SM-LIIGA 23.1.2001

HIFK - ILVES 5 - 1 (1-0, 3-0, 1-1)

HIFK tehokkaalla pelipäällä

(23.1.2001) HIFK:n ja Ilveksen välisestä neljän pisteen kamppailusta odotettiin tiukkaa ja tasaista vääntöä. Pelillisesti ottelu kulkikin varsin tasaisissa merkeissä, mutta HIFK:n tehokkuus maalipaikoissa pienellä Mika Pietilän avustuksella käänsi ottelun selvin numeroin isännille. HIFK karkasi 5-1 voitollaan seitsemän pisteen päähän Ilveksestä ja näin tupsukorvien haave play-offien kotiedusta sai pahan kolauksen.

Smithin virhe kostautui
HIFK näytti tulevan peliin todella kovalla sykkeellä, kun jo ensimmäisen minuutin aikana kotijoukkue sai kolme kohtuullisen vaarallista laukausta kohti Mika Pietilän vartioimaa maalia. Alkurynnistys laantui kuitenkin nopeasti ja peli puuroutui sekavaksi keskialueen pelailuksi.
Tapio Sammalkangas sai kiinnipitämisestä rangaistuksen ajassa 6.28 ja HIFK pääsi yrittämään miesylivoimalla avausmaalin tekoa. Helsinkiläisten kuvion rakentelut olivat kuitenkin todella ponnettomia eikä Ilveksellä ollut mitään vaikeuksia kestää alivoima takaiskuitta.

Ilveksen vuoro oli päästä ylivoimalle erän puolivälin jälkeen Mika Kortelaisen saatua kaksiminuuttisen estämisestä. Raimo Helmisen johtama tehonyrkki piti yli minuutin ajan ylivoimakuvion kasassa, mutta todelliset tekopaikat jäivät puuttumaan.
Kortelaisen jäähyn päätyttyä Ivan Majesky pelästytti joukkuetovereitaan pahalla kiekonmenetyksellä. Tilanteesta päästiin lopulta säikähdyksellä, kun kiekon saaneen Aki Uusi-Kartanon syöttöyritys meni harakoille.

Avauserä oli todella ympäripyöreä eikä kumpikaan joukkue saanut luotua maalipaikkoja juuri ollenkaan. Erän lopussa Matt Smithin harmittava virhe päästi kuitenkin isäntäjoukkueen johtoasemassa erätauolle. Smith ei osunut keskialueelle heitettyyn pomppivaan kiekkoon eikä saanut myöskään kuriin Kimmo Kuhtaa, joka pääsi kiertämään kanukin helpon näköisesti. Kuhta ei jättänyt erän parasta maalitilannetta käyttämättä, vaan lirutti harhautuksen jälkeen kiekon etunurkasta sisään. Näin HIFK pääsi tämän tärkeän avausmaalin turvin hieman ansaitsemattomastikin 1-0 johdossa ensimmäiselle erätauolle.

HIFK iski 3 maalia reilussa kahdessa minuutissa ja ratkaisi ottelun
Toisen erän alku oli lähes peilikuva ensimmäisestä erästä, sillä tällä kertaa Ilves tuli vauhdilla ensimmäiseen vaihtoon. Ekan puolen minuutin aikana petolauma loi kaksi hyvää vetopaikkaa, mutta matalien laukausten reboundit eivät tulleet Ilves-lapojen ulottuville.
Näiden tilanteiden jälkeen seuraavat viisi minuuttia pelattiin taas varsin mitäänsanomattomissa merkeissä, kunnes Ilveksen maailma romahti hetkessä. Ensin ajassa 25.51 Mika Nieminen siirsi HIFK:n 2-0 johtoon. Ilveksen purkuyritys epäonnistui pariin otteeseen ja jatkossa Nieminen pääsi rauhassa veivaamaan Veli-Pekka Kautosen lämäristä kimmonneen reboundin verkkoon. Ilves ei ehtinyt edes kunnolla toipua Niemisen järjestämästä takaiskusta, kun kotijoukkue jo antoi uuden jääkylmän suihkun tupsukorvien niskaan. 2-0 osumasta ehti kulua nimittäin ainoastaan 10 sekuntia, kun Erkki Rajamäki tykitti lätkän takanurkkaan ja tilanne oli jo 3-0. Rajamäen laukaus oli toki tarkka, mutta maskia ei ollut ja Mika Pietilä saakin ottaa osittain maalin piikkiinsä.
Heikki Mälkiä otti HIFK:n kolmannen maalin jälkeen aikalisän, mutta se ei isäntien maalintekohurmosta vielä pysäyttänyt. Peli ehti käydä pari minuuttia eteenpäin ja jälleen kiekko löytyi Pietilän selän takaa. Maalintekijänä toimi Mika Kortelainen, joka laukoi kaimansa Niemisen syötöstä kiekon Pietilän kainalosta pömpeliin. Tämä riitti vaisun iltapuhteen tehneelle Pietilälle, joka luisteli vaihtoaitioon ja tilalle laatikkoon hyppäsi Juha Pitkämäki.

Ilves sai paremman peliotteen erän toisella puoliskolla ja painopiste olikin helsinkiläisten kenttäpäädyssä. Tänään ei kuitenkaan ollut tupsukorvien päivä ja kiekot pomppivat hyvissäkin tilanteissa epäsuotuisasti. Pelillinen hallinta ei ollut toisessakaan erässä HIFK:lla, mutta kotijoukkue käytti murhaavan tehokkaasti maalipaikkansa hyväkseen. Kahden erän jälkeen tilanne oli ilvesläisittäin murheellinen. 0-4 tappioasemassa peli oli käytännössä ratkennut jo ennen päätöserää.

Viitakoski rikkoi kuparisen
Ilves painoi kolmannen erän pari ensimmäistä minuuttia hurjasti päälle, mutta ei saanut millään kiekkoa HIFK-lupaus Ari Ahosen selän taakse. Lähimpänä maalintekoa oli Jarkko Nikander, joka punnersi kahden HIFK-pakin välistä ja sai lauottua kiekon tolppaan.
HIFK pääsi alun seisoskelun jälkeen peliin mukaan ja seuraavat minuutit mentiin aikamoisella vauhdilla päästä päähän. Hawaiji-vaiheen selvästi parhaat maalipaikat tulivat Ilveksen virheiden kautta isäntäjoukkueelle. Hannes Hyvönen pääsi Timo Koskelan harhasyötön seurauksena yksin läpi, mutta Juha Pitkämäki venyi mahtavaan torjuntaan kahmaisten ylänurkkaa kohti menossa olleen kiekon räpyläänsä. Pari minuuttia myöhemmin Jan Caloun pääsi puolestaan puolittain läpi ja tällä kertaa Pitkämäki pelasti tilanteen törkkäämällä oikeaan aikaan kiekon pois tsekkitähden lavasta.

Ilves kesti Tapio Sammalkankaan rangaistuksen, mutta ottelun loppuun saakka ei Pitkämäki ilman takaiskumaalia selvinnyt. 54. peliminuutilla Jan Calounin läpisyöttö tavoitti Jaroslav Bednarin eikä Pitkämäki enää kolmatta kertaa läpiajoa torjunut. SM-liigan maalitykki Bednar oli Ilveksen kakkosvahtia etevämpi ja siirsi HIFK:n 5-0 johtoon.
Ilves sai sentään kuparisen rikki nelisen minuuttia ennen ottelun päättymistä. Vesa Viitakoski päätyi ylivoimahyökkäyksessä omaan ratkaisuun ja nousi kiekon kanssa HIFK-maalin eteen. Viitakoski sai ohitettua Ahi Ahosen ja pilasi tältä samalla jo edessä häämöttäneen nollapelin. Kavennusmaali oli kuitenkin vain laiha lohtu Ilves-leiriin, sillä 5-1 tappionumerot eivät paljon riemuun aihetta antaneet.

Kotietu karkaamassa
Aivan oikeaa kuvaa eivät ottelun loppunumerot pelistä anna, sillä kenttäpelissä Ilves ei juurikaan HIFK:lle hävinnyt. HIFK oli kuitenkin selvästi parempi joukkue pelin kriittisillä osa-alueilla eli maalin edessä ja maalin suulla. Mika Pietilälle sattui tänään huono päivä ja torstaina Ilveksen maalia saattaakin vartioida tänään erittäin hyvin torjunut Juha Pitkämäki.
HIFK on nyt jo seitsemän pisteen päässä Ilveksestä ja vaikeata on uskoa tuon eron kiinni kuromiseen. Ilveksen täytyykin nyt pitää huolta ennen kaikkea siitä, ettei takaa pääse kukaan yllättämään ja viides sija saadaan säilytettyä. Petolauma ei tappioputkiin ole tällä kaudella ajautunut ja mikäli sama tahti jatkuu, pysyy viides sija helposti hyppysissä. Mikäli joku edellä oleva joukkue sattuisi kompastelemaan niin tietysti pienet mahdollisuudet myös kotietuun ovat vielä olemassa.

Torstaina Ilves saa vieraita Lappeenrannasta, kun Saipa saapuu Hakametsän pyhättöön. Ilveksellä on kalavelkoja maksettavanaan, sillä syksyllä Saipa haki yllättäen Tampereelta pisteet petolaumalta. Arkipeli ja nimetön vastustaja ovat erittäin huonoja syitä jäädä kotiin, sillä Ilves tarvitsee kaikkien fanien kannustusta myös torstain ottelussa.



Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

18.35 Kimmo Kuhta (Patrik Hucko, Ari Ahonen) 1-0

Rangaistukset

6.28 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen

11.08 Mika Kortelainen, HIFK 2 min. Estäminen

II erä

Maalit

25.51 Mika Nieminen (Veli-Pekka Kautonen) 2-0

26.01 Erkki Rajamäki (Jaroslav Bednar) 3-0

28.08 Mika Kortelainen (Nieminen) 4-0

Rangaistukset

32.36 Jan Caloun, HIFK 2 min. Koukkaaminen

37.49 Matt Smith, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen

38.26 Mika Kortelainen, HIFK 2 min. Koukkaaminen

III erä

Maalit

53.47 Jaroslav Bednar (Jan Caloun, Ahonen) 5-0

56.08 Vesa Viitakoski 16 (Jani Nikko 15, Raimo Helminen 28) 5-1

Rangaistukset

47.13 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. Estäminen

56.33 Toni Dahlman, Ilves 2 min. Koukkaaminen

Torjunnat

Ari Ahonen, HIFK 13+8+ torjuntaa (93.9 %)

Mika Pietilä, Ilves 5+4+(0)=9 torjuntaa (69.2 %)

Juha Pitkämäki, Ilves (0)+4+ torjuntaa (93.9 %)

Jäähyt

HIFK 3x2 min.

Ilves 4x2 min.

Yleisömäärä

6271 kpl

Palkitut

Expert:

Kolme tähteä:

Kaksi tähteä:

Yksi tähti:

Ilveksen kentälliset

I: Sammalkangas-Majesky, Salmelainen-Miettinen-Koskela

II: Bruun-Nikko, Dahlman-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Peltonen-Hautamaa-Nikander

IV: VähäRuohola-Pajula-Welling

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Tukio, Hilden, Kuchyna

www.ilves.com