Hyvä peli toi tulokseksi vain kunniakkaan tappion
(10.10.2000) Neljän peräkkäisen voiton jälkeen Ilveksen tie kävi Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Etukäteen Ilves-laumalle
oli helppo povata vaikeata iltapuhdetta, mutta Ilves pysyi erittäin hyvin isäntäjoukkueen vauhdissa läpi koko ottelun.
Ilves ei saanut ehjästä esityksestään palkintoa, Lasse Pirjetä iski jatkoajalla tuskallisen 3-2 ratkaisumaalin Jani Nikon
istuessa jäähypenkillä.
Pirjetä iski harmittavan avausmaalin 7. peliminuutilla Matt Smithin kiekonmenetys tarjosi Mika Niemiselle tilaisuuden avausmaalin tekoon, Mika Pietilä heilautti kuitenkin räpsäänsä ja tilanne säilyi maalittomana. Tovi myöhemmin Pietilän ja Smithin yhteispeli maalin takana ei toiminut. Kiekko ajautui Lasse Pirjetälle, joka pääsi tykittämään kiekon tyhjään maaliin Pietilän ollessa pois maalin suultaan. HIFK siirtyi näin 1-0 johtoon todella harmittavalla tavalla.
HIFK karvasi avauserässä kovaa kahdella miehellä ja sai sillä tavoin pidettyä paineen Ilveksen alueella. Erän
toisella puoliskolla kotijoukkue sai muutaman pahan näköisen myllytyksen, varsinaiset avopaikat jäivät kuitenkin puuttumaan
ja Mika Pietilä hoiti varmasti häntä kohti suuntautuneet laukaukset. Ilveksen tilanteet ensimmäisessä erässä rajoittuivat muutamaan
vastahyökkäykseen ja Jaroslav Bednarin rangaistuksen aikana luotuun pariin mukavaan vetopaikkaan. Ilveksen ylivoimainen
hahmo avauserässä oli huikeaa alkukautta pelaava Ivan Majesky, joka oli luomassa käytännössä erän jokaista vaarallista
Ilves-tilannetta. Maalia petolauma ei avauserässä iskenyt ja niinpä ensimmäiselle erätauolle lähdettiin HIFK:n ansaitussa
1-0 johdossa.
Dahlman osui ilvesläisittäin pirteässä toisessa erässä Illan toinen ylivoima antoi Ilvekselle vielä mahdollisuuden tasoitukseen, kohtuullinen yv. ei kuitenkaan vierasjoukkueen maalitiliä avannut. HIFK oli uinunut toisen erän ensimmäiset minuutit, mutta pääsi hiljalleen takaisin peliin mukaan. Jaroslav Bednarilla oli kaksi loistavaa maalipaikkaa erän 6. peliminuutilla, tsekin sihti oli vielä hieman hukassa ja jälkimmäisestä tilanteestakin veto meni suoraan päin maissa ollutta Pietilää. Armoitettuna maalintekijänä Bednar ei kauaksi aikaa jäänyt miettimään menetettyjä maalipaikkoja, vaan laukoi aloitusta seuranneesta tilanteesta lämärin Pietilän kainalosta verkkoon. 2-0 osuma oli paha takaisku petolaumalla, kaikeksi onneksi maali saatiin kuitattua välittömästi perään. Raimo Helminen antoi oikea-aikaisen syötön täydessä vauhdissa olleelle Toni Dahlmanilla ja tämä pääsi laidasta puolittain irti. Dahlman näytti ensin nousevan maalille, mutta laukoikin sitten yllättävästi nopean rannelaukauksen etuylänurkkaan. Tämän komean 2-1 osuman Ilves iski ainoastaan 12 sekuntia HIFK:n toisen maalin jälkeen.
Toinen erä oli kaiken kaikkiaan huomattavasti parempaa peliä Ilvekseltä kuin avauserä. HIFK:n peli ei kulkenut
totutulla tavalla, oiva esimerkki tästä saatiin hetki Ilveksen kavennusmaalin jälkeen, kun Ilves sai
kaksi peräkkäistä rangaistusta. HIFK pääsi pelaamaan ensin yli minuutin viidellä kolmea vastaan ja sen jälkeen
vielä yhden miehen ylivoimalla, helsinkiläisten kuviot olivat kuitenkin aivan sekaisin eikä kolmas osuma
ollut edes lähellä. Ilveksen ylivoima oli sen sijaan aivan eri luokkaa Jari Kauppilan purkaessa kiekon suoraan
katsomoon ja saadessaan siitä jäähyn ajassa 34.02. Ilveksen ylivoima kulki hyvin ja helsinkiläisyleisö sai syödä kynsiään
koko kaksiminuuttisen ajan. Lähimpänä tasoitusmaalia oli ikitaistelija Vesa Viitakoski, jonka laukaus lirahti
jo suojista Ari Ahosen selän taakse. Taaskaan kiekko ei pomppinut Ilvekselle ja kiekko lipui aavistuksen ohi
maalin. Tasoitusmaali olisi ollut pelitapahtumien perusteella jopa ansaittu, mutta 2-1 takaa-ajoasema oli
Ilveksen kohtalo ennen päätöserää.
Ilveksen loistava taistelu sai tylyn lopun
Tasapeli olisi ollut erittäin sopiva lopputulos tasaiselle kamppailulle, mutta tähdet olivat kirjoittaneet ottelulle
toisenlaisen ratkaisun. Jani Nikolle puhallettiin koukkaamisesta kevyenlainen rangaistus jatkoajalla ja HIFK sai
unelmatilaisuuden iskeä ratkaisumaali 4-3 ylivoimapelillä. Tätä tilaisuutta helsinkiläiset eivät myöskään
jättäneet käyttämättä. Ilveksen kannalta murheellisen ratkaisun juoni Mika Nieminen, jonka maltillinen syöttö
takanurkalle tavoitti Lasse Pirjetän. Pirjetä jatkoi kiekon helposti tyhjään maaliin ja katkaisi Ilveksen
viiden ottelun tappiottoman vieraspeliputken.
Päät pystyssä Saipan kaatoon
|