SM-LIIGA 28.11.2000

ILVES - ÄSSÄT 1 - 0 (0-0, 1-0, 0-0)

Kaksi vaisua vastakkain

(28.11.2000) Ässät otti kauden ensimmäisen voittonsa Ilveksestä välisarjan ottelussa ja petolauma lähti revanssi mielessä illan kamppailuun. Voiton Ilves porilaisista lopulta väänsikin, vaikkei peliesitys päätä huimannutkaan. Avauserässä molemmat joukkueet hukkailivat maalipaikkoja, jatkossa peli sen sijaan puuroutui tylsäksi roiskimiseksi. Historian kirjoihin ottelusta ei jää muuta kirjattavaa kuin Ilveksen 1-0 kotivoitto. Ennen ottelun alkua Arsi Harjulle lahjoitettiin Ilveksen pelipaita ja moottorikelkka, mutta olympiavoittajan läsnäolostakaan ei joukkueet tänään piristysruisketta saanut.



Ilves-Ässät 28.11.2000
Avauserässä ottelussa riitti vielä säpinää
Avauserä tuhlailtiin
Ottelun ensimmäinen erä tarjosi viihdyttävyydeltään illan parasta antia, sillä tässä vaiheessa molemmat joukkueet saivat vielä luotua erinomaisia maalitilanteita. Ilveksen Vesa Viitakoski sai jo minuutin kohdalla kauden ensimmäisen rangaistuksensa ja Ässät pääsi pyörittämään ylivoimapeliä. Erikoistilanne ei kummempia tilanteita tarjonnut, mutta kymmenisen sekuntia jäähyn loppumisen jälkeen Ässien Jarkko Väänänen pääsi ohjaamaan kiekkoa vaarallisesti maalin edestä. Ilves-vahti Mika Pietilä oli perustorjunta-asennossa ja alanurkassa olisi ollut tilaa, Väänäsen ohjaus meni kuitenkin muutaman sentin ohi maalin. Kohta perään Ässät pääsi pienen Ilves-harhailun jälkeen 3-1 ylivoimahyökkäykseen, syöttö meni kuitenkin liian lähelle maalia ja Pietilä pääsi katkaisemaan tilanteen mailallaan.
Neljän peliminuutin kohdalla Juha Hautamaa pääsi yrittämään Peter Kuchynan laukauksen reboundia puolityhjään maaliin, laukaus osui kuitenkin Ässä-pakin jalkaan eikä löytänyt tietään maaliverkkoon. Pasi Puistolan rangaistus päästi pian Ilveksen ylivoimalle ja maali oli pariin otteeseen enemmän kuin lähellä tämän kakkosen aikana. Vesa Viitakoski punnersi ensin itsensä mahtavasti kahden ässäläisen välistä avopaikkaan, tulinen rannelaukaus meni kuitenkin aavistuksen ohi ylänurkan. Kiekko kiersi siniviivalle, josta Arto Tukio tykitti hyvän maskin saattelemana kiekon maalille. Kristian Antila ilmeisesti kuitenkin näki kiekon jostain ruuhkan keskeltä ja venytti polkkeensa pään kiekon tielle.
Ylivoiman viimeisillä sekunneilla Ilves kuvioi vielä yhden täydellisen avopaikan. Juha Hautamaa jatkoi suoraan Tommi Miettisen syötön maalin eteen, jossa päivysti täysin vapaana Marian Kacir. Kacir laukoi oikeaoppisesti suoraan syötöstä, mutta petolaumasta Ässiin siirtynyt Antila venyi loistavasti räpsällään kiekon tielle. Kacirin laukauksen suuntautuessa ylemmäs ei Antilalla tosin olisi ollut mitään mahdollisuuksia torjuntaan.

Ottelun seuraavan rangaistuksen sai Ilveksen Tomi Pettinen ja myös Ässillä ylivoimamaali oli todella lähellä. Jari Korpisalo nousi maalin takaa maalille ja yritti rystyltä vanhanaikaista, porilaisten epäonneksi kiekko kimposi kuitenkin takatolpasta Pietilän alle.
Erän loppuun saakka molemmat joukkueet saivat tasaiseen tahtiin maalitilanteita, mutta kuin ihmeen kaupalla molemmat maalit pysyivät koskemattomina. Ilveksen erän lopun parhaat tilanteet tulivat Vesa Viitakoskelle, jonka pienehköistä kulmista lähettämät laukaukset Kristian Antila kuitenkin varmuudella peitti. Ässät sortuivat tekopaikoissaan puolestaan ohilaukauksiin. Sami Salonen pääsi 17. minuutin kohdalla laukomaan B-pisteen kaarelta suoraan syötöstä, laukaus painui kuitenkin ohi ylänurkan. Aivan erän viimeisillä sekunneilla Ilveksen epäonnistunut purkukiekko tarjosi vielä Ässille tilaisuuden avausmaalin iskemiseen. Tomas Kucharchik pääsi yrittämään ensin maalin nurkalta ratkaisua ja vielä parempi maalipaikka tuli reboundista Roman Horakille. Ässien viime aikojen tehomiehellä oli puoli maalia tilanteessa tyhjänä, mutta laukaus kimposi ilmeisesti jonkun pelaajan kautta ohi maalin. Avauserä oli tilannerikkaudestaan huolimatta maaliton.

Ilves-Ässät 28.11.2000
Illan koko kuva: Kiekko kulmassa ja maalin edessä nyhjätään

Viitakosken yllättävä maali toi edun Ilvekselle
Ässät sai luotua heti toisen erän alussa pari vaarallista tilannetta Ilveksen maalille, Mika Pietilä oli kuitenkin hyvin hereillä eikä antanut vieläkään yllättää itseään. Parin ensimmäisen minuutin jälkeen Ilves sai pelinsä paremmin kasaan ja kiekko saatiin painettua toiseen päätyyn. Timo Koskelalla oli ensin pari vetopaikkaa, mutta molemmat laukaukset painuivat ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Antti Bruun pääsi hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen tähtäilemään aivan vapaasti laukaustaan, Bruunin rannelaukaus pysähtyi kuitenkin Kristian Antilan pattariin.
Ässien Pasi Peltonen sai rangaistuksen ajassa 23.26, mutta Ilves ei kauaa ehtinyt ylivoimaansa pyörittää Vesa Viitakosken koukattua puolisen minuuttia myöhemmin ässäläisen nurin. Ennen illan ottelua Viitakoskella ei ollut 25 liigaottelun aikana minuuttiakaan rangaistuksia, mutta tämä koukkaaminen lähetti Veskun jo toista kertaa tässä ottelussa jäähyboxiin.
Vesa Viitakoski oli ylivoimaisesti kentän näkyvin kenttäpelaaja tänään ja parisen minuuttia rangaistuksen päättymisen jälkeen maajoukkulaituri huudatti illan ainoan kerran kotiyleisöä. Ottelun ainoa ainoa osuma syntyi hieman yllättävästi, sillä tilanne lähti liikkeelle Ilveksen hävitystä hyökkäyspään aloituksesta. Aloitusvoitosta huolimatta kukaan ässäläinen ei kiekkoa ottanut ja niinpä Viitakoski spurttasi kiekkon ja lirutti sen välittömästi takanurkkaan ohi hölmistyneen Kristian Antilan. Jos viime tiistain otteluraportissani hieman ihmettelin Raimo Helmiselle kirjaamatta jätettyä syöttöpistettä niin tänään tuo tilanne kuittaantui. Raipe sai nimittäin syöttöpisteen Ilveksen avausmaaliin hävitystä aloituksestaan !

Kohta avausmaalin jälkeen Ilves kuvioi kiekon toiseen aaltoon, josta Matt Smith pääsi tykittämään vastakiekkoon sydämensä kyllyydestä. Laukauksessa oli voimaa huomattavasti enemmän kuin tarkkuutta ja kiekko karkasi päätyplekseihin.
Toinen erä oli kaiken kaikkiaan varsin sekavaa kiekkoilua. Kiekko poltti molempien joukkueiden lavassa ja harhasyötöt seurasivat toisiaan. Ajassa 35.52 Pasi Puistola sai rangaistuksen kampituksesta ja peliin tuli hetkeksi eloa. Raimo Helmisen kenttä pyöritti ensimmäisen minuutin upeaa ylivoimaa ja Jani Nikko sekä Arto Tukio pääsivät pommittamaan moneen otteeseen Kristian Antilaa. Hyvältä vaikuttaneet siniviivakudit eivät vain kertaakaan löytäneet tietään maalin perukoille ja tilanne pysyi 1-0:ssa. Erän lopussa Tommi Miettisen rannelaukaus oli yllättää hyvin tänään pelanneen Antilan, kiekko osui kuitenkin Ässä-vahdin maskiin eikä toista osumaa tästäkään tilanteesta nähty. Ilves pääsi päätöserään niukkaakin niukemmassa 1-0 johtoasemssa.

Tuskainen kolmas erä ei tuonut takaiskuja
Kolmas erä oli ilvesläisittäin luvalla sanoen karmeaa katsottavaa. Ilveksen peliote oli täysin hukassa varsinkin ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan eikä yksinkertaisinkaan asia tuntunut petolaumalta onnistuvan. Ilveksen onneksi myös vierasjoukkue oli todella saamaton eikä osannut hyödyntää Ilveksen alavirettä. Ässät ei saanut millään luotua hyviä tekopaikkoja, vaikka Ilves tuntui porilaisille kaikki aseet pisteiden viemiseen tarjoavankin. Parissa tilanteessa kiekkokin pomppi sopivasti kotijoukkueelle ja Ässien läheltä piti tilanteetkin kuivuivat kokoon. Ilves ei saanut ensimmäisellä 14 minuutilla yhtään järkevää hyökkäystä aikaiseksi ja vasta viidennellätoista peliminuutilla Raimo Helmisen ketju sai pienen pyörityksen Ässien alueelle. Ainoa vetopaikka siunaantui Ivan Majeskylle, jonka tulinen lämäri suuntautui kuitenkin suoraan päin Kristian Antilaa.

Ässille tarjottiin etsikkoaikaa kolmisen minuuttia ennen ottelun loppua, kun Matt Smith joutui väkivaltaisuudesta jäähypenkille. Vieraiden eväät oli kuitenkin täysin syöty eikä porilaiset saaneet koko kaksiminuuttisen aikana edes kiekkoa hyökkäysalueelle ! Itse asiassa Ilves oli lähellä jopa alivoimamaalia, kun Vesa Viitakoski pääsi vasemmalta laidalta puolittain karkuun. Viitakoski veivasi kiekon poikki maali ja yritti laittaa lätkän takanurkkaan, Antila oli kuitenkin liian nopea ja ehti kiekon tielle. Kolmas erä oli kokonaisuudessaan yhtä piinaa kotijoukkueen kannattajille, kun petolauman peli ei ottanut alkuunkaan kulkeakseen. Viimeiset viisi minuuttia joukkue kuitenkin puolusti mallikkaasti eikä Ässät päässeet uhkaamaan Ilveksen voittoa. 1-0 voittonumerot eivät varmasti suuria juhlia Ilves-leirissä aiheuttaneet, mutta pistetili karttui joka tapauksessa kahdella ja näin Ilves sai hieman lisää hajurakoa sarjataulukossa takana oleviin joukkueisiin.

Ilves torstaina huilivuorossa
Positiiviset asiat ottelusta on nopeasti lueteltu: kaksi pistettä ja Mika Pietilän nollapeli. Harvoinpa näin heikolla peliesityksellä SM-liigassa kahta pistettä saalistetaan. Vesa Viitakoski totesi pelin jälkeen joukkueessa olevan paljon kokemattomia pelaajia ja odottavansa siksi nähtyä parempia esityksiä ennen kaikkea kokeneemmilta pelaajilta. Viitakosken mukaan kokeneempien pelaajien pitää pystyä näyttämään parempaa esimerkkiä ja siten johtamaan myös nuoremmat ilvekset parempiin suorituksiin. Vesku totesi myös joukkueen kärsivän pientä tuskastumista maalinteon vaikeudesta. Kun kiekkoa ei ottelun alkupuolella saada verkkoon muuttuvat otteet väkinäisiksi ja maalien teko on entistä vaikeampaa.

Ilves huilaa torstain liigakierroksen eikä ohjelmassa ole ottelua myöskään lauantaina. Viikonlopun liigaottelu käydään televisioinnin takia vasta sunnuntaina, jolloin Ilves matkustaa Ouluun liiganousija Kärppien vieraaksi. Ilves on voitoton neljässä viimeisessä vierasottelussaan ja nyt olisikin hyvä sauma kääntää vierasputki taas voitolliseksi.

Toni Hyytinen
SM-liigan sarjataulukko | Ilveksen pistepörssi


Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton

Rangaistukset

1.03 Vesa Viitakoski, Ilves 2 min. Estäminen

5.54 Pasi Puistola, Ässät Poikittainen maila

11.16 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen

II erä

Maalit

28.09 Vesa Viitakoski 8 (Raimo Helminen 16) 1-0

Rangaistukset

23.26 Pasi Peltonen, Ässät 2 min. Väkivaltaisuus

24.05 Vesa Viitakoski, Ilves 2 min. Koukkaaminen

33.25 Jesse Welling, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen

35.52 Pasi Puistola, Ässät 2 min. Kampitus

38.15 Matt Smith, Ilves 2 min. Pieni käytösrangaistus

38.15 Curtis Sheptak, Ässät 2 min. Pieni käytösrangaistus

III erä

Maalit

Erä maaliton

Rangaistukset

56.53 Matt Smith, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus

Torjunnat

Mika Pietilä, Ilves 8+6+7=21 torjuntaa (100.0 %)

Kristian Antila, Ässät 12+13+5=30 torjuntaa (96.8 %)

Jäähyt

Ilves 6x2 min.

Ässät 4x2 min.

Yleisömäärä

4061 kpl

Palkitut

Expert: Raimo Helminen

Kolme tähteä: Vesa Viitakoski

Kaksi tähteä: Kristian Antila

Yksi tähti: Mika Pietilä

Ilveksen kentälliset

I: Kuchyna-Majesky, Dahlman-Miettinen-Hautamaa

II: Nikko-Tukio, Kacir-Helminen-Viitakoski

III: Smith-Pettinen, Setzinger-Koskela-Nikander

IV: Bruun, Sammalkangas-Pajula-Welling

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta

Karjalainen

www.ilves.com