HIFK - Ilves 3 - 2 (2-0, 0-2, 1-0) |
HIFK Ilvestä niukasti taitavampi
(To 3.2.2000) Kaksi vuotta sitten valtakunnan kuumimmat kiekkojoukkueet HIFK ja Ilves ottivat mittaa toisistaan loppuottelussa, josta tosin tuli hieman yksipuolinen näytös punaisten kissapetojen eduksi. Tällä hetkellä kahden kissapedon turkki on hieman takkuinen, sillä molempien taistelu käy kiivaana pudotuspelipaikan saavuttamiseksi. Torstai-illan matsissa panokset olivatkin normaalia kovemmat, sillä molemmilla oli kova hinku saada lisäpisteitä ennen maaottelutaukoa.
HIFK oli kotiluolassaan ehdoton suosikki, mutta kannattajiensakin painetta vastaan taistelleet tupsukorvat laittoivat isännät ahtaalle. Avauserä meni puhtaasti HIFK:lle, mutta Ilves nousi toisessa erässä Juha Hautamaan kahdella tahtomaalilla ja Kristian Antilan loistotorjunnoilla tasoihin. Päätöserässä illan tehokkain pelaaja Toni Mäkiaho rankaisi ilkeästi kasvattajaseuraansa ja laukoi HIFK:lle 3-2 voittolukemat.
HIFK:lla vahva avauserä
Molemmat joukkueet olivat kokeneet melkoisia muutoksia sitten edellisen kohtaamisen. Lisäksi vammojen vuoksi HIFK:lta puuttui tällä kaudella Ilveksen kaatajaksi kehittynyt Jan Caloun. Myös Ilves oli pakotettu muuttamaan ketjukoostumuksiaan loukkaantumisten vuoksi. Aivan ensimmäisiin vaihtoihin Ilves tuli pirteämmin, mutta ensimmäinen erikoistilanne tarjoutui kuitenkin kotijoukkueelle, kun Pasi Saarinen joutui istunnolle. Kristian Antila sai kuitenkin olla rauhassa, sillä Ilves pelasi mallikkaasti alivoimansa. Tasavoimaiseksi päästyään Ilveksen pakka meni sekaisin ja HIFK hyödynsi tuon hetken. Mika Kortelainen sai melko rauhassa leipoa maalin nurkalta limpun verkkoon Toni Mäkiahon ja Marek Zidlickyn esityöstä.
HIFK:n maalin jälkeen Ilveksen maalilla elettiin hikisiä hetkiä. Vierasottelussa jäähyily pitäisi pyrkiä pitämään minimissä, mutta tupsukorvien pelikuri ei riittänyt siihen. Arto Tukion jäähy vielä kestettiin, vaikka Mika Nieminen järjesteli tilanteita tiuhaan tahtiin. Tukion päästyä jäälle jäähypenkki ei ehtinyt viiletä, kun lämmittäjäksi saapui Pasi Puistola. Puistolan sessio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kymmeneen sekuntiin Mäkiaho nappasi itselleen toisen tehopisteen viimeistelemällä punanuttujen 2-0 osuman.
Ensimmäinen erä oli HIFK:n selvää hallintaa ja ainoat vakavat Ilvestilanteet syntyivät erän loppupuolella, kun Zidlicky istui kakkostaan. Paras paikka tarjoutui Raimo Helmiselle, joka lähitilanteessa ei löytänyt tarpeeksi juonikkuutta Parris Duffusin yllättämiseksi. Erätauolle siirryttiin HIFK:n ansaitussa johdossa.
Hautamaa ja Antila erän hahmot
Toisen erän avauspuolisko sujui melko tasaisissa merkeissä kenttäpelin suhteen, vaikka Ilves joutui jälleen kerran taistelemaan pakin jäähystä aiheutuneen kaksi minuuttisen. Tosin HIFK pystyi luomaan vaarallisempia tilanteita ja 3-0 numerotkin oli lähellä syntyä. Kolmen maalin marginaali olisi saattanut lannistaa heikon itsetunnon omaavan ilveslauman, mutta onneksi osuma ei nähnyt päivän valoa.
Vaisuhko kamppailu koki piristyksen erän puolivälin jälkeen. Tommi Miettisen ketju hyödynsi HIFK pakkien hapuilun ja Juha Hautamaa pääsi viimeistelemään tyylikkäästi tupsukorvien avausmaalin. Syöttöpinnan maaliin ansaitsivat Pasi Saarinen ja viime aikoina vähille tehoille jäänyt Miettinen. Välittömästi Ilveksen kavennuksen jälkeen illan vahvimpiin pelaajiin lukeutunut Mäkiaho syöksyi läpiajoon, joka päättyi Antilan upeaan haamutorjuntaan. Antila oli myös jatkossa työllistettynä, kun isännät saivat jo illan viidennen ylivoimansa. Tilanteesta selvittiin kuitenkin melko helposti, mutta jäähyn päätyttyä Antila sai venyä parhaimpaansa ja näin hän itseluottamusta kohentaen tekikin. Ilves sai erään loistavan päätöksen, kun kehuttu Mäkiaho hankki itselleen typerän jäähyn. Ylivoimalla Hautamaa nousi upeasti maalin edustalle ja nosti illan toisella osumalla Ilveksen tasoihin ajassa 38.32. Miettinen sai myös illan toisen tehopisteen ja Martti Järventie komisteli myös syöttösaldoaan. Erätauolle lähdettiin jännittävissä 2-2 lukemissa.
