Haastattelu 12.1.2004: Raimo Helminen ja Jarmo Jamalainen

- Syöttötaito on vähentynyt huolestuttavasti, sanoo juuri sen taidon mestari Raimo Helminen.

Kun Immu ja Raipe seuraavat uutta pelaajaa, he kiinnittävät ensimmäisenä huomionsa luisteluun ja mailankäsittelyyn. – Luonnollisesti näin, koska ne pystyt näkemään heti ensimmäisessä harjoituksessa. Eikä luistelukaan tarkoita pelkkää nopeaa kiitämistä, vaan sulavuutta ja hyvää koordinaatiota. Sen jälkeen ruvetaan tsekkaamaan, millainen on pelikäsitys ja muut ominaisuudet sitten myöhemmin.

195 cm alkaa olla maksimi

Kuinka iso jääkiekkoilija voi olla? – Huippujääkiekkoilijalle alkaa 195 cm olla ylämitta. Ei taida olla kovin monta huippumiestä, joka olisi sen ylitse. Niissä mitoissa ovat ainakin Mario Lemieux ja Keith Primeau. Heidänkin kokoisillaan pelaajilla saattaisi jo isommissa eurooppalaisissa kaukaloissa olla lieviä vaikeuksia. Kun pelaaja tulee yli 195-senttiseksi, niin vastaan alkavat tulla yksinkertaisesti fysiikan lait. Iso mies ei esim. käännöksissään voi olla enää kovin nopea.

Osasyynsä on myös siinä, että urheilun huippumaissa on tehokas junioriseuranta, joka poimii 15-vuotiaat huomattavan pitkät urheilulliset tyypit toisiin lajeihin, joissa pituudesta on paljonkin hyötyä – esim. lento- tai koripalloon. – Lentopallossakin jopa passarit ovat nykyisin jo lähes kaksimetrisiä.

Pituuskasvu saattaa sekoittaa kehittyvän juniorikiekkoilijan pahastikin. – Kun pituuskasvu on kovimmillaan, niin usein tällaisella juniorilla on kesän jälkeen vaikeuksia ja seuraava syksy menee aika harakoille. Vasta keväällä koordinaatio alkaa toimia uusien mittojen kanssa. Tällaisia tapauksia näkee aika usein. Siinä vaiheessa kysytään sitä tahtoa, Raipe sanoo.

Immu huomauttaa, että jääkiekossa eniten koordinaatioon vaikuttaa se, että ollaan luistimilla liukkaalla jäällä. – Nopea pituuskasvu ei välttämättä paljon haittaa, jos lajia harrastetaan tossuissa ns. normaalilla alustalla. Mutta luistimet ja jää alustana on vaativa yhdistelmä.

Miksi toinen loukkaantuu ja toinen ei?

Jääkiekkoilijan uran kehittymisessä usein ratkaisevaa roolia näyttelevät loukkaantumiset. Toiset ovat alttiimpia loukkaantumisille kuin toiset. – Siihen vaikuttaa todella monta tekijää. Kehon rakenne, oma pelityyli, harjoittelutausta, pelisilmä, koordinaatio jne. Esim. lihaksiston täytyy olla tasapainossa kehon rakenteen kanssa, Immu muistuttaa.

– Saattaa olla, että joukkueen atleetti on eniten loukkaantuneena, kun tämä tasapaino ei ole kunnossa, lisää Raipe.

- Pelityyli on mennyt sellaiseksi, että taitavat kaverit eivät oikein pääse esille, miettii Jarmo Jamalainen.

Raipe ei itse ole juurikaan kaukalosta pois loukkaantumisten tähden. Itse asiassa ainakaan Ruotsista paluunsa jälkeen Raipelle ei ole jäänyt yhtään ottelua väliin loukkaantumisen vuoksi.

– Tässä tulee juuri se pelisilmä. Ei Raipe syöksy pää edellä sinne tilanteisiin, vaan katsoo, kuinka se tilanne on järkevintä pelata. Toiset eivät tunne kuin yhden tavan mennä kaksinkamppailuun – aina olkapään kanssa ja ryminällä, Immu huomauttaa.

Raipe itse muistuttaa tasapainon tärkeydestä. - Jos olet jatkuvasti katollasi, niin riski vammoihin kasvaa moninkertaiseksi. Lisäksi olet jokaisen katollakäynnin johdosta ainakin 15 sekuntia pelistä pois eli puolet tai kolmasosan koko vaihdosta.

Liike, voima vai taito?

Painottuuko jääkiekkoilu liikkeeseen, voimaan vai taitoon – sille eivät Immu ja Raipe löytäneet yksiselitteistä ratkaisua. – Nuorten maajoukkuehan on nyt aika tyypillinen meidän junioriputken tulos. Liikkeessä ja voimassa ei hävitä kenellekään, mutta taidossa olemme jäljessä. Kun aiemmin olimme taidossa esim. Kanadaa ja USA:ta edellä, niin emme enää ole. SM-liigassakin on pulaa sellaisista pelaajista, jotka henkilökohtaisella taidollaan voivat ratkaista otteluita, Raipe arvioi.

Hän kuitenkin lisää, että taito on tietenkin erilaista kuin ennen. – Syöttötaidossa on hirveästi parantamisen varaa. Pitäisi pystyä nopeilla lyhyillä syötöillä purkamaan isojen pakkien roikkuminen.

– Pelityyli on mennyt sellaiseksi, että taitavat kaverit eivät oikein pääse esille. Kun siellä on viiden miehen muuri äijää vastassa, ei niin taitavia helpolla löydy, jotka siitä menevät. Suomalaisia taitavia pelaajia on paljon ulkomailla, Immu sanoo.

–SM-liigassa menestyy aika hyvin pelkästään hyvällä kurinalaisella puolustuspelaamisella ja hyvällä liikkeellä, kiteyttää Raipe.

Kiekollista taitoa hyökkäyksessä ja puolustuksessa: Raimo Helminen ja Cory Murphy.

Junioriputken suurin ongelma on pelaamisen vähäinen määrä. – Valmennus tuottaa kyllä fyysisesti valmiita kavereita, mutta pelaamaan oppii vain pelaamalla. Jos treenejä on kolme kertaa viikossa ja siihen päälle yksi peli, niin pelaamisen jääaika poikaa kohti jää todella vähäiseksi. Meillä saattoi olla jääaikaa seitsemän tuntia pelkästään sunnuntaisin omissa harjoituspeleissä, Raipe laskee.

Junnun syötävä riittävästi

Merkittävä tekijä on jääkiekkoilijan kehittymisessä ja harjoittelussa ravinto. Nyt tältä alueelta on tietoa satoja kertoja enemmän kuin 20-30 vuotta sitten. – Kunnon ruoka riittävän usein päivässä on tärkeä perusasia, jonka juniorit liian usein unohtavat. Joku poika saattaa vetää kahdet harjoitukset päivässä pelkällä karkkipussilla ja omenalla, kun hänen pitäisi syödä terveellistä ravintoa kolmen tunnin välein. Ei siinä kehity fysiikka yhtään. Keho on koko ajan vararavinnolla. Alkaa tulla takapakkia ja mm. vastustuskyky heikkenee, Immu jylisee.

– Junnuvalmentajille onkin aika iso haaste saada tämä asia perille kunnolla. Mutta kyllä ne kaverit, joilla on todella palava halu kehittyä, kulkevat eväät repussa, Immu on huomannut. – Mummo on hyvä ravintoterapeutti sanonnallaan ”syö että jaksat”.

Pelipäivänä tärkeintä on, miten pelin jälkeen juo ja syö. – Palautusjuomat heti pelin jälkeen, vähän palaa ja verryttelemään. Sitten kunnon ateria. Ennen peliä mennään ohjelmalla aamupala, aamujää, lounas, välipala hallille lähtiessä. Tietenkin aamujäällä ja peliä ennen pukukopilla on vielä hedelmää, Immu listaa.

Raipe huomauttaa, että tässäkin on yksilöllisiä eroja, jotka usein ovat muovautuneet pitkän kokemuksen mukana. – Itse lähden peliin nykyisin hiukan nälkäisenä. Toisille taas ei heti pelin jälkeen maistu oikein mitään. Toiset taas olisivat valmiita lusikoimaan soppaa vaikka kesken kolmatta erää.

Pronger, Sakic, Näslund

– Chris Pronger, räväyttää Raipe, kun ryhdytään etsimään ihanteellista pakkia. – Siinä on iso kiekkoa pelaava pakki, jolla on tarpeeksi kovuutta omassa päässä. Nykyäänhän on pakeilla eniten tilaa tehdä peliä. Ihannekentälliseen tarvitaan kaksi hyvää kiekollista pakkia, jotka pystyvät kuitenkin myös hyvin puolustamaan ja ovat riittävän kovia. Tarvitaan käsiä, jalkoja, silmää, päätä ja kovuutta. Nämä ominaisuudet aika harvoin yhdistyvät samassa pelaajassa ja sen tähden rakentavat pakit ovatkin usein pienempiä ja heillä on sitten omassa päässä vaikeuksia. Ilveksen viime vuosien pakeista Ivan Majesky on ollut lähimpänä ihannepakin ominaisuuksia, Raipe selostaa.

Sentteriksi herrat nimesivät Joe Sakicin. – Hän on illasta toiseen aina töissä ja tekee tulosta tasaisen varmaan tahtiin kaudesta toiseen. Peter Forsberg on pelaajana parempi, mutta nukahtelee välillä. Pisteet syntyvät usein ryppäissä. Forsberghan on huomannut, että ei kannata hänen kokoisen kaveri törmäillä yli satakiloisiin pakkehin, koska siitä ei tule kuin vammoja. Wayne Gretzky täytyy tässäkin ottaa esiin, koska hän oli esimerkki pelaajasta, jolla oli valtava halu ratkoa otteluita omalla panoksella.

Laituriksi tulee Markus Näslund. – Kymmenen vuotta sitten kaikki huippulaiturit olivat voimalaitureita. Nyt on todella paljon tuollaisia 180 sentin mitoissa olevia kovia laitahyökkääjiä. NHL:ssakin ehkä enemmän ollaan panostamassa taitoon.

– Kokokysymystä on meillä korostettu vähän turhan paljon. Monen joukkueen rakentamisessa on jäänyt taitopuoli vähemmälle. Ei sitäkään moittia voi. Joukkueen voi kasata monella tapaa.

– Kaikkein tärkein ominaisuus on kuitenkin tahto olla hyvä. Se merkitsee 80 prosenttia kaikista ominaisuuksista, vakuuttavat Raipe ja Immu.

Teksti: Tarkki Hurskainen
Kuvat: Jouni Valkeeniemi

^^ Ylös