Ilves - SaiPa 5 - 4 (1-1, 3-3, 1-0) |
Ilves katkaisi tappioputkensa
(La 20.11.1999) Ilves päätti raskaan viikkonsa iloisiin tunnelmiin, kun Hakametsässä onnistuttiin kaatamaan SaiPa numeroin 5-4. Ottelu oli näiden kahden joukkueen välillä poikkeuksellisen runsasmaalinen, sillä yleensä on totuttu hyvin vähämaalisiin numeroihin. Ilves ansaitsi voittonsa ja varsinkin päätöserä sujui jo varsin mallikkaasti. Matsin keskimmäinen erä sujui hieman avoimien ovien mukaisesti ja tilastoihin vietiinkin tasatahtiin molemmilta kolme osumaa. Voittomaalinsa Ilves ampui päätöserän alkuun, eikä sen jälkeen voittajasta ollut käytännössä epäselvyyttä, vaikka numerot säilyivät tiukkoina. Näin Ilves kuittasi äärettömän tärkeät kaksi pistettä ja katkaisi samalla kolmen tappion putken.
Arvaja sai Pettiseltä namusyötön
Vaikka matsi oli Ilvekselle jo kolmas tällä viikolla, löytyi luistimiin avauserässä aivan toisenlainen potku kuin tiistaisessa HIFK-matsissa. Ilves esitteli kotriyleisölleen Jarno Honkosen, joka vielä kuluneella viikolla edusti Kokkolan Hermestä. Honkonen luisteli heti Raimo Helmisen vierelle ja toi samalla uutta potkua myös koko maestron ketjuun.
Ilveksen vauhti oli varsinkin alussa mallikasta, mutta valitettavasti maalit puuttuivat. Erän vanhetessa otteet hieman löystyivät, mutta myös maalihanat aukenivat. Tomi Pettinen intoutui keskialueella vauhtiin, joka kantoi aina SaiPan päätyyn saakka. Päädystä Pettinen lähetti unelmasyötön Mika Arvajalla, joka vastapalloon pääsi tinttaamaan ottelun avausmaalin. Itse ennakossa hieman arvuuttelin, josko Ere pääsisi nyt maalin makuun, kun sadan liigamaalin rajapyykki ylittyi edellisessä matsissa. Nyt ennuste ainakin toteutui. Pettisen lisäksi syöttöpinna ketjunjohtaja Tomi Hirvoselle. Ilveksen iloi jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi, sillä SaiPa nousi erän loppupuolella tasoihin. Eduard Zankovets onnistui liruttamaan kiekon maaliviivan "väärälle" puolelle ja nosti tunnelmaa lappeenrantalaisleirissä. Eduard aloitti Suomessa HIFK:n riveissä, mutta kolmesta maalista huolimatta näytöt eivät riittäneet, niinpä SaiPa saa nauttia miehen palveluksista jatkossa.
Kuuden maalin erä
Toisesta erästä muodostui varsin maalirikas, eikä tarkalla puolustuksella päästy kehuskelemaan. Maalinteko alkoi ajassa 22.34, kun tshekki Vladimir Machulda iski Ilvespakien heittäytyessä vieraat ensi kerran johtoon. Ilves ei jäänyt tilannetta suremaan, vaan ainoastaan 35 sekuntia myöhemmin punainen valo paloi Jussi Markkasen päädyssä. Vesa Viitakoski nousi röyhkeästi maalin eteen, mutta viimeistelyn ontuessa paluukiekko tuli suoraan kuin tarjottimella Tommi Miettiselle. Toma nosti rystyltä kiekon tyhjään maaliin ja numerot 2-2:een.