Mäkiaho nousi ratkaisijaksi
Ilvekselle tarjottiin oivaa tilaisuutta siirtyä ensimmäisen kerran johtoon kolmannen erän alkuun, kun heti alkajaisiksi Mäkiaho hankki itselleen kakkosen. Ilves pyöritti hyvin, mutta yv-osuma jäi tulematta. Tasavoimaisina ei juurikaan ehditty pelaamaan, sillä heti perään Tomi Pettinen vuorostaan joutui pleksin väärältä puolelta seuraamaan peliä. Antila jatkoi vahvaa esitystä ja piti oman tonttinsa puhtaana. Ilves oli tehokkaan toisen erän jälkeen saanut selvästi itseluottamusta ja tupsukorvat hakivat voittoa Helsingistä varovaisen peruuttelun sijasta.
Pelikellon kääntyessä erän jälkimmäisellä puolelle oli selviö, että seuraavan maalin merkitys olisi suuri. Virheiden välttäminen nousi avainasemaan ja peli muuttui sekavaksi. Pitkään edettiin ilman merkittäviä tilanteita kunnes ex-ilves Mäkiaho pääsi ikävästi iskemään HIFK:n takaisin johtoon. Antila torjui kertaalleen, mutta Mäkkäri pääsi iskemään paluukiekon maaliviivan pahemmalle puolelle.
Ilves käytti aikalisänsä noin viisi minuuttia ennen peliajan umpeutumista ja suunnitelmaa tasoituksen aikaansaamiseksi käytiin läpi. Todellinen kirivaihde saatiin päälle vasta viimeisellä peliminuutilla ja Ilves haki raivoisasti tasuria. Tällä kertaa Ilves sai ottaa maalivahtinsakin pois ilman, että tuomarit siihen olisivat puuttuneet. Ilves sai aikaiseksi päätösminuuttiin pari tilannetta, mutta onni ei ollut matkassa ja punanutut korjasivat täyden pistepotin.
Ilves taistelee valmentajansakin puolesta
Ilves taisteli vaikeassa asemassa varsin hyvin HIFK:n kotiluolassa. Pisteitä oli jaossa loppuun saakka, mutta Ilveksen kannalta tuloksena oli niukin mahdollinen tappio. Ensimmäinen erä Ilvekseltä ei sujunut, mutta kaksi viimeistä se sijaan olivat varsin tyydyttäviä. Tämä asia kuitenkin unohtuu helposti, sillä vain pisteet ja voitot kelpaavat tässä tilanteessa. Yksilöitä etsittäessä Ilveksen puolelta, on helppo tuoda kaksi nimeä esille. Sekä Juha Hautamaa että Kristian Antila olivat tänään oivassa vireessä. Myös Miettisen Tomalle kaksi syöttöpistettä tuli tarpeeseen, sillä pitkä pisteetön kausi rassaa aina. Kaiken kaikkiaan Ilveksen taistelu ja tahto oli parempaa kuin HPK-matsissa. Potku oli tehokkaampaa ja hyökkäyksiäkin saatiin ajoittain lähtemään hyvin. Nyt vain olisi tarvittu kipeästi pisteitä, jotta itseluottamus saataisiin oikeille raiteille.
Ilveksen pelaajat yhdessä valmennusjohdon kanssa keskittyivät taistelemaan HIFK:ta vastaan ja tavoitteena oli voitto, jolla Ilveksen kannattajien kohdistamaa painetta oltaisiin mahdollisesti saatu pienenemään. Tulos jäi yrityksestä huolimatta huonoksi. Kun myös Blues intoutui kaatamaan Jokerit, tiesi tämä käytännössä sitä, että Blues ja HIFK pääsivät ratkaisevan tuntuisesti Ilvekseltä karkuun. Tosin urheilussa kaikki on mahdollista, mutta käytännössä Ilves taistelee kahdeksannesta sijasta. Ilves sai apua tänään maakuntansa joukkueilta, sillä Tappara löi JYP:in ja HPK puolestaan SaiPan. Kilpajuoksu pudotuspelipaikasta tiukkeni entisestään, sillä Ilveksen seuraava vastustaja Ässät nousi Pelicans-voitollaan kahden pinnan päähän Ilveksestä. Maaottelutaukoa ennen käydään yksi kierros ja panokset ovat huikeat. Kaiken onnistuessa Ilves lähtee tauolle JYPin kanssa tasoissa. Tätä Ilves haluaa enemmän kuin mitään. Toivottavasti joukkueen tekemiseen uskotaan myös neljän seinän ulkopuolella, sillä sitä joukkueemme haluaa.
Mika Tommila
Tilastot:
I erä:
06.52 1-0 Mika Kortelainen (Toni Mäkiaho, Marek Zidlicky)
11.25 2-0 Toni Mäkiaho (Jarno Kultanen, Toni Sihvonen) yv.
II erä:
31.11 2-1 Juha Hautamaa 12 (Tommi Miettinen 15, Pasi Saarinen 12)
38.32 2-2 Hautamaa 13 (Miettinen 16, Martti Järventie 13) yv.
III erä:
51.51 3-2 Mäkiaho (Sihvonen)
Torjunnat:
Parris Duffus, HIFK 13+4+7=24 (92.3 %)
Kristian Antila, Ilves 6+9+4=19 (86.4 %)
Jäähyt:
HIFK 3x2 min.
Ilves 6x2 min.
Yleisöä: 5.993 katsojaa
Palkitut:
***
Toni Mäkiaho
**
Juha Hautamaa
*
Toni Sihvonen
Karjala:
Mäkiaho
Head&Shoulders:
Marek Zidlicky
Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Tenkrat-Helminen-Viitakoski
II: Gaffney-Tukio, Koskela-Miettinen-Hautamaa
III: Pettinen-Puistola, Karjalainen-Hirvonen-Nikander
IV: (Sammalkangas)-Hård, Arvaja-Pekki
|
|
|