SM-Liiga 1999-2000
Ässät - Ilves 7 - 1 (3-0, 3-0, 1-1)
Ässien vuoro murskata Ilves

(Su 2.1.2000) Ilves matkasi sunnuntaina uuden vuosituhannen ensimmäiseen koitokseen Poriin. Luvassa oli "kipsijoukkueiden kohtaaminen", sillä molemmat joukkueet olivat edenneet välisarjaa (ja myös joulukuun) ilman voittoa. Ilvekselle Isomäen halli oli lähes mahdoton paikka valloitettavaksi 90-luvulla, mutta viimeisellä vuodella tuo kotitaika onnistuttiin murtamaan ja Ilves poistui Porista kahdesti voittajana. Tänään riemun aiheet jäivät kuitenkin erittäin lyhyeen. Ottelu lähti liikkeelle Ilveksen tahdittamana, mutta kun tulosta ei tullut, niin vähän päästä kentällä nähtiin yksi joukkue. Ässät esitteli huimaa tehoa avauserässä, namutteli keskimmäisen ja varmisteli päätöserässä peräti 7-1 voiton.

Ässät esitteli huimaa tehokkuutta
Torstainen HPK-matsi oli käynyt Ilvekselle kalliiksi, sillä pelikieltojen vuoksi riveistä puuttuivat Tomi Hirvonen ja Sami Karjalainen. Myös loukkaantumisilta ei oltu vältytty ja niinpä Juha Hautamaa ja Veli-Pekka Hård kiipesivät tänään looraan vahvasti teipattuna. Vielä kun lisätään, että Tapio Sammalkangas ja Arto Tukio taistelevat pikkuleijonien riveissä, oli selkeää, että Ilves oli joutunut muuttelemaan kokoonpanoja tähän matsiin.

Ottelun alku oli siksi yllätyksellinen, että Ässät aloitti erittäin passiivisesti ja Ilves pääsi kontrolloimaan kiekkoa selkeästi. Yleensä punaiset paholaiset ovat kotiluolassaan käyneet alusta kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Ilveksen hyvää alkua siivitti Tero Arkiomaan jäähy, mutta tupsukorvien hyvä painostusjakso, joka kesti lähes erän puoleen väliin saakka ei tuottanut sitä tärkeintä palkintoa, minkä vuoksi jääkiekkoa pelataan. Kiekon ja maalin välissä oli kerta toisensa jälkeen Jim Hrivnak, jonka selän taakse ei Isomäen hallissa vielä oltu maalia tehty.

Itseluottamus on pelaajan tärkeimpiä ominaisuuksia ja tästä saatiin esimerkki avauserässä. Kun Ilveksen jakso ei tuottanut osumaa, niin Ässät iskivät harvakseltaan, mutta ratkaisevan vaarallisesti. Ajassa 9.54 Ales Kratoska löysi maalin kulmalta Marko Kivenmäen, jolla oli helppo työ tehdä Ässien avausmaali. Ilvesläisten hartiat lysähtivät kasaan ja porilaiset esittelivät tehokkuuttaan. Seuraavat minuutit olivat tuskallisia, sillä ensin Kivenmäki iski illan toisen maalinsa ja sitten Samu Wesslin hassutteli Ilvespuolustajia ja lopuksi Pasi Kuivalaisen. Avauserä päättyi kotijoukkueen 3-0 johtoon käytännössä ilman pelin hallintaa. Mutta vanha totuus on se, että kyseessä on maalintekokilpailu.

Saarinen suihkuun, Ässät karkasi Toiseen erään odotettiin Ilveksen ryhdistäytymistä, mutta heti alku oli pahin mahdollinen. Ajassa 20.23 Pasi Saarinen hölmöili itsensä suihkuun ja Ilveksellä oli jatkossa käytettävissä vain viisi pakkia. Viisiminuuttinen sujui ilman takaiskua, mutta heti tasalukuiseksi päästyään sai Ilves kylmää vettä niskaansa. Ondrej Steiner viimeisteli porilaisten neljännen osuman, kun paluukiekkoon ei Ilveksen pakeilla ollut kiirettä. Jos avauserä sujui ilman porilaisten painostusta, niin toinen erä mentiin isäntien komennossa. Tietenkin pitkä alivoimapelaaminen helpotti isäntien urakkaa, mutta tasavoimallakin peliä pelattiin Ilveksen päädyssä. Ilves pelasi peliä kypärät kallellaan ja virheitä syntyi urakalla. Ässäläiset hyödynsivät tilanteensa kiittäen ja hetkessä peli oli lukemissa 6-0, kun Santeri Immonen ja Mika Kannisto nautiskelivat kiekkoa verkkoon.

Ilveksen puolustus oli tänään tuuliajolla, eikä liigatason suorituksia juurikaan nähty. Kerta toisensa jälkeen ässäläiset voittivat kaksinkamppailunsa Ilvespakkia vastaan ja vaaralliset tilanteet vyöryivät kohti Kuivalaisen maalia. Toisessa erässä Hrivnak sai lähes nukahdella maalinsa suulla, sillä harvat tilanteensa Ilves suttasi jo hyvissä ajoin ennen viimeistelypaikkaa. Itseluottamuksen puute näkyi kiekon turhana siirtelynä, eikä todellisia vastuunottajia löytynyt. Turhautuneet tamperelaiset tekivät illastaan vieläkin vaikeamman runsaalla jäähyilyllä keskimmäisessä erässä.

