Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Haastattelu 1.4.2003: Henri Laurila

 

Isokokoisella Laurilalla suuri halu kehittyä

Ilveksen kanssa kahden vuoden sopimuksen allekirjoittanut Henri Laurila on isokokoinen junttura, jonka parhaat avut ovat kiekottomassa pelissä ja puolustuspelaamisessa. Tampereen ydinkeskustassa ainakin toistaiseksi asuva Laurila haluaa kehittyä Ilveksessä varmaotteiseksi SM-liigapuolustajaksi. Rahkeita on pidemmällekin, mutta matalaa profiilia suosiva Henkka ei lähde pullistelemaan.

Millaisin fiiliksin Ilvekseen, Henri Laurila?

- No kiitos, hyvillä mielin! Tarkoituksena on tulla tänne kehittymään varmaotteiseksi puolustajaksi. Vastuun ja peliajan kautta sitä varmuutta tulee otteisiin. Kiekollista peliä ja liikkuvuutta haluan kehittää myös entistä enemmän.

Kuinka siirtosi Pelicansista Ilvekseen eteni?

- Sain kuulla agenttini kautta, että Ilveksestä päin olisi kiinnostusta. Siinä sitten pähkäilin eri vaihtoehtoja ja tulin siihen ratkaisuun, että Tampereelle lähdetään. Piti saada lisää kokemusta ja viedä uraa eteenpäin. Katsotaan, mihin rahkeet riittävät. Oli siinä muitakin seuroja kyselemässä, mutta Ilves veti pisimmän korren.

Miten päättynyt kausi sujui itseltäsi?

- Alkuvaikeuksien jälkeen kausi meni hyvin – kauden alussa ei peliaikaa paljoa irronnut. Kun sitten pääsin pelaamaan, uskon vahvasti, että pystyin vastaamaan odotuksiin. En ehkä odottanut näin hyvää kautta henkilökohtaisesti, joten voisi sanoa, että hieman yläkanttiin meni. Pääsin ykköskentän taakse pelaamaan, joten tyytyväinen täytyy olla. Harmi vaan, että kauden lopussa tuli pieni loukkaantuminen, enkä pystynyt viimeisiä pelejä pelaamaan. Joukkueena kausi meni huonosti, mutta omaan panokseeni olen tyytyväinen.

Mitkä ovat miehen tavoitteet ensi kaudelle?

- Tavoitteena on parantaa peliä ja saada varmuutta otteisiin. Pisteet eivät mulle merkkaa niinkään, mutta virheiden vähäisyys merkitsee sitäkin enemmän. Se on mulle ihan sama, teenkö viisi vai viisitoista pistettä, koska päätavoite on pelata varmaa peliä - omissa ei saa soida ja pitää pelata kovaa. Isompi tavoite on sitten kehittyä peruspuolustajaksi SM-liigaan, toisin sanoen pelaajaksi, joka pärjää tällä tasolla muuallakin kuin kolmos-nelospakkiparissa. Suurempia tavoitteita en ole laittanut, mutta niin pitkälle toki mennään kuin kyvyt riittävät!

Mitä tiedät Ilveksestä, sen pelaajista ja joukkueesta ylipäätään?

- Seuran pitkän perinteen ja legendaarisuuden tiedän hyvinkin. Pelaajista tunnen entuudestaan muutaman, mutta aika pitkälti tulen aivan uuteen ympäristöön. Tähän mennessä kokemukset ovat olleet ehdottomasti vain positiivisia.

Entäpä mitä tuumaat päävalmentaja Vaclav Sykorasta näin lyhyen ajan perusteella?

- Vaikeahan sitä on tosiaan vielä sanoa, mutta hyvältä valmentajalta vaikuttaa. Kunhan pitää tiukan kurin, niin hyvä on. Ainakin kaikilla pelaajilla on kunnioitus kokenutta valmentajaa kohtaan ja se on aika iso juttu se!

Joko olet ehtinyt tutustumaan uuteen kotikaupunkiisi ja sopeutunut tänne?

- Itse asiassa vähiin on jäänyt, koska saavuin Tampereelle vasta sunnuntai-iltana. Vähän on ehtinyt pyöriskellä kaupungilla ja sen verran paikkoja tuntee, että osaa kodin ja jäähallin väliä kulkea. Siinä ne kokemukset sitten taitavat ollakin tähän mennessä. Tyttökaveri on Lahdessa ja tulee tänne näillä näkymin vasta vuoden päästä, eli jonkun aikaa reissataan Tampereen ja Lahden väliä.

Mitä odotat ensimmäisistä harjoituksista?

- Tärkeää on aluksi tutustua uusiin kavereihin ja oppia tuntemaan, kuinka hommat täällä etenee sekä samalla tutustua organisaatioon. Kesä antaa erittäin hyvän ponnistuksen tulevaan kauteen, kun tietää vähän, kuinka täällä edetään.

Millainen paikka Lahti on jääkiekkoilijalle?

- On se ihan hyvä paikka. Siellä sai nuoret mahdollisuuden, mutta ehkä ne nuoret kuitenkin enemmän, jotka tulivat muualta paikkakunnalta. Mun mielestäni siellä on omat nuoret saaneet aika vähän mahdollisuuksia. Aikaisemmin Lahteen otettiin samantasoisia jätkiä kaupungin ulkopuolelta, vaikka omat juniorit olisivat olleet samaa tasoa. Se oli aika iso miinus. Nyt siellä on kuitenkin alettu tajuta, että omissa nuorissa on kuitenkin se potentiaali.

Kärsit pahasta sormivammasta kauden 2001-02 aikana. Mistä vamma tuli?

- Tuli harjoitusottelussa otettua yhteen HV-71:n slovakialaisen Pavlikovskyn kanssa. Sormi murtui, kun löin aluksi kypärään, mutta onneksi seuraava lyönti menikin sitten kohdilleen, eikä tarvinnut enempää lyödä…heh.

Oletko valmis tarttumaan haasteisiin hanskoja pudottamalla?

- En mä väkisin niihin tilanteisiin hakeudu, mutta paikan tullen kyllä hanskat tippuu. Menneellä kaudella taisin kerran tapella, sekin tuli kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa. Se oli Pitsiturnauksen ottelu ja vastassa Lukon Sami Torkki. Kauden ekassa pelissä piti purkaa paineet pois, heh.

Seuraatko jääkiekkoa omien peliesi ohella?

- Pikkaisen seuraan, mutta en kyllä paljoa. Ulkomailla pelaavien kavereiden tuloksia tulee seurattua hieman tarkemmin.

Fiksu, isokokoinen, urheilullinen, matalan profiilin mies - Henri Laurila.

Haastattelu: Ilkka Uitti
Kuva: © Poika Kotiin Oy  

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute