|
Pelaajaesittely: SM-liigan oveen tällä kaudella kolkutteleva Jesse Welling on loistava luistelija. Kehityssarkaa on hänen omien sanojensa mukaan hyökkäyspelissä. Welling aloitti kiekon pelaamisen Espoossa Jäähonka-joukkueessa ollessaan seitsemänvuotias. Jäähongassa hän pelasi C-juniori-ikään ja siirtyi sitten Jokereihin, jossa oli A-junioriksi asti. A-junioreiden Suomen mestaruus on Jesse Wellingin mielestä hänen uransa suurin tähänastinen saavutus. Narripaitojen jälkeen vuorossa oli vuoden mittainen pesti Espoon Bluesissa, ja viime vuoden Jesse kuului rapakon takana Rockfordin kokoonpanoon. Rockford IceHogs on UHL-sarjan joukkue, jossa Welling teki viime vuonna yhteensä 14 pistettä neljästä maalista ja kymmenestä maalisyötöstä. Jesse Wellingin kultainen periaate on ottaa kausi kerrallaan, tulevaisuutta sen kummempia suunnittelematta. Ilveksen joukkuehenki ja liikkuvuus tekevät Jessen arvion mukaan porukasta kovan vastuksen muille liigaseuroille tänäkin vuonna. Suomen paras kentällinen muodostuisi Wellingin mielestä Raimo Helmisestä, Kimmo Rintasesta, Vesa Viitakoskesta, Jiri Vykoukalista, Petr Kuchynasta ja Pasi Nurmisesta. Juniorijääkiekkoilijoille Jesse haluaa sanoa: älä luovuta! Jesse Welling on poikamies, ja hän asuu Lielahdessa kaksiossa. Meg Ryan on miehen mielestä sekä loistava näyttelijälahjakkuus että prototyyppi ihannenaisesta. Jesse piti elokuvasta Forrest Gump, ja tv:stä hän katseli Huonosti käyttäytyviä miehiä. Jessen lempiruoka on pasta ja lempijuoma kokis. Kesäisin Welling pelaa tennistä ja muita pallopelejä sekä viettää aikaa kaveriporukoissa. Peruskoulussa parasta Jessen mukaan oli liikunta ja tekniset työt, ja tylsintä oli äidinkieli. Keskiarvoksi hänelle laskettiin 8,5. Ilveksen kannattajia Jesse Welling käskee lisääntymään!
|