SM-Liiga 1999-2000
Ilves - SaiPa 3 - 1 (0-1, 2-0, 1-0)
Ilvekselle tahtovoitto SaiPasta

(La 18.3.2000) Ilves oli lauantaina selkä seinää vasten, kun Hakametsään vieraaksi saapui SaiPa. Vain voitto riitti pitämään Ilveksen teoreettiset toiveet yllä pääsystä pudotuspeleihin. Ja tuon tavoitteen Ilves onnistui tänään täyttämään. Vielä avauserän jälkeen tilanne näytti huolestuttavalta SaiPan johtaessa 0-1, mutta Ilves löysi toiseen erään lisävaihteen, jonka avulla SaiPa jäi lopulta Ilveksen jalkoihin. Ilveksen ehdoton sankari oli Petr Tenkrat, jonka peliesitys tänään oli kansainvälistä huipputasoa.

SaiPa sumputti keskialueen ja siirtyi johtoon
Jo lähtökohta matsiin lupasi hyvää. Tiukka asetelma sarjataulukon kannalta, paljon vierasjoukkueen kannattajia ja hallissa ilahduttavasti 6517 katsojaa. Tunnelma oli alusta alkaen hyvä ja siitä saa kiittää myös SaiPan innokasta kannattajakuntaa. Faniensa kovan huudon edessä SaiPa ei tuntenut oloansa epämiellyttäväksi, vaan tuli vahvasti peliin mukaan heti alusta alkaen. Muutama paha tilanne synyyi Kristian Antilan nenän alle ja Ilveksen veskari sai hyvän tuntuman matsiin. SaiPan hyvä alkuvauhti hiipui hetkeksi, kun Jussi Pekkala sai laitataklauksesta jäähyn jo kolmannella peliminuutilla. Ilves ei saanut oikeastaan mitään aikaiseksi ja SaiPa pääsi helpolla tupsukorvien kanssa aluksi. Vierailijoiden vuoro tuli yrittää ylivoimaa, kun Mike Gaffney passitettiin istunnolle ajassa 5.30. Ilves pelasi mallikkaasti alivoimaansa ja varsinkin Jarkko Nikander taisteli arvokkaita sekunteja pois SaiPalta. SaiPan ylivoima oli kehnohkoa aina päätössekunnille saakka. Gaffneyn jäähyä oli jäljellä vaivainen sekunti, kun Tommi Sova vei puhtaasti hyökkäyspään aloituksen ja Eduard Zankovets sivalsi helpohkon osuman etukulmasta yli polvistuneen Antilan. Gaffney ehti siniviivalle katselemaan, kun vierailijoiden hyvä alku oli saanut kruunun.

Ilves sisuuntui SaiPan alusta ja vyörytti vahvasti seuranneiden minuuttien aikana. Petr Tenkrat kiersi muutamaankin kertaa hyökkäyspäässä vaarallisesti, mutta vetopaikalta Petr tyytyi syöttämään. Tasoitusta ei saatu aikaiseksi ja pelin kulku tasaantui. Ilves pusku SaiPan keskialueen sumppuun ja molemmille joukkueilla oli vaikeuksia syöttöjensä kanssa. Varsin keskinkertaisen erän jälkeen lähdettiin tauolle SaiPan johtaessa maalilla.

Tenkrat siivitti Ilveksen ykkösen hurjaan vauhtiin
Tauon aikana oli Ilveksen pukukopissa löydetty sopivat lääkkeet, sillä Ilves tuli toiseen erään todella vahvasti. Erä alkoi vauhdikkaasti, kun illan päätuomari Arto Järvelä puhalsi Ilvekselle rankkarin ajassa 20.22. SaiPan hyvää tilannetta seurasi nopea suunnanmuutos, jonka päätteeksi Tenkrat sai kiekon tyrkättyä läpiajoon Vesa Viitakoskelle. Tuomarit olivat tehtäviensä tasolla ja hetkeä myöhemmin ilvesläiset saivat ihasteltavakseen Tenkratin taidot. Jussi Markkanen oli aivan kuutamolla, kun yksi liigan tehotykeistä painoi kiekon verkon perukoille. Tosin Markkasen puolustukseksi täytyy sanoa, että kiekko oli karata Tenkratin lavasta ja tähän Markkanen reagoi aloitteellaan. Ilveksen riemu oli saada jatkoa 10 sekunnin sisällä, kun päädystä kiekko oli pomppia SaiPan maaliin. Markkanen odotti normaalia kiekon kulkua ja oli hetken sydän kylmänä, kun kiekko oli avonaisen maalin suulla. Paikalle ehti SaiPan puolustaja ensin ja näin Ilveksen onnekas tilanne jäi hyödyntämättä.

Lyhyesti voidaan sanoa, että SaiPa jäi toisessa erässä Ilveksen jalkoihin. Ilves lisäsi luisteluaan ja SaiPalle ei löytynyt eväitä vastaukseen. SaiPa kesti mukana lähinnä loistavasti pelanneen Markkasen torjunnoilla. Myös vierailijoiden puolustus pelasi moitteettomasti ja usein paluukiekkoihin SaiPan pakit kerkesivät ensin. Kiekko pyöri erän aikan monta kertaa vaarallisesti aivan SaiPan maalin tienoilla, mutta johto-osuma antoi odottaa. Tupsukorvien ilmeet kirkastuivat ajassa 34.52, kun Raimo Helmistä mainiosti tuurannut Juha Hautamaa punnersi mylläkän jälkimainingeissa kiekon verkon perukoille. Todelliseen tahtomaaliin syötön merkkautti loistavasti uurastanut Viitakoski. Illan kuningas oli kuitenkin Tenkrat, joka tuntui kerkeävän kaikkialle. Tshekki teki töitä hartiavoimin ja pelasi kuin uskollisin Ilveksen kasvatti. Välillä näytti, että mies halusi jopa yksin voittaa pelin Ilvekselle. Erätauolle lähdettiin jännittävissä 2-1 lukemissa.

Tenkrat ratkaisi pelin lopullisesti, Antila haki maalia
Ilveksen vahva alku sai jatkoa kolmannen erän alkuun, kun Tenkrat laukoi Hautamaan laukoman paluukiekon voimalla verkkoon. Osuma oli Petrille illan toinen ja peräti kauden 33. Ilves siirtyi kahden maalin etumatkalle, mutta peli ei suinkaan ollut ohitse. Pari minuuttia Tenkratin maalista Pasi Saarinen lähti estämisestä istunnolle ja huikaisevan jännittäviä tilanteita koettiin Antilan nenän edessä. SaiPa sai ensi kertaa juonta ylivoimaansa ja kiekot sinkoilivat kohti Antilaa. Joskus kiekko otti kimmokkeita ja pomppi todella ilkeän näköisesti kohti maalia, mutta Antila oli mies paikallaan ja nousi yhdeksi tukipilareista tässä vaiheessa. Ilves kesti SaiPan etsikkoajan ja tasavoimaisina pääsi jälleen juonesta kiinni.

SaiPa tuhri kiriänsä erän jälkimmäisellä puoliskolla kahdella peräkkäisellä jäähyllään. Ilves haki matsiin lopullista niittiä, mutta ylärimaa lähemmäksi ei päästy. Tenkrat oli lähellä hattutempuaan tempaistuaan sinisen alta hirmuisen kudin, joka epäonneksi pomppasi ylärimasta suoraan alas viivan väärällä puolelle. Matsin viimeiset kaksi minuuttia olivat myös kiihkeitä, kun Viitakoski katseli pelin kulkua jäähyaitiosta. SaiPan valmentaja Reijo Mansikka veti Markkasen pois välittömästi ja kavennusta haettiin kahden miehen ylivoimalla. Ilveksen nelikkö onnistui painamaan vierailijat kulmiin ja pystyivät katkomaan myös syöttölinjoja. Lähempänä osumaa oli Ilves ja taisipa Miettisen Tommi kolauttaa päätösminuutilla tolppaakin. Matsia oli jäljellä 20 sekuntia, kun Ilvesvahti Antila oli kirjauttaa historiaa. Antila lähetti laukauksen kohti SaiPan maalia, mutta kiekko osui eteen syöksähtäneen SaiPan pelaajan olkapäähän. Kyse oli vain sekunnin murto-osista, sillä tuon laukauksen suunta oli juuri kohti maalia. Tärkeintä oli kuitenkin se, että summerin soidessa pisteet olivat jääneet Tampereella ja ratkaisu siityi täten päätöskierrokselle.

Viihdyttävä kiekkoilta Hakametsässä
Lauantaina koettiin siis ilvesläisittäin varsin viihdyttävä ilta Hakametsässä. Paljon katselijoita, hyvä tunnelma ja Ilves oli hyvä varsinkin toisesta erästä alkaen. Ilves haki tiukassa paikassa arvokkaan voiton ja näin jännitys säilyi sunnuntaihin. Tosin homma ei ole Ilveksen omissa käsissä, sillä apua tarvitaan myös HIFK:lta. Tänään jokainen Ilveksen pelaaja ansaitsee kiitoksen. Ylitse muiden kohosi selkeästi kuitenkin Tenkrat. Risto Jalo totesi leikkisästi matsin jälkeen, että toivottavasti NHL:n scoutteja ei ollut paikalla. Siksi ylivoimainen Tenkrat oli. Tämän totesi lehdistötilaisuudessa myös Mansikka "Ei me voitu Ilveksen liikkeelle mitään. Toisesta erästä alkaen Ilveksen liike oli hyvä ja varsinkin meidän hyökkääjät putosivat kyydistä. Pakkien liike oli OK. Ja sitten oli tämä Tenkrat. Meillä ei kerta kaikkiaan ollut eväitä hänen pitämisekseen. Taistelu jatkuu kuitenkin huomenna". Ilveksen Heikki Mälkiä ei paukutellut henkseleitä, mutta oli tyytyväinen "Avauserässä jäätiin SaiPan keskialueen sumppuun, mutta toinen erä oli todella hyvä meiltä. Hautamaan ketju pelasi loistavasti ja nyt on todella pohdittava, että kannattaako tuota ketjua rikkoa" jatkoi Mälkiä kun kysyttiin Helmisen paluusta kokoonpanoon. Voi olla, että Haden ketju jatkaa tämän iltaisessa muodossaan ja Raipe saa rinnalleen Miettisen ja Ahlbergin. Huomenna kuitenkin ollaan viisaampia, kun Ilves matkaa Poriin kaataakseen Ässät.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
07.32 0-1 Eduard Zankovets (Tommi Sova)

II erä:
20.22 1-1 Petr Tenkrat 32 rl.
34.52 2-1 Juha Hautamaa 16 (Vesa Viitakoski 19)

III erä:
42.16 3-1 Tenkrat 33 (Hautamaa 9)

Torjunnat:
Kristian Antila, Ilves 5+5+11=21 (95.5 %)
Jussi Markkanen, SaiPa 9+20+11=40 (93.0 %)

Jäähyt:
Ilves 5x2 min.
SaiPa 7x2 min.

Yleisöä: 6.517 katsojaa

Palkitut:
*** Petr Tenkrat
** Juha Hautamaa
* Vesa Viitakoski
Karjala: Tenkrat
Head&Shoulders: Tenkrat

Kentälliset:
I: Saarinen-Karjalainen, Tenkrat-Hautamaa-Viitakoski
II: Gaffney-Tukio, Nikander-Miettinen-Ahlberg
III: Sammalkangas-Pettinen, Arvaja-Hirvonen-Koskela
IV: Puistola-(Bruun-Hilden-Pekki)