Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Paikallisvääntö avaa kevätkauden

SM-liigan joulutauko on ohi, ja pelaajat palaavat tänään tositoimiin viiden ottelun kierroksella. Illan mielenkiintoisin kamppailu käydään Hakametsän jäähallissa, jossa sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla olevat Ilves ja Tappara iskevät toisiaan vastaan kauden viidennessä Tampereen paikallispelissä. Lähtökohdat otteluun ovat herkulliset, sillä yhden pelin kirvesrintoja vähemmän pelanneet tupsukorvat ovat vain kahden pisteen päässä paikallisvastustajastaan. Kahden maalin voitto riittäisi nostamaan Ilveksen Tapparan ohi taulukon kuudennelle sijalle.

Paikallispelejä on jäljellä neljä, ja koska tamperelaisjoukkueet taistelevat samoista sijoituksista, on keskinäisten kohtaamisten merkitys runkosarjan loppujärjestystä setvittäessä todella suuri. Näissä väännöissä on jaossa vielä kahdeksan pistettä, ja jokainen toisen kilpakumppanin saama pinna on toiselta pois. Sekä Ilves että Tappara haluavat välttää sijoille 7-10 ja sen myötä playoff-karsintaan päätymisen. Odotettavissa onkin, että runkosarjan kuudennesta sijasta käydään tiukkaa kamppailua aivan viime metreille saakka. Tamperelaisjoukkueista korkeammalle sijoittuu todennäköisesti se, kumpi kerää jäljellä olevista keskinäisistä kohtaamisista suuremman pistepotin.

Vaikka Ilves osoitti syksyn aikana onnistuneensa pesemään kasvonsa katastrofaalisen viime kauden jälkeen ja pystyvänsä pelaamaan hyvää, voittavaa jääkiekkoa, on Hakametsän pukukoppikäytävän toisessa päässä majaileva naapuri kummitellut pahana peikkona tupsullisten korvien välissä. Toistaiseksi otelluista neljästä paikalliskamppailusta Tappara on voittanut kolme ja keikkuu näiden pisteiden turvin sarjataulukossa Ilveksen edellä. Kirvesrinnoilla on Tampereen hegemoniataistossa selvä henkinen yliote, jonka murtaminen olisi Ilvekselle äärimmäisen tärkeätä, jotta runkosarja saisi onnellisen päätöksen.

Tambijevs ulos – lisää vastuuta nuorille?

Tappara kuuluu Ilveksen tavoin sarjassa eniten maaleja tehneisiin joukkueisiin. Kirvesrintojen hyökkäyskalustosta ei ole noussut esiin kirkkaita supertähtiä, mutta osasto hakee laajuudellaan ja tasaisuudellaan vertaistaan SM-liigassa. Sinipaidat ovat pitkästä aikaa onnistuneet ajamaan sisään ison joukon nuoria pelaajia, jotka ovat kiittäneet saamastaan vastuusta hienoilla ja tehokkailla peliesityksillä. Kaluston leveys koituikin koesopimuksella Tapparassa kiekkoilleen Leonids Tambijevsin kohtaloksi. Hyvät testipelit pelanneelle latvialaislaiturille ei löytynyt paikkaa joukkueesta, sillä seurajohto haluaa taata komean esiinmarssin tehneelle nuorelle kaartille jatkossakin runsaasti vastuuta.

Kirvesrintojen hyökkääjätulokkaista Petri Koskinen on kerännyt jo kahdeksan tehopistettä. Vasta 18-vuotias laiturilupaus Teemu Nurmi on hänkin päässyt maalien makuun ja Jarkko Pyymäki on esittänyt yritteliästä peliä aina kokoonpanoon päästessään. Nuoren kaartin suurin yllättäjä on kuitenkin ollut liigajoukkueen nelossentterin paikan itselleen vallannut Petri Kontiola, joka on tehotilastossa komeasti viisi pykälää plussan puolella. Hyvään kiekolliseen peliin pystyvän 19-vuotiaan keskushyökkääjän odotetaan nousevan lähivuosina – ehkä jo ensi kaudella – Tapparan runkopelaajien joukkoon, mikäli nuorukaisen kehitys jatkuu nykyisen suuntaisena.
Hyvää ainesta löytyy Ilves-hyökkäyksenkin nuoriso-osastolta, joka ei kalpene vertailussa paikallisvastustajan junnukaartiin. Ville Leino ja Antti Miettinen ovat molemmat keränneet jo kymmenen tehopistettä, ja kolme osumaa viimeistellyt Tommi Jäminki kuuluu kuudella pluspisteellään joukkueen tehotilaston kärkinelikkoon. Tupsukorvien kirkkain junnutähti Jesse Niinimäki on ollut loukkaantumisen takia pitkään sivussa, mutta tekee näillä näkymin paluun kaukaloon mahdollisesti jo helmikuussa. Kun tähän listaan lisätään puolustuksen luottomiesten Teemu Jääskeläisen ja juuri kahden vuoden jatkosopimuksen allekirjoittaneen Ville Koistisen nimet, voidaan todeta Vaclav Sykoran onnistuneen erinomaisesti Ilveksen nuorten pelaajien kehittämisessä.

Voitot 3-1 ja maalit 13-7 kirvesrinnoille

Ilves on siis pystynyt ottamaan kauden aiemmista paikallispeleistä vain kerran kaksi pistettä. Runkosarjan avannut keskinäinen kohtaaminen päättyi hieman sekavien vaiheiden jälkeen Tapparan 3-1 –voittoon. Ilves kuittasi seuraavassa derbyssä, jonka loppunumerot kirjattiin 4-2 tupsukorvien hyväksi. Kaksi osumaa viimeistellyt Teemu Jääskeläinen nousi tuolloin kotijoukkueen suurimmaksi sankariksi. Vajaa viikko ehti kulua riemukkaasta voitosta, kun oli taas Tapparan vuoro kurittaa paikalliskilpailijaansa. Tällä kertaa lukemat olivat 5-2. Joukkueiden neljännessä välienselvittelyssä marraskuussa Ilves jäi nollille kirvesrintojen onnistuessa maalinteossa kolmesti.

Seuraa heitä!

Marko Mäkinen, Tappara. Isokokoinen turkulainen nostattaa vastustajajoukkueen pelaajien ja kannattajien tunteet pintaan kommenteillaan ja usein varsin arveluttavilla tempuillaan jäällä. Mäkistä pidetään liigakiekkoilijoiden keskuudessa yleisesti yhtenä sarjan ärsyttävimmistä pelaajista. Voimalaituria kohtaan tunnettua kunnioitusta ei ainakaan yhtään lisää se, että mies on usein aloittamassa torikokouksia, mutta vain harvoin mukana niiden selvittelyssä muulla tavoin kuin esittämällä näkemyksiään tuomaristolle. Kuumien tilanteiden jälkeiset ivalliset huudot vaihtopenkiltä kuuluvat Mäkisen repertuaariin siinä, missä raitapaitojen katseiden ulottumattomissa tapahtuvat ilkeät koukut ja huitaisutkin. Turkulainen ei kuitenkaan ole pelkkä ärsyttäjä, vaan hän on viimeistään tällä kaudella noussut joukkueensa tärkeimpien pelaajien joukkoon myös kiekollisilla ansioillaan. Vahva laituri on tehokas karvaaja ja vaarallinen maalineduspelaaja, jonka pitämisessä aisoissa Ilves-pakeilla on tänäänkin kova urakka.

Kaspars Astashenko, Ilves. Try-outilla oleva pelaaja on jokaisessa ottelussa suurennuslasin alla. Kokenut ja kovaotteinen latvialaispakki voisi onnistuessaan olla se oikealla tavalla ilkeä alakerran luuta, joka Ilvekseltä on puuttunut. Tupsukorvien pehmeys oman maalin edustalla on maksanut joukkueelle monta takaiskuosumaa ja todennäköisesti myös muutaman sarjapisteen. Astashenkon toivotaan pystyvän varmaan puolustustyöskentelyyn ja luovan Ilveksen takalinjoille pelotteen, jota vastustajat eivät mielellään kohtaa. Kasparsin ensimmäinen ottelu Ilves-paidassa oli lupauksia herättävä; miehen liike oli varsin sulavaa, ja kaksinkamppailut latvialainen käänsi edukseen todella suurella prosentilla. Ymmärrettävästi mies oli debyytissään vielä hieman hermostunut ja pelasi melko varovaisesti, mutta nyt Astashenko on ehtinyt päästä joukkueeseen sisään ja uskaltaa varmasti esitellä osaamistaan vapautuneemmin kuin Ässiä vastaan. Joko tänään nähdään pari mojovaa taklaustakin?

Mikko Rainio

 

 

^^ Ylös 



Tappara-Ilves 27.12.2003



Tilastot


 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute