SM-Liiga 1999-2000
Tappara - Ilves 3 - 3 (2-0, 0-2, 1-1,0-0)
Tappara ja Ilves tasatahtia

(La 4.12.1999) Hakametsän jäähalli täyttyi tänään ensimmäistä kertaa tällä kaudella ääriään myöden, kun vastaan iskivät Tampereen perinteiset seurat. Joukkueet lähtivät matsiin päinvastaisista asetelmista, sillä Tappara seilaa tällä hetkellä liigassa pullein purjein eteenpäin ja Ilves puolestaan on kahlannut viime aikoina hyvinkin syvällä.

Monesti ennakkoasetelmat saattavat heittää hieman häränpyllyä ja niin kävi tänäänkin. Ilves taisteli varsin ennakkoluulottomasti ja pystyi nipistämään ansaitusti kovakuntoiselta Tapparalta pisteen. Ilta oli liigassa tasapelien, sillä peräti viidellä paikkakunnalla päädyttiin pistejakoon.

Tappara osoitti tehonsa erikoistilanteissa
Ilves luisteli otteluun terhakkaasti huolimatta masentavasta lähihistoriasta. Liigan ykkösjoukkue ja paikallisvastustaja Tappara näytti ainakin alkumetreillä sytyttävän Ilveksen kunnolliseen taistoon. Matsin avausminuutilla Ilvekselle siunaantui heti paikka avausmaaliin, mutta pitkään kaivertanut tehottomuus piti pintansa. Ilveksen terhakas alku koki karmaisevan takaiskun seuraavilla minuuteilla, kun peräjälkeen jäähypenkille passitettiin tupsukorvista Tomi Hirvonen ja Tommi Miettinen. Ilveksen maaliin komennuksen oli saanut nuori Kristian Antila, joka neljän minuutin alivoimassa pitikin Ilvestä pitkään pystyssä hyvillä torjunnoillaan. Tappara kuitenkin malttoi jauhaa ylivoimaansa ratkaisuun asti ja tshekkitaituri Roman Meluzin nostatti tapparalaiskannattajien lauantaihuuman kattoon asti tekemällä avausmaalin ajassa 5.49 Aleksandr Barkovin ja Miska Kangasniemen syötöistä.

Ilves oli lähellä kuitata kanadalaistyyliin Tapparan johdon alle puolen minuutin. Tommi Miettinen onnistui horjuttamaan huippuveskari Jason Muzzattin tasapainoa, mutta Toman epäonneksi hallissa kuultiin ainoastaan tolpan kilahdus. Toman paikan jälkeen Ilvekselle tarjottiin ylivoimapeliä, mutta juhlijaksi nousikin isäntäjoukkue. Hyökkäysviivalla Ilveksen pakit söhelsivät kiekon naapurilla, joka iski tappavan tehokkaasti. Tällä kertaa Tappara esitteli ulkolaisvahvistuksistaan Per Löfströmin, joka viimeisteli alivoimalla Tapparan toisen osuman Josef Boumediennen ja Janne Ojasen esityöstä. Matsi oli vanhentunut vain seitsemän minuuttia ja Tappara ehtinyt esitellä laajan osaamisen skaalaansa. Hankitut vahvistukset olivat elementeissään, sillä jokainen ulkomaalainen (kenttäpelaaja) oli kirjauttanut itselleen tehopinnan ja Muzzatti väläyttänyt osaamistaan maalin suulla. Samalla ratkaisut olivat syntyneet sekä yli- että alivoimalla.

Tapparan alku söi Ilvestä luonnollisesti rotan lailla. Alkupuhdista oli huomattavissa, että Ilves oli selkeästi virkeämpänä liikkeellä kuin edeltävissä matseissa, mutta Tapparan huima alkuteho poisti itseluottamukselta paljon pohjaa. Seuraavat minuutit mentiin itseään etsien. Tappara oli luonnollisesti jo hieman kylläinen ja Ilves puolestaan tuskastunut. Lisämaaleja ei ensimmäisessä erässä enään nähtykään, vaikka ylivoimalla molemmilla paikkoja olikin.

Ilveksen ex-tapparat Peltola ja Nikander iskivät Ilveksen tasoihin
Ilves oli erätauon aikana unohtanut suurimman tuskansa ja Tappara puolestaan luisteli toiseen erään ehkä hieman liian tyytyväisenä. Ilves sai tärkeän avausmaalin aikaiseksi heti erän toisella minuutilla, kun ex-tappara Mikko Peltola ohjasi kiekon verkon perukoille Tomi Pettisen oivaltavasta syötöstä. Peltolan kauden neljänteen maalin hyvää pohjusta teki myös Mika Arvaja. Ilves sai maalista tarvittavaa lisäuskoa ja seuraavat minuutit Ilves hallitsikin kenttätapahtumia. Tasoitus oli erittäin lähellä viidennellä peliminuutilla, kun Ilveksen nelosketjun vahva pyöritys päättyi Hannu Henrikssonin ampumaan tolppalaukaukseen, jota turhaan tarkasteltiin aina videotuomarilta asti.

Tapparan luistin ei toisessa erässä liikkunut riittävästi ja näin Ilves pääsi niskan päälle tässä vaiheessa. Ilveksen maalin suulla Antila pääsi helpolla ja pitkät tovit sujuivat ilman torjuntoja. Tällöin luonnollisesti pelko vastaiskujen suhteen korostui. Erän puolessa välissä peli aaltoili päästä päähän ja molemmille joukkueille tarjoutui paikkoja lisämaaleihin. Viimeistely oli kuitenkin hätäistä ja näin numerot säilyivät ennallaan. Ilveksen hallinta näkyi siinä, että Tapparan yhtä paikkaa vastaan Ilves rakensi aina kolme. Ilveksen ansaittu tasoitus antoi odottaa aina erän päätösminuutille saakka. Tapparan kapteeni Janne Ojanen sai jäähypenkiltä todeta, kun Muzzatti haparoi Jarkko Nikanderin laukauksen sisään. Niksun kauden yhdeksänteen maalin esityön tekivät Tommi Miettinen ja Veli-Pekka Hård. Näin Ilves oli noussut tukalasta kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin päätöserään lähdettäessä.

Maajoukkuemiehet Viitakoski ja Vertala maalasivat kertaalleen
Ilvespelaajien takaraivossa oli varmasti muistikuva edellisen paikallismatsin kolmannesta erästä, jolloin Tappara takoi neljä maalia ja nousi maalin tappiolta selkeään voittoon. Päätöserän ensimmäiset hetket edettiin varovaisin ottein, mutta sen jälkeen kotijoukkueena pelannut Tappara otti aloitteet käsiinsä. Pelin painopiste oli Ilveksen maalin edustalla, mutta nuori Antila piti vielä pintansa. Toisessa erässä Antila oli saanut olla rauhassa ja Muzzatti työteliäänä ja nyt roolit olivat muuttuneet päinvastaiseksi.

Tapparalaisten jalat liikkuivat jälleen liukkaasti ja Ilves oli ottavana osapuolena. Ilves pääsi kuitenkin vaarallisiin vastahyökkäykseen ja erän kuudennella minuutilla Jarno Honkosella oli paikka siirtää tupsukorvat johtoon. Valitettavasti Honkosen kädet tärisivät tyhjän maalin edessä ja miehen avausmaali liigassa jäi odottomaan. Honkosen yritys toi kuitenkin Ilvekseen lisää puhtia ja seuraavalla peliminuutilla Vesa Viitakoski niittasi maajoukkuevalinnan kunniaksi Ilveksen johtoon Sami Ahlbergin ja Raimo Helmisen syötöistä. Maalista kovat oppirahat maksoi tulevaisuuden potentiaalinen maajouemies Tuukka Mäntylä, joka pompotteli kiekon hyökkäyspäässä Ilvekselle.

Ilves ei saanut nauttia johtoasemastaan pitkään, sillä maalia seuranneella minuutilla Tapparapakki Löfström pääsi puolittaiselle karkumatkalle, joka päättyi siihen, että maaliin meni useampi mies. Löfströmin oli koukkinut kumoon Helminen, joka passitettiin tekosistaan istunnolle. Ylivoimalla tuore maajoukkuemies Timo Vertala nosti Tapparan tasoihin Barkovin ja Jussi Tarvaisen syötöistä.

3-3 tilanteessa peliä edettiin tasaisissa merkeissä. Tappara oli hallinnut erän alkua, mutta maalien jälkeen peli tasottui. Ilves kadotti etsikkoaikansa tyhmiin jäähyihin, kun ajassa 53.55 Peltola passitettiin kakkoselle korkeasta mailasta ja Arvaja otti samaan turhaan itselleen kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Tappara kuitenkin hukkasi oman ratkaisuhetkensä löysään ylivoimapeliin. Varsinaisen peliajan viimeiset minuutit edettiin odottelevissa merkeissä ja 3-3 numeroista siirryttiin jatkoajalle.

