 |
SM-LIIGA 25.11.2000TPS - ILVES 4 - 1 (2-0, 1-1, 1-0) |
 |
Tuttu tulos tuomisina Turusta
(25.11.2000) Kuten kaikki ilvesläiset hyvin muistavat TPS nöyryytti viime kaudella oikein urakalla Ilvestä.
TPS voitti joukkueiden kaikki 9 kohtaamista ja varsinkin Turussa lukemat olivat todella rumia. Tämän päivän ottelusta
odotettiin huomattavasti tasaisempaa koitosta eikä viime kauden murskalukemia Turku-hallissa nähtykään. TPS oli kuitenkin
vieläkin tehokkaampi joukkue jäällä ja kuittasi kohtuullisen helpon iltapuhteen jälkeen 4-1 kotivoiton tililleen.
TPS ei antanut tälläkään kertaa armoa avauserässä
Aivan ensimmäiset potkut olivat Ilvekseltä pirteitä ja ensimmäistä viittä minuutti vierasjoukkue jopa hallitsi.
Raimo Helmisen ketju järjesti neljän peliminuutin tietämillä komean pyörityksen TPS:n alueella ja sekä Helminen,
että Vesa Viitakoski pääsivät laukomaan hyvältä vetopaikalta. TPS:n veräjänvartija Antero Niittymäki ei kuitenkaan
antanut yllättää itseään.
Lupaavan näköinen pelin alku lässähti pian pannukakuksi TPS:n saadessa omasta pelirytmistään kiinni. Kuudennella
minuutilla TPS sai ensimmäisen mylläkän Ilveksen päätyyn ja tuloksena oli heti ottelun avausmaali. Ilveksen purkukiekko
epäonnistui pariin otteeseen ja se kostautui lopulta, kun viime kauden todellinen Ilves-killeri Kalle Sahstedt
pääsi jatkamaan Tony Virran syötön aivan Mika Pietilän nokan alta verkkoon. Heti seuraavassa vaihdossa TPS kuvioi todella
näyttävän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Niko Kapanen pääsi yrittämään maalintekoa aivan vapaasta paikasta. Mika Pietilä
venyi nyt hyvin eikä TPS saanut toista osumaa heti avausmaalin perään.
TPS hallitsi avauserän viimeistä 15 minuuttia selvähkösti eikä Ilves säästynyt lisätakaiskulta. Kolmentoista minuutin
kohdalla TPS pääsi 3-2 ylivoimahyökkäykseen ja Mika Lehtisen oma ratkaisu vei kotijoukkueen jo 2-0 johtoon. Pietilä
ennakoi hieman syöttöä keskelle ja niinpä Lehtisen yllättävä laukaus painui etukulmasta maalin perukoille.
Heikki Mälkiä lähti TPS:n toisen maalin jälkeen herättelemään joukkuettaan maalivahdin vaihdolla ja näin Ilveksen
maalin suulle luisteli Juha Pitkämäki. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Ilves vaihtoi maalivahtia
kesken ottelun.
Ilveksen tavoite oli pitää peli vähintäänkin tasalukemissa mahdollisimman pitkään, mutta se ei tänäänkään onnistunut.
Avauserä meni turkulaisille 2-0 numeroin. Ilveksen kannalta erän ainoita positiivisia asioita oli kaksi takaiskuitta
kestettyä alivoimaa.
Ilves kontrolloi toista erää
TPS ehkä tuudittautui hieman avauserän jälkeen helppoon voittoon ja toisessa erässä kaukalossa nähtiinkin varsin
vaisu kotijoukkue. Tony Virta sai erän alussa rangaistuksen ja Ilveksen ylivoima kulki ihan mukavasti koko
kaksiminuuttisen ajan. Maalia ei hyvästä yrityksestä huolimatta kuitenkaan aikaiseksi saatu. Paras tilanne päättyi
Jani Nikon niukkaan ohilaukaukseen. Painopiste oli lähes koko toisen erän ajan TPS:n päädyssä, mutta selvästä
hallinnasta huolimatta maalintekopaikkoihin pääsy tuotti Ilvekselle suuria vaikeuksia. Peli pyöri jälleen aivan
liikaa kulmissa TPS:n puolustaessa maalinedustan todella tarkasti. Yksi herpaantuminen TPS:lle sentään toisessa
erässä sattui ja tämän pienen nukahduksen Ilves myös käytti hyväkseen. Ajassa 30.23 Marian Kacir pääsi nimittäin
kaventamaan ottelun 2-1:een. Vesa Viitakoski pääsi ensin yrittämään maalin edestä osumaa ja jatkotilanteesta Kacir
sai laittaa kiekon puolityhjään maaliin. Heti seuraavassa vaihdossa Toni Dahlman pääsi tykittämään Arto Tukion nousun jälkeen,
pienestä kulmasta lähtenyt laukaus meni kuitenkin pari senttiä ohi ylänurkan.
TPS:n kunnon hyökkäykset olivat todella vähissä toisessa erässä. Jesse Wellingin rangaistus ajassa 33.19 antoi TPS:lle
kuitenkin tilaisuuden eikä Wellingin tarvinnut kauaa jäähyboxissa istua. TPS iski 12 sekunnissa 3-1 johtomaalin, kun
Niko Kapanen ohjasi maalin edestä Jouni Loposen lähettämän laukauksen maaliverkkoon. Tämä oli oikeastaan TPS:n erän
ainoa hyvä maalitilanne, mutta tunnetustihan turkulaiset eivät paljon paikkoja osumien tekoon Ilvestä vastaan tarvitsekaan.
Pelillinen hallinta oli koko toisen erän ajan Ilveksellä, TPS:n johtoa petolauma ei silti onnistunut toisessa
erässä kaventamaan. Toinen erä tasattiin 1-1 numeroin ja näin Ilves oli yhä kahden maalin takaa-ajoasemassa ennen
päätöserää.
Miettisen tuplakakkonen sinetöi tappion
Kolmas erä alkoi Ilveksen kannalta ikävästi, kun Tommi Miettinen sai jo reilun minuutin kohdalla 2+2 minuuttia
korkeasta mailasta. Ilves kesti lähes koko neljän minuutin alivoiman ilman takaiskua, mutta parikymmentä sekuntia
ennen jälkimmäisen kakkosen loppumista TPS iski ratkaisevan niitin Ilveksen arkkuun. Maali oli lähes täydellinen
kopio TPS:n kolmannesta maalista, tällä kertaa vain Mika Lehtinen oli se pelaaja, joka ohjasi Jouni Loposen laukauksen
maaliin.
Kolmas erä oli TPS:n neljännen maalin jälkeen lähinnä vain pelailua. Molemmilla joukkueilla oli vielä kaksi
ylivoimamahdollisuutta, mutta lisäosumia ei kumpaankaan päähän saatu enää tehtyä. 60 minuutin jälkeen valotaululla
loisti TPS:n 4-1 voittonumerot ja näin Ilveksen vierasvoitto Turusta jäi edelleen hamaan tulevaisuuteen.
Sarjajumbon kimppuun tiistaina
TPS otti jälleen kerran helpon näköisesti kaksi pistettä Ilvekseltä, vaikkei tälläkään kertaa esittänyt
mitään ihmeitä. Ottelun ratkaisuna voidaan pitää TPS:n kolmatta osumaa, sillä se tuli todella kirvelevään paikkaan Ilveksen
hallittua muuten toisen erän tapahtumia. Ilveksen esityksessä ei ollut mitään hävettävää, TPS vaan käytti tänään
tekopaikkansa hyvällä prosentilla hyväkseen eikä päästänyt Ilvestä tarpeeksi hyviin maalipaikkoihin.
Tiistaina petolaumalta odotetaan taas voittoa, kun Hakametsään saapuu sarjajumbona majaileva Porin Ässät. Porilaiset
ovat saaneet peliään kulkemaan viime kierroksilla, joten mikään ennalta selvä ottelu ei todellakaan ole
kyseessä. Toivottavasti Ilveksen kannattajat eivät aikaisempaan tapaan pelästy oudohkoa pelipäivää, vaan halliin
saadaan vähintään 5000 silmäparia.
Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi
Ottelupöytäkirja |
I erä |
Maalit |
6.12 Kalle Sahlstedt (Tony Virta, Ville Vahalahti) 1-0 sr. |
13.14 Mika Lehtinen (Joni Lius, Jani Kiviharju) 2-0 |
Rangaistukset |
10.06 Matt Smith, Ilves 2 min. Kampitus |
16.43 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Kampitus |
II erä |
Maalit |
30.23 Marian Kacir 8 (Vesa Viitakoski 11) 2-1 |
33.30 Niko Kapanen (Jouni Loponen) 3-1 yv. |
Rangaistukset |
24.01 Tony Virta, TPS 2 min. Korkea maila |
33.19 Jesse Welling, Ilves 2 min. Korkea maila |
III erä |
Maalit |
44.50 Lehtinen (Loponen, Kapanen) 4-1 yv. |
Rangaistukset |
41.11 Tommi Miettinen, Ilves 2+2 min. Korkea maila |
48.20 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. Laitataklaus |
52.18 Martti Järventie, TPS 2 min. Kampitus |
56.32 Martti Järventie, TPS 2 min. Korkea maila |
58.08 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Kampitus |
Torjunnat |
Antero Niittymäki, TPS 4+12+8=24 torjuntaa (96.0 %) |
Mika Pietilä, Ilves 5+(0)+(0)=5 torjuntaa (83.3 %) |
Juha Pitkämäki, Ilves 4+8+4=16 torjuntaa (88.9 %) |
Jäähyt |
TPS 3x2 min. |
Ilves 7x2 min. |
Yleisömäärä |
8132 kpl |
Palkitut |
Expert: Niko Kapanen |
Kolme tähteä: Mika Lehtinen |
Kaksi tähteä: Niko Kapanen |
Yksi tähti: Tony Virta |
Ilveksen kentälliset |
I: Kuchyna-Majesky, Dahlman-Miettinen-Hautamaa |
II: Tukio-Nikko, Kacir-Helminen-Viitakoski |
III: Smith-Pettinen, Nikander-Koskela-Setzinger |
IV: Bruun, Sammalkangas-Pajula-Welling |
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta |
|
www.ilves.com |
|