Ville Hirvonen

Kuva: Jouni Valkeeniemi
Ville on Lahden Pelicansia edustavan isoveljensä Tomin tavoin Ilveksen kasvatti. Villen läpimurtoa huipputasolle on odoteltu jo muutama kausi, mutta toistaiseksi tarvittavaa viimeistä rutistusta ei ole löytynyt. Kaksi divarikautta TuTon ja Hermeksen paidoissa toivat miehelle tarvittavaa kokemusta miesten peleistä, ja aika viimeisen askeleen ottamiseksi kohti vakiintunutta asemaa SM-liigapelaajana alkaa olla käsillä.
Hirvonen palasi kaksivuotiseksi venähtäneeltä divarikomennukseltaan Ilveksen riveihin viime kaudeksi ja saikin A-P Seliniltä varsin paljon peliaikaa kauden alusta lähtien. Ajoittaisista väläyksistä huolimatta Villen kausi oli odotuksiin nähden hienoinen pettymys, eikä pitempiä hyviä jaksoja vielä nähty. Täksi kaudeksi Hirvonen sai sopimuksen esiinnyttyään harjoituspeleissä varsin mallikkaasti, ja toiveissa onkin, että miehen toinen liigakausi osoittautuu ensimmäistä menestyksekkäämmäksi.
Taitavana ja melko hyvän pelikäsityksen omaavana sentterinä Hirvonen on parhaimmillaan päästessään johtamaan ketjunsa peliä vastustajan kenttäpäädyssä. Villellä on hyvä mailatekniikka - syötöt lähtevät lavasta tarkasti ja kiekko pysyy hallussa ahtaammissakin paikoissa. Huono ei ole Hirvosen laukauskaan, joskin se on toistaiseksi nähty aivan liian harvoin.
Suurimpana heikkoutena Villellä on ollut tietty tilannekovuuden puute. Viime kaudella hänet pelattiin liian usein pelkällä voimalla sivuun tilanteista. Puolustuspelaamisessa on vielä opeteltavaa, eikä lisänopeuden hankkiminenkaan tekisi pahaa. Mies kuitenkin kehittyi kesän aikana paljon juuri fyysisellä puolella, joten tällä kaudella saatetaan nähdä aiempaa selvästi terävämpi ja vahvempi Ville Hirvonen.
Tilastot |
Runkosarja |
1998-99 Ilves Tampere SM-A |
35 8 + 23 = 31 26 min |
1999-00 TuTo Turku I div
|
43 8 + 12 = 20 40 min
|
2000-01 Hermes Kokkola I div |
43 10 + 21 = 31 42 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
55 3 + 8 = 11 24 min
|
Playoffs |
1998-99 Ilves Tampere SM-A |
10 2 + 4 = 6 22 min |
1999-00 TuTo Turku I div
|
6 1 + 3 = 4 8 min
|
2000-01 Hermes Kokkola I div |
8 5 + 3 = 8 0 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
3 0 + 1 = 1 0 min
|
|
Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.
|
|
33

Pelipaikka:
Hyökkääjä
Syntymäaika:
7.1.1980
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
182
cm
Paino:
84
kg
Maila:
Left
SM-Liiga
yht:
55
ottelua,
3+8=11,
24
min
SM-Liiga
play
off
yht:
3
ottelua,
0+1=1,
0
min
|
| |
Haastattelut:
|
07.09.01 |
| |
Ilves
2001-2002
|
|
Pelaajaluettelo
|
|
|