Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Valtaako Aravirran puumalauma Ilves-luolan?

(08.10.2003) Torstai-iltana Hakametsän jäähallissa kamppaillaan klassikkoasetelmissa, sillä vastakkain iskevät valtakunnan perinteikkäimmät ja legendaarisimmat kiekkoseurat. Upeasti kautensa aloittanut, mutta parissa viime ottelussaan väsymyksen merkkejä esittänyt Ilves saa vieraakseen mestarisuosikkien joukkoon nostetun Helsingin IFK:n, jonka peli ei kelvollisista tuloksista huolimatta ole vielä häikäissyt.

Ottelun alkuasetelmat ovat äärimmäisen jännittävät. Molemmilla joukkueilla on tappio alla, ja ennätystasaisessa SM-liigassa pari peräkkäistä häviötä näkyy heti sarjataulukossa monen sijan menetyksenä. Ilves haluaa pitää saavuttamansa aseman taulukon terävimmässä kärjessä ja IFK tahtoo palata kärkiryhmään mahdollisimman pikaisesti. Kumpikin joukkue on täynnä näyttöhaluja.

HIFK ykkösviisikkonsa varassa

IFK:n pakkikalusto on paperilla ehkä koko liigan kovin. NHL:ssä pari hyvää kautta kiekkoillut Jarno Kultanen, maajoukkueessakin upeita otteita esittänyt Toni Söderholm, kokenut ja menestynyt tshekki Ladislav Benysek ja rappion teiltä paluun liigakiekkoilijaksi tehnyt Jere Karalahti ovat voimanelikko, jollaisen kuka tahansa valmentaja ottaisi ilosta kiljuen komentoonsa. Pitkän hiljaiselon jälkeen vahvassa nousussa oleva Pasi Saarinen ja loukkaantumisista kärsinyt Mikko Kurvinen täydentävät SM-liigan nimekkäimmän puolustajakuusikon. Harjoituspeleissä edukseen esiintyneille nuorille Mikko Turuselle ja Ville Varakkaalle ei ole tarjolla kuin jämäminuutteja.

Toistaiseksi Punaisten Kissojen puolustuspeli ei ole kuitenkaan toiminut läheskään niin vakuuttavasti kuin nimilistan perusteella voi odottaa. Pitkältä maajoukkuepestiltään seuravalmennukseen palannut Hannu Aravirta ei ole saanut ajettua haluamaansa pelitapaa sisään joukkueeseen. Viisikkopelin epävarmuus näkyy puolustajien haparointina ja suurena virhealttiutena, kun pelaajille ei ole selvää, miten missäkin tilanteessa pitäisi sijoittua ja pelata. Puolustuspelin hataruus on heijastunut myös maalivahtien työskentelyyn, sillä Dave Stathos ja Timo Laaksoharju eivät ole pystyneet tasaisen varmaan torjuntatyöhön puumapaitojen maalinsuulla.

Keräämistään yhdestätoista sarjapisteestä IFK saa kiittää ykkösviisikkoaan, jossa Söderholmin ja Saarisen edessä hyökkää ketju Timo Pärssinen-Brett Harkins-Kimmo Kuhta. Joukkue on tehnyt yhteensä 25 maalia, joista ykkösnyrkki on viimeistellyt peräti 19! Juonikkaan kanadalaissentteri Harkinsin johtama viisikko on ollut erityisen tehokas ylivoimalla. Kuhta, Pärssinen, Saarinen ja Söderholm ovat osuneet ylivoimapelissä yhteensä 12 kertaa Harkinsin tarjoillessa syötön seitsemään yv-osumaan. Tämän tehonyrkin pysäyttäminen tarkoittaa erittäin suurella varmuudella koko IFK:n pysäyttämistä, sillä joukkueen kehutusta nuorten hyökkääjien kaartista löytyy lähinnä yhden tai ei yhdenkään tehopisteen miehiä.

Huipputärkeä ottelu

Ilvekselle torstai-illan ottelu on erittäin tärkeä. Mahtava liigastartti on vaarassa kuivua ”vain” hyväksi startiksi, jos orastavaa tappioputkea ei saada poikki. Toki alla on ainoastaan kaksi peräkkäistä häviötä, ja niistäkin toinen jatkoajalla, mutta pisteiden menettäminen IFK:lle tekisi alkuasetelman lauantain vaikeaan Jokerit-vieraspeliin erittäin hankalaksi. Neljä tappiota putkeen tarkoittaisi sitä, että sarjataulukon piikkipaikan tuulettelu vaihtuisi nopeasti tuskailuun sijoilla 7-10. Voittamalla Hifkin tupsukorvat vastaavasti vahvistaisivat asemiaan sarjan kärjessä ja petaisivat itselleen hyvät henkiset lähtökohdat otteluun Jokereita vastaan.

Ilves on saanut lauantain TPS-pelin jälkeen harjoitella ja keskittyä koko alkuviikon rauhassa IFK-ottelua varten. Joukkue on siis fyysisesti valmis tiukkaan kamppailuun, ja valmennusjohdon vaikein tehtävä onkin varmistaa, että pelaajat ovat myös henkisesti hereillä heti kello 18:30 torstai-iltana. Marko Luomalan ja Teemu Jääskeläisen tervehtyminen mukaan pelaavaan kokoonpanoon takaa sen, että Vaclav Sykoralla ja Jarmo Jamalaisella on enemmän peluutusvaihtoehtoja kuin viime viikon tappiopeleissä. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisella kokoonpanolla Ilves IFK:ta vastaan lähtee. Kuka pelaa Helmisen ja Viitakosken rinnalla? Erotetaanko tehottomat tshekkihyökkääjät toisistaan? Mikä on nelosketjun koostumus?

Seuraa heitä!

Vesa Viitakoski, Ilves. Maalitykki aloitti kauden komeasti, mutta viime peleissä meno on ollut vaisumpaa. Etenkin ylivoimapelissä Veskulta odottaisi suoraviivaisempia ratkaisuja ja väkevämpää maskipelaamista. Viitakosken voimaa tarvitaan IFK:n vahvoja pakkeja vastaan.

Jere Karalahti, HIFK. Pahimmat päihdeongelmat ovat ainakin toistaiseksi takana ja Jere itse kaukalossa pelihaluja uhkuen. Viime kierroksilla onkin nähty tuttua Karalahtea: kovia taklauksia, aktiivista osallistumista pelitapahtumiin ja kuumenemisista johtuvia turhia jäähyjä.

Cory Murphy, Ilves. Huippuhankinta Espoosta. Murphyn pyssy on puhunut hurjalla tarkkuudella, ja yhteispeli Maestro Helmisen kanssa käy kuin elokuvissa. Ilveksen ylivoimapeliin on saatava lisää tehoja, ja siniviivan ykköstykki Murphy on avainasemassa vastustajan puolustusneliön murtamisessa. Joko torstaina yv-pyöritys tuottaa tulosta?

Dave Stathos, HIFK. Ykkösveskarin asemassa olevan pohjoisamerikkalaisen kommunikaatio IFK-puolustuksen kanssa ei ole toiminut. Kovapalkkainen vahti on tehnyt huomattavan paljon arviointivirheitä, eivätkä pakit ole onnistuneet maalinedustan siivoamisessa. Stathosin on kyettävä torstaina huippupeliin, jos punapaidat aikovat lähteä Hakametsästä kaksi sarjapistettä mukanaan.


Mikko Rainio

 

 

^^ Ylös 



Ilves-HIFK 9.10.2003



Tilastot


 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute