SM-Liiga 1999-2000
Ilves - Lukko 1 - 1 (1-1, 0-0, 0-0.0-0)
Tarkan puolustuspelin ilta

(La 11.12.1999) Lauantainen Hakametsässä kamppailtiin viimeinen koitos ennen joulutaukoa. Ilveksen vastaan luisteli Lukko, joka oli ollut Ilveksen vastustaja myös edellisellä kierroksella. Illasta muodostui puolustuspelivoittoinen, sillä molemmat joukkueet pelasivat oman päänsä erittäin tarkasti. Puolustuspelin kruununa oli kaksi loistavaa maalivahtia, Pasi Kuivalainen ja Tom Draper, jotka joutuivat antautumaan vain kertaalleen. Näin Hakametsässä jaettiin pisteet ansaitusti joulurauhan kunniaksi.

Pakit laukoivat ylivoimalla illan ainokaiset
Pienellä jännityksellä odotettiin miten Ilves pääsee mukaan illan matsiin. Tuoreessa muistissa oli se, että Lukko oli kylvettänyt Ilveksen vajaa viikko sitten selkeänumeroisesti Raumalla. Ilves oli saanut kokoonpanoihin mukaan pitkän tauon jälkeen Juha Hautamaan ja Mika Arvajan, joka oli vapautunut pelikiellosta. Ennen matsia Ilveksen pukukopissa oli teroitettu Lukon hyökkäyspään maalinedustapelaamisesta. Sovittiin, että kakkoskiekot eivät päädy raumalaisten ulottuville ja tämä peli pelataan puolustuksen kautta. Suunnitelmiin kuului myös luonnollisesti onnistuminen maalinteko-osastolla. Kaksi suunnitelmaa kolmesta pitikin kutinsa, sillä kakkoskiekot omassa päässä päätyivät ilvesläisille ja kotijoukkueen puolustus läpi koko illan oli ehkä parasta tällä kaudella. Valitettavasti maalinteko tökki, eikä voittoon riittäviä osumia pystytty luomaan.

Rauman Lukko on tällä hetkellä yksi liigan parhaimmista, eikä se tänäänkään vieraissa lähtenyt pelaamaan mitenkään passiivisesti. Lukkolaiset polkivat terhakkaasti, mutta niin teki myös kotijoukkue. Ilves hallitsi lievästi avauserää, mutta maalinteon aloitti Lukko. Tapio Sammalkankaan istuttua jäähyllä hyödynsivät raumalaiset Ilveksen neliön liiallisen tiivistymisen. Tilannetta pelattiin Ilveksen vetäytyessä yhä lähemmäksi Ilveksen maalia ja näin Erik Hämäläiselle pedattiin tekopaikka hyvälle sektorille. Eepi ei epäonnistunut, vaan sivalsi vierailijat johtoon ajassa 12.22.

Ilves ei kauan surrut Lukon yv-osumaa, sillä kuitti tuli kahden minuutin kuluttua. Ilveksen pelatessa ylivoimalla kaivoi Vesa Viitakoski kulmassa kovalla työllä kiekon maalin takana odottavalle Raimo Helmiselle. Kiekon saatuaan Raipe katsoi tarkasti syöttöpaikan ja Pasi Saarinen pääsi täräyttämään pakin unelmatontilta kiekon tolpan kautta sisään. Ilveksen tasoituksen jälkeen Tommi Miettinen pelasi maalin takaa loistopaikan Hautamaalle, mutta Haden sihti oli vielä hukassa. Jos ranteet olisi saatu lukkoon, niin tuloksena olisi ollut kaunis osuma.

Toinen erä Ilveksen etsikkoaikaa
Kuten jo tässä vaiheessa tiedetään, ei ilta tuottanut kummallekaan lisäosumia. Toinen erä oli Ilveksen etsikkoaikaa, sillä Lukko sortui jäähyilemään. Tasavoimin pelattaessa peli oli tasaista, mutta runsaamman ylivoiman ansiosta tarjoutui Ilvekselle paikkoja ratkaista ottelu. Lähimmäksi maalia pääsivät Hautamaa ja Helminen, mutta laukaukset sujahtivat muutaman sentin ohitse. Loput paikat hoiteli erinomainen kassari Draper.

Petri Kaislehto oli ratkaista matsin
Kolmas erä sujui edelleen tasaisissa merkeissä, mutta nyt mentiin puolestaan aavistus Lukon tahdittamana. Kuivalainen joutui erän aikana useaan otteeseen helteisiin tehtäviin, mutta Paffa suoritti ne loistavasti. Ja hyvällä veskarilla on tuuriakin mukana ja tolpat ovat joskus paras ystävä. Ottelu oli erittäin lähellä ratketa tuomarin alokasmaiseen kömmähdykseen. Kun matsia oli jäljellä vajaat neljä minuuttia polki Lukon hyökkääjä puolittaiseen läpiajoon. Ilveksen Tomi Pettinen pelasi tilanteen loisteliaasti heittäytymällä ja lyömällä kiekon kulmaan. Lukon pelaaja kompastui Pettisen mailaan ja lähinnä tuomaroinut Arto Järvelä näytti, että pelataan. Kaukana useamman kymmenen metrin päässä oli kuitenkin nuori Petri Kaislehto nostanut käden ylös ja passitti. Käsittämätön jäähy, jota myös Lukon valmennusjohto pelin jälkeen päivitteli. Lukko sai ylivoimalla hurmoksen päälle ja kiekko toimitettiin kertaalleen kiertämään maalin kehikkoa, tolpat kilahtelivat ja kiekko palasi Zdenek Nedvedille lapaan. Taitava tshekki epäonnekseen ei onnistunut toimittamaan kiekkoa maaliin ja näin tuomarin kömmähdys menetti hieman merkitystään. Aivan varsinaisen ottelun loppusekunneilla Raimo Helminen oli onnistua tuikkaamaan uransa sadannen maalin, mutta tällä kertaa oli lukkolaisten vuoro huokaista helpotuksesta. Niin varsinainen peliaika kuin jatkoaikakin edettiin tasalukemissa ja näin 65 peliminuutin jälkeen tulostaululla oli oikeutetut 1-1 tasalukemat.

Puolustuspelaaminen kunnossa
Moni tietenkin huokaili illan aikana hyökkäyspelin tehottomuutta ja sitä, ettei kuviossa löytynyt riittävästi juonta. Tämä pitääkin paikkansa, mutta katsetta tulee suunnata myös toiseen suuntaan. Ilves pelasi tämän kauden yhden parhaista puolustuspeleistä, ehkä jopa parhaan. Oma maalinedusta siivottiin todella huolella ja kakkoskiekot päätyivät lähes poikkeuksetta tupsukorvien lapaan. Heikki Mälkiä jutusteli pelin jälkeen seuraavasti: "Käytännössä aloitimme joulutaukoharjoittelun jo tiistaina (7.12). Ensimmäinen tavoite oli saattaa puolustuspelaaminen kuntoon. Tänään onnistuimme tuolla saralla erittäin hyvin. En ole tietenkään täysin tyytyväinen illan peliin, mutta onnistuminen omassa päässä lämmittää. Nyt tarvitaan onnistumista myös maalintekopelissä. Vielä tänään hyökkääjiltä puuttui mielikuvitusta ja itseluottamusta. Tietenkin viimeaikaiset pelit eivät ole vapauttaneet tekemisiä tällä sektorilla. Se on varmaa, että jatkossa tulee laukoa paljon enemmän, tänään laukauksia säästeltiin liikaa." Joulutauosta Mälkiä mainitsi: "Tauolla harjoitellaan todella paljon ja niin kuin mainitsin, niin se onkin jo käynnistynyt. Muutoksia joukkueeseen tuskin on luvassa. Puolustuspelaamisen tulee jatkossa olla tämäniltaisella tasolla ja hyökkäykseen runsaasti lisää iloisuutta ja mielikuvitusta. Pelaajan tulee uskoa itseensä ja luottaa siihen, että pystyy ratkaisemaan ottelun. Harjoittelun lisäksi tauon aikana järjestetään leiri Maarianhaminassa, jossa pelataan ensi lauantaina matsi Brynäsiä vastaan."

Ilves siirtyy tarvitsemalleen joulutauolle yhdeksänneltä sijalta tasapisteissä JYP:in kanssa. Joulutauon aikana Ilves tekee rajusti töitä ja tavoitteena on nostaa sijoitusta useammalla pykälällä pitkän kevään kuluessa. Ratkaisupeleihin aikaa on vielä nelisen kuukautta, mutta tietenkin on tärkeää, että ratkaisupeleihin päästään mahdollisimman hyvistä asetelmista. Tänään Ilves lähti pelin jälkeen viettämään pikkujoulua ja samalla toivotettiin Ilveksen webbiystäville hyvää ja rauhallista joulua. Näin teen myös itseni puolesta. Peltitunnelmiin palataan vuosituhannen viimeisen paikalliskamppailun merkeissä tiistaina 28.12.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
12.22 0-1 Erik Hämäläinen (Harri Sillgren, Kimmo Lotvonen) yv.
14.33 1-1 Pasi Saarinen 5 (Raimo Helminen 23, Vesa Viitakoski 10) yv.

II erä:
maaliton

III erä:
maaliton

Jatkoaika:
maaliton

Torjunnat:
Pasi Kuivalainen, Ilves 6+6+12+2=26 (96.3 %)
Tom Draper, Lukko 7+7+9+3=26 (96.3 %)

Jäähyt:
Ilves 6x2 min.
Lukko 9x2 min.

Yleisöä: 4.669 katsojaa

Palkitut:
*** Pasi Kuivalainen
** Tom Draper
* Pasi Saarinen
Karjala: Kuivalainen
Head&Shoulders: Kuivalainen

Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Viitakoski
II: Lavins-Puistola, Nikander-Miettinen-Hautamaa
III: Sammalkangas-Hård, Arvaja-Hirvonen-Peltola
IV: Pettinen-Henriksson, Honkonen-Karjalainen-Rantala