 |
HIFK - ILVES PLAYOFF-ENNAKKOKissapetojen paremmuus ratkaistaan |
 |
Tilastot
Kevät on ihanaa aikaa, sillä pitkä talvi alkaa taittua ja sokerina pohjalla on luonnollisesti jääkiekon ratkaisupelit. 56 pelattua kierrosta on takana ja vasta on selvitetty, mitkä joukkueet pääsivät kahdeksan parhaan joukkoon. Tämän kauden liiga oli ennätystasainen ja paikoista kisailtiin aivan viime sekunteihin asti. Näillä viimeisillä sekunneilla ratkesi myös osittain Ilveksen kohtalo. Vastustaja oli toki jo tiedossa, mutta aloituspaikka heitti kuperkeikkaa vielä viime hetkillä. Ilves aloittaa ratkaisupelit vieraissa ja vastassa on perinteikäs HIFK.
HIFK ja Ilves viime vuosien taistelupari
Ilveksen ja HIFK:n väliset matsit ovat muodostuneet klassikoiksi ainakin meidän tamperelaisten mielestä. 90-luvun loppupuolella kissapedot iskivät yhteen tavalla, josta ei tunnelmaa puuttunut. Pelaajat laittoivat kentällä kaikki likoon, eikä kroppaa säästelty. Matseista puhuttiin vielä pitkään ottelun jälkeen ja useammat Ilveksen kannattajat arvostavat tämän matsiparin jopa paikallispelin edelle.
HIFK sai pelinsä viime hetkillä uomiinsa, Ilveksen peli hakusessa
Joukkueiden väliset voimasuhteet ovat kauden aikana muuttuneet niin monta kertaa, että tässä vaiheessa ei ole syytä tutkiskella kovinkaan paljon menneisyyttä. HIFK lähti kauteen yhtenä suurimpana suosikkina, kun taas Ilvekselle jopa pudotuspelipaikkaa pidettiin kovana saavutuksena. Jääkiekko on kuitenkin peli, joka ratkaistaan kaukalossa, eikä sijoitetut markat välttämättä paljon paina kaksinkamppailuissa. Ilves yllätti runkosarjassa jopa niin positiivisesti, että kotiedun menetys HIFK:lle oli loppujen lopuksi pettymys. HIFK puolestaan kävi pudotuspelien alla läpi sellaisen kriisin, että jo selviytyminen pudotuspeleihin oli helpotus.
Koska helmikuun peleillä ei tässä vaiheessa ole painoarvoa, niin on syytä tarkastella viimeisiä matseja. HIFK sai kuin saikin rivejään sen verran järjestykseen, että raskaan viikon päätteeksi nappasi kolme arvokasta voittoa peräjälkeen ja nosti itsensä neljänneksi. Ilveksen peli puolestaan tökki liigan viime metreillä pahasti. Maaliskuun seitsemästä pelistä Ilves nappasi vain kolme pistettä, jotka tulivat Bluesin kaadosta ja tasurista JYPiä vastaan. Mutta samaan tapaan kuin toitotan, ettei helmikuun peleillä ole mitään väliä tässä vaiheessa, niin sama pätee myös runkosarjan viimeisiin peleihin. Vain edessä olevat pudotuspelit ovat tässä vaiheessa oleellisia.
Psykologista sodankäyntiä
Kevään pudotuspelien alla käydään taistelua myös henkisellä tasolla. Yliotetta kaveriin pyritään saamaan monella tavalla ja virheellistäkin tietoa saatetaan laittaa liikkeelle. Ilveksen leirissä valmistaudutaan rauhallisesti ja vain omaan tekemiseen keskittyen. Pelien alla liikkuu kaikenlaista tietoa siitä, että pelaaja X on loukannut kylkensä, eikä osallistu ottelusarjaan. Kevät on kuitenkin ollut ihmeparantumisien aikaa ja jo lähes eläkkeelle julistetut pelaajat ovat hypänneet kaukaloon täysissä voimissa.
HIFK:n materiaali vs. Ilveksen joukkuehenki
Vaikka HIFK:n materiaali on kaventunut liigan loppuvaiheissa, on edelleen fakta, että Ilves jää kakkoseksi, kun tarkastellaan pelaajien entisiä saavutuksia. Jos HIFK:n rivit yllättäen täydentyvät, omaa se edelleen potentiaalisen mestarijoukkueen. Riveistä löytyy liigan maalintekijäkuningas, puolustajien pistepörssikärki sekä lukuisia erittäin kokeneita playoff-pelaajia. Jos huhut rivien harvenemisesta pitävät paikkansa, on HIFK:n elinehto lyhyissä ottelusarjoissa. Pitkissä ottelusarjoissa vaaka saattaisi kallistua vastustajalle suotuisaksi.
Siinä missä HIFK nojaa tähtiinsä, yrittää Ilves iskeä lujalla yhteishengellä. Joukkue on pelannut upean kauden ja ehkä viime aikaiset hapuilut nostattivat nälkää. Ilveksen yllä on hieman spekuloitu, liekö joukkue liian tyytyväinen jo korkeaan sijoitukseen runkosarjassa. Epäilen, että kotiedun menetys viime hetkillä poisti tälläisen mahdollisen hyvän olon tunteen. Ilveksen joukkueessa on läpi kauden vallinnut erittäin seesteinen ilmapiiri. Pelaajat ovat omaksuneet roolinsa ja erittäin nuorella kokoonpanolla pitkän runkosarjan läpikäynyt Ilves löysi yhtenäisyyden. Nuoret ovat saaneet paljon vastuuta ja valmentajakaksikko Mälkiä-Selin ajoi sisään liigatasolle useamman nuoren pelaajan.
Oman mausteen playoff-keittoon tuo HIFK:n viimeaikaiset sekoilut. Onko kaikki onnellisesti ohi ja huippunimien omatunto säilynyt täysin kolhiintumatta? Vai jättikö pitkäaikainen riutuminen sittenkin jälkensä? Lähinnä tarkoitan sitä, että jos ottelusarjassa jää takaa-ajajaksi, niin löytyykö tällöin uskoa tekemisiin. Jos arpia ei jäänyt ja usko on kova, on HIFK erittäin paha pala purtavaksi.
Pietilä vs. Ahonen
Otteluparista löytyy monta erittäin mielenkiintoista "taisteluparia". Osastoittain yritän nimetä jonkin seurattavan kohteen. Pudotuspeleissä kaiken a ja o on ehdottomasti onnistunut maalivahtipeli. Välttämättä hyvä taso ei riitä, vaan sen on syytä olla erinomainen. Ari Ahonen mielletään kiekkopiireissä erittäin lupaavaksi veskariksi, joka on täyttänyt saappaat jo isoistenkin mukana. Kuten ennakon kattavasta tilastopaketista selviää, on HIFK tällä osastolla ennakkoon vahvempi. Varsinkin Ilvestä vastaan Ahonen on ollut todella varma. Pelisuoritukset ovat olleet tasaisen varmoja. Liigan loppupuolella Sakari Lindfors sai kokea ikävällä tavalla Jokereiden voiman ja Ahonen palasi putkien väliin päätöskierroksille. Tuloksena olivat voitot Tepsistä ja Bluesista. Vaikka vaaka ehkä hieman kallistuu tällä osastolla HIFK:n puolelle, täytyy muistaa päivän kunto. Aivan varauksetonta uskoa tälle sektorille ei HIFK:n suhteen ole.
