Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Kalavelkojen maksua

 

 

 

Tiistaina Ilves matkustaa Lappeenrantaan Saimaan Pallon vieraaksi. Ilveksen ailahtelevan otteet saivat jatkoa lauantaina Bluesin hakiessa molemmat jaossa olleet sarjapisteet Espooseen. SaiPalla on alla kolme tappiota, joista viimeinen sunnuntain TV-pelissä JYP:ä vastaan. Jyväskyläläisten voittonumerot Lappeenrannassa olivat 5-1.

Mahalasku

SaiPan otteet ennen sunnuntain JYP-peliä olivat lupaavia, vaikka niukat tappiot Jokereille ja Turun Palloseuralle joukkue kärsikin. Etenkin TPS-pelissä joukkue pyöritti turkulaisia kuin parhaimpina päivinä, jolloin Lappeenrannasta monikaan joukkue ei pisteitä hakenut. Sunnuntaina joukkue kuitenkin teki mahalaskun, kaikki halukkaat pystyivät todistamaan TV-ruuduista millä tolalla SaiPan peli tällä hetkellä on.

SaiPan tämänhetkiset kentälliset ovat olleet jo useammassa ottelussa kasassa ja ennen sunnuntain peliä näytti siltä , että aivoitukset ketjukavereiden kanssa alkavat loksahtaa kohdalleen. Varsinkin kolmikot Machulda-Tirkkonen-Brousseau ja Yli-Torkko-Kauppinen-Hämäläinen ovat löytäneet yhteisen sävelen. Eritoten nuori kaksikko Yli-Torkko ja Hämäläinen on ollut hyvässä vauhdissa.

Tiistaina nähdään, oliko mahalasku vain hetkellinen, vai oliko kyseessä oire jostakin suuremmasta ongelmasta. Edellisellä Tampereen vierailullaan SaiPa käytti tekopaikkansa miltei sataprosenttisesti hyväkseen. Loistavasti pelannut ykkönen rankaisee varmasti myös tiistaina, jos heille tilaa annetaan. Viisikkopuolustuksen on jälleen onnistuttava nappiin, sillä puolustajat yksinään eivät kykene kaksikko Machulda-Brousseua pysäyttämään. Siihen vaaditaan koko ketjun saumatonta yhteispeliä.

Ailahtelu jatkuu

Hienon Pelicans-voiton jälkeen joukkue ja fanit palautettiin tylysti maan pinnalle, kun Blues haki molemmat sarjapisteet lauantaina Hakametsästä maalein 2-4. Ilveksen merkeissä sujuneen avauserän jälkeen Blues oli selkeästi parempi, ja ansaitsi kaksi pistettä hyvällä pelillään. Edellinen kohtaaminen Hakametsässä kulki aivan samalla tavalla, mutta ensimmäisellä kerralla vielä tuolloin Ilves-maalia vartioinut Mika Pietilä oli Bluesille liian vaikea pala. Nytkin Blues tuli toiseen erään hyvällä sykkeellä, karvasi korkealta ja laittoi koko ajan painetta epävarmasti avanneisiin Ilves-pakkeihin. Ilves ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä pelannut mitenkään erityisen huonosti, ainakin viikon takaiseen SaiPa-katastrofiin verrattuna Blues-peli oli varsin kohtuullista kiekkoa.

Valmentaja A-P Selin myönsi Blues-tappion jälkeen tiettyjen pelaajien kärsivän itseluottamuksen puutteesta. Se näkyy. Puolustuksen avaukset ovat lähes järjestään todella heikkoja, eikä hyökkäyksestäkään löydy kaivattua juonikkuutta. Hyökkäysketjut pelaavat aina samalla tavalla, luovuuden puuttuminen on selkeästi huomattavissa. Helmisen johtama ykkönen pelaa koko ajan hyvällä tasolla, huippuesityksiin sekään ei ole viime aikoina kuitenkaan pystynyt. Muiden ketjujen pelistä huomaa, ettei onnistumisia ole tullut. Räikeimmin itseluottamuksen puute näkyy Tommi Miettisen ja Ville Hirvosen esityksissä. Varsin hyvin kesän harjoituspeleissä pelanneet sentterit eivät ole päässeet omalle tasolleen. Varsinkin parhaimmillaan maajoukkuetasoa olevan Miettisen otteet ovat olleet suuri pettymys. Toma ei hevillä kiekkoa lainaa, ja usein vastustaja riistää kiekon hyökkäyssinisellä, jonka seurauksena omaan päähän tulee tukuittain turhia ylivoimahyökkäyksiä.

