Show-mies ja Joukkuepelaaja
24.1.2008 / Mikko Rainio


Puolustaja Matt Nickersonin siirto Tampereen Ilvekseen on kuluvan kiekkoviikon ykkösuutinen, niin kuin on tällä kaudella ollut lähes jokainen Nickersoniin liittyvä asia. Amerikkalaisnuorukainen on kiistatta yksi SM-liigan tunnetuimmista ja seuratuimmista pelaajista, vaikka pelaa Suomessa vasta toista kauttaan.

Nickersonin tunnettuus ja media-arvo eivät perustu hurjiin tehopistesaldoihin - ne ovat itse asiassa varsin vaatimattomat - tai näyttävään pelilliseen dominointiin, vaan miehen edesottamuksiin varsinaisen pelin ulkopuolella. Valtava kiinnostus Nickersonia kohtaan johtuu häneen kiinnittyneestä odotusarvosta: milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa… Joko kaukalossa tai sen ulkopuolella.

Matt Nickerson on kiistatta ansainnut kyseenalaisen maineensa itse omilla teoillaan, jotka ovat usein olleet suomalaiseen kiekkokulttuurin sopimattomia. Hänen taustansa tunteminen auttaa kuitenkin ymmärtämään suurta osaa siitä, mikä monelle on näyttäytynyt täysin käsittämättömänä, turhana ja usein jopa kammottavana.

Pohjoisamerikkalainen kiekkokulttuuri on monessa suhteessa tyystin erilainen kuin omamme. Sikäläiseen mentaliteettiin kuuluu junioripeleistä lähtien, että isokokoiset ja kovaluonteisimmat kaverit pitävät joukkuetovereistaan huolta - vastaavat vastustajan provokaatioihin ja ottavat oikeuden kaukalossa omiin käsiinsä, mikäli tuomarien keinot eivät riitä.

Henkisen ja fyysisen yliotteen hakeminen on tärkeä osa Atlantin takaista jääkiekkoilua. Tässä suurta roolia näyttelee vastustajan pelottelu ja oman pelottomuuden korostaminen. Pelin tästä osa-alueesta on tullut eräänlainen show-elementti, johon liittyy välillä hyvinkin teatraalisia muotoja saava uhittelu ja pullistelu kaikkine täkäläisiin silmiin välillä lapsellisiltakin näyttävine eleineen.

Vaikka suomalaisen penkkiurheilijan on sitä vaikea ymmärtää, on suurin osa Nickersonin paljon puhutuista “kilahtamisista” pohjoisamerikkalaiseen kiekkoperinteeseen kuuluvaa show’ta. Toki miehellä keittää kiihkeän pelin tiimellyksessä välillä ihan oikeastikin yli, mutta niin keitti pahasti välillä Raimo Summasella ja Timo Peltomaallakin pari Ilves-legendaa mainitakseni.

Isomäen lokakuisessa illassa pukukoppikäytävällä näytelty episodi ei ole puolusteltavissa, eikä tämän kolumnin tarkoituskaan ole puolustella Nickersonia ja hänen tempauksiaan, vaan tarjota pohdittavaksi jotain, joka mahdollisesti avartaa lukijoiden ymmärrystä erilaisten kiekkokulttuurien välisistä eroista.

Käytäväepisodin vakavuudesta kertoo kuitenkin paljon se, että Ilveksen pukukopissa naureskeltiin välittömästi sen jälkeen tapahtumien odottamattomille käänteille ja koko tilanteen huvittavuudelle.

Ilveksen kannalta Nickersonissa tärkeintä on se, että mies on aivan oikeasti hyvä jääkiekkoilija. Hänen kykynsä tuoda kiekko suoraviivaisesti pois puolustusalueelta, rightin kätisyytensä ja painava laukauksensa ovat ominaisuuksia, joita Ilves-puolustus kipeästi kaipaa. Oman maalin eteen mies tuo sellaista jämäkkyyttä, josta on koko kauden ajan ollut puutetta.

Kannattajakunnan reaktiot Nickersonin Ilves-sopimuksen varmistuttua ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Kiivaimmissa miehen hankintaa vastaan esitetyissä puheenvuoroissa on jopa ilmaistu huolta siitä, voiko lapsia enää tuoda halliin, kun jäällä riehuu hallitsematon sekopää.

Itse kehottaisin etenkin kaikkia juniorikiekkoilijoiden vanhempia saapumaan jälkikasvunsa kanssa Hakametsään seuraamaan Nickersonin otteita ja kiinnittämään tulevaisuuden pelimiesten ja -naisten huomion siihen, miten kovalla asenteella Matt pelaa jokaisen tilanteen loppuun asti, taistelee jokaisesta kiekosta ja laittaa vaihdosta toiseen itsensä likoon joukkueen puolesta. Siinä on muutamalla Ilveksen nykyisellä liigapelaajallakin paljon opittavaa.