Mika Pietilä oli joulun alla yksi liigan kuumimpia nimiä. Joulutauolla suoritetun polvileikkauksen jälkeen meno ei ole ollut yhtä vakuuttavaa. Notkahduksia ei runkosarjan viimeisellä neljänneksellä tullut kuitenkaan Ilvekselle, sillä yhdessäkään pelissä ei Ilveksen taakse tehty 4 maalia enempää. Vastakkaisissa peleissä Pietilän otteet ovat olleet Ahosta ailahtelevampia. Kuitenkin viimeisessä kohtaamisessa Pietilä oli maaginen. Ilves tarvitsee ehdottomasti Pietilän onnistumista päästäkseen jatkoon. Body on iästään huolimatta melko kokematon Suomen playoffeissa. Kaudella 95-96 hän oli vastuullinen HPK:ssa. Kokemusta löytyy kuitenkin Ranskan pääsarjasta, jossa Pietilä on toiminut viimeisenä lukkona aina mestaruusjuliin saakka.
Zidlicky vs Nikko & Stepanek vs. Majesky
Jollakin tavalla joukkueiden puolustukset muistuttavat toisiaan. Molemmista joukkueista erottuu kaksi pakkia ylitse muiden. HIFK:n Marek Zidlicky on yksi joukkueen todellisista pelintekijöistä ja ylivoimapelin sielu. Zidlicky oli koko runkosarjan tehokkain pakki 37 pisteellään. HIFK:ssa pakkien tehot ovat levänneet pitkälti juuri Marekin harteilla. Pakit ovat laukoneet 25 maalia, joista Zidlickyn osuus lähes puolet eli 12. Ilveksen Zidlicky on Jani Nikko. Myös oikea käsi alhaalla pelaava Nikko on Ilveksen yksi kantavista voimista, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Jani on Ilveksen puolustuksen kiekollinen ykkönen ja samalla ylivoimassa oiva tutkapari Raimo Helmiselle. Nikon 11 maalia eivät ole olleet seuran pakkien tilastoissa niin ylivoimaiset kuin Zidlickyn. Antti Bruun on viimeistellyt 9 maalia ja Arto Tukiokin viisi.
Puolustavat tähdet erottuvat myös selkeästi. Martin Stepanek osaa puolustuspelaamisen jalon taidon, mutta Martinia pahemmaksi ei jää Ivan Majesky. Molempien rooli joukkueessa on ollut suuri. Majesky joutui Nikon poissaollessa huhkimaan suuria minuuttimääriä. Jättikokoiselle pelaajalle ylisuuret minuutit eivät välttämättä sovi ja näin onkin hyvä, että Ivan on saanut muutaman huilipäivän lisää.
Voiton avaimina varmasti on sekä Nikon että Zidlickyn taitojen saaminen varjoon. Tämän jälkeen ratkaisee, kuka nousee esille, jos em. miehet eivät saa riittävästi tilaa. HIFK on peluuttanut materiaaliaan viime peleissä hieman nurinkurisesti, sillä V-P Kautonen ja Patrick Hucko ovat pelanneet hyökkääjän tontilla ja Hannes Hyvönen puolestaan peruutellut pakkina. Kauden piti olla Kari Rajalan läpimurtovuosi, mutta runkosarja ei sujunut odotetun kaltaisesti ja maajoukkuetehtävät kevään osalta saattoivat karata. Rajalan lisäksi vastuuta on kertynyt Mikko Kurviselle ja Aki Tuomiselle.
Pakkimateriaali on Ilveksellä ollut erittäin kapea. Petr Kuchyna saattaisi olla yksi kevään suuria, mutta sen sijaan mies katselee toipilaana pelit sivussa. Nuorille Ilves tarjoaa jälleen mahdollisuuden parrasvaloihin. Tukio ja Bruun onnistuivat runkosarjassa, mutta riittääkö kokemus tosipeleihin? Tomi Pettinen pelasi viime kauden parhaat pelinsa juuri playoffeissa, joten toivoa sopii, että Pera onnistuu nytkin. Puolustuksen musta hevonen on Matt Smith. Matt on parantanut peliään kauden edetessä kuin sika juoksuaan. Jatkuuko sama suunta playoffeissa?