Tiistaina Ilves matkaa siis Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Jokaisella pelaajalla on varmasti muistissa viikon takainen kohtaaminen Hakametsässä, ja taistelutahtoa luulisi joukkueesta löytyvän. SaiPan ykkönen Brousseau-Tirkkonen-Machulda piti Ilvestä pilkkanaan viikko sitten, nyt tehokolmikko on saatava alusta asti kuriin. SaiPan tehot lepäävät lähes täysin ykköskentän harteilla, muista ketjuista ei varmoja ratkaisijoita löydy. JP Pajulan johtama kolmonen piti lauantaina Mike Stapletonin johtaman kentän hyvin aisoissa, ja onkin varsin todennäköistä, että Pekka Tirkkosen johtama SaiPan ykkönen saa selkeän päällystakin päälleen. Jos Ilves saa Machuldan ja Brousseaun kiinni, on Ilves enemmän kuin lähellä kahta pistettä. Jos ei, tulee kotimatkasta Tampereelle todella pitkä.

Seuraa heitä!

Paul Brousseau, SaiPa. Viikko sitten lauantaina kahdella maalillaan Ilveksen kaatanut Brousseau on lähinnä farmisarjoja kolunnut isokokoinen kanadalaislaituri. Uralle mahtuu myös muutama NHL-ottelu Tampa Bayn, Coloradon ja Floridan paidoissa. Viimeisin NHL-esiintyminen löytyy Florida Panthersista viime kaudella, jolloin mies pelasi yhden ottelun Panttereissa. Brousseau on Quebecin toisen kierroksen varaus vuodelta 1992. Farmisarjoja mukavilla tahoilla tahkonnut Brousseau aloitti kauden Tukholman AIK:ssa, josta siirtyi kesken kauden Lappeenrantaan.

Joni Yli-Torkko, SaiPa. Lappeenrannan omia kasvatteja. Ärsyttäjä vailla vertaa, ei väistä ketään. Rämäpäinen laituri on myös erittäin hyvä taklaaja, pienestä rungosta huolimatta Yli-Torkko jakelee erittäin kovia ja puhtaita niittejä. Yli-Torkko debytoi viime kaudella SaiPa:n liigajoukkueessa ja saavutti hetimiten valmennusportaan luottamuksen. Otteluita kertyi liigassa peräti 50.

Arto Tukio, Ilves. Kaksi maalia kahdessa viime pelissä on toki hyvä saldo nuorelle puolustajalle, mutta silti Tutkan pelissä on paljon parannettavaa. Etenkin avauspeliin toivoisi Artolle, kuten tosin kaikille joukkueen puolustajille, aimo annoksen tarkkuutta. Aivan liian usein avaus kopsahtaa vastustajan polvisuojiin ja niistä omaan päätyyn, jonka jälkeen ollaan jälleen vaikeuksissa. Maajoukkuekutsu näyttöjen valossa hieman yllättävä, vaikka potentiaalia löytyy vaikka kuinka korkealle.

Tommi Miettinen, Ilves. Ilveksen kauden suurin pettymys. Taitava hyökkääjä, joka ei jostain syystä saa parastaan irti Ilveksessä. Maisemanvaihdos saattaisi Tomaa piristää, mutta tuskin Ilves kesken kauden alkaa tekemään riskialttiita vaihtokauppoja. Miettinen hoitaa oman hommansa puolustuspäässä kunnialla, mutta hyökkäyspeli kulkee aina samalla, heikoksi todetulla tavalla. Siirto ykkösketjuun, jossa Helminen hoitaa kiekon ylöstuonnin, saattaisi tällä hetkellä olla paras mahdollinen siirto.

