SM-LIIGA 28.1.2001

TAPPARA - ILVES 5 - 3 (2-2, 2-0, 1-1)

Viitakosken maalit eivät riittäneet

(28.1.2001) Ilveksen tavoitteena ennen illan paikallistaistoa oli HIFK:n ja Tapparan etumatkan kaventaminen kolmeen pisteeseen. Tämä olisi tuonut Ilveksen tosissaan play-offien kotietutaisteluun mukaan. Tappara ei antanut kuitenkaan tälläkään kertaa yllättää itseään, vaan nipisti lopulta 5-3 voiton itselleen. Tappara karkasi toisessa erässä kahden maalin johtoasemaan eikä Ilves onnistunut jäähyjen sävyttämässä kolmannessa erässä nousemaan kuin parhaimmillaan maalin päähän.

Avauserä lähes Hawaiji-kiekkoa
Ensimmäinen erä tarjosi Hakametsän yleisölle huikeaa kiekkoilua. Molempien joukkueiden puolustus näytti yllättävän haavoittuvalta ja molemmissa päissä nähtiin todella paljon vaarallisia tilanteita. Ensimmäisessä vaihdossa Tappara painoi kiekon Ilveksen päätyyn ja loi puolen minuutin aikana jo pari kohtuullisen hyvää maalipaikkaa. Ilves vastasi reilun minuutin kohdalla, kun Jani Nikko pääsi nousemaan parhaaseen maalintekosektoriin. Nikon rannelaukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin Tapparan veräjänvartijaa Jussi Markkasta. Parikymmentä sekuntia myöhemmin normaali keskialueen tilanne muuttui yhdellä siirrolla Tapparan 2-1 ylivoimahyökkäykseksi. Kiekkoa kuljettanut Tero Lehterä syötti lätkän Matt Smithin luistimen ja mailan välistä toisella puolella viilettäneelle Johannes Alaselle. Toisen peräkkäisen ottelunsa Ilveksen maalissa pelannut Juha Pitkämäki oli tullut ehkä aavistuksen liikaa vastaan ja näin Alanen sai sijoittaa lätkän täysin tyhjään maaliin.

Ilves kesti erittäin helposti Ivan Majeskyn rangaistuksen ja pääsi sitten itse yrittämään ylivoimalla tasoitusta Miska Kangasniemen saatua kakkosen kiinnipitämisestä. Vajaan puolen minuutin ylivoimamyllytyksen jälkeen Antti Bruunin siniviivalämärin rebound kimposi Janne Grönvallin mailasta Vesa Viitakoskelle, joka siirsi kiekon kämmenelle ja laittoi limpun tyhjään maaliin.
Ilves sai siis tasoitettua puntit Tapparan nopean avausmaalin jälkeen ja kahdeksan minuutin kohdalla petolauma oli lähellä siirtyä jo johtoon. Tommi Miettinen ohjasi ensin Antti Bruunin laukauksen kohti alanurkkaa. Kiekko tuli Markkasen torjunnasta takaisin Miettiselle, joka yritti uudestaan etunurkasta Tappara-vahdin yllättämistä. Varsin lähellä osuma olikin, sillä kiekko lipui Markkasen suojista aina maaliviivalle saakka, mutta ei kuitenkaan maaliin.

