Ässät - Ilves 3 - 7 (2-1, 0-4, 1-2) |
Ilves hurjana Isomäen hallissa
(Ti 23.11.1999) Tiistaina Ilveksen matka kävi Poriin. Isomäen halli on vierasjoukkueille ollut äärimmäisen ikävä paikka, mutta kuluneella kaudella Ässien kotitaika on hieman murentunut. Molemmilla joukkueilla oli alla helpottava voitto synkän jakson päätteeksi. Ilveksen kokoonpano oli kokenut pienen muutoksen, sillä Veli-Pekka Hård teki paluun liigajäille. Valitettavasti Rodrigo Lavins oli puolestaan poissa lievän "puujalan" vuoksi.
Ässät voittivat avauserän Ilveksen jäähyillessä, mutta toisesta erästä alkoi Ilveksen näytös. Ilves takoi 28 minuuttiin kuusi maalia ja karkasi selkeään 7-3 voittoon. Samalla Ilves kuittasi toisen neljänneksen päätteeksi kaksi pistettä ja nousi taulukossa kuudenneksi.
Ilves jäähyili avauserässä
Jokainen vierasjoukkueen valmentaja muistuttaa aina Porissa kotijoukkueen alkurynnistyksestä. Tänään Ässien kuuluisa alkuvauhti näytti ensi metreillä melko vaisulta ja itse asiassa ensimmäiset viritelmät loi vierasjoukkue Ilves. Puolustajien Martti Järventien ja Tomi Pettisen laukauksista puuttui viimeinen terävyys ja Ässien "tuore" veskari Kimmo Lecklin hoiteli tilanteet tyylikkäästi. Ässien alkurynnistyksen luultiin olevan jo ohitse, kunnes Ilveksen pakit hapuilivat ja Hyvinkään Ahmoissa loistavan alkukauden pelannut Vesa Lehtonen iski tappavasti Peter Kuchynan ja Ales Kratoskan syötöstä.
Avausmaalin jälkeen porilaiset painoivat pelin Ilveksen päätyyn. Pyöritys ei tuottanut lisäosumia ja Ilves iski vaarallisesti vastahyökkäyksen. Järventien Mara oli harjoitellut matsin alussa laukausta ja toisen mahdollisuuden saatuaan askelmerkki oli kohdallaan. Maran laukaus painui verkkoon ja syöttöpinnan saivat ykkösketjun Tommi Miettinen ja Jarkko Nikander.
Ilves oli saanut tärkeän vierasmaalin aikaiseksi, mutta valitettavasti erän jälkimmäinen puolisko sujui vierailijoilta vain jäähyjä tappaessa. Ilves keräsi yhteensä 18 jäähyminuuttia erän jälkimmäisellä puoliskolla. Ylivoimaa jauhaessaan Ässät pääsi luonnollisesti niskan päälle ja kerran onnistuivat maalinteossakin. Asialla oli sama kolmikko, nyt vain maalintekovuorossa oli Kratoska. Jäähysuman aikana Ässät sai pelata lähes kaksi minuuttia kahdenkin miehen ylivoimaa, mutta Ilves selviytyi Pasi Kuivalaisen johdolla erätauolle vain yhden maalin takaa-ajoasemasta.
Ilves iski peräti neljä maalia
Ensimmäinen erä sujui tilastollisesti yksipuolisesti, sillä Ilveksen 18 jäähyminuuttia vastaan Ässillä oli samassa sarakkeessa nolla. Toisen erän alkuun Vesa Salo hommasi porilaisille ensimmäisen jäähyn, jonka Ilves käytti tehokkaasti hyväkseen. Järventie laukoi viivalta jonkin asteisen lörpön, joka hyvin rakennetun maskin ansioista yllätti Lecklinin täydellisesti. Maralle osuma oli jo illan toinen ja kauden kahdeksas, joka kertoo miehen nykykunnosta. Ennen tätä kautta Maralla oli kasassa 9 osumaa 197 matsista ja nyt 22 pelissä tuo määrä on jo lähes tuplaantunut. Ilveksen hyvä alku toiseen erään sai jatkoa jo seuraavalla minuutilla, kun Vesa Viitakoski laukoi vieraat ensi kerran johtoon Tommi Miettisen esityöstä.
Ilveksen kaksi pikamaalia söi kotijoukkueen itsetuntoa, mutta kun oli iskun paikka, niin Ilves sortui jälleen jäähyilemään. Jäähypenkkiä kuluttivat yhtäaikaisestikin Viitakoski, Tomi Hirvonen ja Mika Arvaja, jonka tuomio oli kymmenen minuuttia käytöksestä. Ylivoiman aikana Ässät sai luonnollisesti hyviä tilanteita aikaiseksi, mutta Kuivalainen poimi pari uskomatonta torjuntaa ja esti porilaisten tasoituksen. Monesti ylivoimapeli kääntää pelin kulkusuuntaa ja nytkin Ässät vierailivat vaarallisesti Ilveksen maalilla joukkueiden pelattua jo tasavoimaisina. Kuivalaisen otteet olivat mainiot ja kertaalleen miehen torjuntaa ihasteli illan tuomaristo aina videolta asti.
Ässien etsikkoaika kesti muutaman hetken jäähyn jälkeen, mutta sitten iski jälleen Ilves voimakkaasti. Ajassa 35.23 kentällä nähtiin Miettisen shown päätös. Toma kahvitti Ässien pelaajia pareittain ja päätteeksi huijauksen kohteeksi joutui Lecklin. Ässien pakka sekosi Ilveksen neljännestä osumasta ja jälleen seuraavalla minuutilla punalamppu paloi porilaisten päädyssä. Tällä kertaa sytyttäjänä oli itse Raimo Helminen, joka laukoi Sami Ahlbergin esityöstä Ilveksen jo 5-2 johtoon. Raipe oli jo edeltävässä tilanteessa syöttänyt Jarno Honkosen maalin tekoon, mutta vielä ei Honkosella natsannut. Porilaisten pasmat sekosivat toisen erän lopulla ja Ilves sai yrittää ylivoimalla ottelun mahdollista lopullista ratkaisua. Valitettavasti lisäosumat jäivät vielä syntymättä.
Kolmas erä kolmen maalin muodollisuus
Kolmanteen erään molemmat joukkueet olivat tehneet muutoksia. Viitakoski loukkantui toisen erän lopulla ja Veskun paikan otti Mikko Rantala, joka nähdään Ilveksen riveissä jatkossakin. Hårdin Vellu sai illan mittaan yhä enemmän vastuuta ja aloitti päätöserän jo ykkösparissa yhdessä Pasi Puistolan kanssa. Myös Ässät teki tälle kaudelle valitettavan tutun muutoksen. Mika Lehto luisteli veräjän vartijaksi Lecklinin tilalle. Nuoren Lehdon urakka alkoi ikävimmällä mahdollisella tavalla, sillä Ahlberg pääsi naatiskelemaan maestro Helmisen jäätävän syötön verkon perukoille. Syöttöpinna myös Järventielle, jonka illan saldo nousi myös kolmeen. Horelle osuma oli kauden neljäs ja merkittävää on, että jokainen maali on syntynyt ylivoimalla.
Ilves jatkoi maali-iloitteluaan vielä kertaalleen ja erittäin makealla tavalla. Todella vahvan paluun tehnyt Hård antoi näyttävän syötön Mikko Rantalalle, joka vapautui maalintekoon. Lähes kaksimetristen jättiläisten yhteistyö sujui ja molemmat kuittasivat kauden avauspisteet plakkariinsa. Ässäläisten viimeisetkin toivon rippeet olivat jo haihtuneet, eikä lohtu ollut suuri, vaikka Samu Wesslin nosti kauden maalisaldonsa jo yhteentoista yllättämällä Kuivalaisen ajassa 52.45. Pelin loppu sujui lähinnä jäähyjen merkeissä ja loppusummeria odotellen. Ilves kuittasi upean vierasesityksen ansiosta suurinumeroisen voiton aina niin vaikeasta Isonmäen hallista.
Toinen neljännes päättyi iloiseen voittoon
Illan matsi päätti myös toisen sarjaneljänneksen, jolta Ilves keräsi kaiken kaikkiaan 12 pistettä. Viime viikon torstaina yritin tyynnytellä jo hieman epätoivoista Ilveskansaa tiedolla, että tasaisessa sarjassa olemme vain muutaman pisteen päässä sarjanelosesta. Nyt plakkarissa on 23 pistettä ja mahtibudjetilla neljäntenä majaileva Jokerit on vain pinnan edellä. Tämän vuoden sarjassa suola on juuri sen tasaisuudessa. Edessä on kiihkeä välisarja, joka ei omasta mielestäni ole oikeudenmukainen, sillä Ilveksen lohko on huomattavasti kovempi kuin pääkaupungin joukkueiden.
Takaisin Poriin ja iloisiin tunnelmiin. Harvinaista herkkua on voitto Porissa ja erityisesti näin suurinumeroisesti. Porilaisia on tällä kaudella nöyryytetty kotonaan ja erityisen kirvelevä oli 7-0 tappio Lukolle. Myös Ilves maalasi tänään seitsemän kertaa. Nousu alkoi toisessa erässä, jolloin Kuivalainen piti Ilveksen pään puhtaana ja Lecklin puolestaan antautui neljästi. Kuivalaiselle onnistuminen oli makea, sillä juuri viime kaudella porilaisyleisö kritisoi Paffaa välillä voimakkaastikin. Ilveksen onnistujien lista oli luonnollisesti pitkä. Kolmen pinnan miehiä olivat Miettinen, Helminen ja Järventie. Kahteen pinnaan ylsivät Nikander ja Ahlberg. Hårdin Vellun paluu oli erittäin vahva ja onkin lupa odottaa pitkältä mieheltä jatkossa paljon. Honkosen Jarno harmitteli pelin jälkeen, ettei saanut läpiajosta tehtyä osumaa. "Seuraavassa matsissa teen maalin" totesi Honkonen leikkisästi.
Ilveksen esitys oli erittäin vahva ja vaikeaksi povattu viikko toi heti voiton. Veroakin jouduttiin jälleen maksamaan, sillä Viitakosken polven seuduille osui erittäin kova isku. Voi olla, että torstain TPS-matsi tulee liian nopeasti eteen Veskulle. Päivän kunto ratkaisee myös Rodrigo Lavinsin pelaamisen. Kaukana ei kuitenkaan ole se hetki, kun Rodi astelee jäälle. Torstaina Ilveksen matka vie Turkuun sarjajohtajan vieraaksi. Tänään Tapparan nöyryyttämä TPS käy varmasti vihaisena Ilveksen kimppuun.
Mika Tommila
Tilastot:
I erä:
02.54 1-0 Vesa Lehtonen (Peter Kychuna. Ales Kratoska)
05.47 1-1 Martti Järventie 7 (Tommi Miettinen 11, Jarkko Nikander 9)
11.02 2-1 Kratoska (Lehtonen, Kychuna) yv.
II erä:
21.07 2-2 Järventie 8 (Raimo Helminen 19) yv.
22.56 2-3 Vesa Viitakoski 8 (Miettinen 12)
35.23 2-4 Miettinen 9 (Nikander 10)
36.41 2-5 Raimo Helminen 3 (Sami Ahlberg 3)
III erä:
41.05 2-6 Ahlberg 4 (Helminen 20, Järventie 8) yv.
49.22 2-7 Mikko Rantala 1 (Veli-Pekka Hård 1) yv.
52.45 3-7 Samu Wesslin (Ondrej Steiner, Kratoska)
Torjunnat:
Kimmo Lecklin, Ässät 4+8+0=12 (70.6 %) vaihto ajassa 40.00
Mika Lehto, Ässät 0+0+7=7 (77.8 %)
Pasi Kuivalainen, Ilves 13+13+9=35 (92.1 %)
Jäähyt:
Ässät 6x2 min.
Ilves 10x2 min. ja Pettinen & Arvaja 10 min.
Yleisöä: 3.690 katsojaa
Palkitut:
***
Pasi Kuivalainen
**
Martti Järventie
*
Raimo Helminen
Karjala:
Kuivalainen
Head&Shoulders:
Hård
Kentälliset:
I: Tukio-Puistola, Nikander-Miettinen-Viitakoski
II: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Honkonen
III: Sammalkangas-Pettinen, Arvaja-Hirvonen-Peltola
IV: Hård-Henriksson, Laitinen-Karjalainen-Rantala
|
|
|