Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Haastattelu 15.5.2002:
Petr Vala ja Lubomir Korhon

 

 

  

 


Tutkapari Vala ja Korhon tentattavana

Petr Vala ja Lubomir Korhon saapuvat Ilveksen jääleirin ensimmäisen harjoituksen jälkeen Kaukajärven jäähallin kahvioon virkeän oloisina, vaikka ovat tulleet Suomeen vasta edellispäivänä. Tshekkikaksikko istahtaa pöytään, jossa Ilves.comin Mikko R. odottaa ruutupaperin ja pienoisnauhurin kanssa.

Mitenkäs treenit sujuivat? Oliko mitään ongelmia?

Petr Vala: No, sehän oli oikeastaan vasta lämmittelyä, sellaista esiharjoittelua. kiekonkäsittelyä jä vähän luistelua - ei mitään raskasta.

Lubomir Korhon: Emme ole pelanneet kuukauteen, joten tämä oli muutenkin enimmäkseen totuttelua jäähän.

Vala osoittautuu nopeasti kaksikon puhemieheksi ja vastailee kysymyksiin sujuvalla englanninkielellä. Korhon on hiljaisempi, mutta elää jutuissa mukana nyökkäillen ja kommentoiden lyhyesti väliin.

Miltäs nuori leiriryhmä ensitapaamisen perusteella vaikutti?


PV: Kuulimme, että vanhemmat pelaajat eivät ole vielä mukana, ja että leirillä on parikymmentä junioria. Hyvin nuo nuoret pärjäsivät. Vielä ei tietenkään voi sanoa paljoa, kun on nähnyt muut vasta kerran.

Vala ja Korhon pelasivat viime kaudella Tshekin Extraliigassa Havirov Panthersin joukkueessa. Kausi oli molemmille ensimmäinen pääsarjasesonki vastuullisessa roolissa.

LK: Kausi oli molemmille uran paras. Teimme yhteensä noin 80 tehopistettä.

PV: Pelasimme koko kauden samassa ketjussa.

Jääharjoituksen aikana Vala onnistui tekemään vaikutuksen Ilves.comin iskuryhmään sulavalla luistelullaan ja taidokkaalla kiekonkäsittelyllään. Suurikokoisempi Korhon haki vielä tuntumaa uusiin luistimiinsa, mutta väläytti pari kertaa maalintekotaitoaan.

Miten kaverit itse luonnehtivat itseään pelaajina?


PV: Pidän kiekkoa ja syöttelen paljon. Lubomir tekee syötöistäni sitten maalit.

LK: Kai minua voi maalintekijäksi kutsua.


Lubomir Korhon

Kaksikolla ei kuulemma ole varsinaisia idoleita, mutta kun tulee puhe suosikkipelaajista, nousee esiin suomalaisille tuttuja nimiä.

PV: Saku Koivu on mielestäni loistava pelaaja. Hän on minulle tavallaan esikuva, sillä olemme melko samantyylisiä pelaajia. Olemme molemmat pienikokoisia ja tykkäämme pitää kiekkoa.

LK: Minun suosikkeihini kuuluu esimerkiksi Teemu Selänne, joka on nopea ja tekee paljon maaleja.

Tshekkiduo elää vahvasti nykyhetkeä, eikä tulevaisuuden suunnitelmille juuri uhrata ajatuksia.

PV: En suunnittele mitään etukäteen. En oikeastaan edes ajattele NHL:ää. Nyt on tavoitteena pelata ensi kausi Ilveksessä hyvin. Jos mahdollista, voisin varmasti jäädä tänne pitemmäksikin aikaa.

LK: Minäkin ajattelen vain tulevaa kautta. Haluan pelata Ilveksessä hyvin ja auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon.

PV: Liika suunnitteleminen ei ole hyvästä. Kannattaa aina vain keskittyä täysillä seuraavaan kauteen.

SM-liigan tshekkipelaajista naapuriseurassa pelanneen Roman Meluzinin Vala ja Korhon tuntevat entuudestaan. Korhon tuntee myös JYP-pakki Angel Nikolovin, HIFK:n Marek Zidlickyn ja Jokereissa kultaa voittaneen Vladimir Machuldan.

Mitäs muuta tiedätte SM-liigasta etukäteen?


PV: En paljoa. Kuulemma peli on nopeatempoista...

LK: ...Käsityksemme mukaan nopeampaa ja fyysisempää kuin Tshekin liigassa...

PV: ...Ei ehkä kuitenkaan yhtä teknistä kuin Extraliigan peli.

Mitäs luulette, aiheuttaako fyysisyys ongelmia? Uskotteko pystyvänne sopeutumaan SM-liigan pelityyliin?

PV: No problem. Pelasin vuoden USA:ssa ja olen tottunut fyysiseen kiekkoiluun. Ja Lubomirhan on vahva kaveri, jota ei taatusti fyysisempi peli pelota.

LK: Tietysti totuttelussa saattaa mennä hieman aikaa...

PV: ...Mutta tällä osa-alueella ei pitäisi kyllä tulla ongelmia.

Korhon - kutsumanimeltään "Lubo" - pelasi viime kaudella Extraliigan AllStar-ottelussa, minkä lisäksi hän pääsi haistelemaan myös maajoukkueen ilmapiiriä MM-kisojen alla. Suomeenkin asti on jo kantautunut tieto miehen nopeudesta luistimilla.

LK: Kyllä on totta, että voitin AllStar-pelissä järjestetyn nopeusluistelukilpailun. Maajoukkueessa pääsin pelaamaan kaksi peliä, jotka eivät olleet tasoltaan kovin hyviä. Itsekään en oikein päässyt tasolleni noissa otteluissa. Toivottavasti kausi Ilveksessä menee hyvin senkin takia, että pääsisimme Petrin kanssa näyttämään taitojamme maajoukkuepaidassa.


Petr Vala

Vala, Tshekin kakkossentteri vuoden 1999 nuorten MM-kisoissa, pelasi ennen Haviroviin siirtymistään HC Zlinissä. Siellä rooli jäi pieneksi, sillä ykkös- ja kakkosketjuja johtivat todelliset huippumiehet. Petr kertoo oppineensa supertähdiltä paljon.

PV: Tietysti opin Leskalta ja Cajanekilta erittäin paljon. Molemmathan ovat loistavia senttereitä ja itseäni vanhempia. Seurasin heidän tekemisiään tarkasti.

Myös Ilveksessä Vala pääsee seuraamaan kokenutta huippusentteriä läheltä. Todeliselta kansainvälisten kenttien legendalta, Raimo Helmiseltä, oppii varmasti paljon.

PV: Tunnemme tietysti Helmisen saavutukset ja kunnioitamme häntä kovasti. Kuudet olympialaiset ja mahtava määrä mitaleja arvoturnauksista... Tulee olemaan hienoa pelata samassa joukkueessa hänen kanssaan.

Kun haastattelija kysyy, millaisia terveisiä sympaattiset pelimannit haluavat Ilves-faneille lähettää, tulee vastaus kuin stereona molempien suusta.

PV & LK: Odotamme kovasti kauden alkua ja toivomme pystyvämme auttamaan Ilvestä!

Haastattelu: Mikko R.
Kuvat: Jouni Valkeeniemi 

 

 

Lubomir Korhon

Petr Vala

 

 

 

 

 

Sivun alkuun