|
Pelaajaesittely: Timo Koskela valitsi harrastuksekseen jääkiekon jo neljän vanhana. Valinta oli helppo, sillä kaikki kaveritkin pelasivat sitä. Timo harrasti lajia Tapparan junioreissa 16-vuotiaaksi asti. Seuraavat kolme vuotta hän oli HPK:n mies. Viime kaudella Koskela kävi kokeilemassa Ruotsin välisarjaa Piteån joukkueessa. Timo kehuu Allsvenskan-sarjaa muuten hyvätasoiseksi, mutta ruotsalaiset maalivahdit kyllä häviävät taidoissaan suomalaisille kollegoilleen. Koskela toivoo voivansa pelata Ilveksessä koko tämän kauden ilman loukkaantumisia, rutiinitasoaan koko ajan nostaen. Valmentajat ovat opastaneet häntä kiinnittämään huomiota fyysisiin ominaisuuksiin. Erityisesti jalkoihin pitäisi löytyä enemmän ytyä. Myös nopeuttaan hän yrittää tietoisesti lisätä. Timon vahvuuksiin kuuluvat tasaisuus hyökkääjänä, sekä terävä pelikäsitys. NHL tuntuu hyökkääjälupauksesta vielä saavuttamattomalta haaveelta, mutta tv:stä hän seuraa kyseisen liigan pelejä mielellään. Ensimmäinen SM-liigapeli on jäänyt peruuttamattomasti Koskelan mieleen. Hän oli silloin vasta 17-vuotias. Seuraavana vuonna Timon kaulaan ripustettiin 18-vuotiaiden EM-kultamitali. Motivaatiota harjoitteluun on tämän lisäksi tuonut valinta 20-vuotiaiden maajoukkueeseen. Junioreille Timo viestittää, että liian nuorena ei kenenkään pidä ottaa harrastustaan liian vakavasti. Jääkiekon jälkeen Timo Koskela menee sinne, mihin merkantin paperit hänet vievät. Tällä hetkellä hän asuu kaksiossa Jankassa. Timon katseen kääntää sopusuhtainen suomalainen nainen. Hänen tyttöystävänsä nimi on Anniina. Timon herkkupäivällinen on lihapullat muusilla, ketsupilla ja kolalla. Hyvän elokuvan kriteerit Koskelan mukaan täyttää esimerkiksi Puhallettu 60 sekunnissa. Adam Sandleria hän pitää parhaana näyttelijänä, ja nauhoittamisen arvoinen tv-ohjelma on Tulosruutu. Hävitystä pelistä Timo toipuu menemällä aikaisin nukkumaan. Rankan harjoituskauden lomassa Koskela kertoo rentoutuvansa voittamalla Juha Hautamaan missä tahansa pelissä. Erityisen mielellään hän pelaa tennistä ja golfia. Tällä kaudella Timo soisi aikaisempia vuosia enemmän kannustusta jäähalliin.
|