 |
SM-LIIGA 3.10.2000LUKKO - ILVES 1 - 2 (0-1, 0-1, 1-0) |
 |
Ilves tylsytti kontrolloidulla pelillä Lukon
(3.10.2000) Ilves oli viime kaudella selvässä alakynnessä Lukkoa vastaan käydyissä vierasotteluissa ja niinpä
kotijoukkue luisteli tänäänkin selvähkönä suosikkina kaukaloon. Ilveksen viisikkopuolustus on toiminut tällä
kaudella kuitenkin aivan eri tavalla kuin viime kaudella ja tänään petolauma syötti Lukolle sen omia
vahvuuksia. Tasapainoisen esityksen jälkeen Ilves haki upean vierasvoiton 2-1 numeroin. Ilves kontrolloi
ottelun tapahtumia aivan viimeisiä minuutteja lukuunottamatta ja otti ansaitun voiton.
Tapahtumaköyhä avauserä
Viime kaudella Lukko aloitti Äijänsuolla ottelunsa Ilvestä vastaan murhaavalla tahdilla ja ratkaisi ottelut jo ennen
pelin puoliväliä. Tänään kotijoukkueen alkutahdit olivat huomattavasti rauhallisempia ja Ilves pääsi hyvin peliin
mukaan heti alusta saakka. Avauserässä molemmilla joukkueilla luistin liikkui mukavasti, mutta usein hyökkäyksistä
puuttui järki ja peli näytti aika sekavalta. Ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat erittäin tasaisia ilman mainittavampia
maalintekopaikkoja. Molemmilla joukkueilla oli yksi ylivoimamahdollisuus, mutta perin vaisuja olivat kummankin
ylivoimakuviot.
Erän toisella puoliskolla Lukko sai pikkuhiljaa paremman otteen peliin ja pääsi hieman niskan päälle. Raumalaisten
erän paras maalipaikka tuli Zdenek Nedvedille, joka pääsi nokikkain Juha Pitkämäen kanssa. Pitkämäki venyi hyvään
torjuntaan ja esti Lukon avausmaalin synnyn.
Ilves kesti helposti erän toisenkin alivoimansa ja pääsi sitten itse yrittämään ylivoimamaalia Allan Measuresin kampitusjäähyn
seurauksena. Erää oli jäljellä puolisentoista minuuttia ja se riitti Ilvekselle ottelun avausmaalin tekoon. Viimeistelijänä
toimi Juha Hautamaa, joka toimitti Pasi Puistolan valelaukauksen jälkeen kiekon varmasti verkon perukoille. 33 sekuntia
ennen summeria tullut maali vei Ilveksen mukavassa 1-0 johdossa ensimmäiselle erätauolle.
Ilves iski jälleen ylivoimalla
Toinen erä lähti vauhdikkaissa merkeissä liikkeelle ja myös tilanteita alettiin näkemään molemmilla maaleilla.
Kolmen minuutin kohdalla Ilves pääsi 2-1 ylivoimahyökkäykseen, Toni Dahlmanin oma ratkaisuyritys ei kuitenkaan tuonut
tulosta. Pasi Puistola sai rangaistuksen ajassa 25.48 ja Lukko pääsi yrittämään miesylivoimalla tasoitusosumaa. Raumalaisten
ylivoima oli aivan eri luokkaa kuin avauserässä ja kuvio oli kunnossa lähes koko kaksiminuuttisen ajan. Allan Measures
pääsi laukomaan useammankin kerran vaarallisesti, mutta laukaukset karkasivat Ilveksen onneksi lähinnä maalipuiden ohi.
Kestetty alivoima antoi lisää potkua Ilveksen luistimiin ja vierasjoukkue sai pelinsä mukavasti rullaamaan. Loukkaantuneiden
kirjoista paluun pelikentälle tehnyt Jarkko Nikander petasi Jesse Wellingille hyvän maalipaikan, Wellingin ohjaus meni kuitenkin
hieman ohi alanurkan. Hetkeä myöhemmin Juha Hautamaa punnersi vahvasti maalille ja oli liruttaa ottelun toisen maalinsa.
Maali jäi syntymättä, mutta Topi Lehtonen joutui turvautumaan sääntöjen vastaisiin otteisiin ja Ilves pääsi ylivoimalle.
Ilveksen erikoistilannepelaaminen on pikkuhiljaa petraantunut ja yksi todiste siitä nähtiin jälleen Lehtosen
jäähyn aikana. Vesa Viitakoski näki viivalla vapaana olleen Arto Tukion ja tämä tykitti kauden toisella maalillaan
Ilveksen 2-0 johtoon. Viitakosken lisäksi maalista kuittasi syöttöpisteen tililleen Raimo Helminen.