Tämän jälkeen jäähyt näyttelivät suurta osaa. SaiPasta yhtäaikaa pukkia kuluttivat Pasi Määttänen ja Mikko Myllykoski. Ilves hieroi pitkään kahden miehen ylivoimaansa ja vain skunti ennen ensimmäisen jäähyn päättymistä, iski Rodrigo Lavins Pasi Puistolan ja Vesa Viitakosken esityöstä kauden kolmannen maalinsa. Ilves oli noussut takaisin johtoon ja koska ylivoima sai jatkoa, niin ratkaisua illalle alettiin toivomaan Ilveksen kannattajien keskuudessa. Toisen kuitenkin kävi. Ylivoimalla Viitakoski passitettiin jäähypenkille ja tasavoimaiseksi päästyään SaiPa iski heti kuitin. Löysästi sekä keskialueella että pelanneet ilvekset tekivät kunniakujan liigan tehopakki Juri Kuznetsoville, joka kiitti kunniasta ja käveli kentän läpi loppuun saakka ja sujautti 3-3 tasoituksen Pasi Kuivalaisen längistä. Tasoitusmaalista ehti kulua vain kaksi minuuttia, kun heikon oman pään pelaamisen seurauksesta Mika Skyttä pääsi vapaasti nousemaan maalin eteen. 3-4 lukemat paloivat taululla ja Ilveksen valmentaja Heikki Mälkiä näki parhaaksi ottaa jo tässä vaiheessa aikalisän.
Mälkiän aikainen reagointi, muutti Ilveksen pelin suunnan jälleen parempaa kohti. Ilves onnistui ylivoimalla tasoittamaan matsin ajassa 35.20, kun Sami Ahlberg onnistui maalin edustalta ohjaamaan Pasi Saarisen jääkudin Markkasen selän taakse. Saarisen lisäksi syöttöpinna merkittiin Helmiselle. Erän lopulla Ilves haki raivokkaasti johtomaalia, eikä se kaukana ollutkaan. Helminen ihastutti yleisöä vauhdikkaalla nousullaan, jonka aikana Raipe jätti useamman pelaajan kuin seisomaan. Vain viimeinen silaus puuttui ja Markkanen veti pidemmän korren. Näin kävi myös kaksinkamppailussa Miettinen vs. Markkanen.
Ilveksellä vahva päätöserä
Kolmas erä oli viikolle Ilveksen yhdeksäs ja voidaan sanoa, että se oli myös viikon paras. Ilves tuli kovalla asenteella päätöserään ja ottelun voittomaali saatiin aikaiseksi heti toisella minuutilla. Helmisen viisikko oli pelannut pitkän vaihdon, mutta itse maestro taisteli viivalla kiekon Ilvekselle ja rynnisti maalia kohden. Tilanteeseen nousi mukaan Martti Järventie, joka hetkeä myöhemmin sai upottaa Raipen passista kiekon verkon perukoille. Ottelu oli ratkennut, vaikka sitä ei tässä vaiheessa vielä tiedetty.
Läpi koko erän Ilves hallitsi tilanteita ja kuudes maali oli useaankin otteeseen hyvinkin lähellä. SaiPalla ei juurikaan paikkoja tasoitukseen ollut. Tosin pari kertaa Ilveksen omat pelaajat olivat sutata kiekon hyvälle tekopaikalle suoraan naapurin lapaan. Ilveksen kuudes maali oli vain senttien päässä, kun Pasi Saarisen purkukiekko oli vieriä SaiPan tyhjään maaliin. Näin ei käynyt ja peli päättyi lukemiin 5-4.
Tappioputki saatiin poikki
Vaikka SaiPa ei olekaan mikään mestarisuosikki, niin silti illan voitto oli Ilvekselle arvokas. Tappioputki saatiin katkaistua ja se varmasti tuo aina vapautuneisuutta otteisiin. Voitto jäi numerolliseti niukaksi lähinnä toisen erän löysän oman pään pelaamisen vuoksi. Onneksi tiiviys löytyi päätöserään, jonka aikana Ilves olisi voinut kaunistella lukemia. Tämä kuitenkin riitti voittoon ja kahteen pisteeseen. Onnistujia oli tänään useampiakin, mutta itselleni syvimpään piirtyivät nimet Helminen, Viitakoski, Peltola, Pettinen ja erityisen ilahtunut olin Jarno Honkosen otteisiin. Mies suoriutui varsin mallikelpoisasti liigadebyytistään.
