Ilves - Blues 5 - 2 (0-1, 2-0, 3-1) |
Petr Tenkrat jälleen Bluesin kurittajana
(La 19.2.2000) Espoon Blues on ollut Ilvekselle Pelicansin ohella ainoa helppo vastustaja tämän kauden SM-liigassa.
Kaikki kauden kolme aiempaa kohtaamista oli päättynyt Ilveksen voittoon, niinpä tänään Hakametsään odotettiin
nälkäistä ja voitontahtoista Blues-laumaa. Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan Ilves oli tälläkin kertaa espoolaisia
parempi, tällä kertaa 5-2 lukemin. Bluesin kaatajana kunnostautui edellisen kohtaamisen tapaan Petr Tenkrat, joka tehtaili tänään
Ilveksen kauden ensimmäisen kypärätempun.
Esa Pirnes osui avauserässä
Ensimmäinen erä oli pitkään vain molempien joukkueiden tarkkaa puolustamista. Ilveksen avausmaali oli lähellä viiden minuutin
kohdalla, mutta Sami Ahlbergin terävä rannelaukaus osui yläputkeen kimmoten siitä päätyverkkoon. Kymmenen minuutin pelin jälkeen
Ari-Pekka Siekkisellä oli pieniä vaikeuksia Petr Tenkratin lujan lämärin kanssa, mutta vaikka kiekko ei heti Siekkisen räpylään
jäänytkään, sai Kenkä suljettua kiekon alleen. Blues iski sitten ottelun avausmaalin terävällä vastahyökkäyksellä tasan yhdentoista
minuutin kohdalla. Arto Tukio yritti pitää Bluesin purkuyrityksen hyökkäysalueella, mutta kiekko pomppasi epäonnekkaasti keskialueelle
suoraan Dale McTavishin mailanlapaan. McTavish kiiti vasemmalta laidalta alueelle ja lähetti syötön maalille, josta vauhdilla
tilanteeseen rynnännyt
Esa Pirnes sai ohjattua kiekon maaliin, vaikka Juha Hautamaa olikin kintereillä. Kohta avausmaalin jälkeen Ilves joutui alivoimalle,
kun Semi
Pekki tarjosi keskialueella turhaan poikittaista mailaa Bluesin pelaajan niskaan. Bluesin ylivoima ei kulkenut ollenkaan ja Ilves kesti
alivoimatilanteen helposti. Ensimmäiset 15 minuuttia olivat olleet erittäin passiivista peliä, maalitilanteiden jäädessä minimiin.
Viimeisellä viidellä minuutilla hyökkäyspelikin alkoi kulkea ja molemmat joukkueet saivat tilanteita. Ensin Tommi Miettisen johtama
Ilveksen
kakkoskenttä järjesti oivan mylläkän Bluesin päätyyn. Paras paikka tuli, kun kiekko pelattiin toiseen aaltoon Tomi Pettiselle. Pettinen
pääsi
aivan avopaikkaan, mutta laukoi suoraan päin Siekkistä. Kiekko pysyi Ilveksellä ja jatkossa saatiin rakennettua vielä kaksi hyvää
vetopaikkaa,
mutta molemmissa maalinedusohjaukset menivät ohi maalin. Tästä vaihdosta selvittyään Blues sai puolestaan kolme hyvää maalipaikkaa
minuutin sisään. Pasi Kuivalainen torjui nämä tilanteet hienosti ja onneksi myös puolustus hoiti reboundit väljemmille vesille.
Todella tasainen avauserä kirjattiin vieraille 0-1 numeroin.
Ilves näytti parastaan toisessa erässä
Toinen erä on jostain syystä tällä kaudella ollut usein Ilveksen paras erä ja näin oli asian laita myös tänään. Heti ensimmäisellä
minuutilla Blues oli tosin karata kahden maalin karkumatkalle. Juha Hautamaalle sattui hyökkäykseen lähdössä kiekonmenetys ja sen
seurauksena Teemu Siren pääsi puolittaiseen läpiajoon. Sirenin yritys oli onneksi aika ponneton ja kiekko meni vain sivurautaan.
Ajassa 22.53 Ilves pääsi aloittamaan illan ensimmäisen ylivoimapelinsä. Sen aikana paras paikka tuli Martti Järventielle, mutta suoraan
syötöstä lähtenyt laukaus suuntautui liian keskelle maalia eikä Siekkisellä ollut suuria vaikeuksia. Ensimmäinen ylivoima ei tuonut
vielä
tulosta, mutta Ilveksen painostaessa hurjasti, Blues joutui turvautumaan myös jatkossa sääntöjen vastaisiin otteisiin. Peter Aholan
huitomisjäähy erän kahdeksannella minuutilla poiki kaivatun tasoitusosuman Ilvekselle. Ari-Pekka Siekkinen ei saanut pidettyä Pasi
Saarisen siniviivakutia itsellään ja reboundiinkin ehti ensimmäisenä Ilveksen Petr Tenkrat. Tenkrat yritti ensin tuloksetta
rystylaukausta, mutta toisesta reboundista hän sitten jo nostikin kiekon varmasti yli maassa maanneen Siekkisen. Ansaittu tasoitusmaali
sai jatkoa jo vajaata minuuttia myöhemmin. Ilves katkaisi Bluesin hyökkäyksen ja pääsi 3-2 ylivoimahyökkäykseen. Jarkko Nikander imi
yhden bluesilaisen itseensä, siirsi kiekon Tomi Hirvoselle ja näin Ilves sai puhtaan 2-1 hyökkäyksen. Hirvonen nousi yli
siniviivan ja lähetti poikittaissyötön vastakkaisella laidalla
viilettäneelle Sami Ahlbergille. Ahlberg ei aikaillut vaan laukoi suoraan
syötöstä mahtavan rannelaukauksen ylänurkkaan. Tämän paremmin ei tuosta tilanteesta enää olisi voinut laukoa. Maali oli illan selvästi
komein ja se sytytti Ilveksen hurjaan pelivireeseen. Jatkossa Ilves vei erää nimittäin aivan miten tahtoi. Peli pyöri jatkuvasti Bluesin
puolustusalueella ja Ari-Pekka Siekkisellä riitti töitä. Ainoastaan viimeistely ontui eikä Ilves saanut selvästä hallinnastaan huolimatta
enää maaleja toisessa erässä. Erän viimeisillä sekunneilla Pasi Kuivalainen järjesti sydämen tykytyksiä kotijoukkueen kannattajille
sylkemällä löysän pomppukiekon eteensä. Ilveksen puolustajat kuitenkin onneksi sitoivat maalille rynnänneet bluesilaiset niin hyvin,
ettei irtokiekkoa saatu hakattua maaliin. Kaiken kaikkiaan Ilveksen peli kulki toisessa erässä kuin unelma. Bluesin hyökkäysyritykset
toisessa erässä olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Ilves olisi tehnyt iltapuhteensa huomattavasti helpommaksi latomalla pari
lisämaalia toisessa erässä, nyt päätöserään päästiin ainoastaan yhden maalin johtoasemassa.
Tenkrat varmisti tärkeät pisteet Ilvekselle päätöserässä
Ilves siirtyi jo turvallisen tuntuiseen 3-1 johtoon kolmannen erän alun ylivoimaosumalla. Pasi Saarinen laukoi viivalta suoraan Raimo
Helmisen syötöstä. Kiekko oli menossa selvästi ohi maalin, mutta Vesa Viitakoski pääsi mailoineen väliin ja ohjasi kiekon Siekkisen
längistä maaliin. Ilves puolusti mallikkaasti kahden maalin johtoasemassa ja näyttikin siltä, ettei Blues saa kirivaihdetta päälle
missään vaiheessa. Semi Pekin illan toinen jäähykin kestettiin helposti Bluesin erittäin heikon ylivoimapelin johdosta. Espoolaisten kiri
alkoikin sitten vasta Pekin rangaistuksen päätyttyä. Otakar Janecky kilautti hyvällä rannelaukauksella ensin maalin ristikkoa ja kohta
tämän jälkeen Ilveksen puolustus nukahti illan ainoan kerran pahasti. Dale McTavishille tarjottin avoin väylä ja kun Jiri Vykoukalin