Tappara siirtyi ottelussa uudestaan johtoon erän puolivälin jälkeen, kun kirvesrintojen ylivoimapeli tuotti tulosta. Kiekko pyöri kovasta maalinedusruuhkasta viivan tuntumaan Janne Grönvallille, joka teki valelaukauksen ja lähetti kiekon maalin nurkalle Jussi Tarvaisella. Tarvainen oli kohtuullisen pienessä kulmassa, mutta suora jatkolaukaus löysi siitä huolimatta tiensä Pitkämäen kainalon alta maaliverkkoon.
Tilanteet aaltoilivat jatkossakin nopeaan tahtiin päästä päähän, kun molempien joukkueiden puolustusrivistöt olivat hieman sekaisin. Tilanteita oli niin paljon, että kaikkia on mahdotonta lähteä edes kertaamaan. Erän viimeisen vitosen aluksi Ilvekselle tarjottiin etsikkoaikaa tasoitusmaalin iskemiseen. Aleksandr Barkov otti ensin kaksiminuuttisen korkeasta mailasta ja puolisen toista minuuttia myöhemmin myös Mikko Luoma ohjattiin jäähyaitioon. Ilves pääsi pelaamaan hetken viidellä kolmea vastaan, mutta Tappara sai heti purettua kiekon keskialueelle ja siihen tämä etsikkoaika jo melkein hupenikin. 5-4 ylivoima saatiin sen sijaan pyörimään mukavasti ja Raimo Helminen pääsi juonimaan B-pisteen kaarelta kuvioita. Maestro lähti kerran laukomaan jopa itse hakien rannelaukauksella ylänurkkaa, mutta laukaus pysähtyi maalinedusruuhkaan. Tappara näytti jo selviävän kahdesta peräkkäisestä rangaistuksestaan, mutta juuri kun Luoma hyppäsi jäälle, onnistui Ilves värkkäämään kiekon Markkasen selän taakse. Ivan Majesky laukoi viivalta suoraan syötöstä ja Tony Salmelainen ohjasi maalin edestä kiekon tarkasti oikeaan ylänurkkaan. Tilanne tasoittui näin 2-2:een.

Erän viimeisellä minuutilla Toni Dahlman pääsi vielä puolittain läpi. Laukaus jäi kuitenkin heppoiseksi ja vastahyökkäyksestä tuli erän tyyliin vaarallinen tilanne puolestaan toiseen päähän. Janne Ojanen teki hienon esityön Jani Hassiselle, jonka länkiin suunnattu suora laukaus jäi kuitenkin Pitkämäen suojien alle. Hawaiji-kiekkoa muistuttanut avauserä tasattiin peliä hyvin kuvaavin 2-2 numeroin.

Ojaset juonivat kirvesrinnat kahden maalin johtoasemaan
Ilveksen uusi pakkivahvistus Jukka-Pekka Laamanen oli saanut avauserän viimeisillä sekunneilla rangaistuksen ja näin Tappara pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimapelillä. Ilveksen alivoima pelasi kuitenkin hyvin ja itse asiassa petolauma oli lähempänä maalin tekoa. Laidasta oudosti kimmahtanut kiekko aikaansai Ilveksen puhtaan 2-1 ylivoimahyökkäyksen, jonka päätteeksi Jarkko Nikanderin oma ratkaisu lähetti kiekon vain Jussi Markkasen maskin kautta päätyverkkoon.
Molemmat joukkueet olivat selvästi teroittaneet erätauolla oman pään pelaamisen merkitystä ja niinpä ensimmäisen erän hurlumhei ei enää saanut jatkoa. Erän ensimmäisellä puoliskolla molemmilla oli omat painostushetkensä, mutta varsinaiset maalipaikat jäivät aika vähiin. Ilveksen parhaat hetket olivat juuri ennen puolimatkan krouvia, kun kaksi peräkkäistä vaihtoa kiekkoa pyöritettiin Tapparan kenttäpäädyssä. Maalia ei myllytys Ilvekselle tuottanut ja kohta perään Tapparan tehokaksikko kaatoi kylmää vettä petolauman niskaan. Jussi Tarvainen houkutteli Ilves-pakin keskialueella kimppuunsa ja jakoi kiekon laidassa viilettäneelle Janne Ojaselle. Pakin paikalle joutunut Raimo Helminen oli tilanteessa seisovin jaloin ja niinpä Ojanen pääsi kiertämään Raipen helposti karaten läpiajoon. Ojanen harhautti Juha Pitkämäen jäihin ja sai veivattua kiekon rystypuolelta juuri ja juuri ohi Pitkämäen polkkeen kärjen. Näin Tappara siirtyi ottelussa jo kolmannen kerran johtoon.

Tappara sai 3-2 johtomaalin jälkeen hyvän otteen pelistä ja kotijoukkue hallitsi seuraavia minuutteja selvästi. Yhden pitkän myllytyksen Ilves kesti, mutta ajassa 33.15 kiekko löytyi jälleen Ilveksen maaliverkosta. Ilveksen lentävä vaihto epäonnistui hieman ja nopea pystysyöttö vapautti Marko Ojasen oikealta laidalta puolittain läpi. Ojanen lähti tilanteessa laukomaan ennen Ilves-pakin ehtimistä hollille ja todellisen unelmaranarin Kalpan kasvatti kohti Ilveksen maalia lähettikin. Terävä grogilasin korkuinen veto kilahti tolpan kautta sisään eikä Pitkämäki voinut tälle takaiskulle kerrassaan mitään.
Ilves ei saanut erän lopun ylivoimallaan erikoisia aikaiseksi eikä Tapparakaan enää maalitiliään saanut lisättyä. Tupsukorvat joutuivat kolmanteen erään kahden maalin takaa-ajoasemasta tilanteen ollessa 4-2 Tapparalle.

Viitakosken kavennusmaali ei saanut jatkoa
Ilves vaihtoi kolmanteen erään maalinsa suulle Mika Pietilän, vaikkei Juha Pitkämäkeä Tapparan osumista juurikaan voinut syyttää. Ilves sai heti ensimmäisellä minuutilla tilaisuuden kavennukseen, kun Tapparan Sean O'Brien otti koukkaamisesta rangaistuksen. Vaikkei Ilveksen ylivoima tänään aivan parhaalla mahdollisella tavalla rullanutkaan, olivat tehot power playssa kohdallaan. O'Brianin jäähy kostautui, kun Vesa Viitakoski iski illan toisen ylivoimamaalinsa. Jani Nikon siniviivakuti kopsahti ensin maskia tehneen Viitakosken polveen ja pomppasi sopivasti Veskun ulottuville. Jussi Markkanen oli ehtinyt jo reagoida Nikon laukaukseen ja niinpä Viitakoski ehtikin sijoittaa kiekon tyhjänä ammottaneeseen etunurkkaan.

Ilves ei saanut maalin jälkeen kunnon kirivaihdetta päälle, vaan Tappara onnistui sumputtamaan keskialueen tukkoon. Lopullisesti Ilveksen tasoitushaaveet näytti karisevan ajassa 47.53, kun Jani Nikko sai 5+20 minuuttia korkeasta mailasta. Nikko koukki Janne Ojasen ylempää kättä irti mailasta ja Ojasen lähdettyä laukomaan nousi Nikon maila ikävän näköisesti Tappara-kapteenin silmäkulmaan. Ilves pelasi viiden minuutin alivoiman todella loistavasti eikä Tappara saanut oikeastaan yhtään kunnon vetoa koko ylivoiman aikana.
Ilves sai itse vielä kaksi ylivoimamahdollisuutta erän jälkimmäisellä puoliskolla. Avainmiehien hurja kuormitus tuntui kuitenkin painavan jaloissa ja kiekon ylöstuonti tuotti Ilvekselle suuria vaikeuksia. Todella hyviä maalipaikkoja ei kummankaan ylivoiman aikana nähty. Ilves sai paineen Tapparan päätyyn vasta viimeisellä minuutilla, kun Mika Pietilä otettiin pois maalinsa suulta. Ilves myllytti hyvin kuudella miehellä ja laukauksia sateli kohti Tappara-maalia. Enää eivät kiekot kuitenkaan pomppineet Ilvekselle suosiollisesti ja kotiyleisö pääsi huokaamaan helpotuksesta, kun Marko Mäkinen löi kiekon tyhjään maaliin 25 sekuntia ennen päätössummeria. Näin Tappara pääsi juhlimaan 5-3 voittoa ja karkaamista seitsemän pisteen päähän petolaumasta.

