SM-LIIGA 23.11.2000

ILVES - JYP 2 - 1 (0-0, 1-0, 1-1)

Petolaumalle jälleen 2-1 kotivoitto

(23.11.2000) Jyp kärsi liigan ensimmäisellä kierroksella kirvelevän kotitappion Ilvekselle. Tommi Miettinen ratkaisi tuolloin voiton Ilvekselle vain 5 sekuntia ennen jatkoajan loppumista. Yhden maalin voiton Ilves väänsi Jypistä myös tänään ja ottelun ratkaisijana hääri sama mies. Miettinen oli mukana Ilveksen molemmissa maaleissa petolauman kaataessa jyväskyläläiset 2-1.



Ilves-Jyp 23.11.2000
Ilves pääsi Jypin maalille vasta avauserän lopussa
Tilastoköyhä avauserä
Ilves ei tullut ehkä aivan odotetulla ryminällä ottelun avauserään, mutta petolauma oli silti selvästi hallitseva osapuoli koko ensimmäisen 20 minuuttisen ajan. Ensimmäiset 15 minuuttia Ilves pyöri aivan liikaa nurkissa eikä todella potentiaalisia maalitilanteita juurikaan nähty. 12 minuutin kohdalla Ilves oli tosin saada todella onnekkaan avausmaalin. Vesa Viitakoski yritti hyökkäysalueen laidasta syöttää kiekkoa maalille, mutta kiekko osui Jyp-pelaajan mailan varteen. Tästä kiekko pomppasi kaaressa kohti Jypin maalia ja putosi aivan ristikon alle sisätolppaan. Jyp selvisi oudosta tilanteesta vain säikähdyksellä.

Jyp sai ottelun ensimmäisen rangaistuksen ajassa 14.51, mutta Ilves ei saanut ylivoimalla mitään aikaiseksi. Kaiken lisäksi Juha Hautamaa sai minuutin ylivoiman jälkeen rangaistuksen kampituksesta ja tilanne kentällä tasoittui.
Jyp ei saanut minkäänlaista maalipaikkaa koko avauserän aikana eikä Ilveskään pelillisestä hallinastaan huolimatta maalipaikoilla juhlinut. Erän viimeisillä minuuteilla Ilves sai lisää ryhtiä peliinsä ja kiekkoa saatiin toimitettua jo mukavasti maalille. Erän selvästi paras maalipaikka tuli Ilveksen Matt Smithille. Kiekko pelattiin maltillisesti toiseen aaltoon ja Smith pääsi nousemaan aina parhaaseen maalintekosektoriin saakka. Maaliin ei tilanne kuitenkaan johtanut, vaan Smithin rannelaukaus ohjautui Ari-Pekka Siekkisen edessä olleen Jyp-pakin luistimesta ohi maalin. Tommi Miettisellä ja Vesa Viitakoskella oli erän viimeisellä kahdella minuutilla vielä kohtuulliset maalipaikat, osumia ei avauserässä kuitenkaan nähty. Pelikatkoja ei ennätysnopeassa ensimmäisessä erässä ollut juuri nimeksikään, pelikatkoineenkin erä kesti nimittäin ainoastaan 26 minuuttia !

Ilves-Jyp 23.11.2000
Ilveksen blokkipeli toi tilanteita toisessa erässä

Ilveksen tuhlailu piti pelin jännittävänä
Toiseen erään Ilves sai huomattavasti lisää terävyyttä hyökkäyspeliinsä, mutta maalipaikkojen hyödyntämisprosentti oli jälleen kerran heikko. Erän toisella peliminuutilla Ilveksen blokkipeli toimi mainiosti ja kauden ensimmäisen SM-liigaottelunsa pelannut Oliver Setzinger pääsi nousemaan aivan vapaasti maalin eteen. Itävaltalaisnuorukainen ei vielä saanut avattua maalitiliään aikuisten tasolla, vaan maalin edestä lähtenyt rystylaukaus meni ohi maalin.
Ilves pääsi yrittämään ylivoimalla avausmaalia ennen erän puoliväliä ja nyt kuvio kulkikin aivan eri tahtiin kuin avauserässä. Arto Tukio pääsi tykittämään siniviivalta heti aloitusvoiton jälkeen, mutta laukaus meni niukasti ohi alanurkan. Vesa Viitakoski jatkoi päädystä kimmahtaneen lätkän suoraan vastakiekosta takaisin kohti maalia, pahaksi onneksi kiekko osui kuitenkin vain ylärimaan. Myllytys jatkui ja kymmenisen sekuntia myöhemmin Jani Nikko pelasi itsensä täydelliseen avopaikkaan. Nikko kiersi hienosti heittäytyneen Jyp-pelaajan ja pääsi nousemaan aivan vapaasti B-pisteiden väliin. Nikolla oli aikaa katsoa mihinkä kiekon laittaa, siitä huolimatta rannelaukaus meni kuitenkin suoraan päin Jyp-vahti Ari-Pekka Siekkistä eikä avausmaalia siten vieläkään nähty.

Kun toinen erä kääntyi toiselle puoliskolleen alkoi kotiyleisö jo hieman tuskastua petolauman tehottomuuteen. Ilves painoi todella vahvasti pelin Jypin alueelle ja vaarallisen näköisiä tilanteitakin syntyi tiuhaan tahtiin. Viimeistelystä puuttui taas kuitenkin järki ja suoraviivaisuus. Hyvänä esimerkkinä käy erän puolivälin tienoilla tullut tilanne, jossa nopea syöttöpeli toi kiekon Marian Kacirille B-pisteen kaarelle. Siekkinen oli ehtinyt reagoimaan jo edellisiin tilanteisiin ja maali oli puolittain tyhjänä. Kacir ei siitä huolimatta lähtenyt laukomaan vaan syötti kiekon vielä takamiehen paikalle Matt Smithille. Myöskään Smith ei laukaisupaikasta kiekkoa maalia kohti lähettänyt, vaan haki vielä syötöllä Tomi Pettistä, jonka kätisyys ei kuitenkaan tilanteeseen sopinut. Tilanne valui hukkaan ja kotiyleisö jäi manaamaan Ilveksen suoraviivaisuuden puutetta.
Hetkeä myöhemmin kotiyleisön ei tarvinnut enää huokailla, vaan Ilves sai vihdoin ja viimein maalitilinsä auki. Jypille oli tulossa siirretty rangaistus, mutta Vesa Viitakoski ei lopettanut pelaamista vaan väänsi kiekon kanssa vahvasti maalin takana. Vesku jätti kiekon Jani Nikolle, joka puolestaan löysi maalin eteen täysin vapaaksi unohtuneen Tommi Miettisen. Miettinen laukoi suoraan syötöstä kiekon verkkoon ja pääsi tuulettamaan maalia yli kuukauden tauon jälkeen. Ilveksen ote jatkui entistä vahvempana avausmaalin jälkeen ja jo seuraavassa vaihdossa oli syntyä 2-0 osuma. Juha Hautamaa väänsi itsensä vetopaikkaan ja lähetti rystyltä kiekon kohti maalin ylänurkkaan. Siekkinen sai torjuttua laukauksen puolittain ja kiekko pomppasi lähes maaliviivalle. Toinen maali jäi vain roikkumaan ilmaan, kun Jypin puolustaja ehti siivota kiekon väljemmille vesille juuri ja juuri ennen Ilves-pelaajan mailanlapaa.

Kiperiä tilanteita nähtiin myös jatkossa Jypin maalilla. Seuraavaksi Raimo Helmisen laidan kautta lähettämä purkukiekko pomppi kahden Jyp-pelaajan mailanlavan yli ja Marian Kacir pääsi karkaamaan läpiajoon. Kacir sai jo harhautettua hyvin Siekkisen ulos tilanteesta, rystynosto jäi kuitenkin aavistuksen liian matalaksi ja kiekko meni Jyp-vahdin räpylän kautta vain ylärimaan. Erän toisen ylivoiman viimeisillä sekunneilla Tommi Miettinen pelasi puolestaan Juha Hautamaalle tuhannen taalan tekopaikan. Hautamaalla oli tyhjä maali edessään, hän pyyhki kuitenkin vain pölyt kiekon päältä eikä vapauttavaa toista osumaa edelleenkään nähty.

Ilves hallitsi suvereenisti ottelun toista erää, mutta erän viimeisillä minuuteilla vierailijatkin saivat ensimmäistä kertaa pientä paniikkia Ilveksen puolustukseen. Tomi Pettinen sai rangaistuksen ajassa 37.04 ja puoli minuuttia myöhemmin elettiin ottelun kannalta todella ratkaisevaa hetkeä. Ilveksen puolustukselle sattui hetken herpaantuminen ja Petr Ton käytti tilanteen heti hyväkseen. Jypin kultakypärä oli karkaamassa läpiajoon, kun Ivan Majesky joutui potkun perässä olleena koukkaamaan Tonin takaapäin nurin. Ton laittoi kaatumiseen hieman teatraalisuutta mukaan ja Rami Savolaisen tuomio oli tyly. Majeskylle kaksiminuuttinen ja Tonille 2+10 minuuttia sukeltamisesta ! Ilman sukeltamisrangaistusta Jyp olisi päässyt kahden miehen ylivoimalle, mutta nyt Ilves selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Savolaisen tuomio vaikutti todella kovalta, mutta toisaalta vihellys oli linjassa tämän kauden sääntöjen kanssa.
Jyp sai kohtuullisen hyviä laukauksia yhden miehen ylivoimansa aikana, mutta Mika Pietilä ei vähäisistä töistään huolimatta ollut liian kylmänä maalillaan eikä jyväskyläläisten laukaukset häntä yllättäneet. Jos katsoo kokonaisuudessaan toista erää niin Ilveksen olisi pitänyt iskeä paikoistaan vähintään kolme osumaa. Nyt jäätiin kuitenkin vain yhteen ja päätöserään jäi paljon jännitystä.

Kuchynan ylivoimamaali riitti voittoon
Ilves lähti odotetusti varovaisemmalla taktiikalla päätöserään ja peli oli alussa paljolti keskialueen taistelua. Erän neljännellä minuutilla Jyp tosin loi todella vaarallisen maalipaikan. Tuomas Pihlman nousi maalin takaa maalin nurkalle ja lähetti syötön takanurkalle. Siellä päivystänyt Janne Hauhtonen ei Ilveksen onneksi kuitenkaan saanut jatkettua kiekkoa puolityhjään maaliin, vaan kiekko lirui ohi maalin.
Muutama minuutti myöhemmin Ilvekselle avautui etsikkoaika, kun Jypin Chris McKenzie otti illan toisen kaksiminuuttisensa. Ilves ei jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä, vaan rakensi 18 sekunnissa hienon ylivoimamaalin. Tommi Miettinen rauhoitti maltillisesti pelin hyökkäysalueen nurkassa ja lähetti sitten lätyn siniviivalle Peter Kuchynalle. Kuchyna viritti pyssynsä ja tykitti todella komeasti kiekon ylänurkkaan. Kuchynan kauden ensimmäinen osuma siirsi kotijoukkueen turvallisemman tuntuiseen kahden maalin johtoasemaan.

Ottelu ei ollut vielä ratkennut, vaan Ilveksen lievä passivoituminen aiheutti pelin painopisteen siirtymisen petolauman puolustusalueelle. Ilves iski Jypin lievästi painostaessa teräviä vastaiskuja toiseen päätyyn ja kaksi kertaa tällainen vastahyökkäys avasi Ivan Majeskylle erinomaisen maalipaikan. Ensimmäisessä Majesky pääsi avopaikkaan Juha Hautamaan hyvästä jättösyötöstä, slovakin laukaus oli kuitenkin heikko ja meni suoraan päin Siekkistä. Jälkimmäisessä tilanteessa Majesky pääsi ohjaamaan Tommi Miettisen matalaa laukausta aivan Siekkisen nokan alta, tästäkään tilanteesta Majesky ei kuitenkaan kauden maalitiliään saanut avattua.

Mitä pidemmälle erä eteni sitä vahvempaa oli Jypin painostus. Kolmisen minuuttia ennen loppua Petr Ton karkasi läpiajoon eikä ilvesläiset tällä kertaa ehtineet edes koukkimaan liukasta tsekkiä nurin. Mika Pietilä ei kuitenkaan mennyt Tonin harhautusyritykseen mukaan ja torjui pattarillaan Tonin rystyltä lähteneen laukauksen.
Timo Koskelan omalta alueelta katsomoon lähetetty nosto tarjosi jyväskyläläisille viimeisen oljenkorren. Jyp otti maalivahtinsa pois ja pääsi jauhamaan kuvioitaan kuudella neljää vastaan. Pari pahaa tilannetta Pietilä ensin selvitti, mutta 25 sekuntia ennen summeria oli Ilves-vahdin antauduttava. Pekka Poikolainen tykitti viivalta suoraan syötöstä ja kiekko ohjautui maalin edessä maskia tehneestä Jussi Pesosesta verkkoon. Pietilän nollapeli jäi harmittavasti 25 sekunnin päähän, mutta Ilveksen kannalta tärkeintä oli se, ettei Jyp päässyt enää vimeisillä sekunneilla tasoittamaan ottelua. Ilves otti tililleen toisen 2-1 kotivoiton viikon sisään ja jatkaa sarjataulukon viidennellä sijalla.

Puolustamalla pisteitä
Ilves kerää voittoja tililleen aina, kun viisikkopuolustus pysyy kasassa koko ottelun ajan. Oman pään varma peli on tällä kaudella Ilveksen vahvuus eikä joukkueen kannatakaan lähteä maalintekokilpailuihin vastustajan kanssa. Maalintekopaikkoja kyllä hukattiin tänäänkin aivan liikaa, onneksi tarvittavat kaksi osumaa sentään saatiin iskettyä. Kotiyleisö odottaisi tietenkin välillä myös suurimaalisempia kotivoittoja, mutta niin kauan kuin pistetili karttuu tasaiseen tahtiin, ei suureen kritiikkiin ole aihetta. Maalejakin Ilves tulee varmasti vielä kauden kuluessa kotiyleisölle enemmän tarjoamaan, kunhan maalintekopaikkoihin saadaan päättäväisyyttä ja tuuria mukaan.

Illan parhaimpiin uutisiin kuului Tommi Miettisen tehojen löytyminen. Syvässä pistelamassa viime aikoina pelanneen Miettisen itseluottamukselle 1+1 tehoilta teki varmasti hyvää. Miettisen lisäksi Ilveksestä ei yksilöt tänään juuri esille nousseet. Jokainen ketju sai luotua maalitilanteita ja hoiti siinä samassa puolustusvelvoitteet mallikkaasti. Jyp sai maalilaukauksiakin oikeastaan vain toisen ja kolmannen erän viimeisillä viidellä minuutilla.
Lauantaina Ilveksen puolustus laitetaan todelliseen testiin, kun petolauma matkustaa Turku-halliin kohtaamaan viime kausien painajaisvastustajansa TPS:n. Viime kauden Turun vierailuillaan Ilves sai kunnolla lunta tupaan, mutta nyt on odotettavissa huomattavasti tiukempi kamppailu. Omalla kurinalaisella pelillä vierasvoiton hakeminenkaan ei lauantaina ole mahdotonta. Tosin kaiken pitää tällöin osua kohdalleen, HIFK:n tämänpäiväinen puhdas 3-0 voitto TPS:sta ei varmaan ainakaan helpottanut Ilveksen ylihuomista tehtävää.

Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton

Rangaistukset

14.51 Jarkko Glad, Jyp 2 min. Korkea maila

15.57 Juha Hautamaa, Ilves 2 min. Kampitus

II erä

Maalit

31.42 Tommi Miettinen 5 (Jani Nikko 7, Vesa Viitakoski 10) 1-0 sr.

Rangaistukset

28.07 Pekka Poikolainen, Jyp 2 min. Poikittainen maila

34.38 Chris McKenzie, Jyp 2 min. Koukkaaminen

37.04 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Kampitus

37.36 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Koukkaaminen

37.36 Petr Ton, Jyp 2+10 min. Sukeltaminen

III erä

Maalit

47.48 Peter Kuchyna 1 (Miettinen 7, Marian Kacir 8) 2-0 yv.

59.35 Jussi Pesonen (Pekka Poikolainen, Antti Virtanen) 2-1 yv. im.

Rangaistukset

47.30 Chris McKenzie, Jyp 2 min. Poikittainen maila

48.01 Jani Nikko, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen

58.36 Timo Koskela, Ilves 2 min. Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon

Torjunnat

Mika Pietilä, Ilves 3+8+6=17 torjuntaa (94.4 %)

Ari-Pekka Siekkinen 13+10+7=30 torjuntaa (93.8 %)

Jäähyt

Ilves 5x2 min.

Jyp 5x2 min. ja Petr Ton 10 min.

Yleisömäärä

4005 kpl

Palkitut

Expert: Tommi Miettinen

Kolme tähteä: Tommi Miettinen

Kaksi tähteä: Ari-Pekka Siekkinen

Yksi tähti: Mika Pietilä

Ilveksen kentälliset

I: Kuchyna-Majesky, Dahlman-Miettinen-Hautamaa

II: Nikko-Tukio, Kacir-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Setzinger-Koskela-Nikander

IV: Bruun, Sammalkangas-Pajula-Welling

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Karjalainen, Vähä-Ruohola

www.ilves.com