Ilves hallitsi jatkossa selvästikin toisen erän tapahtumia Lukon ollessa yllättävän vaisu. Marian Kacirilla oli
kaksikin erinomaista maalipaikkaa lisätä Ilveksen johtoa, ratkaisevan tuntuinen kolmas
maali jäi kuitenkin syntymättä ja näin Lukolla oli vielä toiveita sarjapisteistä ennen päätöserää.
Toisen erän torjuntaluvut Bruce Racine 14, Juha Pitkämäki 6 kuvasivat hyvin toisen erän tapahtumia.
Ilves kesti maalin voittoon
Kolmas erä kulki pitkään juuri siten kuin Ilves sen halusikin kulkevan. Peli pyöri lähinnä keskialueella ja
kulmissa eikä kotijoukkue tuntunut saavan viimeistä vaihdetta vieläkään silmään. Ilves kesti Matt Smithin rangaistuksenkin
ja näytti kulkevan kohti yllättävän helppoa voittoa. Yksi maali tekee usein jääkiekko-ottelussa ihmeitä ja se nähtiin
jälleen tämän illan kamppailussa. Viitisen minuuttia ennen loppua Lukko sai vihdoin ja viimein kuparisensa rikki Kimmo Lotvosen
toimesta. Lotvosen tarkan laukauksen lisäksi maalia avitti lukkolaisen oikea-aikainen screeni, joka peitti Juha Pitkämäen
näkyvyyden.
Kuten arvata saattoi Lukko sai kavennusmaalista hurjasti lisää potkua luistimiinsa. Maalinjälkeiset pari minuuttia olivat
ilvesläisittäin paniikinomaisia Lukon painaessa hurjana päälle. Kiekko pyöri pariin otteeseen vaarallisesti maalin edessä,
mutta loppuun saakka Lukko ei tilanteitaan saanut vietyä. Laukauksia kyllä sateli Ilveksen maalille, mutta
pääasiassa pienistä kulmista. Pahimman vyörytyksen päätyttyä Ilves sai rauhoitettua omaa
peliään ja hoiti viimeiset kolme minuuttia todella mallikkaasti. Lukko ei saanut yhtään todellista tasoituspaikkaa ja
niinpä Ilves haki hieman yllättäenkin kaksi pistettä Raumalta maalein 2-1.
Vieraissa kulkee
Ilveksen tämänpäiväistä ottelua voi kuvata kauden ehjimmäksi esitykseksi. Ottelu kulki lähes loppuun saakka
täsmälleen Ilveksen haluamalla tavalla. Lukko ei ottelun lopun rynnistystä lukuunottamatta saanut tasakentällisin
oikeastaan mitään aikaiseksi, vaan Ilves sai katkottua Lukon hyökkäyskuviot jo keskialueella. Ilveksen tiukka
puolustustaktiikka tuntuu sopivan erityisen hyvin vieraspeleihin, kauden neljästä vierasottelusta Ilves on
saalistanut 3 voittoa ja yhden tasapelin !
Ilves jatkaa pisteiden metsästystä torstaina kotiluolassaan. Odotettavissa on todella mielenkiintoinen ottelu,
sillä vastaan luistelee liiganousija Oulun Kärpät. Ilveksen kausi on alkanut todella positiivisissa merkeissä, joten
nyt viimeistään on myös kannattajien aika herätä. Torstaina täytyy jokaikinen Ilvessydän saada Hakametsän lehtereille kannustamaan
petolauma voittoon !
Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi
Ottelupöytäkirja |
I erä |
Maalit |
19.27 Juha Hautamaa 1 (Marian Kacir 3, Pasi Puistola 1) 0-1 yv. |
Rangaistukset |
Lukko 2x2 min, Ilves 2x2 min |
II erä |
Maalit |
30.52 Arto Tukio 2 (Vesa Viitakoski 4, Raimo Helminen 6) 0-2 yv. |
Rangaistukset |
Lukko 3x2 min, Ilves 2 min |
III erä |
Maalit |
54.52 Kimmo Lotvonen (Ismo Kuoppala, Janne Seva) 1-2 |
Rangaistukset |
Lukko 2x2 min, Ilves 2 min |
Torjunnat |
Bruce Racine, Lukko 5+14+5=24 torjuntaa (92.3 %) |
Juha Pitkämäki, Ilves 9+6+15=30 torjuntaa (96.8 %) |
Jäähyt |
Lukko 7x2 min |
Ilves 4x2 min. |
Palkitut |
Expert: Arto Tukio |
Kolme tähteä: Juha Hautamaa |
Kaksi tähteä: Juha Pitkämäki |
Yksi tähti: Allan Measures |
Ilveksen kentälliset |
I: Tukio-Nikko, Kacir-Miettinen-Hautamaa |
II: Puistola-Majesky, Dahlman-Helminen-Viitakoski |
III: Smith-Pettinen, Nikander-Koskela-Welling |
IV: Bruun, Hilden-Pajula-Sammalkangas |
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta |
Karjalainen (käsi), Kuchyna (polvi), Vähä-Ruohola (olkapää)
|
www.ilves.com |
|