Matsin jälkeen kuulostelin hieman Honkosen ajatuksia. "Oikeastaan minua hermostutti enemmän eiliset ensimmäiset harjoitukset, kuin tämäniltainen peli. En ihan heti kauden alkaessa miettinyt, että voisin tällä kaudella vielä pelata Raimo Helmisen vieressä. Peli sujui omalta osaltani ihan kohtalaisesti. Liigassa aikaa on selkeästi vähemmän, mutta eiköhän täälläkin pärjätä". Lyhyen jutustelun aikana tuki tunne, että edessäni seisoi varsin nöyrä joukkuepelaaja, joka on halukas menemään urallaan eteenpäin. Tähän lausuntoon sain tukea Jarnoa peräti viisi vuotta SaPKossa valmentaneelta Ari-Pekka Seliniltä. AP valaisi, että Honkonen on ns. myöhäiskehittyjä. Luonnonjäät ovat olleet Honkosen kehitysalusta ja mies nousi SaPKon riveihin vasta A-junnuissa. SaPKon edustuksesta miehen matka kävi kohti Hermestä ja sieltä hyvän alkukauden kautta Ilvekseen. "Tiesin, että kiinnostusta oli muillakin liigaseuroilla, mutta Ilves tuntui mieleikkäimmältä vaihtoehdolta" saneli Honkonen haastattelun lomassa.
Jos päättynyt viikko oli raskas, niin helpotusta ei ole luvassa ensi viikollakaan. Homma jatkuu jo tiistaina Ässiä vastaan matsilla, joka päättää toisen kierroksen. Tänään päätöserässä Rodrigo Lavins loukkaantui, enkä illan mittaan saanut analyysiä tapahtuneesta. "Puujalka" oli diagnoosi, mutta levon pituudesta ei ole tietoa. Sen sijaan tulevan viikon loppupuolella riveihin saataneen Veli-Pekka Hård, joka toipumisen aikana on luistelullut enemmän kuin koskaan. Pelituntuman löydyttyä Vellu tuo selkeää vahvistusta peräpäähän.
Mika Tommila
Tilastot:
I erä:
15.12 1-0 Mika Arvaja 4 (Tomi Pettinen 1, Tomi Hirvonen 2)
17.38 1-1 Eduard Zankovets (Keijo Säilynoja)
II erä:
22.34 1-2 Vladimir Machulda (Pasi Määttänen)
23.09 2-2 Tommi Miettinen 8 (Vesa Viitakoski 7)
27.06 3-2 Rodrigo Lavins 3 (Pasi Puistola 4, Viitakoski 8) yv.
28.03 3-3 Juri Kuznetsov (Jani-Matti Loikala) tv.
30.28 3-4 Mika Skyttä (Timo Saarikoski)
35.20 4-4 Sami Ahlberg 3 (Pasi Saarinen 9, Raimo Helminen 17) yv.
III erä:
41.13 5-4 Martti Järventie 6 (Helminen 18)
Torjunnat:
Pasi Kuivalainen, Ilves 5+10+7=22 (84.6 %)
Jussi Markkanen, SaiPa 10+12+11=33 (86.8 %)
Jäähyt:
Ilves 4x2 min.
SaiPa 9x2 min.
Yleisöä: 4.583 katsojaa
Palkitut:
***
Raimo Helminen
**
Juri Kuznetsov
*
Vesa Viitakoski
Karjala:
Helminen
Head&Shoulders:
Helminen
Kentälliset:
I: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Honkonen
II: Lavins-Puistola, Nikander-Miettinen-Viitakoski
III: Puistola-Pettinen, Arvaja-Hirvonen-Peltola
IV: Tukio-Henriksson, Laitinen-Karjalainen-Rantala
|
|
|