Taistelupari, Vesa Viitakoski vs. Vladimir Machulda

Kummankin joukkueen menestyminen on lähes suoraan verrannollinen joukkueiden ykkösketjujen esityksiin. Machulda ja Viitakoski ovat joukkueidensa parhaat maalintekijät, samalla liigan ehdotonta eliittiä.

Loistavan viime kauden jälkeen monikaan ei uskonut Veskun kykenevän enää parantamaan. Vesku on kuitenkin pelannut uskomattoman hyvän alkukauden, 18 maalia tässä vaiheessa kautta enteilee hurjaa maalimäärää runkosarjan päätteeksi. Tekee maaleja enemmän tahdolla, kuin taidolla. Joukkueen toiseksi tärkein pelaaja, jonka todennäköinen lähtö kauden jälkeen Keski-Eurooppaan jättää Ilves-hyökkäykseen korvaamattoman loven.

Vladimir Machulda on SaiPan menestyksen avain. Tshekki hankittiin SaiPaan kesken kauden 99-00 Tshekin Extra-liigasta Slavia Prahan joukkueesta. Machulda oli sensaatio välittömästi joukkueeseen tultuaan. Maaleja syntyi liukuhihnalta, ja SaiPa-fanit saivat uuden lemmikin. Teho-tshekki saattaa olla suurimman osan pelistä aivan pihalla, ja silti tehdä tai järjestellä voittoon tarvittavat osumat. Huippuvahvistus, jonkalaisia toivoisi näkevän SM-liigassa enemmänkin.

Edellinen kohtaaminen: 1.12.01 Ilves-SaiPa 3-4

Hävettävä esitys, josta ei jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Ei muuta.

Kahden pelin jälkeen joulutauolle

Tiistaina Ilves matkaa siis Lappeenrantaan, ja perjantaina Oulun Kärpät saapuu Hakametsään Ilveksen vieraaksi. Ilves on luisunut sarjataulukossa jo sijalle kahdeksan, ja neljän pisteen nappaaminen antaisi hieman paremmat lähtöasetelman liigan kääntyessä joulun jälkeen loppusuoralle. Ilves on pelannut viime aikoina vieraissa hyvin, ja kahden pisteen hakeminen Lappeenrannasta ei ole mahdoton tehtävä.

Mika Rosenberg

 

 

  - 

SaiPa - Ilves 11.12.2001


Kautta aikojen vs SaiPa
82 52 6 24 387-234

 

Kausi 01-02 vs SaiPa
2 1 0 1 6-5

 

Kuntopuntari:
Ilves: 1-2-2 11-12
SaiPa: 2-0-3 11-14

Ilves, 1 tappio
SaiPa, 3 tappiota

 

Parhaat pistemiehet 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 18+13=31
Raimo Helminen Ilves 4+26=30
Vladimir Machulda SaiPa 14+15=29
Pekka Tirkkonen SaiPa 4+13=17

 

Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Tommi Miettinen Ilves 0+3=3
Vesa Viitakoski Ilves 2+0=2
Paul Brousseau SaiPa 2+0=2
Pekka Tirkkonen SaiPa 1+1=2

 

Ilveksestä pisteputkessa:
Raimo Helminen 3 peliä
Vesa Viitakoski 3 peliä
Arto Tukio 2 peliä

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Mika Nieminen, 395. ottelu
Jarkko Nikander, 93 syöttöä
Juha Pitkämäki, 93. ottelu
Tommi Miettinen, 192 tehopistettä
Antti Bruun, 91. ottelu
Raimo Helminen, 290 syöttöpistettä

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
Oliver Setzinger (nuorten maajoukkue)
Karri Takko (FPS)
Timo Koskela (FPS)
Riku Rahikainen (K-Vantaa)

 

 

 

 

 

Sivun alkuun