pystysyöttökin osui nappiin vauhdissa olleen kanukin mailanlapaan, oli maalitykki puhtaassa läpiajossa. McTavish ei yleensä tällaisia
paikkoja hukkaa eikä niin käynyt nytkään vaan kiekko löytyi pian Pasi
Kuivalaisen selän takaa. Kavennusmaali sai Ilveksen
hetkellisesti
paniikkiin ja Blues sai pelin haltuunsa. Pari kohtuullista tasoituspaikkaa se saikin rakennettua, mutta Kuivalainen oli tarkkana eikä
päästänyt espoolaisia tasoihin. Ottelun ratkaisu nähtiin sitten ajassa 55.23. Petr Tenkrat nousi hyökkäyssiniviivan yli, pysähtyi ja
kokeili
onneaan laukomalla kohti etuylänurkkaa. Ari-Pekka Siekkinen ei ollut tilanteessa aivan hereillä ja niinpä kiekko löytyikin maaliverkosta
hänen selkänsä takaa. Ilveksen peli vapautui taas maalin jälkeen ja viimeisillä minuuteilla nähtiin paljon Ilves-tilanteita. Tommi
Miettinen muun muassa pääsi aivan avopaikkaan, mutta laukoi suoraan Siekkisen räpsään. Viimeinen sinetti ottelulle saatiin, kun Blues
haki kavennusta ilman maalivahtia. Ilves karkasi hyökkäykseen ja kun bluesilaiset siirsivät tahallaan maalin pois paikoiltaan, oli
seurauksena rangaistuslaukaus. Rankkaria asettui ampumaan Petr Tenkrat,
joka harhauttikin ammattimiehen tavoin Siekkisen maihin ja nosti
rystyltä hat-trickiin oikeuttavan osuman. Parempaa kruunua Ilveksen erinomaiselle illalle olisi ollut vaikea keksiä.
Ilves taistelee tiukasti viimeisestä play-off paikasta
Ilveksen peliesitys oli hieman unista avauserää lukuunottamatta lupauksia antava. Koko joukkue taisteli hyvällä asenteella ja erityisesti
ilahdutti hyvin toiminut viisikkopuolustus. Yksilöistä ylitse muiden nousi alati vaarallisesti pörrännyt ja komean kypärätempun tehnyt
Petr Tenkrat. Edukseen esiintyivät myös jälleen kerran hurjasti töitä tehnyt Vesa Viitakoski sekä virettään pikkuhiljaa löytämässä oleva
Sami Ahlberg. Ahlberg pelasi tänään mielestäni kauden pirteimmän
ottelunsa. Vieraiden paras pelaaja oli odotetusti Dale McTavish.
Ilvekselle jokainen tällä hetkellä pelattava peli on kuin
play-offia, mutta erityisen tärkeä ottelu on edessä ensi tiistaina.
Silloin Ilves matkustaa Jyväskylään viimeistä pudotuspelipaikkaa
tällä hetkellä hallussaan pitävän Jypin vieraaksi. Voitto tuosta ottelusta tietäisi mahdollisesti jo kahdeksannelle sijalle nousemista.
Toni Hyytinen
Tilastot:
I erä:
11.00 0-1 Esa Pirnes (Dale McTavish)
II erä:
28.15 1-1 Petr Tenkrat 24 (Pasi Saarinen 14) yv.
29.29 2-1 Sami Ahlberg 6 (Tomi Hirvonen 4, Jarkko Nikander 15)
III erä:
42.42 3-1 Vesa Viitakoski 16 (Saarinen 15, Raimo Helminen 32) yv.
53.05 3-2 McTavish (Jiri Vykoukal)
55.23 4-2 Tenkrat 25 (Viitakoski 13, Helminen 33)
58.54 5-2 Tenkrat 26 rl.
Torjunnat:
Pasi Kuivalainen, Ilves 9+5+9=23 (92.0 %)
Ari-Pekka Siekkinen, Blues 9+16+4=29 (85.3 %)
Jäähyt:
Ilves 2x2 min.
Blues 5x2 min.
Yleisöä: 4.600 katsojaa
Palkitut:
***
Petr Tenkrat
**
Dale McTavish
*
Pasi Kuivalainen
---
Karjala: Tenkrat
---
Head&Shoulders: Tenkrat
---
Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Tenkrat-Helminen-Viitakoski
II: Hård-Tukio, Koskela-Miettinen-Hautamaa
III: Gaffney-Pettinen, Nikander-Hirvonen-Ahlberg
IV: Arvaja-Karjalainen-Pekki
|
|
|