olla ainuttakaan kunnolliseksi maalipaikaksi laskettavaa tilannetta, kun niitä Ilveksellä oli toista kymmentä. Liian usein laukaukset kuitenkin viuhuivat ohi maalin tai pahimmassa tapauksessa hyvän hyökkäyksen päätteeksi ei saatu laukausta aikaan lainkaan. Kolme maalia siis kuitenkin nähtiin, ja niiden turvin Ilves-johdossa toiselle erätauolle.

Ilves passivoituu, Heiskanen tasoittaa

Ottelun kolmannen erä alku mentiin hienokseltaan Ilveksen merkeissä, mutta mitään konkreettista vieraat eivät näennäisestä hallinnasta huolimatta aikaan saaneet. Erän edetessä maalittomana lähemmäksi puoltaväliä, passivoitui Ilveksen peli jälleen kerran kohtalokkaasti. Joukkue antoi vapaaehtoisesti ohjat Pelicansille, joka vyöryttikin pelin kerta toisensa jälkeen kohti Juha Pitkämäen maalia. Yhden maalin johto on jääkiekossa niin pieni asia, ettei sen varmistelu ja turha peruuttelu ole missään nimessä järkevää. Ilveksen onni oli, ettei vastassa ollut Pelicansin vahvempi yhdistelmä. Muutoin joukkue olisi jäänyt jyrän alle ja pistetili ei todennäköisesti olisi kasvanut pisteelläkään.

Pelicansin painostuksesta huolimatta tasoitusmaalia saatiin odotella erän puolen välin yli. Raimo Helminen hävisi oman pään aloituksen Ville Hirvoselle, joka kaivoi kiekon siniviivalla odotelleelle Santeri Heiskaselle. Heiskanen laukoi kiekon suoraan syötöstä vastustamattomasti Pitkämäen vartioiman maalin vasempaan yläkulmaan. Hyvin itsensä vaikeasta alusta koonnut Taube oli täysin voimaton vahvan maskin takaa lähteneen Heiskasen vedon edessä. Näin kotijoukkue nousi ansaitusti tasoihin ja kiinni yhteen pisteeseen. Erän loppuhetkillä kummallekin joukkueelle tarjottiin vielä ratkaisupaikkoja, joista ehkä parhaaseen pääsi viimeisellä minuutilla Tommi Turunen, joka ei kuitenkaan selkeässä ylivoimahyökkäyksessä saanut edes laukausta aikaan. Pelicansin paras paikka siunaantui kultakypärää kantaneelle Sami Saloselle, jonka laukauksen Pitkämäki onnistui kuitenkin patjoillaan torjumaan kaukalon kulmaan. Lukemista 3-3 siirryttiin näin ollen jatkoajalle.

Turunen rankaisee vanhaa seuraansa

Jatkoajalla ei juurikaan mainittavia tapahtumia nähty, ja ratkaisua lähdettiinkin hakemaan jälleen kerran rangaistuslaukauskilpailusta. Pasi Nurminen luisteli heti jatkoajan päättymisen jälkeen kotijoukkueen vauhtoaition eteen ja ilmoitti päävalmentaja Petri Matikaiselle että kakkosveskari Karri Rämö saa hoitaa rankkarikisan. Bonuspisteen metsästykseen Pelicans-ryhmästä lähti ensimmäisenä laukojana Ville Hirvonen, jonka yritys jäi kuitenkin vaatimattomaksi, sillä edes kunnollista laukausta ei Ilves-kasvatti aikaan saanut. Ilveksestä ensimmäisenä pääsi yrittämään Jussi Pesonen, mutta kylmiltään maaliin joutunut Rämö seurasi hyvin Pesosen harhautuksen ja piti kotijoukkueen edelleen mukana pelissä. Kun Juha Pitkämäki torjui helposti lahtelaisten toisen laukojan, Sami Salosen heppoisen yrityksen, oli sankarin paikka tarjolla Tommi Turuselle. Lukuisia ilon hetkiä lahtelaisyleisölle muutama vuosi sitten tarjonnut Turunen rankaisi vanhaa seuraansa näyttävällä rankkarilla, jonka edessä Karri Rämö oli täysin voimaton. Näin bonus-piste vierailijoiden mukana Tampereelle.

Uusittu kolmonen vireessä

Ilveksen selkeästi ehyin ketjukokonaisuus launtaina oli jo tilastojenkin valossa Raimo Helmisen kolmosketju. Timo Peltomaan ja Jussi Pesosen laidoilleen tällä kertaa saanut Raipe nautti silminnähden pelaamisesta, eikä hyvän kokonaisuuden rikkomiselle mitään järkiperusteita löydy. Etenkin Peltomaan paluu pelaavaan kokoonpanoon oli tietysti koko joukkueelle, mutta erityisesti Raipelle iso asia, sillä koko ajan vaihtuneiden kokoonpanojen jälkeen tutun ja turvallisen laiturin saaminen rinnalle varmasti helpotti pelaamista huomattavasti.

