Ilves tarjosi mitaliherkkua kotiyleisölle
(6.4.2001) Ilveksellä oli tänään edessään raskaan SM-liigakauden viimeinen rutistus. Panoksena ei ollut enempää
eikä vähempää kuin pronssimitali, joka kiinnosti Ilveksen lisäksi myös vastustaja Oulun Kärppiä. Tupsukorvien
kurinalainen puolustaminen vei lopulta voiton Kärppien mitalinälästä ja kotiyleisö pääsi juhlimaan voitokkaasti
päättynyttä liigakautta. Raimo Helmisen ja Toni Dahlmanin osumat riittivät 2-0 voittoon ja näin pronssimitalit
ripustettiin ilvesläisten kaulaan.
Vauhdikkaassa avauserässä nähtiin yksi osuma Jäähyn jälkeen pelissä koitti pieni suvantovaihe, mutta erän puolivälin jälkeen alkoi taas tapahtua.
11. peliminuutilla Kärpät pelasivat nopeilla syötöillä Sakari Palsolalle tekopaikan maalin eteen, mutta
oululaisten maalitykin sivallus meni niukasti ohi alanurkan.
Molemmat joukkueet saivat maalin jälkeen vuorotellen vahvoja pyörityksiä omalle hyökkäysalueelleen, mutta sihti oli hieman hukassa kummallakin puolella. Ilves kesti erän lopussa Kimmo Vähä-Ruoholan rangaistuksen helposti ilman takaiskuja ja näin tasainen avauserä meni 1-0 numeroin kotijoukkueelle.
Dahlman osui tärkeällä hetkellä
Toinen erä oli etenkin Ilvekseltä huomattavasti tarkempaa peliä kuin avauserä ja erän parhaat maalipaikat nähtiinkin lähinnä erikoistilanteiden aikana. Toni Dahlman joutui jäähyaitioon ajassa 27.28 ja Kärpille avautui etsikkoaika ottelun tasoittamiseen. Heti jäähyn alussa Juha Joenväärä spurttasi todella helpon näköisesti Ilves-pakkien välistä karkuun, mutta ratkaisuyritys kilpistyi Juha Pitkämäen pattariin. Tämä olikin Kärppien koko erän ainoa kunnollinen maalipaikka.
Seuraavat kaksi rangaistusta tulivat perä perää Kärpille ja Ilves pääsi jauhamaan neljän minuutin ajan ylivoimapeliään.
Ensimmäisen kakkosen aikana Ilveksen maali roikkuikin ilmassa. Vesa Viitakoski tykitti todella tulisesti
suoraan Ivan Majeskyn syötöstä, mutta Korhonen onnistui saamaan räpyläänsä tarpeeksi kiekon tielle. Hetkeä myöhemmin
Jarno Peltonen pääsi nousemaan vapaaseen vetopaikkaan, mutta vippausyritys kohti ylänurkkaa meni ohi maalin.
Jäähyn viimeisillä sekunneilla kiekko pyöri vielä vapaana tyhjän maalin edessä, mutta ilvelsäiset eivät onnistuneet
sörkkimään limppua sisään.
Ilves oli hallitseva osapuoli toisessa erässä ja ansaittu 2-0 johtomaali syntyi viimein erän viimeisellä minuutilla. Antti Hilden pääsi ensin pystysyötön jälkeen karkuun, mutta Kärppä-pakin heittäytyminen pelasti maalin. Tilanne jatkui ja Hildenin sekä Jarno Peltosen kautta kiekko tuli Toni Dahlmanille, joka pääsi nousemaan vapaasti maalin edustalle. Ensimmäisen laukauksen Korhonen vielä hoiti, mutta paluukiekon Dahlman pääsi sijoittamaan tyhjään maaliin. Osuma tarkistettiin videolta ennen aikakirjoihin viemistä. Ilveksellä oli kahden erän jälkeen kahden maalin johtoasema hallussaan ja pronssimitalit alkoivat jo kiilua tamperelaisten silmissä.
Kärpät täysin aseeton päätöserässä
Kärppien erän ainoa jonkinlainen tilanne tuli erän puolivälissä. Mikko Haapakoski tykitti
kovaa Ilves-pakin jaloista, mutta Pitkämäki torjui varmasti kiekon alleen. Ilves kaatoi tänään Kärpät lopulta yllättävänkin helposti. Oululaisilla oli avauserässä omat tilaisuutensa laittaa Ilveksen pronssimitalit kyseenalaiseksi, mutta kahdessa jälkimmäisessä erässä Kärppien hyökkäysyritykset tukehtuivat kerta toisensa jälkeen Ilveksen vahvaan puolustukseen. Ilveksen parhaita olivat tänään voittomaalin laukonut Raimo Helminen, mahtavasti jälleen kerran tsempannut Antti Hilden sekä lupauksia herättäviä otteita esittänyt Ville Koistinen. Luonnollisesti myös hienon nollapelin pelannut Juha Pitkämäki kuului illan suuriin nimiin.
Ilveksen kausi oli kaiken kaikkiaan kerrassaan loistava. Tällaisen pelikauden jälkeen ei edes välierätappio
Tapparalle jää liiemmälti harmittamaan. Koko Ilveksen joukkue teki vuoden aikana valtavasti töitä ja sai
viimeisessä ottelussa siitä ansaitun palkinnon. Jokaisen kannattajan on helppo olla ylpeä Ilveksen tämän kauden
joukkueesta. Kiitän omalta osaltani kaikkia Ilveksen toimintaan tai kannustamiseen jollain tavalla osallistuneita
henkilöitä ikimuistoisia elämyksiä tarjonneesta SM-liigakaudesta. Illan pimeinä aikoina on tullut talven mittaan jokunen tunti
kulutettua näppäimistön ääressä, mutta Ilveksen hienot peliesitykset kaukalossa ovat helpottaneet
urakkaa huomattavasti. Hyytinen kiittää, kumartaa (sori Hade) ja poistuu areenalta ainakin kesän ajaksi.
|