Ennakko
Panokset kasvavat - huippukiekkoa Hakametsässä
(18.2.2004) Torstai-iltana Hakametsässä iskee yhteen kaksi kovakuntoista joukkuetta, jotka jahtaavat hyviä lähtöasemia kevään pudotuspeleihin. Ilveksen vieraaksi saapuva HPK on toipunut hetkellisestä lamastaan ja noussut miehistövaihdostensa jälkeen tavoittelemaan paikkaa sarjan kärkikuusikossa. Odotettavissa on räminää ja räiskettä, sillä joukkueiden edelliset viisi kohtaamista ovat olleet hurjavauhtisia ja fyysisiä mittelöitä, joissa molemmat ovat taistellet tiukasti voitosta loppuhetkille saakka. Kerholla on rutkasti kalavelkoja maksettavanaan Ilveksen saalistettua kauden keskinäisistä kohtaamisista peräti yhdeksän pistettä kymmenestä mahdollisesta.
Nyt mitataan Ilveksen taso
Ilves sai maaottelutauon jälkeen totutella liigarytmiin kolmen sarjan häntäpäässä majailevan joukkueen kustannuksella ja onnistui keräämään näistä otteluista täydet kuusi pistettä. Seuraavissa peleissä on vastassa huomattavasti kovempia porukoita, eikä niistä irtoa voittoja ilman koko joukkueen sataprosenttista taisteluasennetta. Tupsukorvat saavat nyt alkavan kahden viikon jakson aikana vastaansa peräkkäin HPK:n, Lukon, Tapparan, HIFK:n, TPS:n ja Kärpät. Näissä otteluissa mitataan joukkueen todellinen taso ja selvitellään voimasuhteita playoff-pelejä silmällä pitäen. Yli piste per peli -tahdin saavuttaminen tällä jaksolla olisi oiva näyttö Ilveksen iskukyvystä.
HPK:ta vastaan Ilves on kuluvalla kaudella jo kolme kertaa noussut päätöserässä tappioasemasta voittoon. Tämä kielii siitä, että joukkueen henkinen kantti on erittäin kova, ja etenkin siitä, että tupsukorvia pitkään vaivannut Kerho-kammo on vihdoin voitettu. Hämeen tämän hetken parhaat joukkueet pelaavat pitkälti samanlaista jääkiekkoa, joka perustuu hyvään liikkeeseen ja pelin nopeaan kääntämiseen. HPK rukkasi täksi kaudeksi pelityyliään hieman puolustusvoittoisemmaksi ja lisäsi ilmeeseensä aimo annoksen fyysisyyttä, mutta Ilvestä vastaan se on otteluiden ratkaisuhetkillä romahtanut juuri näillä osa-alueilla. Tupsukorvien hurja luisteluvoima ja aggressiivinen karvauspeli ovat olleet myrkkyä HPK:n rankasti kuormitetuille avainpelaajille.
Torstaina Hakametsässä nähdään huippuunsa latautunut vierasjoukkue, joka ei kuitenkaan välttämättä pyri hyökkäämään rohkeasti ainakaan ottelun alkuvaiheissa, vaan aiemmista kohtaamisista viisastuneena yrittää ehkä pikemminkin kontrolloida kamppailun tempoa ja jäädyttää peliä Ilveksen parhaiden aseiden eliminoimiseksi. Joukkueiden edellisissä keskinäisissä otteluissa HPK on hyytynyt hurjassa vauhdissa ennen Ilvestä, joten Kerho-luotsi Jukka Jalonen painottaa varmasti pelaajilleen energiavarojen jakamista aiempaa tasaisemmin koko 60 tai 65 minuutin ajalle. Tupsukorvilta vaaditaankin torstai-iltana tarkkaa keskittymistä, huolellisuutta ja kärsivällisyyttä, sillä vastustajan puolustusmuuri ei takuulla aukene helpolla.
Kerho uudessa kuosissa
Hämeenlinnan ritaripaitojen kokoonpano on muuttunut melkoisesti siihen pelaajalistaan verrattuna, jolla joukkue kauteen lähti. Liigan hännänhuippu Pelicansista hankittu hyökkääjäkolmikko Toni Mäkiaho, Oliver Setzinger ja Jani Keinänen on piristänyt Kerhon peliä selvästi ja tuonut joukkueen hyökkäyskalustoon rutkasti lisää syvyyttä. HPK:lla on tätä nykyä kolme vahvaa ketjua, joista jokainen pystyy painamaan pelin hyökkäysalueelle ja ratkaisemaan otteluita. Oikeanlaisen tasapainon löytymiseen on eittämättä vaikuttanut myös pettymykseksi osoittautuneen tshekkitähti Vladimir Vujtekin poistuminen ritaripaitojen riveistä. Selvän johtotähden puuttuessa muut hyökkääjät ovat alkaneet kantaa aiempaa enemmän vastuuta.
HPK pelasi edellisen ottelunsa viime lauantaina, jolloin se kaatoi kotihallissaan Tapparan numeroin 5-3. Tuolloin joukkueen ykkösketjun muodostivat kovassa nousussa urallaan oleva Janne Lahti, luotettava kahden suunnan sentteri Keinänen ja erinomaista kevätvirettä uhkuva Tony Virta. Kakkosvitjan johtaja Tomas Kucharcik sai laidoilleen tuulennopean Setzingerin ja energisen Hannu Väisäsen. Juonikkaan Jukka Voutilaisen ympärille kasatussa kolmosketjussa rymistelivät laidoilla Jyrki Louhi ja torstaina pelikiellossa oleva Mäkiaho. Tappara-pakki Dale Clarken kanssa ilman hanskoja yhteen ottaneen Mäkiahon paikan saattaa Ilves-pelissä ottaa puhelinkopin kokoinen Juhamatti Yli-Junnila. Kerhon tasapainoisen pakkikaluston muodostavat parit Marko Tuulola-Tuomas Immonen, Tuomas Eskelinen-Teemu Aalto ja Vladimir Sicak-Tuukka Mäkelä.
Seuraa heitä!
Ville Snellman, Ilves. Taitava ja yllätysvalmis laituri saattaa saada torstaina komennuksen ykkösketjuun Raimo Helmisen ja Vesa Viitakosken rinnalle, sillä troikan normaalisti täydentävä Toni Dahlman on lonkkavamman takia sivussa illan kamppailusta. Snellmanilla on nyt erinomainen tilaisuus näyttää kykynsä ja nostaa osakkeitaan peluutushierarkiassa pudotuspelejä ajatellen. Vakuuttavat näytöt Dahlmanin tuuraajana poikisivat Villelle takuulla vastuuta myös kevään ratkaisupeleissä. "Snebun" suurin pelillinen ongelma on ollut ailahtelevuus. Silloin tällöin mies pyörittelee koko vastustajan viisikon solmuun, mutta hukkuu välillä täysin kuvasta eikä tunnu saavan mitään aikaan.
Joni Puurula, HPK. Pääosin erinomaista torjuntatyötä tällä kaudella tehnyt HPK-veskari on jostain syystä haparoinut otteissaan juuri Ilvestä vastaan. Torstaina ei ole varaa päästää helppoja osumia, sillä ottelusta muodostuu todennäköisesti tasainen vääntö, jossa ei maaleilla mässäillä. Yksi avainkysymyksistä on, miten Puurula pärjää Ilveksen raskaan kaluston rynniessä maalille. Kerhon jykevin maalinedustan siivoaja Marko Toivonen sovittaa hänkin pelikieltoa, joten Puurulalle saattaa tulla tuskaisa olo Vesa Viitakosken, Erkki Rajamäen, Shayne Toporowskin ja Timo Peltomaan parkkeeratessa kukin vuorollaan maskimiehen tontille.
Mikko Rainio
^^ Ylös
|
|
|