SM-LIIGA 16.11.2000

ILVES - PELICANS 2 - 1 (0-1, 1-0, 1-0)

Tuskainen voitto

(16.11.2000) Ilves ja Pelicans väänsivät liigan ensimmäisellä kierroksella tiukan 1-1 tasapelin Lahdessa ja sama lopputulos oli varsin lähellä tämänkin illan kamppailussa. Lopulta Antti Bruunin kolmannen erän puolivälin jälkeen iskemä ylivoimaosuma käänsi vaa'an Ilvekselle. Ensimmäisen erän maalipaikkojen tuhlailu oli kostautua, mutta kaikeksi onneksi petolauma nappasi kaksi pistettä 2-1 voittonumeroin.

Ilves tuhlaili urakalla
Ottelun ensimmäiset kahdeksan minuuttia olivat varsin mitäänsanomatonta kiekkoilua kummankin joukkueen huolehtiessa vain siitä, ettei aikainen takaiskumaali syö pelimoraalia. Tunnustelevan alun jälkeen Ilves sai hyökkäyspelinsä mukavasti rullaamaan ja kuhina Pelicansin maalilla oli kova. 9 minuutin kohdalla Jarkko Nikander pääsi ohjaamaan vapaasti maalin edestä siniviivalta lähetettyä laukausta, Pelicansin maalia vartioinut Sami Lehtinen sattui kuitenkin kiekon tielle. Reboundista Nikander pääsi yrittämään vielä rystyltä ja toinen reboundkiekko pomppi suoraan Sami Karjalaisella, jolla oli puolityhjä maali edessään. Karjalaiselta ei maalinteko ole onnistunut tällä eikä viime kaudella ja tälläkin kertaa kiekko osui maalin eteen ehtineeseen Pelicans-pelaajaan eikä mennyt maalipuiden väliin.
Ilveksen vahva peliote ja painopisteen jatkuva painaminen Pelicansin kenttäpäätyyn pakotti lahtelaiset rikkomaan ja pelicansille tuomittiinkin kaksi peräkkäistä rangaistusta erän puolenvälin molemmin puolin. Ilveksen ylivoima kulki kohtuullisesti molempien rangaistusten aikana, vapauttavaa avausmaalia ei kuitenkaan saatu tehtyä. Ensimmäisen rangaistuksen aikana Sami Karjalaiselle avautui jo erän toinen avopaikka kiekon pomppiessa sopivasti Karjalaisen mailaan parhaalle maalintekosektorille. Karjalainen laukoi nopeasti kohti alanurkkaa, mutta Sami Lehtinen venyi hyvään luistintorjuntaan. Toisen ylivoiman paras tilanne oli Vesa Viitakosken röyhkeä nousu hyökkäysalueen kulmasta maalille, tälläkin kertaa Lehtinen sai kuitenkin estettyä Ilveksen maalin synnyn.

Ilveksen maali todellakin roikkui kymmenen minuutin ajan ilmassa ja yleisö sai useasti huokailla hukattujen tilanteiden perään. Viitisen minuuttia ennen erän loppua Timo Koskela sai reboundista tyhjän maalin eteensä, kolmosketjun laituri ei saanut kuitenkaan pomppivaa kiekkoa kunnolla mailaansa ja laukaus jäi kokonaan näkemättä. Pari minuuttia myöhemmin Raimo Helmisen hyvä oivallus oli yllättää Lehtisen, lahtelaismaalivahti ehti kuitenkin juuri ja juuri reagoimaan Raipen nopeaan vanhanaikaiseen ja piti edelleen maalinsa puhtaana.
Pelicansilla ei ollut ennen viimeistä puolta minuuttia tilanteen puolikastakaan ottelun avauserässä. Viimeisessä vaihdossa lahtelaiset saivat pienen mylläkän Ilveksen alueelle ja kotiyleisö pystyi vain pudistelemaan ihmeissään päätään kiekon löytäessä tiensä Ilveksen maaliverkkoon 3 sekuntia ennen summerin soimista. Jan Latvala heitti kiekon ranteella maalille ja kun maalin edessä oli miehiä oikein urakalla, ei Mika Pietilä pystynyt torjumaan etunurkkaan suuntautunutta laukausta. Avauserä meni ansaitsemattomasti 1-0 numeroin vieraille.



Ilves-Pelicans 16.11.2000
Jani Nikon laukaus upposi vihdoin verkkoon

Nikko päätti Ilveksen piinan
Toisen erän alku lupaili ensimmäisen erän tapaista kärsimysnäytelmää. Ilves painoi alkuminuutit hurjalla sykkeellä, mutta viimeistely epäonnistui paikasta kuin paikasta. Ensimmäisen minuutin tuhlailukavalkaadiin kuuluivat mm. seuraavat tilanteet: 1) Helminen ohjaa Dahlmanin syötön niukasti ohi maalin. 2) Juha Hautamaa pääsee yrittämään Antti Bruunin tykityksestä reboundia täysin tyhjään maaliin, mutta laukaus osuu matkalla johonkin ja pomppii ohi maalin. 3) Marian Kacir pääsee nokikkain Sami Lehtisen kanssa, mutta laukaus viipyy liian kauan ja Lehtinen peittää tilanteen.
Ajassa 23.20 Ilves sai sitten vihdoin ja viimein iskettyä todella ansaitun tasoituksen. Jani Nikko hiipi ylivoimapelissä viivalta neliön keskelle ja Raimo Helmisen lätty löysi upeasti Nikon mailanlavan. Nikko katsoi ensin maltilla mistä vapaata tilaa löytyy ja lähetti kiekon sitten tarkasti vasempaan ylänurkkaan. Kaivattuun 1-1 tasoitusmaaliin syöttöpisteen sai Helmisen lisäksi myös Vesa Viitakoski.

Ilveksen erinomainen peliote katosi hieman yllättäen tasoitusmaalin jälkeen ja Pelicans pääsi peliin aivan eri tavalla mukaan. Jatkossa toinen erä kulki nimittäin ehkä jopa lievässä lahtelaishallinnassa, maalipaikkoihin pääsy tuotti tosin edelleen Pelicansille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Ilveksen hyökkäyksistä oli myös paras puhti poissa, Dahlman-Helminen kaksikon pari väläytystä olivat ainoita tasoitusmaalin jälkeisiä valopilkkuja. Ensin Helmisen syöttö laidan vierestä tavoitti maalin eteen spurtanneen Dahlmanin, Lehtinen piti kuitenkin längit yhdessä ja torjui Dahlmanin laukauksen. Erän loppupuolella Dahlman puolestaan tavoitteli maalin kulmalta Helmistä, joka olisikin päässyt jatkamaan kiekon tyhjään maaliin ilman Pelicans-puolustajan vahvaa häirintää.
Pelicansin erän ylivoimaisesti paras tilanne ja oikeastaan koko ottelun ainoa todellinen avopaikka tuli ylivoimalla pari minuuttia ennen erän päätöstä. Mika Niskanen unohtui Ilveksen alivoimanelikolta täysin vapaaksi maalin eteen ja Niskasella oli aikaa vaikka millä mitalla miettiä ratkaisuyritystään. Ilves-vahti Mika Pietilä piti hyvin malttinsa tilanteessa eikä tehnyt ensimmäistä liikettä, näin Niskasen kesy laukaisuyritys pysähtyi Pietilän patjoihin. Tätä tilannetta lukuunottamatta Pelicansin ylivoima oli vaisua ja olipa Tapio Sammalkangas päästä jopa iskemään toisessä peräkkäisessä ottelussa alivoimaalin kesken Pelicans-ylivoiman. Sammalkankaan rystylaukaus parista metristä oli terävä, muttei kuitenkaan tarpeeksi tarkka Sami Lehtisen yllättämiseen. Kahden erän jälkeen lukemat Hakametsässä olivat tasan 1-1.




