SM-Liiga 1999-2000
JYP - Ilves 2 - 5 (0-2, 2-1, 0-2)
Ilveksellä kolmen voiton putki

(Su 24.10.1999) Ilves nappasi TV-kameroiden loisteessa arvokkaan 2-5 vierasvoiton aina niin vaikeasta JYP:istä. Ilveksen voittoputki kasvoi samalla kolmen matsin mittaiseksi. Viime aikaisten hyvien otteiden ansiosta Ilves on noussut kuin varkain jo liigan neljänneksi, eikä eroa sarjakakkoseen eli Jokereihin ole kuin yksi piste. Saavutus on tässä vaiheessa erinomainen, kun sitä peilataan joukkueen alkukauden loukkaantumistilanteeseen.

Kauden toisessa voitossa Hakametsän ulkopuolella sankareiksi kohosivat superviikon pelannut Juha Hautamaa, valtakunnan veskarieliittiin kuuluva Pasi Kuivalainen sekä kokonaisuudessaan sentteri Tommi Miettisen johtama ketju. Illan eliittiä oli myös Raimo Helminen, joka alivoimauurastuksen lisäksi antoi uransa 200 syöttöpisteen.

Ilveksellä vahva avaus, Hautamaa jatkoi vahvoja otteitaan. Jyväskylässä on totuttu kotijoukkueen vahvaan aloitukseen. Tänään sitä ei tullut, vaan hereillä oli hyvin matkasta toipunut Ilves. Markus Kankaanperän jäähyn aikana Ilves esitteli parin vuoden takaisen ylivoimakuvion. Pari kautta sitten kolmikko Juha Hautamaa, Hannu Mattila ja Mika Arvaja käytti kuviota, jossa sentteri pelaa hieman maalintakana olevalle laitahyökkääjälle kiekon ja laituri nousee tämän jälkeen maalin eteen. Vaihtoehdoiksi jää itse maalin yrittäminen tai kiekon pelaaminen nousevalle toiselle laitahyökkääjälle. Tänään tuosta versiosta pelattiin juuri tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Viikon ehdoton kuningas Hautamaa nousi röyhkeästi maalin eteen ja taistellen kaivoi laukomansa paluukiekon verkon perukoille. Hade on tunnettu pelaajana, joka tekee armottoman määrän työtä peleissä ja joskus ehkä kohtuuttomankin paljon mies joutuu punnertamaan maalin saamiseksi. Miettisen viereen päästyään homma on alkanut natsata ja maaleja syntyy liukuhihnalta. Haden kauden kuudenteen maaliin syöttöpinnan sai Rodrigo Lavins.

Pelikello ehti nakuttamaan aikaa ainoastaan 3.32:n verran, kun kiekko kaivettiin toistamiseen Tommi Satosaaren vartioman maalin uumenista. Daniel Marois teki hyökkäysalueella oivan esityön ja syötti nousevalle Pasi Puistolalle. Passon laukaus muutti suuntaa maalin edessä Vesa Viitakosken mailasta ja Satosaari yllättyi suunnanmuutoksesta siten, että oli aseeton torjumaan kiekon. Salama-alku vierailijoille.

Ilveksellä oli avaimet lyödä matsi nippuun jo ensimmäisessä erässä. JYP:ille tunnusomainen liike oli poissa ja Ilves pääsi hyörimään vaarallisesti Satosaaren nenän alla. Erityisesti Miettisen ketju loi vaarallisia tilanteita, mutta Miettinen itse ja Jarkko Nikander eivät onnistuneet lisäämään Ilveksen etumatkaa. Kun tähän lisätään vielä Marois'n, Viitakosken ja Sami Ahlbergin tilanteet, niin kasassa oli varsin Ilvesväritteinen erä.

Lähes täydellinen suunnanmuutos
Erätauon aikana JYP:in valmentajakaksikko Mika Saarinen ja Risto Kurkinen onnistuivat ilmeisesti käärmekeiton reseptissään, sillä toisessa erässä kentällä mentiin aivan eri tahtiin. Ilveksen liike loppui ja jyväskyläläisten luistimeen löytyi aivan uusi puhti. Ilvestä vietiin ja kuten niin monessa tämän kauden pelissä, niin tänäänkin loistavasti pelannut Pasi Kuivalainen piti Ilvestä pystyssä. JYP kavensi ensin ylivoimalla Jaroslav Bednarin toimesta pelin 1-2:een. Bednarista on kehittymässä todellinen kiusa Ilvekselle, sillä kauden seitsemästä osumastaan tshekki on tykittänyt kolme tupsukorvien verkkoon. Kavennusta seuranneet minuutit etenivät Ilveksen jäähyillessä. Tämä johtui lähinnä siitä, että ilvesläiset olivat pakotettuja hidastamaan liukkaita kotijoukkueen pelaajia sääntöjen vastaisesti.

Kuivalaisen kestettyä pommitusta, säilyi Ilveksellä voittomahdollisuudet. Toisessa erässä Ilveksellä ei juurikaan paikkoja ollut. Mutta kerran sentään saatiin askelmerkki lankulle. JYP-pakin avaukseen pääsi mukaan ikitaistelija Nikander, jonka karvaus muutti avauksen suuntaa. Keskiviivalle Hautamaa nappasi kiekon hanskallaan alas ja lähetti kakkosmaestro Miettisen puolittaiseen läpiajoon. Toma veivasi ja katsoi ja kun Satosaari teki aloitteen menemällä kontalleen, iski Toma kiekon näyttävästi etuyläkulmaan. JYP oli jälleen kauempana voitosta, mutta ei suinkaan luovuttaneena. Seuraavan peliminuutin päätössekunnilla hyvän matsin pelannut Marko Ojanen iski yhdeksän syötön jatkeeksi kauden avausmaalinsa. Ojanen seurasi laukauksensa loistavasti ja pääsi rystyltä lyömään kiekon Ilveksen maaliin. Peli oli jännittävän tiukka ja matsin suunta näytti siltä, että kotijoukkue nousee väkisin laiskistuneen Ilveksen ohitse.

Raipen 200. syöttö kuin oppikirjasta
Kolmanteen erään Ilves ryhdistäytyi. Marois'lla ei tänään ollut sydän pelissä mukana ja Mälkiä katsoi viisaammaksi nostaa Sami Ahlberg kanukin tilalle. Samalla saatiin Ilveksen peliin hieman lisää liikkuvuutta. Päätöserän alkuminuutit olivat jälleen alivoimalla pelanneelle Ilvekselle vaikeita. Kuivalainen kuitenkin pelasti tilanteen toisensa jälkeen ja pohjusti Ilveksen loppuiskun. Tshekki Bednarin jäähyn lopulta kaatui kotijoukkueen haaveet pistepotin kasvattamisesta. Ylivoimalla nähtiin jälleen maagisen Helmisen taidonnäyte. Katse ylhäällä, kiekko lavassa Raipe houkutteli vastustajan pakkia lähemmäksi. Raipen katse oli suunnattu kentän toiselle puolelle ja kun pakki otti erehdysaskeleensa, lähti Raipen tarkka syöttö Hautamaalle, joka oli päätyviivan takana maalin vieressä. Hade esitti jälleen röyhkeän esiintulon ja pienistä iskuista huolimatta onnistui punnertamaan kiekon näyttävästi Satosaaren ohitse. Upea yv-maali ja toiseksi syöttäjäksi merkittiin Martti Järventie.

JYP teki kaikkensa päästäkseen vielä pistejaolle, mutta tänään eväät hupenivat lähinnä Kuivalaisen jatkuviin torjuntoihin. Lopussa, kun kotijoukkue yritti ilman maalivahtia ja Henriksson istui vielä jäähypenkillä, sammui kotijoukkueen viimeinenkin kipinä, kun Tomi Hirvonen katkaisi keskialueelle jyppiläisten syötön. Hirvi pelasi kiekon eteenpäin Nikanderille, joka sai viimeistellä kauden kuudennen osumansa tyhjään maaliin. Maali oli Nikanderin toinen av-maali tällä kaudella. Matsi oli käyty ja viimeinen minuuti pelattiin alta pois. 60 minuutin pelin jälkeen kentällä nähtiin varsin tyytyväinen Ilveslauma.

Vieläkin tuttua epätasaisuutta
Joukkue voi olla tyytyväinen, sillä varsin keskinkertainen esitys tuotti kaksi pistettä plakkariin. Avauserä oli Ilvekseltä erinomainen, mutta asiaan saattoi olla osuutta myös kotijoukkueen heikolla panoksella. Toinen erä oli Ilvekseltä varsin heikko, mutta onneksi päätöserään jälleen hieman ryhdistäydyttiin. Kuitenkin kahden viimeisen erän torjunnat kuvaa melko tavalla eli Satosaari vain seitsemän torjuntaa ja Kuivalainen peräti 30. Tärkein eli voitto ja kaksi pistettä saatiin haltuun ja kolmen peräkkäisen voiton jälkeen on hyvä jatkaa liigaa. Edessä on raskas kolmen matsin viikko ja on tärkeätä, että joukkue lähtee siihen iloisin mielin.

Ottelun sankarit varmasti olivat kaikille selvät. Hautamaa täydensi superviikkonsa saldon 4+3:een, mikä on huima saavutus, kun ajatellaan, että Ilves teki 11 maalia kahdessa matsissa. Kuivalainen oli jälleen loistava, eikä Hannu Aravirtakaan voi olla huomaamatta Savon miehen tasaisia otteita. Valmentajan mieltä lämmittää erityisesti myös Nikanderin panos. Niksu tekee paljon sellaista työtä, mikä ei näy välttämättä tilastoissa, mutta tällä viikolla myös kaiken työmäärän lisäksi pisteitä mies kartutti 2+2 verran. Myös Miettinen ja Helminen olivat jälleen vahvoja. Mietinen oli vaarallisempi hyökkäyspäässä ja Raipe puolestaan uurasti paljon alivoimalla.

Edessä on härkäviikko ja matsit jatkuvat jo tiistaina, kun Rauman Ilves, ei kun Lukko saapuu Hakametsään. Tulkaapa kaikki joukolla ja vaikka sitten ilman Jokkea seuraamaan tupsukorvien otteita, kun vastassa on ex-ipat Measures, Peltomaa, Kaipainen ja Seva.

Mika Tommila

Tilastot:

I erä:
02.17 0-1 Juha Hautamaa 6 (Rodrigo Lavins 4) yv.
03.32 0-2 Vesa Viitakoski 6 (Pasi Puistola 3, Daniel Marois 2)

II erä:
26.55 1-2 Jaroslav Bednar (Stefan Örnskog, Kalle Koskinen) yv.
36.39 1-3 Tommi Miettinen 6 (Hautamaa 5, Jarkko Nikander 6)
37.59 2-3 Marko Ojanen

III erä:
52.00 2-4 Hautamaa 7 (Raimo Helminen 11, Martti Järventie 4) yv.
59.09 2-5 Nikander 6 (Tomi Hirvonen 1) av. tm.

Torjunnat:
Tommi Satosaari, JYP 10+4+3=17 (81.0 %)
Pasi Kuivalainen, Ilves 7+15+15=37 (94.9 %)

Jäähyt:
JYP 7x2 min. ja Jussi Pesonen 10 min.
Ilves 11x2 min.

Yleisöä: 3.065 katsojaa

Palkitut:
*** Juha Hautamaa
** Pasi Kuivalainen
* Marko Ojanen
Karjala: Hautamaa
Head&Shoulders: Ojanen

Kentälliset:
I: Lavins-Puistola, Nikander-Miettinen-Hautamaa
II: Saarinen-Järventie, Viitakoski-Helminen-Marois
III: Pettinen-Sammalkangas, Arvaja-Hirvonen-Peltola
IV: Henriksson-(Tukio), Laitinen-Karjalainen-Ahlberg