Tasapeliin päädyttiin
Jatkoaika pelataan yleensä varmistellen ja virheitä vältellen, mutta virheiden osalta Ilves ei noudattanut perinteitä. Omassa päädyssä kiekkoa pompoteltiin naapurin lapaan ja Tapparalle tarjoiltiin voittoa. Ilveksen onneksi Tappara ei kyennyt hyödyntämään näitä paikkoja ja kirvesrintojen viimeinen puristys tyrehtyi Boumediennen tyhmään jäähyyn. Ilves pelasi ylivoimansa osittain oman pään turvaten ja näin summeri soi 65 minuutin kohdalla tasapelin kunniaksi.

Jääkiekko on todellakin ihmeellinen peli
Itse olen selostuksissani ja ennakoissani yrittänyt aina silloin tällöin muistuttaa tämän hienon lajin erikoisuuksista. Tänään tuo meni kyllä paikalleen. Hyvin harva olisi ollut valmis pistämään ropojensa sen puolesta, että Ilves yltäisi tänään edes tasapeliin. Vajaat kaksi vuorokautta surkeasta HPK-pelistä olivat muuttaneet paljon asioita ja tänään kaukalossa liikkui taisteleva Ilves. Liikettä ja taklauksia löytyi huomattavasti edeltäviä matseja enemmän. Molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. Avauserässä Tappara hurmasi erikoistilantessa, keskimmäinen erä mentiin selkeästi Ilveksen hallinnassa ja päätöshetkillä Tappara oli puolestaan vahvempi.

Ilveksen pelaajista useampikin pelaaja pesi tänään kasvojansa ja taistelua löytyi kiitettävästi. Erityisen iloinen olen oman kasvatin Kristian Antilan onnistumisesta. Krisse osoitti, että valtakunnan yksi lupaavimmista veskareista ei ole kadottanut suinkaan otettaan. Matsi oli Krisselle tällä kaudella ensimmäinen täysaikainen ja onnistuminen nostatti varmasti miehen henkistä kanttia roimasti. Tasuri oli koko joukkueen aikaansaannos, mutta muutaman miehen onnistumiset jäivät hieman paremmin mieleen. Antilan lisäksi Viitakoski oli jälleen kerran pirteä, parivaljakko Miettinen-Nikander juonivat alkukauden malliin ja puolustuksessa Sammalkangas-Pettinen pelasivat varsin hyvin. Pettiselle sattui pari virhettä, mutta mies pelasi muuten varsin hyvin ja oli syöttöpinnan lisäksi onnistua maalinteossakin.

Viiden tasurin lisäksi illan erikoisuutena voidaan pitää manselaisten maalit. Tapparan tuoreet vahvistukset Meluzin, Löfström ja Vertala onnistuivat yllättämään Antilan ja Ilveksen osumista vastasivat miehet, jotka ovat uransa aikana edustaneet Tapparaa eli Peltola, Nikander ja Viitakoski. Tamperelaisten keskinäiset matsit ovat tasan, sillä molemmilla on yksi voitto tämäniltaisen tasurin lisäksi.

Ilveksen rankka urakka jatkuu jo huomenna Raumalla, kun Ilves kohtaa tv-matsissa liigan kovimman kotijoukkueen Lukon. Pisteiden metsästys on vaikeaa, mutta tasuri Tapparaa vastaan nostatti tuntoja Ilveksen leirissä. Ja huomennakin matsi alkaa 0-0 lukemista.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
05.49 1-0 Roman Meluzin (Aleksand Barkov, Miska Kangasniemi) yv.
06.57 2-0 Per Löfström (Josef Boumedienne, Janne Ojanen) av.

II erä:
21.36 2-1 Mikko Peltola 4 (Mika Arvaja 6, Tomi Pettinen 2)
39.42 2-2 Jarkko Nikander 9 (Tommi Miettinen 14, Veli-Pekka Hård 2) yv.

III erä:
47.02 2-3 Vesa Viitakoski 11 (Sami Ahlberg 4, Raimo Helminen 21)
49.10 3-3 Timo Vertala (Barkov, Ojanen) yv. sr.

Jatkoaika:
maaliton

Torjunnat:
Jason Muzzatti, Tappara 8+9+6+1=24 (92.3 %)
Kristian Antila, Ilves 9+4+8+1=22 (91.7 %)

Jäähyt:
Tappara 6x2 min.
Ilves 7x2 min. ja Mika Arvaja 10 min.

Yleisöä: 7.600 katsojaa

Palkitut:
*** Aleksand Barkov
** Vesa Viitakoski
* Kristian Antila
Karjala: Barkov
Head&Shoulders: Barkov

Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Viitakoski
II: Hård-Puistola, Nikander-Miettinen-Honkonen
III: Sammalkangas-Pettinen, Arvaja-Hirvonen-Peltola
IV: Lavins-Henriksson, Hilden-Karjalainen-Rantala