Ilveksen liigataival jatkuu torstaina, jolloin jokaiselle Ilves-fanilla on useampikin hyvä syy saapua paikan päälle Hakametsän kiekkopyhättöön. Torstaina vastaan luistelee nimittäin Tappara, joka päättyvän viikon keskiviikkona piti Ilvestä pilkkanaan, joten revanssihenkeä löytyy varmasti. Tapparaa vastaan kokoonpanossa nähdään mitä todennäköisimmin myös uusi kasvo, kun vuoden 1999 NHL:n draft-tilaisuuden ykkösvaraus, Atlanta Trashersin huippusentteri Patrik Stefan pukee ensimmäistä kertaa Ilves-paidan päälleen. Raipen 500. SM-liigapiste tuskin jää huomioimatta sekään, joten nähtävää on aivan varmasti tarjolla koko rahan edestä. Kaikki siis paikalle onnittelemaan Raipea, toivottamaan Patrik tervetulleeksi Tampereelle ja huutamaan vahvasti vastaan pyristelevä paikalliskilpailija nurin! Torstaihin!

Raipe ei tiennyt pisterajasta

Ilveksen kapteeni Raimo Helminen ei edes tiennyt, että maaginen 500 liigapisteen raja meni rikki. – En tosiaankaan tiennyt sellaista. Ei tässä mitään pistetavoitteita itsellä ole, sanoi Raipe, kun sanoin, että Jorma Peltonen on enää 14 pisteen päässä.

Raipe piti kovasti tähän otteluun kootusta ketjusta, jossa laidoilla pelasivat Jussi Pesonen ja Timo Peltomaa. – Oma peli ei ole ihan kulkenut kuten pitäisi, vaikka pisteitä on tullutkin. Tinke tuntee minun pelini niin hyvin, että ei ollut mitään vaikeuksia. Toinen maalikin tuli ihan sen johdosta. Muutenhan tässä on ollut vähän uusia miehiä rinnalla. Ei ole oikein löytynyt yhteistä säveltä, Raipe tuumaili.

– Tänään oli toinen erä meiltä hyvää peliä. Meillä oli hyvä liike ja tehtiin töitä, vaikka pelin alussa olimme unessa. Samalla tavalla pitäisi pystyä pelaamaan täydet 60 minuuttia. Nytkin tuli pieni hassi kolmannessa erässä. Voitin sen aloituksen, mutta kiekko osui tuomarin luistimeen ja ne saivat sen siitä omilleen, kertasi Raipe Pelicansin tasoitusta.

Raimo Helminen myöntää, että tappiot ovat hiukan vaikuttaneet joukkueen mielialaan, mutta mistään paniikista ei voi puhua. – Emme kuitenkaan ole todella huonosti pelanneet kuin pari-kolme peliä. Muut ovat sitten ratkenneet meidän henkilökohtaisiin virheisiin.

Raipe toivottelee Patrik Stefanin lämpimästi tervetulleeksi. – Mielenkiintoista nähdä, millainen kaveri hän on. Joukkueella on varmasti virtaa lujasti ensi viikolla, Raipe lupaa.

Otteluraportti: Mika Rosenberg
Helmisen kommentit: Tarkki Hurskainen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
1.31 Tommi Hannus 1-0 (Ville Hirvonen)
2.10 Ville Varakas 2-0 (Toni Saarinen, Jesse Welling)
Rangaistukset
10.02 Pelicans Daniel Widing Mailasta kiinnipitäminen 2min
4.45 Teemu Jääskeläinen, Ilves 2 min. Korkea maila
12.15 Ilves Jussi Pesonen Koukkaaminen 2min
16.57 Pelicans Olli Korkeavuori Kampitus 2min
II erä
Maalit
24.51 Jussi Pesonen 2-1 (Raimo Helminen, Timo Peltomaa)
31.57 Raimo Helminen 2-2 (Ismo Kuoppala)
37.16 Raimo Helminen 2-3 (Timo Peltomaa, Teemu Jääskeläinen)
Rangaistukset
20.35 Pelicans Toni Saarinen Kampitus 2min
26.24 Ilves Antti Miettinen Estäminen 2min
28.43 Pelicans Jani Honkanen Koukkaaminen 2min
35.13 Ilves Ville Koistinen Poikittainen maila 2min
III erä
Maalit
53.09 Santeri Heiskanen 3-3 (Ville Hirvonen)
Rangaistukset
54.06 Pelicans Pasi Nurminen Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2min
56.46 Ilves Ville Koistinen Väkivaltaisuus 2min
Jatkoaika
Maalit
Maaliton
Rangaistukset
Ei rangaistuksia
Rangaistuslaukauskilpailu
Maalit
Tommi Turunen 3-4 rl.
Maalivahdit
Pasi Nurminen, Pelicans 10+12+9+1=32 torjuntaa
Juha Pitkämäki, Ilves 6+9+12+3=30 torjuntaa
Jäähyt
Pelicans 5 x 2 min
Ilves 4 x 2 min
Tuomaristo
Jari Levonen, päätuomari
Tomi Harjanne, linjatuomari
Janne Korpela, linjatuomari
Yleisömäärä
3661
Palkitut
Kolme tähteä: Raimo Helminen, Ilves
Kaksi tähteä: Santeri Heiskanen, Pelicans
Yksi tähti: Tommi Turunen, Ilves
Expert-pelaaja: Raimo Helminen, Ilves
Ottelun Vakuuttaja: Pasi Nurminen, Pelicans
Ilveksen kentälliset
Turunen-Leino-Vidgren
Messa-Murphy
Luomala-Niinimäki-Kariya
Koistinen-Helenius
Pesonen-Helminen-Peltomaa
Kuoppala-Laurila
Miettinen-Suvanto-Jäminki (Pellinen)
Jääskeläinen
 

 

> Tilastot

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute