Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Tommi Turunen

 


Tommi Turunen
Kuva: Jouni Valkeeniemi



Kahden huippukautensa ansiosta SM-liigan tähtihyökkääjien joukkoon Pelicansissa noussut Turunen ei löytänyt samanlaista virettä Jokereissa. Tommin ensimmäinen kausi narripakassa oli odotuksiin nähden keskinkertainen, ja toisella mies vaipui rivipelaajien harmaaseen massaan. Turunen ei Helsingissä päässyt juurikaan pelaamaan hyökkäävässä ketjussa hyvän pelintekijän rinnalla, eikä näin saanut parasta osaamistaan esiin.

Savonlinnan Pallokerhon kasvatti on kokenut ja rutinoitu SM-liigahyökkääjä, jonka parhaita avuja kaukalossa ovat hyvä pelisilmä ja tarkka laukaus. Turusen taidoista on eniten hyötyä ketjussa, jonka peli perustuu maalintekotilanteiden rakenteluun ovelan syöttötyöskentelyn kautta. Miehen heikkoutena on pidetty puutteellista valmiutta fyysiseen peliin. Tommin otteissa Jokeri-paidassa oli myös tiettyä virkamiesmäisyyttä. Hän ei näyttänyt laittavan kaikkeaan likoon jokaisessa tilanteessa.

Hyvällä asenteella harjoitusjäillä hommia paiskinut Turunen tuo Ilveksen hyökkäysarsenaaliin kaivattua kiekollista taitoa ja pukukoppiin lisää positiivista meininkiä. Tommin odotetaan yltävän Jokeri-kausiaan tehokkaampiin esityksiin, mutta mitään sateentekijän paineita hänen harteilleen ei kasata. Onnistuessaan Turusella on edellytykset nousta joukkueen tärkeimpien ratkaisijoiden joukkoon.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1987-88

SaPKo Savonlinna

I div

3

0

0

0

0 min

1988-89

SaPKo Savonlinna

I div

24

1

1

2

20 min

1988-89

SaPKo Savonlinna

A-I div

21

17

29

46

58 min

1989-90

SaPKo Savonlinna

II div

36

17

21

38

34 min

1990-91

SaPKo Savonlinna

II div

36

21

31

52

24 min

1990-91

SaPKo Savonlinna

A-I div

2

1

1

2

0 min

1991-92

SaPKo Savonlinna

II div

35

30

26

56

46 min

1992-93

SaPKo Savonlinna

II div

16

24

33

57

14 min

1993-94

SaPKo Savonlinna

I div

46

30

22

52

9 min

1994-95

SaPKo Savonlinna

I div

45

25

24

49

2 min

1995-96

Lukko Rauma

SML

50

12

7

19

14 min

1996-97

Lukko Rauma

SML

50

10

15

25

14 min

1996-97

Lukko Rauma

EHL

6

1

3

4

0 min

1997-98

Lukko Rauma

SML

11

0

1

1

2 min

1997-98

Kiekko-Espoo

SML

17

1

1

2

2 min

1997-98

JYP Jyväskylä

SML

19

5

7

12

4 min

1998-99

JYP Jyväskylä

SML

54

11

7

18

45 min

1999-00

Pelicans Lahti

SML

54

15

16

31

24 min

2000-01

Pelicans Lahti

SML

55

21

34

55

12 min

2001-02

Pelicans Lahti

SML

56

21

25

46

28 min

2002-03

Jokerit Helsinki

SML

54

14

13

27

22 min

2003-04

Jokerit Helsinki

SML

53

9

5

14

14 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1992-93

SaPKo Savonlinna

II div

19

12

16

28

37 min

1994-95

SaPKo Savonlinna

I div

4

2

1

3

2 min

1995-96

Lukko Rauma

SML

8

0

1

1

0 min

1998-99

JYP Jyväskylä

SML

3

1

0

1

2 min

1999-00

Pelicans Lahti

I div

7

4

4

8

0 min

2000-01

Pelicans Lahti

SML

3

0

0

0

2 min

2001-02

Pelicans Lahti

SML

4

2

2

4

2 min

2002-03

Jokerit Helsinki

SML

6

0

1

1

0 min

2003-04

Jokerit Helsinki

SML

8

1

2

3

4 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

39


Tommi Turunen


Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymäaika: 13.1.1970
Syntymäpaikka: Savonlinna
Pituus: 179 cm
Paino: 83 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 473 ottelua, 119+131=250, 181 min
SM-liiga play off yht: 32 ottelua, 4+6=10, 10 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute