|
Pelaajaesittely: Vuonna 1977 vei isä seitsemän vuoden ikäisen Kuchynan ensi kertaa jäälle. Tästä lähti pojan edelleen kestävä innostus kiekkourheiluun. Petr Kuchynan mielestä hyvä jääkiekkoilija osaa pelata ensisijaisesti joukkueensa hyväksi, turhat sooloilut olisi maltettava jättää pois. Kuchynan paras ominaisuus puolustajana hänen itsensä mukaan on nopea ja kova laukaus, joka saattaa yllättää vastapuolen maalivahdin täysin. Hän uskoo vakaasti Ilveksen mahdollisuuksiin menestyä tällä kaudella, koska joukkueessa on sopivasti sekoitettuna nuoruutta ja kokemusta. Nuoret pelaajat tuovat joukkueeseen fyysisyyttä ja aggressiivisuutta, kun taas kokeneemmilla kiekkoilijoilla on kehittyneempi pelisilmä. Petr Kuchynan uran kohokohtia ovat olleet vuonna 1990 voitettu nuorten MM-pronssi ja neljäs sija Tukholmasta vuodelta 1995. NHL-seura New Jersey Devils varasi Kuchynan vuonna 1990 viidennellä kierroksella numerolla 104. Vuodet 1991-1993 Kuchyna pelasi AHL:ssä Utica Devilsissä, ja seuraavat kuusi kautta Tshekin pääsarjassa. Viime kauden hän taisteli Porin Ässien paita päällään. Porista Kuchyna muutti Tampereelle hyvillä mielin, onhan Tampere suurempi ja vilkkaampi kaupunki täynnä ystävällisiä ihmisiä. Tulevaisuudessa Petr toivoo pysyvänsä pelikunnossa vielä ainakin seitsemästä kahdeksaan vuotta. Amerikkalaiset liigat eivät hyökkääjää enää kiinnosta, vaan Eurooppa on hänen mielestään paras mahdollinen paikka hänelle ja hänen perheelleen. Petr on naimisissa Sabinan kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, 9-vuotias Michelle ja 5-vuotias David. Michelle harrastaa taitoluistelua, ja David aikoo tulla isona isänsä tapaan ammattikiekkoilijaksi. Kaiken sen ajan, joka jääkiekolta jää, viettää Petr perheensä kanssa. Elokuvissa hän käy mieluiten katselemassa komedioita. Koomikoista hauskin on Bruce Willis, ja komedienneista naurattamisen taidon osaa parhaiten Kim Basinger. Aktiivisen pelaajauransa jälkeen Kuchyna suunnittelee avaavansa oman ravintolan. Ravintolan sijaintipaikkaa ei vielä ole päätetty. Suomi kävisi muuten oikein hyvin, mutta kun täällä tuntee koko ajan olevansa metsässä! Petr toivoo Ilveksen kannattajien pysyvän suosikkijoukkueensa takana niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina.
|