SM-Liiga 1999-2000
Tappara - Ilves 6 - 1 (2-0, 2-1, 2-0)
Tappara hallitsi Mansen paikallisderbyä

(La 22.1.2000) Lauantaina Ilveksellä oli ohjelmassa vierasmatsi, mutta matka ei ollut pitkä, sillä vastustajana oli Tappara ja areenana tuttu Hakametsän kaukalo. Matsi oli tärkeä molemmille, sillä Tappara halusi vakuuttaa kannattajilleen, että lievä suvantovaihe on vain väliaikaista ja Ilvekselle puolestaan jokainen matsi on taistelua pudotuspelipaikasta.

Tänään kaukalossa nähtiin kuitenkin ennakkoasetelmista huolimatta varsin yksipuolinen näytös. Tappara luisteli Ilvestä selvästi vauhdikkaammin ja agressiivisella karvauksella pelasi Ilvekseltä pois tilan. Kirvesrintojen sankarit löytyivät sentteriosastolta, sillä Janne Ojanen (0+3), Aleksander Barkov (2+0) ja teräsmies Valeri Krykov (2+0) veivät tupsukorvia mennen tullen. Hyvää Jokeripeliä seurasi heikko paikallistaisto, mutta Ilveksen taistelu jatkuu edelleen tiukkana, sillä myös pahimmat vastustajat menettivät tänään pisteitä.

Tapparalla agressiivinen alku
Viime aikoina Hakametsässä hieman takkuillut Tappara aloitti ottelun todella vahvasti. Ilves joutui hillitsemään kirvesrintojen vahvaa alkua sääntöjenvastaisilla otteilla ja tasan minuutin kohdalla Pasi Saarinen löysi tiensä jäähyaitioon. Paten jäähyn aikana Kristian Antila sai tehdä tosissaan töitä pitääkseen maalinsa vielä puhtaana. Tappara vyörytti vahvasti, mutta ensimmäinen ylivoima sujui osumitta. Toinen Tapparan ylivoima sen sijaan päättyi kirvesrintojen juhlaan, kun ruotsalainen Per Löfström tykitti viivalta illan avausosuman Miska Kangasniemen ja Janne Ojasen syötöistä. Näin Tappara sai himotun avausmaalin ja Ilveksen ilta alkoi Tapparan puristuksessa mahdollisimman heikosti. Ilvekselläkin oli kaksi ylivoimamahdollisuutta erän avauspuoliskolla, mutta edes laukauksia Jason Muzzattin maalia kohden ei oikeastaan saatu aikaiseksi.

Tapparan alku oli todella vahva ja Ilves oli vastaanottavana osapuolena. Ilveksen nelosketju sytytti tupsukorvia hieman taisteluun ja Ilves pääsi asteittain peliin mukaan. Tasoitukseen tarjoutui kaksi loistopaikkaa, mutta Petr Tenkratin ja Sami Ahlbergin tilanteissa pisimmän korren vetäisi Muzzatti. Vaikka Ilves pääsikin taisteluun mukaan, niin hallitseva osapuoli oli edelleen Tappara. Jäähyt näyttelivät isoa osaa avauserässä, sillä Martti Järventie ehti istunnoltaan tuskin kentän puolella, kun SM:liigan teräsmies Valeri Krykov täräytti hyvältä paikalta Tapparalle jo 2-0 johdon. Alivoimalla pelatessaan Raimo Helminen passasi kertaalleen hyvän paikan Juha Hautamaalle, mutta myös Haden viimeistely ontui. Erän loppuun Ilves sai yrittää kavennusta vielä ylivoimalla, mutta kuviot eivät olleet kunnossa ja Tapparan 2-0 johdolla siirryttiin erätauolle.

Tappara jatkoi vahvaa menoaan, Koskelan esikoinen toi lohtua
Toisen erän alku oli ensimmäisen kertaus, sillä Tappara sai mahdollisuuden jatkaa Ilveksen ahdinkoa, kun Tenkrat joutui heti alkajaisiksi jäähyistonnolle. Antilan vire oli kuitenkin tänään hyvä ja Krisse hakikin hyviä torjuntoja Tapparan ylivoiman aikana. Ilves ei toiseen erän alkuun saanut peliään kuntoon, koska jäähyt rikkoivat tupsukorvien peliä. Tappara ei kyennyt hyödyntämään Ilveksen typeriäkin (väärä vaihto) istuntoja ja näin puolivälin krouviin edettiin erätauolta tutuissa lukemissa.

Välittömästi matsin käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolle iski Tappara yhden naulan lisää Ilveksen arkkuun. Ilveksen peli ei ollut illan aikana missään vaiheessa uomissaan ja tilanteita pelattiin hieman ahdistuneesti ja hätäillen. Aleksander Barkovin johtama ketju sai paineen Antilan maalin suulle ja tilanne päättyi itse Barkovin viimeistelyyn Ari Vallinin esityöstä. Tapparan maali loi peliin hetkeksi suvantovaiheen, sillä enemmän keskityttiin vastustajan tökkimiseen kuin omaan peliin. Erän loppupuolella kirvesrinnat syyllistyivät jäähyilyyn, mutta hätää Tapparalla ei ollut, vaan päinvastoin. Ilveksen nuori pakki Arto Tukio maksoi karvaasti oppirahoja menettäessään viivalla kiekon kokeneelle Ojaselle. Jäähyltä päässyt Krykov pääsi mukaan nautiskelemaan ja saikin kunnia viimeistellä illan toisen osuman Ojasen esityöstä. Samalla ylivoimalla Ilves onnistui rikkomaan kuparisen Timo Koskelan ensimmäisellä maalilla Ilveksen paidassa. Syötön maaliin ansaitsi Pasi Puistola. Näin Ilves pystyi hieman murentamaan Muzzatti-kammoaan. Ilves oli kuitenkin Tapparan jaloissa tässäkin erässä ja niinpä päätöserään lähdettiin pitkältä takaa-ajomatkalta.

Varmistelun makua
Kolmannesta erästä ei muodostunut mitenkään elämää suurempaa, vaan itse asiassa melko vaisua näytelmää tarjoiltiin lähes täydelle katsomolle. Ilves oli alistunut kohtaloonsa ja Tappara varmisteli makeata johtoansa. Kolmannessa erässä tuomarit olivat selkeästi kaukalon työllistetyimpiä. Jäähyjä jaettiin nuhjaamisten vuoksi runsaasti ja erän käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolle iski Timo Vertala isäntien viidennen osuman ylivoimalla. Syöttöpinnat kirjattiin samalla tavalla kuin illan ensimmäisessä osumassa eli Kangasniemelle ja illan vahvimmalle kenttäpelaajalle Ojaselle.

Tappara iski matsin viimeisillä minuuteille vielä kerran tehokkaasti. Maalisaldoansa pääsi kaunistelemaan toistamiseen Barkov, joka pelaa ehkä parasta kauttaan SM-liigassa. Barkovin maalin aikana pelattiin tasavoimaisena. Ilveksestä jäähyllä oli Tenkrat, jolle tuomittiin 2+10 minuutin rangaistus laitataklauksesta. Tämä tietää myös sitä, että Tenkrat puuttuu ensi torstain Pelicans-matsista. Loppulukemiksi muodostui tylyt 6-1 lukemat, jotka eivät olleet suinkaan väärät. Siksi parempi Tappara tänään oli.

Ilves vaisuna, Mike Gaffney vahvistaa puolustusta
Odotukset olivat korkealla myös Ilvesleirissä ennen matsia. Valitettavasti Ilveksen synkkä lähihistoria ahdisti Ilveksen pelaajia. Tappara esiintyi varsin pirteästi varsinkin alussa ja Ilves ei päässyt vauhtiin missään vaiheessa. Ilveksen kannalta ottelun alku ja avausmaali olisi ollut äärimmäisen tärkeä, mutta tänään siihen ei ollut mahdollisuutta. Selitys saattaa tuntua ontuvalta, mutta kun itseluottamus on hiuskarvan varassa, niin silloin tähtimerkkien täytyisi olla hieman Ilvekselle, jotta positiivisia kokemuksia pystyttäisiin vahvistamaan. Ilveksellä oli avauserässä kolme maukasta tekopaikkaa, mutta Muzzattia ei onnistuttu yllättämään. Tappara onnistui siirtämään latingin tehoina kaukaloon, kun Ilves puolestaan ei saanut komeistostaan kaikkia irti. Paikallispeli-illassa Ilveksen valopilkku oli Timo Koskelan onnistuminen. Nuorelle pelaajalle onnistuminen alussa on tärkeätä.

Ilveksen illassa nuorille puolustajille sattui ikäviä virheitä, joista Tappara iski lopullisen ratkaisun. Juuri puolustajaosastolle Ilves onkin hankkimassa vahvistuksia ja heti matsin jälkeen ilmoitettiinkin jenkkipakki Mike Gaffneyn siirtymisestä HIFK:sta Ilvekseen loppukaudeksi. Mahdollista on, että vahvistukset eivät jää tähän, mutta siirtoajan umpeutuminen saattaa tulla liian nopeasti vastaan. Toimitusjohtaja Risto Jalo on tällä hetkellä Tshekeissä ja tekee hartiavoimin töitä Ilveksen tulevaisuuden eteen.

Ilveksen taistelu jatkuu kuitenkin tiukkana. SaiPa ja lopussa pisteet menettänyt Ässät kokivat Ilveksen kohtalon. Myös JYP ontui, sillä Pelicans haki Hippokselta tasurilla yhden pinnan pois. Torstaina Ilveksen vastassa onkin juuri Pelicans, joten kannustusta tarvitaan taas.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
06.12 1-0 Per Löfström (Miska Kangasniemi, Janne Ojanen) yv.
16.29 2-0 Valeri Krykov (Pasi Petriläinen)

II erä:
30.32 3-0 Aleksander Barkov (Ari Vallin)
38.08 4-0 Krykov (Ojanen) av.
39.09 4-1 Timo Koskela 1 (Pasi Puistola 6) yv.

III erä:
51.28 5-1 Timo Vertala (Miska Kangasniemi, Janne Ojanen) yv.
57.43 6-1 Barkov tv.

Torjunnat:
Jason Muzzatti, Tappara 8+4+12=24 (96.0 %)
Kristian Antila, Ilves 12+7+9=28 (82.4 %)

Jäähyt:
Tappara 12x2 min.
Ilves 13x2 min. ja Tenkrat 10 min.

Yleisöä: 7.502 katsojaa

Palkitut:
*** Valeri Krykov
** Miska Kangasniemi
* Aleksander Barkov
Karjala: Krykov
Head&Shoulders: Barkov

Kentälliset:
I: Hård-Tukio, Nikander-Miettinen-Hautamaa
II: Saarinen-Järventie, Tenkrat-Helminen-Viitakoski
III: Puistola-Pettinen, Arvaja-Koskela-Ahlberg
IV: Sammalkangas, Karjalainen-Rantala-Pekki