Bruun nousi ratkaisijaksi
Ilves-Pelicans 16.11.2000
Voittomaalin iskenyt Antti Bruun pääsi pokkaamaan kolme tähteä
Ilves ei saanut kolmannessakaan erässä parasta hurmostaan päälle, vaan peli puuroutui tarkaksi keskialueen pelailuksi. Erän kaksi ensimmäistä rangaistusta vihellettiin Ilvekselle ja katsomossa elettiin piinaavia hetkiä. Ensimmäinen rangaistus kestettiin kuitenkin helposti Pelicansin ollessa saamaton ja toinen rangaistus ehti kulua vain 10 sekunnin ajan ennen kuin Jouko Myrrän koukkaamisjäähy tasoitti puntit. Ilveksen rangaistusten välillä oli ollut vain puoli minuuttia, mutta tässä välissä Pelicans oli sössiä johtomaalin Ilvekselle. Kahden lahtelaisen ajatukset menivät ristiin oman maalin takana ja kiekko karkasi maalin eteen. Paikalle kiirehti Raimo Helminen, joka ehti törkkäämään kiekkoa kohti maalia, lätkä lipui kuitenkin Sami Lehtisen suojien kautta niukasti ohi maalin.

Neljällä neljää vastaan pelatessa Mikko Peltola karkasi ohi Matt Smithin ja pääsi tykittämään B-pisteen kaaren takaa. Viuhuva kuti meni Ilveksen onneksi yli maalin. Aivan vastaava tilaisuus tuli hetkeä myöhemmin Jarkko Nikanderille, mutta hyvin pelannut Lehtinen oli matalan laukauksen tiellä.
Kolmas erä oli ollut alusta saakka varsin ympäripyöreää pelailua ja lehtereillä tuntui siltä, että kumpi joukkue tahansa voi ottelun nimiinsä kääntää. Ratkaisu oli tällä kertaa ilvesläisittäin riemukas, Pelicansin kohtaloksi koitui Kaj Lindströmin ajassa 51.26 ottama rangaistus. Peter Kuchyna pääsi tykittämään heti aloitusvoiton jälkeen ja rebound pomppasi Antti Bruunille toiselle puolelle siniviivaa. Sami Lehtinen oli edellisen torjunnan jäljiltä ulkona maalistaan ja Bruun näki tilaisuutensa koittaneen. Savonlinnan Pallokerhon kasvatti tykitti suoraan syötöstä kiekon alanurkkaan eikä Lehtinen ehtinyt kiekkoa torjumaan. Bruunin uran ensimmäinen SM-liigamaali ei olisi paljon parempaan saumaan voinut tulla. Voittomaaliksi jäänyt 2-1 osuma syntyi ainoastaan 7 sekunnin ylivoimapelin jälkeen. Viimeiset kahdeksan minuuttia Ilves puolusti todella mallikkaasti. Pelicansilla ei ollut minkäänlaisia aseita Ilveksen tiiviin puolustuksen murtamiseen eikä Mika Pietilän vartioimaa maalia päästy edes hätyyttelemään. Ilves nappasi hieman nihkeän, mutta ansaitun 2-1 kotivoiton ja vahvisti 5. sijaansa sarjataulukossa.

Maalinteko tökkii
Ottelu ei tuonut mitään uutta Ilveksen tämän kauden peliesityksiin. Puolustus toimii edelleen erittäin hyvin ja hyökkäyskin luo kohtuullisesti maalipaikkoja. Suurimmat ongelmat ovat edelleen viimeistelyssä. Heikkoon maalipaikkojen hyväksi käyttämiseen ovat syynä huonot laukaukset ja myös huono tuuri. Kunhan ketsuppipullon tuke saataisiin jossain ottelussa aukaistua, saattaisi maalintekokipsi karista kerralla unholaan. Selvää on, että maalintekijöitä on jatkossa joukkueesta noustava esiin.
Ottelu olisi tänään pitänyt ratkaista jo avauserässä, jossa maalipaikkoja oli tukuttain. Jatkossa peli tasaantui selvästi, Ilves pysyi kuitenkin aavistuksen niskan päällä läpi ottelun. Pelicans pelasi passiivista ja todella tarkkaa vieraspeliä, eikä tämän taktiikan purkaminen ilman vastustajan virheitä ole helppoa. Kaikeksi onneksi tarvittavat 2 osumaa saatiin tänään ylivoimalla tehtyä ja siten kerättyä kaksi pistettä plakkariin. Vanha totuushan on, että 2-1 voitosta saa ihan yhtä monta sarjapistettä kuin 10-0 voitostakin.

Hyökkääjistä Ilveksen parhaimmistoa olivat tänään jälleen maukkaita syöttöjä jaellut Raimo Helminen ja mahtavasti töitä tehnyt Tapio Sammalkangas. Viime aikaisilla peliesityksillään Sammalkangas on tainnut pelata itsensä lopullisesti laituriksi. Puolustuspäästä edukseen erottui pakkipari Peter Kuchyna-Antti Bruun muutenkin kuin ratkaisumaalin rakentajana. Myös Jani Nikko oli hyvällä pelipäällä.
Ivan Majesky oli ottelusta sivussa lievän koukistajalihasvamman takia. Majesky palannee kaukaloon jo lauantaina, jolloin Ilves matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Vaisuhkosti kautensa aloittanut HPK on vieläkin niukasti pudotuspeliviivan alla ja janoaa kipeästi lisäpisteitä. Kyseessä on puhdas neljän pisteen kamppailu, voitolla Ilves karkaa kuuden pisteen päähän Kerhosta, kun sen sijaan tappio toisi hämeenlinnalaiset hengittämään aivan Ilveksen niskaan vain kahden pisteen päähän.

Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

19.57 Jan Latvala (Tommi Turunen, Lasse Jämsen) 0-1

Rangaistukset

9.14 Ales Kratoska, Pelicans 2 min. Koukkaaminen

11.38 Kaj Lindström, Pelicans 2 min. Laitataklaus

13.25 Jani Nikko, Ilves 2 min. Estäminen

II erä

Maalit

23.20 Jani Nikko 6 (Raimo Helminen 14, Vesa Viitakoski 9) 1-1 yv.

Rangaistukset

21.46 Lasse Jämsen, Pelicans 2 min. Kiinnipitäminen

36.34 Jesse Welling, Ilves 2 min. Kyynärpäätaklaus

III erä

Maalit

51.33 Antti Bruun 1 (Peter Kuchyna 2) 2-1 yv.

Rangaistukset

43.50 Arto Tukio, Ilves 2 min. Kampitus

46.21 Peter Kuchyna, Ilves 2 min. Korkea maila

46.31 Jouko Myrrä, Pelicans 2 min. Koukkaaminen

51.26 Kaj Lindströn, Pelicans 2 min. Koukkaaminen

Torjunnat

Mika Pietilä, Ilves 6+8+5=19 torjuntaa (95.0 %)

Sami Lehtinen, Pelicans 12+9+7=28 torjuntaa (93.3 %)

Jäähyt

Ilves 4x2 min.

Pelicans 5x2 min.

Yleisömäärä

5626 kpl

Palkitut

Expert: Antti Bruun

Kolme tähteä: Antti Bruun

Kaksi tähteä: Sami Lehtinen

Yksi tähti: Jani Nikko

Ilveksen kentälliset

I: Kuchyna-Bruun, Kacir-Miettinen-Hautamaa

II: Nikko-Tukio, Dahlman-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Koskela-Karjalainen-Nikander

IV: Sammalkangas-Pajula-Welling

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Majesky, Hilden, Vähä-Ruohola

www.ilves.com