Ilves - Pelicans 5 - 0 (1-0, 2-0, 2-0) |
Ilves jätti Pelicansin nollakerhoon
(To 27.1.2000) Hakametsän kavennettuun kaukaloon saapui torstai-illaksi Lahden Pelicans. Ilveksellä oli edessään jälleen taistelu paremmasta tulevaisuudesta, sillä ennakkoon vain voitto kelpasi tästä matsista. Tälläinen ennakkoasetelma on aina pahasta, sillä onnistunut suoritus edellyttää tiettyä rentoutta varsinkin Ilveksen nykyisessä tilanteessa, jossa mailanpuristusta on ollut riittämiin.
Ilveksen pelaajille matsia ei oltu markkinoitu pakkovoittona. Kuitenkin oli selvää, että jokainen aisti matsin tärkeyden. Niinpä illan pelissä ei tarjoiltu hienouksia kummankaan joukkueen osalta, mutta Ilves oli selvästi Pelicansia parempi ja kirjautti kaksi pistettä tilille puhtaalla 5-0 voitolla. Vaikka esitys ei ollut ihastuttava, voi aina olla edes hieman tyytyväinen, kun naapuri jää maaleitta. Ilves onnistui myös rikkomaan kolmen maalin rajan ensi kerran kahteen kuukauteen.
Matsi liikkeelle nihkeästi, Mara juhlisti maajoukkuepaikkaansa
Ilves oli joutunut tekemään ketjuihinsa hienosäätöä, sillä poissa olivat Petr Tenkrat ja edelleen flunssainen Tomi Hirvonen. Takalinjoilla puolestaan esiteltiin uusi kasvo Mike Gaffney, joka pelasi Tomi Pettisen parina Tommi Miettisen ketjun takana. Ilveksellä oli riveissään vain 11 hyökkääjää ja kun Mikko Rantala loukkasi kevyessä taklaustilanteessa vasemman polven sivusiteen, oli Ilves pakotettu jatkamaan matsia kolmella ketjulla. Oliko syy sitten ketjumuutoksissa, mutta Ilves lähti matsiin melko nihkeästi luistellen ja peliajatus oli pahasti kateissa. Peliä edettiin koheltaen päädystä päätyyn.
Erän vanhetessa Ilves nousi niskan päälle. Tulostakin saatiin aikaiseksi, kun Gaffney pyörähti omassa päädyssä ja antoi syötön vauhtiin polkeneelle Sami Karjalaiselle. Samppa ylitti sinisen ja heitti jättösyötöllä kiekon takaa nousseelle tuoreelle maajoukkuepakille Martti Järventielle. Mara viritti pyssyn ja Ville Koivula haparoi kiekon sisään. Maali oli Maralle kauden yhdeksäs, joka on yhtä paljon kuin miehellä oli maaleja koko liigauransa varrelta ennen tätä kautta. Ilveksen ote kiihtyi erän loppua kohden ja parhaista pyörityksistä vastasi Helmisen johtama ketju, jossa laidalla pelasivat Sami Ahlberg ja Vesa Viitakoski. Tämä ketju olikin Ilveksen selvästi paras ketju. Jouko Myrrän jäähyn aikana helmiset pyörittivät kaksi maukasta maalintekopaikkaa, mutta Viitakoski ja Pasi Saarinen eivät vielä tässä vaiheessa onnistuneet laittamaan kiekkoa Pelicansin verkkoon. Erätauolle lähdettiin Ilveksen 1-0 johdossa.
Hyvä toisen erän alku päättyi maaliin
Ilves tuli vauhdikkaasti toiseen erään osittain ylivoimapelin ansiosta. Jo avausminuutilla Ahlberg pelasi Helmiselle maukkaan tekopaikan, mutta Raipe ei onnistunut. Erän alkua kuvaa parhaiten se, että kolmen minuutin aikana Pelicans pystyi kahdesti laukomaan kiekon pois alueeltaan ja nämäkin tuomittiin pitkiksi. Ajassa 23.15 Pasi Saarinen lähetti viivalta lerpun kohti Koivulan vartioimaa maalia ja onni kesti loppuun saakka, sillä veto pomppi aina verkon perukoille saakka. Tilannetta edelsi Ahlbergin ja Helmisen kulmapunnerrus ja heidät palkittiinkin syöttöpisteillä. Koivula sai Saarisen maalista tarpeekseen ja pyysi vaihtoa. Koivulalle erän alku oli erittäin työläs, sillä kolmeen minuuttiin mies ehti kerätä kahdeksan torjuntaa.
Pelicansin veskariksi luisteli Sami Lehtinen, jolle kaksi edellistä Ilves-kamppailua olivat olleet samanlaisia kuin Koivulalle tänään. Lehtinen olikin heti työllistetynä ja sai muutaman hyvän kopin alkajaisiksi. Erän lähestyttyä puolta väliä parivaljakko Helminen & Ahlberg oli jälleen tuloksekkaassa kulmaväännössä. Raipe jätti kiekon hienosti Ahlbergille, joka lähetti kiekon maalin suulle. Kiekko osui Viitakosken luistimeen ja siitä Pelicanspakin luistimeen ja jatkoi kulkuaan aina maaliviivan ylitse. Tuomaristo katseli tilanteen videolta ja hyväksyi oikeutetusti maalin. Syöttöpinna vain Ahlbergille, vaikka Raipellekin olisi kuulunut, mutta hiljainen mies ei purnaa. Veskun maali oli samalla myös Ilveksen sadas liigamaali tällä kaudella.
Kolmen maalin johtoasemassa Ilves hieman höllensi hetkeksi otettaan ja erän loppupuolella lahtelaisetkin pääsivät vierailemaan ahkerasti ja vaarallisesti Kristin Antilan vartioimalla maalilla. Krisse haki pari maukasta torjuntaa ja piti Pelicansin lähentelyt loitolla. Erätauolle lähdettiin Ilveksen 3-0 johdossa.
Hautamaan ja Arvajan yv-maalit venyttivät marginaalin viiteen
Ottelu oli käytännössä ratkaistu ja jälleen päätöserästä tuli muodollisuus. Tosin Pelicans lähti liikkeelle ripeästi, mutta kun onnistumisia ei tullut, hyytyi vierailijoiden suurin into. Brett Lieversille siunantui ylivoimalla paikka, josta mies olisi normaalisti heilauttanut verkkoa, mutta nyt kiekko sinkoutui tolpan huonommalle puolelle. Ilves pääsi erän vanhetessa uudestaan käskijäksi ja menoa helpotti Pelicansin runsas jäähyily. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Ilves iskikin kaksi ylivoimaosumaa. Pelicansin tuoreen vahvistuksen Veli-Pekka Nutikan istuttua jo illan kolmatta kakkostaan, iski Juha Hautamaa Ilveksen neljännen osuman. Tomi Pettisen viivalta lähettämä laukaus osui Jarkko Nikander polkkeisiin ja pompahti kuin tarjottimella Hadelle. Hade jatkoi samaa linjaa kuin Ilveksen muutkin tuoreet leijonat eli maajoukkuepaikka kruunattiin osumalla. Neljä minuuttia myöhemmin pääsi Mika Arvaja kääntämään ruuhkasta illan päätöslukemat. Timo Koskelan laukaus pomppi maskissa olleelle Erelle, jolla oli helppo työ kääntää kiekko tyhjään maaliin.
Matsin jännitys kääntyi lopussa Antilan osuuteen. Edellisessä kotimatsissa Krisse hukkasi nollapelinsä vain minuuttia aikaisemmin ja kohtalo oli uusiutua tänään. Ilves pääsi pelaamaan matsin lopun ylivoimalla, mutta kardinaalimunaus omassa päädyssä oli tuoda mustan tahran Ilveksen kilpeen. Saarinen heitti huolimattomasti kiekon suoraan vastustajalle, joka ehkä hieman häkeltyikin tilanteessa eikä pystynyt ratkaisuun. Loppusekunnit sujuivat jouhevammin ja Krisse sai uransa ensimmäisen nollapelin liigatasolla.
Kaksi pistettä illan tärkein anti
Illan parasta antia oli ehdottomasti kaksi pistettä, sillä vastustajana sparrannut Pelicans oli tänään kehno. Lahtelaisten onni olikin, että Ilveksen ykköstykki Tenkrat ei ollut kentällä, sillä tshekki olisi saattanut iskeä useammankin maalin tänään. Lehdistötilaisuudessa Kari "Piri" Eloranta myönsi Ilveksen paremmuuden ja sanoi, ettei Pelicans päässyt matsiin mukaan missään vaiheessa. "Alivoimaa saatiin harjoitella paljon ja se toimikin lähes loppuun saakka. Sitten Ilves iski kaksi osumaa" tarinoi Piri. Mälkiä puolestaan kertoi oman näkemyksensä. "Matsi alkoi meiltä nihkeästi, vaikka hallinta oli selvää jo avauserässä. Toisen erän alku ja kolmaskin sujui jo vauhdikkaammin ja kaveri putosi matkasta. Pakkovoitosta ei oltu puhuttu, mutta kaikki sen tiedostivat. Helmisen ketju pelasi pirteästi ja voi olla, että jatketaan tuolla samalla Turussa. Sille reissulle ketjuja tullaan muokkaamaan ja pyritään saamaan materiaali mahdollisimman leveäksi".
Ilveksen vahvinta osaamista illan mittaan esittivät Antila, Järventie sekä koko Helmisen ketju. Ilahduttavaa oli Ahlbergin pirteä ote, sillä miehen menossa oli havaittavissa jo tekemisen meininkiä. Tosin Horen itseluottamus petti parissa paikassa, joista "vanha Hore" olisi noussut aina maalintekoon saakka. Kuitenkin tämän kolmikon pitäminen yhdessä saattaa olla järkevä ratkaisu lauantaista vierailua ajatellen. Miettisen Tomaa puolestaan pyritään herättelemään tuomalla pikakiitäjä Tenkrat hänen vierelleen. Joka tapauksessa lopuksi voidaan taas voivotella taakse jäänyttä välisarjaa. Ilvekselle sopii nämä toisen lohkon joukkueet, sillä tämän neljänneksen kaikki seitsemän pinnaa on tullut näiltä vastustajilta. Nyt edessä on taas tutut joukkueet ja pisteitä pitäisi pyrkiä saamaan, sillä Ilves voitollaan kavensi jälleen etumatkaa edellä meneviin. Hirvosen Tomi toivotaan mukaan jo Turkuun, sillä polvensa vääntänyt Mikko Rantala joutuu huilimaan muutaman viikon.
Mika Tommila
Tilastot:
I erä:
10.17 1-0 Martti Järventie 9 (Sami Karjalainen2, Mike Gaffney 9)
II erä:
23.15 2-0 Pasi Saarinen 7 (Sami Ahlberg 5, Raimo Helminen 27)
28.57 3-0 Vesa Viitakoski 14 (Ahlberg 6)
III erä:
50.42 4-0 Juha Hautamaa 11 (Tomi Pettinen 4, Jarkko Nikander 13) yv.
54.41 5-0 Mika Arvaja 6 (Timo Koskela 1) yv.
Torjunnat:
Kristian Antila, Ilves 3+13+5=21 (100.0 %)
Ville Koivula, Pelicans 12+8+0=20 (90.9 %) vaihto ajassa 23.15
Sami Lehtinen, Pelicans 0+14+13=27 (90.0 %)
Jäähyt:
Ilves 5x2 min.
Pelicans 11x2 min.
Yleisöä: 4.270 katsojaa
Palkitut:
***
Kristian Antila
**
Martti Järventie
*
Juha Hautamaa
Karjala:
Antila
Head&Shoulders:
Järventie
Kentälliset:
I: Gaffney-Pettinen, Nikander-Miettinen-Hautamaa
II: Saarinen-Järventie, Ahlberg-Helminen-Viitakoski
III: Hård-Sammalkangas, Arvaja-Koskela-Karjalainen
IV: (Puistola-Tukio), Rantala-Pekki
|
|
|