Peräpään materiaali menee mielestäni melko tasan. Kallistan vaa'an kuitenkin Ilveksen puolelle värillisillä taikalaseillani. Tämän teen lähinnä Ilveksen yhtenäisen pelitavan vuoksi. Kuten mainittua on Ilveksen verkko heilunut huonompinakin päivinä melko harvoin. Ilveksen pelaajat ovat sisäistäneet valmennuksen ajatukset.
Bednar vs. Helminen ja Sihvonen vs. Hautamaa
HIFK:n hyökkääjien pudotuspelikokemus on monta luokkaa Ilvestä edellä. Riveistä löytyy pelaajia, jotka ovat kulkeneet polun loppuun saakka. Löytyy voimapelaajia, pelin rakentajia ja erikoistilanteisiin kätisyyksiä. Varsinaisia peliä tekeviä senttereitä ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä. Jaroslav Bednar on pelin sielu, niin rakentamisessa kuin päättämisessäkin. Bednar voitti liigan maalikuninkuuden on luvannut jatkaa pudotuspeleissä tahtiaan. Ilveksen pelin sielu on tietenkin 37-vuotias Raimo Helminen. Raipe on tottunut olemaan tiukoissa paikoissa, niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin areenoilla. Vimeistelyn Raipe suo yleensä ketjukavereilleen ja katse kohdistuu ensimmäisenä Vesa Viitakoskeen.
Seuraavaan taistelupariin pyrin löytämään ns. playoff-venyjiä. Toni Sihvonen ei ole runkosarjoissa yleensä pisteillä mässäillyt, mutta ratkaisupeleissä miehen tärkeys on tullut esiin selkeämmin. Samaan kategoriaan nousee Mika Kortelainen, joka kevään viime hetkillä on saanut paljon aikaiseksi. Ilveksen venyjä on puolestaan ollut Juha Hautamaa. Hade on todellinen taistelija, joka on petrannut suoritustaan juuri oikealla ajoituksella. Koko Hautamaan johtama ketju, laidoillaan Jarkko Nikander ja Jarno Peltonen, on parantanut peliään viime aikoina. Ilves tarvitsee jalkeille ainakin kolme kovaa ketjua, jotta HIFK:n kaadosta voidaan haaveilla. Tommi Miettinen on ollut Tepsissä suuressa roolissa pudotuspeleissä, mutta viime kausi meni kevään osalta ohi loukkaantumisen vuoksi. Nyt Tomaa on vaivannut flunssa ja nähtäväksi jää kulkeeko henki tarvittavaan malliin.
Hyökkäyksen mustat hevoset eli Mika Nieminen vs Dahlman & Salmelainen
HIFK:lla on syvyyttä hyökkäysarsenaalissa. Mäkiaho, Hyvönen, Hurme, Pirjetä ja Kuhta täydentävät ketjut, jotka pystyvät vaikka kuinka pitkälle. Joukkueen riveissä on myös pelaaja, joka omaa suuren potentiaalin. Saapuuko Mika Nieminen kaukaloon huilanneena on arvoitus, jota HIFK:n päässä salaillaan. Huippukuntoisena Veikko saattaisi olla ylittämätön este monellekin vastustajalle.
Ilveksen mustaksi hevoseksi valitsin nuoret miehet eli Toni Dahlmanin ja Tony Salmelaisen. HIFK on saavuttanut palstatilaa viime aikoina sillä, että siellä nuorille annetaan nyt mahdollisuus. Ilveksessä tätä on harrastettu jo kauden alusta. -79 tai sen jälkeen syntyneitä on Ilveksessä ollut koko ajan mukana peräti kymmenen pelaaja. 80-lukulaisista vastuuta ovat kantaneet erityisesti Tukio, Pajula, Sammalkangas ja Salmelainen. Helsingistä Tampereelle kotiutunut kaksikko Dahlman ja Salmelainen, ovat nyt haastavan tehtävän edessä. Vastuuta ja suuri rooli on nyt tarjolla pudotuspeleissä. Jollakin tavalla nuorukaisiin kohdistuu myös eräänlainen kulminaatiopiste. Mikäli Ilveksen nuorukaiset pystyvät haastamaan HIFK:n kokeneen hyökkäyksen, nousevat Ilveksen osakkeet.
Koska todellista loukkaantumistilannetta ei ole tiedossa, kallistuu hyökkäyksessä vaaka HIFK:n puolelle.
Mälkiä vs. Matikainen
Ystävykset ovat vastakkain joukkueiden peräsimissä. Matikainen niitti mainetta jo 80-luvulla, kun Mälkiä vielä pelasi täysillä. Vaikka Mälkiä on kokemattomampi kuin kolleegansa, on Heikin opit Penaa uudempia. Penan osakkeita laskee sekin, että mies astui ruoriin vain paria viikkoa ennen pudotuspelejä. Kiivain saammutustyö onnistui, mutta pitkäjänteinen pelitavan syövyttäminen ei näin nopeasti onnistu. Pelitavan on löydyttävä kokeneiden pelaajien kautta. Ilveksessä on läpi kauden vallinnut nöyrä pelitapa, joka on omiaan myös pudotuspeleissä. Pelitavan noudattajaksi kaavailtiin kokeneempia pelaajia kuten mm. Kuchynaa ja Pasi Puistolaa. Nyt on kiekollista taitoa vähemmän, mutta nuoret Tukio, Bruun ja Sammalkangas täyttivät tehtävän mainiosti runkosarjassa. Tässä vaiheessa kautta valmentajat eivät uusia asioita juur pysty loihtimaan, joten estraadi on pelaajien. Valmennuksen osalta vaaka kallistuu Ilvekselle ja yleensä Mälkiän valmentamat joukkueet ovat pelanneet kauden parastaan juuri oikealla hetkellä. Suurimpana sulkana on Jokereiden kaataminen SaiPan peräsimessä.
Kovistelu
Tämä sektori on taannut HIFK:lle monta voittoa Ilveksestä. Vaikka Ilves pystyy vastaamaan tarvittaessa fyysiseen peliin, on tärkeintä rohjeta pelata omaa peliä. Vastustajan kovistelu ei saa vaikuttaa tekemisiin. Jokusen kerran Ilves on "arkaillut" kovistelumaineen omaavaa HIFK:ta vastaan. Toivottavasti tällä kertaa ei Ilveksen miehet aristele sitä, joutuuko seuraavassa vaihdossa mahdollisesti ajetuksi puun takaa.
Lopuksi
Vaikka sain näin pitkän rimpsun kirjoitetuksi, en oikein uskalla veikata ottelusarjan tulosta. Ratkaiseeko HIFK:n materiaali ja kokemus voiton hesalaisille vai onko Ilveksen yhtenäisyys ja joukkuehenki liikaa paljon negatiivisiakin kokemuksia tällä kaudelle läpikäyneelle HIFK:lle. Ottelusarjassa on kuitenkin niin paljon kysymys pienistä asioista. Jos ennen kauden alkua olisi minulle sanottu, että playoffien ensimmäiselle kierroksella Ilveksen vastustaja on HIFK, olisin ajatellut lämpöisiä rantapäiviä. Nyt seitsemän kuukautta myöhemmin ajattelen vain otteluparin ympäripyöreyttä. Ja tietenkin joka hetki toivon, että Ilves lähettää raskaan lompakon omaavat helsinkiläiset kesälomalle.
Tämä kirjoitus toimii otteluparin ennakkona, eikä joka peliin uutta kirjoiteta. Toivotan kaikille lukijoille erittäin jännittävää playoff-kevättä.
Mika Tommila
|