 |
SM-LIIGA 3.12.2000KÄRPÄT - ILVES 3 - 2 (1-0, 1-2, 1-0) |
 |
Kärpät maalin verran parempi
(3.12.2000) Oulun Kärpät pääsi tänään kuittamaan avauskierroksen 3-0 tappionsa ottamalla Ilveksestä niukan yhden
maalin voiton. Ilves otti ottelussa turhia jäähyjä ja vaikka Kärppien ylivoimapeli olikin ajoittain varsin vaisua,
onnistuivat oululaiset kaksi maalia miesylivoimalla viimeistelemään. Ottelun ratkaisuosuma syntyi kuitenkin
viidellä viittä vastaan ja tämän voittomaalin pääsi maalin edestä iskemään Niklas Hagman. 3-2 tappio oli Ilvekselle
karvas, sillä Kärpät ja Blues nousivat molemmat sarjataulukossa neljän pisteen päähän petolaumasta.
Kärppien ylivoimamaali avauserän ainoa osuma
Ilveksen potku oli ottelun alussa kotijoukkuetta parempi ja petolauma hallitsikin avauserän ensimmäistä puoliskoa
selvästi. Kolmen minuutin kohdalla Tommi Miettinen pääsi Kärppä-puolustuksen sekoilun jälkeen yrittämään osumaa
avopaikasta maalin edestä. Miettinen suuntasi laukauksensa kohti Kärppä-vahti Markus Korhosen länkiä, mutta
kiekonmentävää aukkoa ei sieltä löytynyt ja maali jäi näin syntymättä.
Kuuden minuutin jälkeen Kärppien Harri Aho sai jäähyn ja Ilves pääsi jauhamaan ylivoimaa, joka toimikin kohtuullisen
hyvin. Ilveksen kasvatti Korhonen pysäytti kuitenkin niin Jani Nikon ja Ivan Majeskyn siniviivatykitykset kuin
myös Vesa Viitakosken nousun maalille. Ylivoimamaali jäi näin Ilvekseltä tekemättä.
Kärpät olivat ensimmäisen kymppiminuuttisen alakynnessä, mutta erän puolivälin jälkeen kotijoukkue alkoi saamaan
lisävauhtia hokkareihinsa. Jani Nikon kampituksesta saama rangaistus ajassa 10.46 päästi Kärpät puolestaan ylivoimalle
ja kiekko löytyi pian Mika Pietilän selän takaa. Peter Kuchynan voimaton purkukiekko tuli Andrei Potaichukin lapaan ja
tämä jatkoi kiekon Mikko Lehtoselle. Pietilä ennakoi ehkä hieman Lehtosen laukausta ja tuli tilanteessa paljon vastaan,
Lehtonen lähetti kuitenkin upean syötön takanurkalle. Niklas Hagman otti ensin rystyltä kiekon haltuunsa ja nosti
sitten lätkän tyhjänä ammottaneeseen Ilves-maaliin.
Ilves ei mainittavia tilanteita saanut aikaiseksi erän toisella puoliskolla. Kärpät hallitsi lievästi pelitapahtumia
ja sai myös enemmän säpinää Ilveksen puolustusalueelle. Todelliset maalipaikat jäivät kuitenkin oululaisiltakin
puuttumaan eikä Kärpät saaneet erikoista aikaiseksi myöskään erän toisen ylivoimapelinsä aikana. Avauserä
kirjattiin Kärpille 1-0 numeroin.
Ilvekseltä hieno nousu toisen erän loppuun
Toisen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli todella tapahtumaköyhää keskialueen pelailua. Kumpikaan joukkue ei
saanut kontrollia ottelusta eikä kunnon maalipaikkoja nähty kummassakaan päädyssä. Kärpät sai ennen
erän puoltaväliä ylivoiman Peter Kuchynan noston karattua yli laidan, mutta kotijoukkue ei saanut koko
kaksiminuuttisen aikana edes ylivoimakuviota kuntoon.
Ottelu heräsi henkiin erän toisella puoliskolla, kun tapahtumia ja tilanteita alkoi tulla tasaiseen tahtiin.
Erän 11. minuutilla Vesa Viitakoski kiersi maalin ja pääsi nousemaan aivan vapaaseen vetopaikkaan B-pisteiden
väliin. Veskun ylänurkkaan suunnattu rannelaukaus oli hyvä, mutta vielä parempi oli Markus Korhosen mahtava räpylätorjunta.
32. peliminuutilla Kärpät sai puolestaan pitkän myllytyksen Ilveksen alueelle. Ilves näytti jo selviävän tukalasta
painostusjaksosta, mutta Antti Bruunin purkukiekko helpossa paikassa karkasi katsomon puolelle. Seurauksena
totuttuun tapaan kaksiminuuttinen ja näin Ilveksen piinan hetket jatkuivat. Kärppien ylivoima kulki nyt täysin
eri tavalla kuin erän ensimmäisen Ilves-rangaistuksen aikana ja laukauksia sateli tiuhaan tahtiin kohti
Mika Pietilän vartioimaa maalia. Ilveksen ykkösvahti torjui oululaisten tykityksiä hyvällä varmuudella ja irtokiekotkin pomppivat
onneksi ohi kärppälapojen. Ilvespuseroon tuotiin kuitenkin edelleen lisätuskaa Ivan Majeskyn joutuessa Bruunin seuraksi
jäähyaitioon. Ilves kesti Kärppien puolen minuutin 5-3 ylivoiman, mutta ei enää 5-4 ylivoimaa. Brett Lieversin
oiva ristikkäissyöttö petasi puolustaja Mikko Lehtoselle tekopaikan ja tämä laukoikin suoraan syötöstä kiekon tarkasti
takanurkkaan.
Ilves sai kavennusosuman todella tärkeään paikkaan vain reilu minuutti Kärppien 2-0 maalin jälkeen. Ilves sai
riistettyä kiekon kesken Kärppien painostuksen ja Timo Koskela pääsi karkaamaan 1-1 tilanteeseen. Vastassa Koskelalla
oli Kärppä-puolustaja Lasse Kukkonen, jonka Timo Koskela vei nätisti kahville ja sai pujotettua kiekon vielä Korhosen
längistä pömpeliin. Koskelan kauden ensimmäinen osuma tuli todella hyvään saumaan ja maalin jälkeen Kärppien
hyvä ote katosi täysin. Jari Laukkanen sai kohta korkeasta mailasta kakkosen ja tilanne muuttui Ilveksen kannalta
entistä herkullisemmaksi, kun minuuttia myöhemmin Kristian Taubert nosti kiekon suoraan katsomoon. Ilves ei
jättänyt 5-3 ylivoimaansa hyödyntämättä, vaan jo 16 sekunnin kuluttua kiekko löytyi Kärppien maaliverkosta.
Maalintekijänä toimi Jani Nikko, joka tykitti suoraan syötöstä kiekon tarkasti tolpan kautta maalin perukoille.
Syöttöpisteet Ilveksen tasoitusosumaan kirjattiin Arto Tukiolle ja Raimo Helmiselle. Ilves
pääsi luonnollisesti jatkamaan maalin jälkeen vielä ylivoimalla eikä johtomaalikaan ollut kaukana ennen
erän päättymistä. Nikon ja Toni Dahlmanin hyvät tilanteet eivät kuitenkaan tuoneet johtomaalia Ilvekselle ja näin
kolmanteen erään siirryttiin 2-2 tasanumeroissa.
Hagman juotti karvaan kalkin
Ilveksen ylivoimaa oli minuutin verran jäljellä vielä kolmannen erän alussa, mutta tänä aikana petolauma
ei mitään erikoista saanut aikaiseksi. Päätöserän alkuminuutit menivät kuitenkin Ilveksen kontrollissa ja
johtomaali oli pariin otteeseen lähellä. Kuuden minuutin kohdalla Vesa Viitakoski pääsi oikealta laidalta
puolittain läpi, Veskun nopea laukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin Markus Korhosta. Hetkeä myöhemmin
Juha Hautamaa veivasi itsensä hyvään tekopaikkaan, mutta hieman huonosta asennosta lähtenyt laukaus
ei yllättänyt Korhosta.
Hyvän erän alun jälkeen Ilves sortui jäähyilyyn. Tomi Pettinen ja Matt Smith saivat molemmat rangaistuksen
vielä ennen erän puoltaväliä ja Kärpät pääsi myllyttämään 4 minuuttia yhtäjaksoisesti ylivoimalla.
Ilveksen vaikeimmat hetket ajoittuivat ensimmäisen rangaistuksen viime sekunneille, kun Kimmo Salminen ja
Vjatsheslav Fandul pääsivät perä perää yrittämään maalia parhaasta maalintekosektorista. Molempien laukaukset
menivät Ilveksen onneksi päin Mika Pietilää ja petolauma selvisi takaiskuitta. Matt Smithin rangaistuksen
aikana kärppäläiset eivät enää maalitilanteita saaneet luotua.
Jäähyjen jälkeen molemmat pelasivat varsin tarkkaa peliä ja tasapeli alkoi näyttämään vahvalta vaihtoehdolta
ottelun lopputulokseksi. 4 minuuttia ennen loppua Ilves sai kuitenkin jääkylmää vettä niskaansa. Brett Lievers
pääsi punnertamaan ohi Ivan Majeskyn ja toi kiekon maalille saakka. Kiekko pomppasi Ilves-pelaajan mailasta korkealle
ja Mika Pietilä hukkasi katsekontaktin kiekkoon. Niklas Hagman oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja pääsi
napauttamaan alastippuneen kiekon rystyltä puolityhjään Ilves-maaliin. Räkämaali on kai oikea sana kuvaamaan ottelun
voitto-osumaa, mutta kaikki lasketaan.
Ilves lamaantui maalin jälkeen hetkeksi ja hyökkäyksiin lähtö tuotti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia petolaumalle.
