Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 FANIPOWER

 

Marja-Liisan sydän sykkii aina Ilvekselle

Faniesittelyssä Marja-Liisa Savolainen

Marja-Liisa Savolainen on todellinen Ilves-fani isolla i:llä. Hän on kannattanut Ilvestä ainakin jo 25 vuotta.

– Päädyin Ilves-faniksi, koska yksinkertaisesti ei vain ollut muuta vaihtoehtoa. Tapparalle sanon ehdottomasti ei.

Savolaisen perhe, isä Pekka, äiti Marja-Liisa ja perheen poika Jari ovat tuttu näky niin Hakametsässä kuin vieraspaikkakunnillakin. He käyvät katsomassa joka ainoan Ilveksen pelin.

– Näyttää vähän pahalta. Sarjakärjen etumatka on liian pitkä. Erityisen pahalta etumatka tuntuu siksi, että kärjessä komeilee rakas naapuri, Tappara. Kun Ilves nyt edes kahdeksan parhaan joukkoon pääsisi. Siitä sitten alkavat pelit taas ihan alusta, kertoo Marja-Liisa mietteitään kysyttäessä miten hän luulee Ilveksen menestyvän tällä kaudella.

Marja-Liisa pitää Ilveksen vahvuutena, mutta myös toisaalta heikkoutena sitä, että peli pyörii paljolti ykköskentän varassa. Muita huonoja puolia, ainakin tällä hetkellä tuntuu olevan ylivoimapeli, puolustus ja ailahteleva maalivahtipeli.

– Tosin silloin, kun Racinella on hyvä päivä hän pitää jopa koko joukkuetta pystyssä, Marja-Liisa toteaa.

Raimo Helminen on ehdottomasti Marja-Liisan suosikki tämän kauden Ilves-joukkueesta.

– Raipe on joukkueen henki. Hän on helkutin sympaattinen ja vaatimaton kaveri, Marja-Liisa hehkuttaa. Lisäksi Marja-Liisan suosikki on Jani Nikko.

– Jani on tosi ihana persoona, hän sanoo.

Hänen kaikkien aikojen suosikkejaan ovat Allan Measures ja Juha Hautamaa.

– Allu pelasi aina viimeiseen asti, häntä eivät edes loukkaantumiset haitanneet. Allu pelasi sisulla ja sydämellä. En oikeastaan tiedä miksi Hade on suosikkini, hän vaan on, perustelee Marja-Liisa suosikkejaan.

Marja-Liisalla on kaksi erityisen hienoa Ilves-muistoa. Vuoden 1985 mestaruus ja viime kausi kokonaisuudessaan. Varsinaisia huonoja muistoja hänen mieleensä ei ole jäänyt.

– Viimekesäinen Savonlinnan-fanireissu oli tosi hieno. Siellä pelaajat olivat mukana ja heidän kanssaan pystyi juttelemaan ihan erilailla kuin yleensä. He olivat fanien kanssa syömässä samassa paikassa ja heitä näki myös pelien jälkeen lenkillä ja muuten. Upea reissu, hän muistelee.

Jääkiekko on Marja-Liisalle elämäntapa ja ainoa harrastus. Hän on saanut paljon ystäviä jääkiekon parista.

– Melkein kaikki ovat minua nuorempia, mutta se ei haittaa. Ilves-fanien tunnuspiirteitä yleensäkin ovat yhteenkuuluvaisuus ja ystävyys. MM-kisoissa on aina paljon ipalaisia, kuten esimerkiksi tosi-ilves Seppo Saukko. Me Ilves-fanit pysymme aina yhdessä, Marja-Liisa kertoo.

– Hirveästi töitä tietysti saa tehdä, että pystyy käymään MM-kisamatkoilla ja peleissä yleensäkin, hän nauraa.

Marja-Liisalla on terveisiä kaikille Ilves-faneille.

– Kaikki hallille. Kannustusta tarvitaan, huutoa ja meteliä lisää! Kannustusta tarvitaan erityisesti silloin, kun menee huonosti. Yleensä fanit ovat silloin hiljaa ja se on väärin, hän sanoo.

Teksti: Riina Ainasvuori
Kuva: Jouni Valkeeniemi

 

 

 

 

Sivun alkuun