Tiistaina huipputärkeä ottelu Raumalla
Tappara puolusti avauserän hurjan päästä päähän rumban jälkeen kaksi viimeistä erää todella tarkasti ja siinä piili mielestäni ottelun ratkaisu. Ilves ei takaa-ajoasemassa päässyt millään kunnon maalipaikkoihin Tapparan pitäessä viisikkopuolustuksensa jatkuvasti tiiviinä. Ottelun luonne olisi ollut erilainen mikäli Ilves olisi saanut tärkeän kolmannen maalin ennen Tapparaa. Kirvesrinnat käyttivät kuitenkin tänäänkin omat momentuminsa Ilvestä paremmin hyväkseen ja näin tupsukorvien oli jälleen tyydyttävä häviäjän rooliin.
Ilveksen parhaita olivat tänään kaksi räkämaalia survonut Vesa Viitakoski, erinomaisesti hyökkäyksiä ulosajoonsa saakka tukenut Jani Nikko ja jälleen pirteästi pörrännyt Tony Salmelainen.

Tiistaina Ilveksellä on edessään erittäin tärkeä ottelu. Tällöin nimittäin vastaan asettuu vieraissa Rauman Lukko, joka on tällä hetkellä Ilveksen pahin vastustaja viidennestä sijasta taisteltaessa. Eroa on ennen ylihuomista kamppailua 5 pistettä, joten voitolla Ilves kasvattaisi mukavan hajuraon raumalaisin, kun taas tappio toisi kettulauman hengittämään jo aivan tupsukorvien niskaan. Toivon mukaan paljon tänään kuormitetut avainmiehet palautuvat hyvin tiistain otteluun ja Ilves hakee Raumalta tärkeät pisteet Tampereelle.



Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

1.43 Johannes Alanen (Tero Lehterä, Jaakko Uhlbäck) 1-0

4.47 Vesa Viitakoski 18 (Antti Bruun 2) 1-1 yv.

11.39 Jussi Tarvainen (Janne Grönvall, Janne Ojanen) 2-1 yv.

18.35 Tony Salmelainen 2 (Ivan Majesky 11, Juha Hautamaa 13) 2-2

Rangaistukset

1.56 Ivan Majesky, Ilves 2 min. Kyynärpäätaklaus

4.20 Johannes Alanen, Tappara 2 min. Koukkaaminen

8.29 Miska Kangasniemi, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen

9.47 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. Huitominen

15.01 Aleksandr Barkov, Tappara 2 min. Korkea maila

16.34 Mikko Luoma, Tappara 2 min. Huitominen

19.45 Jukka-Pekka Laamanen, Ilves 2 min. Huitominen

II erä

Maalit

30.32 J.Ojanen (Tarvainen) 3-2

33.15 Marko Ojanen (Tarvainen, Mikko Luoma) 4-2

Rangaistukset

35.24 Mikko Luoma, Tappara 2 min. Poikittainen maila

III erä

Maalit

41.37 Viitakoski 19 (Nikko 14, Salmelainen 7) 4-3 yv.

59.35 Marko Mäkinen (M.Ojanen, Tuukka Mäntylä) 5-3

Rangaistukset

40.42 Sean O'Brian, Tappara 2 min. Koukkaaminen

46.19 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen

46.53 Mikko Luoma, Tappara 2 min. Korkea maila

47.53 Jani Nikko, Ilves 5+20 min. Korkea maila

52.37 Johannes Alanen, Tappara 2 min. Kampitus

55.11 Marko Mäkinen, Tappara 2 min. Kyynärpäätaklaus

Torjunnat

Jussi Markkanen, Tappara 9+4+7=20 torjuntaa (87.0 %)

Juha Pitkämäki, Ilves 9+7+(0)=16 torjuntaa (80.0)

Mika Pietilä, Ilves (0)+(0)+5=5 torjuntaa (100.0 %)

Jäähyt

Tappara 9x2 min.

Ilves 4x2 min. ja Jani Nikko 5+20 min.

Yleisömäärä

6184 kpl

Palkitut

Expert: Jussi Tarvainen

Kolme tähteä: Jussi Tarvainen

Kaksi tähteä: Vesa Viitakoski

Yksi tähti: Marko Ojanen

Ilveksen kentälliset

I: Sammalkangas-Majesky, Salmelainen-Miettinen-Koskela

II: Bruun-Nikko, Dahlman-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Peltonen-Hautamaa-Nikander

IV: Laamanen, VähäRuohola-Pajula-Welling

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Tukio, Hilden, Kuchyna

www.ilves.com