57. peliminuutin kohdalla Kärppien Kimmo Koskenkorvalla oli tilaisuus lyödä lopullinen niitti ottelulle
hänen päästessään puhtaaseen läpiajoon. Koskenkorva sai pujotettua rystyltä kiekon Mika Pietilän längistä,
mutta pahaksi onneksi kiekko lipui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Brett Lievers pääsi reboundista yrittämään
kiekko puolityhjään maaliin, mutta tästäkään tilanteesta ei ratkaisevaa 4-2 osumaa saatu viimeisteltyä.
Ilves sai viimeisellä minuutilla painopisteen vihdoin Kärppien alueelle ja sai luotua kuudella kenttäpelaajalla
kaksi hyvää tasoituspaikkaa. Ensin Ivan Majesky pääsi vapaasti tykittämään viivalta, maski puuttui
kuitenkin täysin Korhosen edestä ja niinpä maali jäi syntymättä. Puolisen minuuttia ennen loppua
Jani Nikko laukoi hyvän rannelaukauksen kohti ylänurkkaa, mutta Korhonen venyi todella tärkeään pattaritorjuntaan.
Ilves ei hyvästä taistelustaan huolimatta Oulusta sarjapisteitä mukaansa saanut, vaan
60 minuutin jälkeen valotaululla loisti kotijoukkueen 3-2 voittonumerot.
Niukka tappio harmittaa
Kärpät ja Ilves taistelevat samoista sijoista sarjataulukossa ja niinpä niukka tappio oli aika karvas Ilvekselle.
Ottelu oli kaiken kaikkiaan äärimmäisen tasainen ja olisi voinut päättyä kumman joukkueen voittoon tahansa.
Tällä kertaa kiekko pomppi lopussa Kärpille ja tappio on nieltävä mukisematta. Kärppien hyökkääjien
valttina on nopeus ja Ilveksen isokokoiset pakit olivatkin ajoittain vaikeuksissa liukkaiden oululaisten
kanssa. Pitkälti tämän asian takia Ilves sai huomattavasti Kärppiä enemmän rangaistuksia ja se tietysti
rassasi Ilveksen avainpelaajia. Ilveksen paras puolustaja oli tänään Jani Nikko ja hyökkääjistä
vahvimpia otteita esitti pisteputken katkeamisesta huolimatta Vesa Viitakoski. Timo Koskelan hieno yksilösuoritus
oli myös illan parasta Ilves-antia.
Tiistaina petolaumalla on edessä vähintään yhtä tärkeä ottelu kuin tänään. Hakametsään saapuu nimittäin vihdoin HPK:n
kustannuksella voittojen tielle palannut Espoon Blues. Kyseessä on todellinen neljän pisteen kamppailu, joten jokaisen
Ilves-fanin kannattaa saapua paikan päälle petolaumaa kannustamaan.
Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi
Ottelupöytäkirja |
I erä |
Maalit |
11.40 Niklas Hagman (Mikko Lehtonen, Andrei Potaichuk) 1-0 yv. |
Rangaistukset |
6.19 Harri Aho, Kärpät 2 min. Kiinnipitäminen |
10.46 Jani Nikko, Ilves 2 min. Kampitus |
17.18 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Kampitus |
II erä |
Maalit |
35.31 Lehtonen (Brett Lievers, Potaichuk) 2-0 yv. |
36.52 Timo Koskela 1 (Marian Kacir 9) 2-1 |
39.19 Jani Nikko 7 (Arto Tukio 6, Raimo Helminen 17) 2-2 yv. |
Rangaistukset |
27.53 Peter Kuchyna, Ilves 2 min. Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon |
32.45 Antti Bruun, Ilves 2 min. Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon |
34.36 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen |
37.53 Jari Laukkanen, Kärpät 2 min. Korkea maila |
39.03 Kristian Taubert, Kärpät 2 min. Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon |
III erä |
Maalit |
56.00 Hagman (Lievers) 3-2 |
Rangaistukset |
47.30 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Korkea maila |
49.38 Matt Smith, Ilves 2 min. Poikittainen maila |
Torjunnat |
Markus Korhonen, Kärpät 9+9+11=29 torjuntaa (93.5 %) |
Mika Pietilä, Ilves 7+10+4=21 torjuntaa (87.5 %) |
Jäähyt |
Kärpät 3x2 min. |
Ilves 7x2 min. |
Yleisömäärä |
5136 kpl |
Palkitut |
Expert: Lasse Kukkonen |
Kolme tähteä: Niklas Hagman |
Kaksi tähteä: Mikko Lehtonen |
Yksi tähti: Raimo Helminen |
Ilveksen kentälliset |
I: Pettinen-Majesky, Nikander-Miettinen-Hautamaa |
II: Tukio-Nikko, Dahlman-Helminen-Viitakoski |
III: Bruun-Kuchyna, Kacir-Koskela-Welling |
IV: Smith, Sammalkangas-Pajula-Karjalainen |
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta |
|
www.ilves.com |
|