www.ilves.com
 
   
HAASTATTELUT

Vincent Manngard: Ilves on oikealla tiellä
7.11.2007 / Mikko Helin, Mikko Rainio (toim.)

Ilveksen pääomistaja Vincent Manngardin vieraillessa Suomessa yleensä sattuu ja tapahtuu. Klubi-isäntä Timo Peltomaan heitettyä KalPa-ottelun jälkeen, että Ilves häviää aina pääomistajan ollessa katsomossa, nauratti Manngard yleisöä itseironisella vastauksellaan:

- Yleensä kun tulen Suomeen, annan valmentajalle potkut.

Tällä kertaa potkuilta säästyttäneen, sillä Manngard kehuu Ilveksen alkukautta hyväksi. Joukkue on pelannut tasaisesti ilman suuria notkahduksia ja yltyi jopa pitkään voittoputkeen. Vinnie ei kuitenkaan myönnä yllättyneensä.

- Luulen, että olemme pikemminkin yllättäneet kaikki muut. Mukavoitumiseen ei kuitenkaan ole varaa, sillä pelit käyvät raskaammiksi sitä mukaa, mitä pidemmälle kausi etenee, hän muistuttaa.

Manngard näkee hyvään alkukauteen kaksi tärkeätä syytä.

- Meillä on paljon laatupelaajia. Tärkeämpää on kuitenkin se, että kentälliset on saatu toimimaan jo aikaisessa vaiheessa hyvin. Joukkue pelaa tällöin paljon paremmin yhteen, eivätkä onnistumiset jää niin paljon yksilöiden varaan, Vinnie pohtii.

Ulkomaalaisvahvistukset ovat Vinnien mukaan täyttäneet paikkansa pääasiassa hyvin.

- Bishai on lunastamassa niitä odotuksia, joita häneen kohdistimme. Wernerillä taitaa olla hieman ongelmia vielä totuttelussa SM-liigan pelityyliin ja leveään kaukaloon. Malmtrömistä on vaikea sanoa mitään, koska hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista. Hän on kuitenkin kova tekemään töitä silloinkin, kun ei jäälle pääse, analysoi Vinnie.

Ilveksen viime visiitistä mitalipeleihin on jo joitakin vuosi aikaa. Nyt joukkue on tiukassa sarjassa ilahduttavasti neljäntenä. Viime vuosinahan Ilves on joutunut heikohkon alkukauden jälkeen kirimään play-offeihin viime tingassa.

- Jos joukkue jatkaa tasaista suorittamista loppukauden, on sillä mahdollisuuksia vaikka mihin. Kunhan noista KalPa-tappioista vaan päästäisiin eroon, murahtaa Manngard.

Mahdollisiin muutoksiin joukkueessa Vinnie ei ota kantaa.

- Eipä niistä kannata etukäteen huudella. Jos mahdollisuus tulee eteen, totta kai tartumme siihen. Toisaalta asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Ei muutoksia kannata tehdä pelkästään muutosten takia, hän näkee.

Porin Ässillä on yhteistyösopimus Dallas Starsin kanssa. Onko Ilveksellä mahdollisesti samantyyppisiä virityksiä Pohjois-Amerikkaan?

- Tuollaisten sopimusten tekeminen on todella pitkä ja vaikea prosessi. Jokapäiväinen tavoitteemme on tehdä Ilveksestä parempi, ja tämä on on ehdottomasti yksi niistä asioista, joiden eteen teemme töitä. Toivottavasti saamme homman onnistumaan, Manngard kertoo.

Pääomistaja haluaa myös lähettää terveisiä Ilves-faneille, jotka ovat odotelleet Poikaa kotiin jo yli kaksikymmentä vuotta.

- Onhan siitä kulunut jo liian kauan. Joka kausi teemme kaikkemme, jotta saisimme Ilveksen takaisin mitalikantaan. Useat joukkueet ovat todistaneet, että rahalla ei mestaruutta saa ostettua. Mestaruus tulee, kun se on tullakseen. Uskon kuitenkin, että nyt olemme oikealla tiellä, päättää Vinnie.

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm