SM-LIIGAN PLAY-OFF 24.3.2001

ILVES - HIFK 2 - 4 (1-0, 0-1, 1-3)

Maalijyvä kateissa

(24.3.2001) Ilveksen huikea kotivire on kääntynyt ikävästi ratkaisevilla hetkillä päälaelleen. Runkosarjan viimeisissä otteluissa Ilves menetti arvokkaita pisteitä kotikaukalossaan ja tänään tupsukorvat kärsivät Hakametsässä vieläkin katkeramman tappion. Ilves kontrolloi kaikkia kolmea erää, mutta sortui heikkoon viimeistelytaitoon ja tehottomaan ylivoimapeliin. HIFK käytti omat maalipaikkansa paremmin hyväkseen ja pääsi 60 peliminuutin jälkeen tuulettamaan 2-4 vierasvoittoa. Tilanne puolivälieräsarjassa on nyt tasan 1-1.

Ahonen varmana jo avauserästä lähtien
Pelin ensimmäisellä viisiminuuttisella ei hyviä maalipaikkoja vielä nähty. Yleisöä kohahdutti eniten reilun minuutin pelin jälkeen tullut Vesa Viitakosken 1-1 tilanne ja rystylaukaus pienehköstä kulmasta.
Kuuden minuutin kohdalla HIFK sai kuin salama kirkkaalta taivaalta loistavan maalipaikan. HIFK:n pakki heitti omalta siniviivalta ronkkukiekon, jonka Kimmo Kuhta otti hyökkäyssiniviivalla kädellään alas ja karkasi läpiajoon. Mika Pietilä ei mennyt kuitenkaan Kuhdan kevyeen harhautusyritykseen ja peitti etunurkan varmasti. Vastahyökkäyksestä Juha Hautamaa pääsi laukomaan parhaalta maalintekosektorilta, mutta kiekko kopsahti Ari Ahosen olkapäähän.

Mika Pietilä pelästytti kotikatsomoa kahdeksan minuutin kohdalla siirtämällä kiekon liian kevyesti kohti Ilves-pakkia. HIFK pääsi kiekkoon kiinni ja pääsi siniviivan tuntumasta yrittämään kahdesti kiekon laukomista tyhjänä odottaneeseen maaliin. Kumpikin laukaus ohjautui kuitenkin Ilveksen onneksi ohi maalin eikä vierailijat saaneet siten tärkeätä avausmaalia tililleen.
Juuri ennen erän puoliväliä Martin Stepanekille sattui hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen virhe. Stepanek laukoi kiekon suoraan päin Toni Dahlmania, joka kirmasi keskialueelle kimmonneen lätkän perään ja pääsi puhtaaseen läpiajoon. Dahlman laittoi Ari Ahosen pieneen sivuttaisliikkeeseen ja tuikkasi kiekon hienosti HIFK-vahdin längistä maalin perukoille.

Ilveksen avausmaaliin saakka ottelu oli sujunut varsin tasaisissa merkeissä, mutta Dahlmanin osuma antoi tupsukorville lisäpotkua ja erän toinen puolisko kulki vahvasti kotijoukkueen tahdissa. Raimo Helminen sai 1-0 maalin jälkeen 2 maalipaikkaa, muttei onnistunut lisäämään Ilveksen johtoa. Ensimmäisessä paikassa Helminen ei pystynyt survomaan reboundia sisään ja toisessa maestron sijoitus avopaikasta meni puolestaan aavistuksen ohi takanurkan.
HIFK ei juuri pelinrakenteluun pystynyt, mutta sai Ilveksen omien virheiden kautta pari maalitilannetta. Ilves aikaili pariin otteeseen turhaan omalla alueella ja HIFK sai tämän seurauksena karvattua kiekon itselleen. Vaarallisen näköiset tilanteet kuivuivat kuitenkin kokoon, kun Ilves pääsi uhrautuvalla pelillä paikkaamaan virheensä.

Erän toinen puolisko oli kaiken kaikkiaan Ilveksen kovaa tulitusta kohti Ari Ahosen maalia. Suuri osa laukauksista tuli kylläkin viivalta tai pienestä kulmasta ja HIFK sai pidettyä malinedustansa kohtuullisen koskemattomana. Kiekkokaan ei Ilvekselle tilanteissa pomppinut ja näin HIFK selvisi maalin tappioasemassa ensimmäiselle erätauolle.

Kurvisen leija tasoitti ottelun
Ilves jatkoi pelin kontrolloimista myös toisessa erässä. Ottelun ensimmäisen ylivoimapelin Ilves kuitenkin hukkasi erän alkupuolella täysin, kun ei saanut kuvioitua laukauksen laukausta kaksiminuuttisen aikana. Kuuden minuutin tietämillä Tomi Pettinen pääsi yrittämään poikittaisyötöstä kiekkoa puolityhjään maaliin, mutta Ahonen ehti juuri ja juuri ylänurkkaa kohti suuntautuneen laukauksen tielle.

Ajassa 27.59 HIFK:n Patrik Hucko sai kyynärpäätaklauksesta kaksiminuuttisen ja Ilves pääsi yrittämään toistamiseen ylivoimamaalin iskemistä. Tämä ylivoima olikin huomattavasti parempi kuin erän alun vastaava ja kuvio oli kunnossa suuren osan ylivoima-ajasta. Maalin edustalle ei paikkoja kuitenkaan saatu pelattua ja kun Ari Ahonen hoiti harvat siniviivakudit varmoilla perustorjunnoillaan, jäi ylivoima Ilvekseltä hyödyntämättä.
Erän puolivälin jälkeen oli HIFK:n vuoro testata ylivoimapelinsä toimivuutta, kun Matt Smith sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Ilves pelasi kuitenkin kerrassaan loistavaa alivoimaa ja purki kiekon jatkuvasti vuorenvarmasti toiseen päätyyn. HIFK ei saanut kuviota kertaakaan kuntoon koko neljän minuutin ylivoimansa aikana ja Ilves saikin alivoimien jälkeen kotiyleisöltä ansaitun kannustusryöpyn.

Jarno Peltosella oli hyvä maalipaikka 36 minuutin kohdalla. Peltonen pääsi laukomaan suoraan poikittaissyötöstä Juha Hautamaan erinomaisen esityön jälkeen, mutta laukaus meni vain sivurautaan.
Ajassa 37.44 HIFK:n tuska hellitti vihdoin joukkueen saadessa play-off sarjan ensimmäisen osumansa. Toni Sihvonen kaivoi hyökkäyspään aloituksen voitokseen ja Mikko Kurvinen pääsi tykittämään siniviivalta. Kurvisen veto lähti pienenä lepakkona, mutta kiekon lentokaari oli juuri sopiva ja limppu löysikin tiensä ohi maskissa olleen Mika Pietilän. HIFK sai odottaa puolivälierien ensimmäistä maaliaan yli 160 minuuttia eli Pietilä piti yli kahdeksan erää maalinsa puhtaana.

Ilveksen pakka sekosi tasoitusmaalista hetkeksi ja jo seuraavassa vaihdossa oli tulla uutta lunta tupaan. Toni Mäkiaho pyssytti oikealta laidalta kiekon ensin tolppaan ja Kimmo Kuhta pääsi yrittämään siitä kimmonnutta kiekkoa tyhjään maaliin Pietilän ollessa ulkona tilanteesta. Kuhdan sihti ei ollut kuitenkaan kohdallaan ja kiekko lipui ohi maalin. Ilves selvisi pienestä hermostuneisuudesta huolimatta erän viimeiset kaksi minuuttia ilman toista takaiskumaalia ja näin ottelu oli kahden erän jälkeen kutkuttavissa 1-1 numeroissa.

Ilves ei saa mistään kiekkoa sisään toisin kuin HIFK
Ilves tuli todella päättäväisellä otteella kolmanteen erään ja HIFK joutui täysin puolustuskannalle. Paikkoja tuli heti ensimmäisillä minuuteilla ja etenkin Tommi Miettisellä oli tuhannen taalan tilaisuus neljän minuutin paikkeilla. Miettisen avopaikka jäi kuitenkin hyödyntämättä, kun kiekon haltuunotto päästi Ari Ahosen tilanteeseen mukaan. Suoralla laukauksella verkko olisi todennäköisesti heilunut, mutta nyt Ahonen ehti venyttämään pattarinsa kiekon tielle.

Ottelun ratkaisuhetket elettiin erän puolivälin molemmin puolin. Ajassa 45.10 Hannes Hyvönen joutui jäähyboxiin ja Ilves pääsi ylivoimalle. Helmisen vitja pyöritti kuviota maltillisesti ja yksi vapaa vetopaikka Jani Nikolle luotiinkin. Nikon veto suuntautui kuitenkin päin Ahosta ja irtokiekko karkasi laidalle.
HIFK:n ahdinko sen kuin lisääntyi, kun Martin Stepanek lähetettiin poikittaisesta mailasta Hyvösen seuraksi rangaistusaitioon. Näin Ilves pääsi pelaamaan 45 sekunnin ajan viidellä kolmea vastaan. HIFK kesti kuin ihmeen kaupalla kahden miehen alivoimansa ja sitä seuranneen 4-5 tilanteen ilman takaiskuja. Ilveksellä oli 3-4 avopaikkaa siirtyä 2-1 johtoon, mutta kun ei niin ei. Lähimpänä maalia oli Ivan Majesky, jonka laukaus lurahti jo Ahosen länkien välistä, mutta kiekko ohjautui kuitenkin onnekkaasti Ahosen luistimesta ohi maalin.

Ilves hallitsi ylivoimien jälkeenkin peliä suvereenisti ja johtomaali roikkui ilmassa. Tommi Miettisen ketju pyöritti peliä näyttävästi erän puolivälin kohdalla, mutta maaliin ei kiekko tästäkään myllytyksestä tietään löytänyt.
Seuraavaksi maalia haki raivokkaasti Ilveksen kolmosketju. Jarkko Nikander pääsi ensin laukomaan maalin edestä, mutta Ahonen oli jälleen kerran kiekon tiellä. HIFK:n purun jälkeen Juha Hautamaa pelattiin puolittain läpi, mutta Hautiksen nopea ratkaisuyritys painui ohi alanurkan.

Jääkiekossa käy hyvin usein niin, että jollet käytä omia tekopaikkoja hyväksesi niin vastustaja kuittaa ensimmäisen virheesi tylysti hyväkseen. Näin oli asian laita myös tänään. Raimo Helmisen oman maalin takaa lähettämä syöttö napsahti suoraan Patrik Huckon mailan lapaan ja eilen sivussa ollut tsekki rankaisi välittömästi. Hucko laukoi ranteella kiekon millimetrin tarkasti etuylänurkkaan ja siirsi helsinkiläiset 2-1 johtoasemaan.
Vajaa kolme minuuttia myöhemmin Ilveksen taivaalle kasaantui lisää synkkiä pilviä. Mika Pietilä lähti katkaisemaan Kimmo Kuhdan poikittaissyöttöä, mutta ei osunut kunnolla kiekkoon. Jaroslav Bednar kaivoi kiekon lapaansa, kääntyi 180 astetta ja laittoi kiekon maltillisesti tyhjään maaliin.

Ilveksen peli oli HIFK:n kolmannen maalin jälkeen lannistuneen oloista, mutta viimeisillä hetkillä saatiin silti vielä kiri aikaiseksi. Kuudella kenttäpelaajalle pelattaessa Vesa Viitakoski kaivoi kiekon kulmasta ja Ilves sai 3-1 ylivoimatilanteen maalin edustalle. Viitakosken ja Juha Hautamaan kautta kiekko tuli Jani Nikolle, joka jatkoi suoralla laukauksella kiekon tolpan juureen. Ilves sai luonnollisesti uutta potkua kavennusmaalista ja viimeisellä minuutilla elettiin jännittäviä hetkiä. Ilves sai kaksi kertaa hyökkäyspään aloituksen ja pari heittoa maalille, mutta vieläkään ei kiekko Ilveksen kannalta pomppinut suotuisasti. Jaroslav Bednar pääsi lyömään loppunumerot 4-2 tyhjään maaliin 10 sekuntia ennen päätössummeria ja Ilveksen oli tyydyttävä tappioon.

Maanantaina uuden vierasvoiton paikka
HIFK:lla oli kieltämättä tänään onni puolellaan, mutta pelkkää huonoa tuuria ei Ilves tappiosta voi syyttää. Maalipaikkoja oli niin paljon, että voitto olisi pitänyt niillä irrota, mutta ratkaisuyritykset olivat kerta toisensa jälkeen liian heikkoja. Ari Ahonen on kylmäpäinen nuorukainen ja hänen perustorjuntansa ovat vuorenvarmoja. Mitkään puolittaiset lääpäisyt tai pienistä kulmista heitetyt vedot eivät hänen selkänsä taakse mene. Ilveksen pitää ehdottomasti saada maalipaikoista laadukkaampia laukauksia kuin tänään. Myös oman pään virheet pitää jatkossa saada minimoitua. Eilen Ilveksen puolustuspaketti piti suorastaan loistavasti, mutta tänään omalla alueella tuli muutama kiekonmenetys ja harhasyöttö liikaa.

Ilveksen näkyvimmät hyökkääjät olivat tänään pirteästi pörränneet Toni Dahlman ja Antti Hilden. Puolustuksen ykköshahmo oli puolestaan Ivan Majesky, joka tuntuu löytäneen juuri oikeaan aikaan alkukaudelta tutun huippuvireen takaisin. Eilinen maratonottelu vaikutti tuntuvan eniten Raimo Helmisen ja Vesa Viitakosken pohkeissa, sillä kaksikko pelasivat kohtuullisen vaisusti, vaikka yritystä molemmilla hyvin riittikin.
Joukkueet saavat nyt vähintäänkin ansaitsemansa lepopäivän sarjan jatkuessa vasta maanantaina Helsingissä. Ilves on ollut pelillisesti niskan päällä kahdessa ensimmäisessä ottelussa, joten voitto on jälleen täysin haettavissa Helsingistä. Omalla kurinalaisella viisikkopuolustuksella ja terävyydellä maalipaikoissa Ilves on maanantaina lähellä voittoa. HIFK sai kuitenkin tämän päivän ottelusta uutta uskoa ja saattaa parantaa omaa peliesitystään. Huikea kamppailu on siis jälleen ylihuomenna odotettavissa.

Toni Hyytinen
Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

9.42 Toni Dahlman 1 1-0

Rangaistukset

Ei rangaistuksia

II erä

Maalit

37.27 Mikko Kurvinen (Toni Sihvonen, Markku Hurme) 1-1

Rangaistukset

23.44 Marek Zidlicky, HIFK 2 min. Pieni käytösrangaistus

23.44 Tapio Sammalkangas, Ilves Väkivaltaisuus

23.44 Toni Sihvonen, HIFK 2 min. Väkivaltaisuus

27.59 Patrik Hucko, HIFK 2 min. Kyynärpäätaklaus

30.33 Matt Smith, Ilves 2+2 min. Korkea maila

III erä

Maalit

52.18 Patrik Hucko 1-2

55.09 Jaroslav Bednar (Kimmo Kuhta) 1-3

58.54 Jani Nikko 2 (Juha Hautamaa 1, Vesa Viitakoski 1) 2-3 im.

59.50 Bednar 2-4

Rangaistukset

45.10 Hannes Hyvönen, HIFK 2 min. Huitominen

46.25 Martin Stepanek, HIFK 2 min. Poikittainen maila

Torjunnat

Mika Pietilä, Ilves 7+6+6=19 torjuntaa (86.4 %)

Ari Ahonen, HIFK 19+12+12=43 torjuntaa (95.6 %)

Jäähyt

Ilves 3x2 min.

HIFK 5x2 min.

Yleisömäärä

5195 kpl

Palkitut

Expert: Ari Ahonen

Kolme tähteä: Ari Ahonen

Kaksi tähteä: Jani Nikko

Yksi tähti: Jaroslav Bednar

Ilveksen kentälliset

I: Sammalkangas-Majesky, Hilden-Miettinen-Koskela

II: Tukio-Nikko, Dahlman-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Peltonen-Hautamaa-Nikander

IV: Bruun, Welling-Pajula-Vähä-Ruohola

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Kuchyna, Laamanen, Salmelainen

www.ilves.com