Porilaisten varmistelua
Ottelun ratkaisu oli luonnollisesti nähty, eikä kolmannella erällä ollut enää kuin muodollinen merkitys. Näinpä kolmas erä alkoi varsin sekavissa tunnelmissa. Ensimmäiset säpinät koettiin Tomi Pettisen hölmön jäähyn aikana. Ensin Vesa Viitakoski kilautti tolppaa Raimo Helmisen syötöstä ja heti perään nähtiin se pieni ero, kun Steiner sijoitti upeasti kiekon putken juureen, mutta sille paremmalle puolelle. Numerot olivat tylyt 7-0.

Päätöserässä ei hienouksia juurikaan nähty. Ilves pyrki rikkomaan kuparisen ja kotijoukkue puolestaan avusti Hrivnakia säilyttämään nollataian. Ilveksen lähentelyt koettiin pelin loppuhetkillä. Vesa Salon jäähyn aikana Juha Hautamaalle tarjoutui mahdollisuus laittaa kiekko tyhjään verkkoon, mutta kuin tyhjästä ilmestyi Hrivnakin hanska kiekon eteen. Sen sijaan hetkeä myöhemmin loistava veskari sai luvan antautua, kun Mika Arvaja onnistui kaivamaan paluukiekon verkon perukoille ajassa 57.11. Syöttöpinna merkittiin Pasi Puistolalle. Arvajan maali oli kuitenkin hyvin laiha lohtu ja Ilves sivusikin kyseenalaista ennätystä. Suurin tappio Porissa Ilveksen osalta on ollut 8-2 ja tänään marginaaliksi saatiin myös tuo surullinen kuusi maalia.

Vaellus pitkässä synkässä yössä sai jatkoa
Ilveksen välisarja sai surullisen jatkon Porissa. Kun joukkue on kulkenut pitkään voitoitta, niin selkärangan katkeaminen on hiuskarvan varassa. Tänään hyvä alku ei näkynyt tulostaululla ja kun porilaiset näyttivät, kuinka helppoa maalinteko loppujen lopuksi on, masentuivat manselaiset totaalisesti. Kasaantuvan ahdinkoon on ehkä miljoonakin syytä, mutta toisaalta solmun aukeamiseen saattaisi riittää pienetkin onnistumiset. Se on varmaa, että taito ja kunto on tallella, mutta päävärkki on nyt pahasti divaritasolla. Jatkuvat epäonnistumiset eivät ainakaan helpota tilannetta. Maalittomuus kalvaa joukkuetta ja ratkaisut menevät yhä monimutkaisemmaksi. Porilaisille ilta saattoi olla arvaamattomankin tärkeä. Ässien lähtökohta matsiin oli Ilveksen kanssa idenntinen, mutta nyt askelmerkki osui lankulle. Nähtäväksi jää alkoiko tästä Porilaisten marssi kohti pudotuspelejä.

Mistä herätys Ilvekselle? Yksi peli rouva Fortunan kanssa saattaisi kääntää syvällä uivan laivan kurssin. Useimmat varmasti toivovat herättäjän tulevan ulkopuolelta, joko peliä tekevän pakin tai maalitykin muodossa. Tällöinkin fakta olisi, että jäljellä jää parikymmentä nykyistä ukkoa eikä yksi tai kaksi uutta kaveria muutosta pystyisi luomaan, vaan kaikkien panoksen on petraannuttava huimasti, mikäli ilvesläistä kiekkoilua harrastetaan vielä kevätauringon lämmittäessä. Mutta onneksi urheilussa toivoa on jäljellä, niin kauan kuin on pelejä. Ja niitä riittää. Heti torstaina homma jatkuu Hakametsässä, kun turkulainen menestystarina saapuu Tampereella. Tuokin peli onneksi alkaa 0-0 numeroista.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
09.54 1-0 Marko Kivenmäki (Ales Kratoska, Andrei Potaitshuk)
13.05 2-0 Kivenmäki (Potaitshuk)
14.59 3-0 Samu Wesslin (Tuomo Kyhä, Timo Salonen)

II erä:
26.17 4-0 Ondrej Steiner (Niko Mikkola, Wesslin)
31.43 5-0 Santeri Immonen (Vesa Lehtonen, Mika Kannisto)
33.01 6-0 Kannisto (Potaitshuk, Kratoska)

III erä:
47.06 7-0 Steiner (Mikkola) yv.
57.11 7-1 Mika Arvaja 5 (Pasi Puistola 5)

Torjunnat:
Jim Hrivnak, Ässät 11+4+14=29 (96.71 %)
Pasi Kuivalainen, Ilves 5+20+11=36 (85.7 %)

Jäähyt:
Ässät 3x2 min. ja Niko Mikkola 10 min.
Ilves 7x2 min. ja Pasi Saarinen 25 (prk).

Yleisöä: 3.324 katsojaa

Palkitut:
*** Jim Hrivnak
** Ondrej Steiner
* Samu Wesslin
Karjala: Hrivnak
Head&Shoulders: Mika Kannisto

Kentälliset:
I: Hård-Puistola, Nikander-Miettinen-Viitakoski
II: Saarinen-Järventie, Pekki-Helminen-Peltola
III: Pettinen-Lavins, Arvaja-Hautamaa-Ahlberg
IV: Honkonen-Rantala-Hilden