|
Tiistaina ansaitun voiton Jukka Laamasen jatkoasikamaalilla napannut Ilves saa lauantaina Hakametsän kiekkopyhättöön vieraakseen sarjataulukossa toisena majailevan Helsingin Jokerit. Kauden kolme aiempaa kohtaamista Hjalliksen narrilauma on vienyt nimiinsä ilman suurempia ongelmia. Kolmessa ottelussa Ilves on onnistunut maalinteossa yhteensä neljä kertaa, kun Jokerit on samassa ajassa hakannut limpun Ilves-maaliin 15 kertaa.
Löytyykö lataus?
Jokerit pelaa perjantai-iltana vielä kotihallissaan HPK:a vastaan, ja lauantain avainasiaksi nouseekin se, löytyykö tärkeän kärkikamppailun ja pudotuspeliennakon jälkeen latausta sarjajumbona majailevaa Ilvestä vastaan? Etenkin, jos HPK saa riistettyä mukaansa pisteenkin, on Jokereiden asenne koetuksella. Ennen perjantain kärkikamppailua ero Kerhoon on Jokereilla kuusi pistettä. Jos joukkue ei kykene voittamaan Hämeenlinnan ylpeyttä, saa joukkue heittää hyvästit runkosarjan voitolle.
Jo useampaan kertaan kauden aikana olen sataprosenttisen varmana kertonut, että Jokerit juhlii keväällä. Edelleenkin uskon niin, vaikka mielipide ei ehkä olekaan enää niin vankka kuin aiemmin. Joukkueen peli on yskähdellyt ajoittain pahastikin, ja odottamattomia tappioita tulee tavallista useammin. Viimeksi narri-pakka sai nöyrtyä Raumalla, kun Lukko otti tärkeät kaksi pistettä Matti Kaipaisen johdolla maalein 3-1. Onko Jokerit vieläkin harjoittelusta tukossa vai eikö kaikki asiat joukkueen sisällä olekaan kunnossa? Joka tapauksessa pidän Jokereita pudotuspelikokemuksensa ansiosta edelleen vahvimpana ehdokkaana Kanada-maljan kaappaajaksi.
Venymistä vaaditaan
Pelicansin yllätysvoitto Kärpistä torstaina teki Ilveksen loppukauden tavoitteen, jumbopaikan hyvästelemisen vaikeaksi. Matkaa lahtelaisiin on ennen lauantaita kuusi pistettä, minkä lisäksi Ilveksen maaliero on selkeästi pussinokkia heikompi. Ilveksen tulisi siis kerätä loppukauden aikana seitsemän pistettä lahtelaisia enemmän, jotta tavoite toteutuisi. Vaikeaksi menee. Toki Ilveksellä on yksi peli vähemmän pelattuna ja kaiken lisäksi joukkueet kohtaavat vielä kerran Tampereella, joten mahdollisuuden lahtelaisten ohittamiseen ovat olemassa.
Tiistaina Ilves nappasi siis maittavan jatkoaikavoiton edelleen kotietua havittelevasta JYPistä. Surkean toisen erän jälkeen nähty nousu tasoihin ja jatkoajalla ohi antoi varmasti niin joukkueelle kuin kannattajillekin uskoa tulevaan. JYP-ennakossa odotin muutoksia kahteen ensimmäiseen hyökkäysketjuun, ja onneksi niitä myös loppujen lopuksi nähtiin. Kolmanteen erään rakennettu yhdistelmä Viitakoski-Helminen-Snellman toimi mainiosti, energisesti jälleen kerran pelannut Ville toi itsekin teknisenä pelaajana uutta juonikkuutta ja ennen kaikkea liikkuvuutta kovin staattisesti aiemmin pelanneeseen ykköseen. Ihmetellä täytyy taas, ellei ketju lauantaina aloita yhdessä.
Jokereita vastaan ei ole varaa yhteenkään helppoon päästettyyn maaliin. Maalivahdin on onnistuttava lauantaina täydellisesti, jos Ilves mielii Pelicansin metsästystä jatkaa. Varma maalivahtipeli, yksinkertainen puolustuspelaaminen ja Raimon ja Jessen huikeat aivoitukset, siinä aseet varmasti ainakin henkisesti väsyneenä Hakametsään saapuvan Jokereiden kaatamiseen.
Mika Rosenberg |
|
- 
Ilves - Jokerit 15.2.2003
Ilveksen viimeisin voitto Jokereista Tampereella:
Ilves-Jokerit 2-1 ja., 27.10.2001
Kautta aikojen vs Jokerit
137 60 17 60 493-523
Kausi 02-03 vs Jokerit
3 0 0 3 4-15
Parhaat pistemiehet kaudella 02-03:
Ilves:
Vesa Viitakoski 13+10=23
Raimo Helminen 7+13=20
Ville Snellman 10+7=17
Jukka Laamanen 5+12=17
Timo Peltomaa 4+12=16
Jokerit:
Ville Peltonen 18+18=36
David Nemirovsky 16+20=36
Tommi Turunen 12+11=23
Jukka Voutilainen 12+10=22
Petri Pakaslahti 5+17=22
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Ville Koistinen
|
|
|
|