Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Uutiset

 

Ilves hankki Steve Kariyan

(9.8.2004) Ilves on hankkinut hyökkäykseensä merkittävän vahvistuksen. Joukkueeseen liittyy vielä ennen Tampere Cupia kanadalainen laitahyökkääjä Steve Kariya (27), joka on pelannut 65 NHL-ottelua Vancouverissa tehoilla 9+18=27. Sopimus kattaa ensi kauden.

Kariya pelasi viime kaudella AHL-liigan Albany River Rats -joukkueessa ja teki tehot 17+31=48. Hän oli AHL:n heikoimpiin kuuluvassa ryhmässä joukkueensa toiseksi paras pistemies, vaikka pelasi vain 57 ottelua. Kaikkiaan Kariya on pelannut AHL:ssa ja IHL:ssa 265 ottelua, joissa hän on tehnyt 253 pistettä.

Steve Kariyaa luonnehditaan erittäin nopeaksi, sulavaliikkeiseksi ja taitavaksi pelaajaksi, jolla on erinomainen pelinäkemys. Hänen suurimpana heikkoutenaan NHL:aa ajatellen on ollut pieni koko (173 cm ja 77 kg).

Steve on kuulun Kariyan veljessarjan keskimmäinen. Hänen vanhempi veljensä Paul on tehnyt loistavan NHL-uran. Nuorempi veli Martin on kunnostautunut yliopistoliigassa ja pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaisvuotensa.

– Nyt olimme oikeaan aikaan liikkeellä. Saimme juuri sen, mitä etsimme: nopeutta, taitoa, luovuutta. Steven perässähän on ollut jo useana vuonna moni eurooppalainen huippuseura. Nyt Steve oli valmis lähtemään Eurooppaan. Hänellä on tarkoitus pelata 1-2 kautta Euroopassa ja yrittää sitten vielä uudelleen NHL:ään, kertoo Ilveksen urheilutoimenjohtaja Juha Hautamaa.

Ilveksen hyökkäys on nyt valmis liigaan. Hautamaan mukaan puolustuksessa katsotaan try out -miesten otteet harjoituspeleissä. – Sen jälkeen teemme puolustusta koskevat päätökset, Hautamaa sanoo.

Steve Kariyan pelaajakortti


Ilves-Hockey Oy

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute