Ennakko
Ilveksellä kova urakka Lappeenrannassa
(29.10.2003) Ilveksen kausi jatkuu torstaina Lappeenrannassa, jossa tupsukorvia vastaan asettuu ailahtelevasti pelannut SaiPa. SM-liigan omituisen sarjaohjelman takia Ilves on saanut valmistautua keltapaitojen kohtaamiseen rauhassa lähes viikon ajan. Vaikka pelituntuma ei ole paras mahdollinen, on joukkueen silti oltava torstai-iltana hereillä heti, kun kiekko ensimmäisen kerran tippuu erotuomarin kädestä Kisapuiston jäähän. SaiPa on kova kotijoukkue, joka hurmoshengen päälle saadessaan pistää kolkossa ja kylmässä hallissaan minkä tahansa porukan ahtaalle.
SaiPa sai tiistain vierasotteluunsa HIFK:ta vastaan jäälle kaksi pitkäaikaispotilasta, äärimmäisen vaarallisen tshekkitaituri Vladimir Machuldan ja kovaotteisen peruspakki Riku-Petteri Lehtosen. Kaksikon paluu kokoonpanoon inspiroi Sputnikit komeaan vierasvoittoon Nordenskiöldinkadulla, mikä tietää Ilvekselle hikistä iltapuhdetta Lappeenrannassa. Tupsukorvien urakkaa saattaa tosin hieman helpottaa se, että toistaiseksi SaiPa ei ole tällä kaudella löytänyt otteisiinsa tasaisuutta. Hienoa voittoa on usein seurannut todella ponneton esitys.
Machulda ja Myllys Kisapuiston tähdet
SaiPan hyökkäyskalustosta ei juuri löydy tähtikaliiberin miehiä Machuldan lisäksi. Ville Immonen ja Petr Sachl ovat nakuttaneet mukavan määrän tehopinnoja, mutta varsinaisiksi huippuratkaisijoiksi heitäkään ei voi kutsua. Positiivista keltapaitojen kannalta on se, että joukkueen tehot ovat jakautuneet varsin tasaisesti: peräti kymmenen saipalaista on tehnyt tällä kaudella vähintään kolme maalia. Sputnikien menestyksen kannalta on kuitenkin äärimmäisen tärkeätä, että Machulda löytää tutun vireensä ja kerää yhtä lihavan pistepussin kuin on totuttu. Muussa tapauksessa joukkueen maalintekovoima ei yksinkertaisesti riitä runkosarjaa pitemmälle.
Jarmo Myllys on suoriutunut urakastaan SaiPan nimettömän puolustuskaluston viimeisenä lukkona erinomaisesti. Reilusti yli yhdeksänkymmenen torjuntaprosentti takaa sen, että Sputnikeilla on lähes jokaisessa ottelussaan mahdollisuus kamppailla voitosta, vaikka kenttäpeli ei kulkisikaan keltapaitojen komennossa. R-P Lehtosen kuntoutuminen maalinedustaa siivoamaan on Jamolle suuri apu, sillä SaiPan muista puolustajista ei välttämättä ole vääntämään tasaväkisesti Erkki Rajamäen ja Vesa Viitakosken kanssa. Erikseen täytyy nostaa esiin myös nuori lappeenrantalaispakki Antti Weckström, joka ei ole vielä avannut pistetiliään, mutta on koko liigan plusmiinustilastossa erittäin korkealla saldolla +8.
Edellinen kohtaaminen sujui Ilveksen komennossa
Joukkueiden edellinen keskinäinen ottelu oli Ilveksen kauden ensimmäinen kotipeli. Avausottelun Tappara-tappiostaan sisuuntuneet tupsukorvat saivat SaiPaa vastaan salama-alun ja takoivat taululle 2-0 –numerot ennen kuin ottelu ehti vanheta kolmea minuuttia. Maalareina toimivat Marek Vorel ja Vesa Viitakoski. Martin Hlavacka vei avauserässä Ilveksen 3-1 –johtoon, ja Jesse Niinimäki hassutteli voittomaaliksi jääneen 4-2 –osuman ottelun puolivälissä. Viitakosken illan toinen maali sinetöi Ilveksen 5-3 –voiton. Sputnikeista maaliverkkoa venyttivät Timo Hirvonen, Sami Kaartinen ja Mika Kauppinen. Kauden toisessa kohtaamisessa tuskin mässäillään maaleilla syyskuisen ilottelun tapaan, sillä molemmat joukkueet lähtevät todennäköisesti pelaamaan tarkasti puolustuksen kautta.
Seuraa heitä!
Ilveksen ylivoimaviisikot. Joko pahasti takellellut ylivoima alkaa toimia? Valmennusjohdolla ja pelaajilla on ollut lähes viikko aikaa miettiä uusia kuvioita, joten nähtyä parempaa yv-pelaamista on lupa odottaa. Onko kasattu erikoisviisikoita? Onko kiekon sisään vientiin löydetty toimiva keino? Osallistuvatko muutkin pelin pyörittämiseen kuin Helminen ja Murphy?
Vesa Viitakoski, Ilves. Konkarin maalihana on ollut tukossa kauden alkukierrosten jälkeen. Yksi vapauttava onnistuminen saattaa aiheuttaa ”ketsuppipulloilmiön”. Löytyykö Veskun maalijyvä miehen syntymäkaupungissa, jossa hänellä on edelleen paljon ystäviä ja kannattajia?
Ville Immonen, SaiPa. Jättikokoinen hyökkääjä on tehnyt upean nousun takaisin SM-liigan eturivin hyökkääjien joukkoon. Täysin penkin alle menneen TPS-pestin jälkeen uusi nousu on vaatinut paljon työtä sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Immonen on vahva ja juonikas pelintekijä, joka pystyy sutimaan kiekkoja verkkoon vastustajan maalin edestä. Paha pideltävä pienikokoisille Ilves-pakeille.
Mielenkiintoisia tilastoja
Eniten jääaikaa edellisessä ottelussa
SaiPa (vs. HIFK 28.10.):
Juha Pursiainen 23:08
Petri Kokko 21:32
Matti Hana 20:36
Riku-Petteri Lehtonen 18:27
Petr Sachl 17:35
Vladimir Machulda 17:16
Ville Immonen 16:40
Ilves (vs. Tappara 24.10.):
Cory Murphy 28:10
Raimo Helminen 24:37
Toni Dahlman 21:54
Vesa Viitakoski 21:22
Ville Koistinen 20:13
Teemu Jääskeläinen 19:06
Erkki Rajamäki 18:40
Peliaikaa saaneiden pelaajien keski-iät
SaiPa:
25 vuotta, 1 kuukausi ja 25 päivää (liigan kolmanneksi vanhin)
Ilves:
24 vuotta, 2 kuukautta ja 4 päivää (liigan kolmanneksi nuorin)
SM-liigan keskiarvo:
24 vuotta, 7 kuukautta ja 16 päivää
Mikko Rainio
^^ Ylös
|
|
|