Ilves - JYP 2 - 2 (2-0, 0-1, 0-1, 0-0) |
55 pelin tasuriton putki katkesi
(La 18.9.1999) 4890 kiekkojännäriä oli saapunut lauantaina Hakametsään katsomaan tupsukorvien ensimmäistä kotiottelua tämän vuoden liigassa. Matsi lähti ilvesläisittäin hyvin liikenteeseen, sillä jo avauserässä kotijoukkue siirtyi 2-0 johtoon. Ilo oli kuitenkin ennen aikaista, sillä JYP kiristi vauhtiaan nousten ansaittuun 2-2 tasuriin. Samalla katkesi 15.3.1998 alkanut putki, jonka aikana Ilves ei ollut pelannut ainuttakaan tasapeliä SM-liigassa.
Illan maaleista vastasivat ainoastaan vierastyöläiset. Ilveksen molemmat ulkomaanavut Rodrigo Lavins ja
Daniel Marois tekivät ensimmäiset liigamaalinsa ja vierailevan JYP:in molemmista maaleista vastasi Jaroslav Bednar, joka puhdisti illan palkintopöydän.
Ilves kahden maalin etumatkalle tuhlaillenkin, Marois teki historiaa
Näin jälkikäteen on helppo todeta, että Ilveksen olisi pitänyt pystyä ratkaisemaan tämä matsi jo ensimmäisessä erässä. Alun pienen sekoilun jälkeen, Ilves nappasi pelin haltuunsa ja JYP:in maalivahdilla Tommi Satosaarella riitti töitä. Tuomarilinja oli tältä kaudelta tutun jyrkkä ja pelaajia molemmasta joukkueesta passitettiin liukuhihnalla jäähyaitioon. Ottelun avausmaali näki päivänvalon jo kolmannella peliminuutilla, kun ajassa 2.24 Tommi Miettinen voitti hyökkäyspään aloituksen viivalle Rodrigo Lavinsille. Rodi odotti hetken maskia avukseen ja lähetti matalan kudin kohti maalia. Kiekko löysi sopivan raon ja Rodin uran ensimmäinen liigamaali oli syntynyt.
Avausmaalin jälkeen Ilveksellä oli useita mahdollisuuksia lisätä johtoaan, mutta huolimaton viimeistely esti lisäosumien syntymisen. Pitkänä miinuksena oli kahden miehen ylivoiman hukkaaminen. Kiekkoa siirreltiin lähinnä pakki-pakki tyylin ja ratkaisuja haettiin huonoilta paikoilta. Tässä tilanteessa korostui mielestäni yksi Ilveksen ongelmista eli kätisyys. Ilveksellä on vain yksi oikealta laukova hyökkääjä (Daniel Marois), joka mielestäni ei ole hyväksi. Esimerkiksi kanadalaiset joukkueet perustavat erikoistilannepelaamista kätisyyksiin ja monesti esim. vajaalla kentällä nähdään kaksi leftiä ja kaksi rightiä. Ilveksen matsin ainoa ylivoimaosuma syntyi ajassa 13.54, kun Marois pääsi maalin edestä sorkkimaan rystyltä kiekon verkkoon. Syötön maalin edustalle antoi Helmisen Raimo. Mainittakoon, että Marois'n maali oli historiallinen, sillä se oli Ilveksen kaikkien aikojen 7000. SM-sarjoissa. Ilveksen johto ensierässä oli tyydyttävä 2-0, mutta aineksia neljästä viiteen maaliin oli olemassa.
Kuivalainen, hyvä alivoimapeli ja fanikatsomo pelastivat
Hakametsän tyytyväinen katsojakunta odotti Ilveksen voittomarssille jatkoa toisessa erässä, mutta kuinkas kävikään. JYP aloitti vahvan luistelun ja Ilves ahdistettiin omaan päähään. Ilveksen puolustus oli vaikeuksissa liukkaasti liikkuneiden keskisuomalaisten kanssa ja Ilveksen osana oli runsas jäähyily. Ilveksen onni oli Pasi Kuivalaisen hyvä vire. Baffa piti Ilvestä pystyssä, mutta oli voimaton, kun karkean puolustusvirheen vuoksi liigan maalitykkieliittiin pyrkivä Jaroslav Bednar haistoi paikan läpiajoon. Kavennus oli tosiasia ja JYP sai lissää tuulta purjeisiinsa. Seuraavat minuutit pörrättiin Ipan päädyssä ja tasoitus oli lähellä. Tuuliajolla Ilveksestä oli erityisesti Pettisen Tomi, jolla oli koko ajan kiirettä vilkkaiden jyppiläisten kanssa. Ilveksen paniikki kasvoi kasvamistaan ja erän yhdeksännellä minuutilla Heikki Mälkiä ottikin aikalisän.
Erän puolivälin jälkeen Ilveksen peli hieman rauhoituui, mutta ajassa 32.51 sattui ikävä vahinko Ilveksen jo pelatessa alivoimalla. Jarrko Nikanderin huitaisun jälkiseuraukset olivat johtaa loukkaantumiseen ja Niksu sai tylyn tuomion Arto I Järvelältä. Nikander komennettiin suihkuun ja Ilves joutui pelamaan 1.38 kahden miehen alivoimalla ja päälle vielä loput vitosesta. Tässä vaiheessa Ilves heräsi taistelemaan, Kuivalainen haki haamupelastuksia ja fanikatsomo siivitti kotijoukkueen alivoimahenkeä. Koettelemus kestettiin ja helpottuneena voitiin todeta johdon säilyneen erätauolle.
Bednar iski tasoituksen ylivoimalla
Kolmas erä oli Ilvekseltä jälleen ryhdistäytymistä ja peliä edettiin jälleen Ilveksen dominoidessa. Viimeinen terävyys kuitenkin puuttui, eikä eväitä Satosaaren yllättämiseksi löytynyt tarpeeksi. Jäähyily oli selvästi rauhoittunut, mutta valitettavasti erän ainoa ilvesjäähy maksoi Ilvekselle pisteen. Toni Koivunen järjesti Bednarille tekopaikan saamalla Kuivalaisen poikittaisliikkeeseen ja tshekki Bednarilla oli helpohko työ tehdä illan toinen osumansa.
Ilves oli päätöserään tehnyt muutamia muutoksia. Nikanderin ulosajon vuoksi Miettisen ketjuun nostettiin Juha Hautamaa ja Haden paikan puolestaan Mikko Peltolan ja Mika Arvajan välistä otti Tomi Hirvonen. Viltissä istunut Pekka Kangasalusta puolestaan korvasi päätöserässä Pettisen. Vaihdokset toivat siis hieman lisäpuhtia, mutta ei tarpeeksi. Erän loppu pelailttin jo varmistelevissa merkeissä jatkoaikaa odotellen.
Jatkoajalla molemmilla paikat voittoon
Viiden minuutin jatkoaika ei tällä kertaa ollut pelkkää keskialueen varmistelua, vaan molemmilla joukkueilla oli paikat voittoon. Ilves hallitsi selkeästi jatkoaikaa ja taisipa kiekko käydä tolpassakin Pasi Saarisen laukauksesta. Hiuksia nostattava tilanne syntyi kyllä omaankin päähän vain minuutti ennen peliajan umpeutumista. Jyppihyökkääjä pelasi Kuivalaisen jo osittain ulos tilanteesta, mutta epäonnekseen ja meidän onneksi sijoitti kiekon sivuverkkoon. Loppusekunnit myllytettiin Satosaaren edustalla, mutta kohtalona oli jääminen 2-2 numeroihin.
Kolme pinnaa kahdesta matsista kelpo saalis
Pessimistinen ilvesläinen voisi tietenkin kirota matsin tasoa ja sitä, että joukkueemme ei voittanut. Positiivisesti ajatteleva puolestaan kääntää asian siten, että loppujen lopuksi pinnakin oli hyvä saavutus tänään, sillä JYP olisi voinut ylivoimalla karata voittoonkin. Pelin taso ei ollut hääviä, mutta plakkarissa olevat kolme pinnaa lämmittävät ja luovat hyvää pohjaa tulevaan. Matsin jälkeen jutustelin muutaman pelaajan kanssa. Lavins oli tyytyväinen ensimmäiseen liigamaalinsa, mutta sanoi, ettei se ollut mikään tekemällä tehty tai kaunokainen. Totesimme, että kaikki lasketaan ja hyvä näin. Rodi on mieltynyt enemmän suomalaiseen tapaan kiekkoilla kuin ruotsalaiseen. Rodihan pelasi viime kaudella myös Elitserienissä. "Suomessa peli on paljon fyysisempää ja pidän mielestäni suomalaisia tuomareita parempina" kertoi Rodi. Rodi tykkäsi saamastaan runsaasta peliajasta ja totesi että: "Mälkiä antoi runsaasti peliaikaa ja vastuuta. Tosin toisessa erässä vedin yhden vaihdon huimasti ylipitkäksi ja palautuminen kesti pitkään". Lopuksi Rodi kehui joukkuehenkeä ja sanoi, että jokainen piste kasvattaa "teamspiritiä".
Kuivalaisen Pasi oli myös iloisella tuulella. "Tähtäsin kuntoni liigaan, enkä harjoituspeleihin. Puolustuspelaaminen on parantunut huimasti Tapparaa vastaan pelatuista harjoituspeleistä, mutta kyllä tänäänkin virheitä sattui. Ilveksen tyyli on aina ollut hieman naatiskella ja ns. varman päälle pelaaminen on Ilveksen pojille kai hieman oudompaa". Baffan lausuntoa tuki Mauri Autosen mielenkiintoiset tilastot. Puolustusalueelta lähteneissä hyökkäyksissä Ilveksen riskiprosentti oli 14, kun JYPin vastaava oli vain 5.
Viimeisen juttutuokion vietin Hårdin Vellun kanssa ja tämä hetki ei ollut se kaikkein mieluisin. Vellu manasi huonoa saksalaista kirurgitoimintaa, sillä eilen käsi oli aukaistu uudestaan ja nyt löytyi, että myös toinen jänne oli poikki sekä myös lihaksia ja hermoja oli katkennut. Käytännössä tämä tietää sitä, että Vellu saa aloittaa jääharjoittelun vasta 6-8 viikon kuluttua ja paluu liigajäille tapahtuu aikaisintaan joulun alla. Vellun mieli halajaa kentälle aikaisemmin ja joukkueen kolme pistettä lämmittivät ison miehen mieltä.
Mika Tommila
Tilastot:
I erä:
02.24 1-0 Rodrigo Lavins 1 (Tommi Miettinen 1)
13.54 2-0 Daniel Marois 1 (Raimo Helminen 3) yv.
II erä:
24.45 2-1 Jaroslav Bednar (Vesa Ponto, Marko Ojanen)
III erä:
49.24 2-2 Bednar (Toni Koivunen, Pekka Poikolainen) yv.
Torjunnat:
Pasi Kuivalainen, Ilves 7+13+9+0=29 (93.5 %)
Tommi Satosaari, JYP 11+5+11=27 (93.1 %)
Jäähyt:
Ilves 8x2 min. ja Jarkko Nikander 5+20 min. (prk.)
JYP 7x2 min.
Yleisöä: 4.890 katsojaa
Palkitut:
***
Jaroslav Bednar
**
Pasi Kuivalainen
*
Rodrigo Lavins
Karjala:
Bednar
Head&Shoulders:
Kuivalainen
Kentälliset:
I: Lavins-Puistola, Nikander-Miettinen-Ahlberg
II: Saarinen-Järventie, Viitakoski-Helminen-Marois
III: Henriksson-Pettinen, Arvaja-Hautamaa-Peltola
IV: Kangasalusta-Tukio, Laitinen-Hirvonen-Niemelä
|
|
|