Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Haastattelu 21.5.2003: Mikko Suvanto

 

Pikakiituri Suvanto nauttii maalinteosta

Ilveksen jääleirillä moni on seuraillut hyväksyvästi päätään nyökytellen valkoisella paidalla numerolla 9 pelaavaa pörriäistä, jonka hyvä luistelu iski silmään heti ensimmäisissä jääharjoituksissa.

Mies on Tanskan liigassa tehokkaana verkon heiluttajana häärinyt Mikko Suvanto, joka on tosissaan hakemassa SM-liigasta pelipaikkaa. - Kyllä nyt pannaan kaikki likoon pelipaikan saamiseksi. Tämän kevään Tanskan mestaruudesta nousi ikään kuin uusi kipinä, että nyt tai ei koskaan, juttelee sanavalmis Suvanto.

Mikko Suvanto on Jokerien kasvatti, joka muutama vuosi sitten lähti Tanskan liigaan pelaamaan. - Oikeastaan etsin peli- ja opiskelupaikkaa Ruotsista, mutta sitä ei silloin löytynyt. Sitten kuulin ihan sattumalta, että Tanskassa olisi opiskelupaikka ja samalla pelipaikkakin löytyi. Ajattelin, että ollaan siellä sitten vuosi, mutta olen viihtynyt siellä niin hyvin, että se vuosi venähti useammaksi.

- Tanskan liigan taso paranee koko ajan. Tällä kaudella ottelut olivat todella tasaisia. Joukkueisiin on tullut paljon hyviä ruotsalaisia ja tshekkejä nostamaan tasoa. Vauhti on kova ja peli hyökkäysvoittoista. Minullehan se sopi erinomaisesti. Niin fyysistä peli ei ole kuin Suomen liigassa, kuvailee Suvanto.

Hän nappasi jo toisen Tanskan mestaruuden tänä keväänä. Edellinen tuli kaksi vuotta sitten. - Tosi hyvältä maistui, koska meiltä ei oikeastaan odotettu mestaruutta. Pari vuotta sitten oltiin suosikkeja. Meillä joukkuetta nuorennettiin aika paljon ja lähdettiin aika varovaisesti liigaan. Mutta peli lähti vähitellen rullamaan paremmin ja paremmin. Itselläkin meni pudotuspelit todella hienosti ja joukkueella oli hirveä lento.

Suvanto pelasi lähes koko kauden yhdessä Ilveksessä pari vuotta sitten pelanneen Timo Koskelan kanssa. - Meillä oli hyvä ketju ja Tillun kanssa synkkasi hyvin yhteen.

Suvanto oli pari vuotta sitten menossa SaiPaan, mutta play offeissa rikkotunut polvi ei tullut kuntoon ilman leikkausta, mikä söi kesän harjoitusjakson. - Se jäi silloin harmittamaan. Nyt on polvi täysin kunnossa.

Suvannon piti tulla Ilveksen leirille jo aikaisemmin keväällä, mutta yllättäen Suvannon joukkue etenikin Tanskan liigassa aina finaaleihin saakka eikä mies ehtinyt huhtikuun alun leirille Hakametsään. - Jamalaisen Immu tuntee Tanskan kiekkoa ja sen kautta se lähti. Kyselin itse monelta suunnalta, olisiko mitään mahdollisuuksia saada paikkaa SM-liigasta.


Ennen Ilveksen leirille tuloa Suvanto treenasi kolmisen viikkoa Bluesin mukana ja oli jo lähellä sopimusta. - Valmentaja olisi halunnut tehdä sopimuksen, mutta korkein johto halusi vielä odottaa. Onneksi minulle oli pidetty Ilveksen leirille paikkaa auki. Pääsee täällä nyt yrittämään.

Miltä tämä viikko on tuntunut? - Kovaa mennään, mutta niinhän pitääkin. Kaikkeni teen sen eteen, että pelipaikka aukeaisi. Ilveksen joukkue vaikuttaa nyt tosi hyvältä. Treeneissä on vauhti kova ja kaikki jätkät tekevät hullun lailla hommia. Mukavia kavereita ja kaikilla on kova halu mennä eteenpäin. Viime kausi ei varmasti tule toistumaan - kaikista näkee sen.

Mikko Suvanto on nopea luistelija ja hyvä spurttaaja. Monet jääharjoituksia seuranneet panivat merkille pelinomaisissa harjoituksissa miehen pohjaton nälkä hakeutua maalintekopaikkoihin.

- Kyllä minun pelini perustuu nopeuteen ja niihin maalipaikkoihin menemiseen. Maalin tekeminen on kuitenkin jääkiekossa se hienon asia, jonka eteen pitää työtä tehdä. Ja tietenkin tykkään panna vastustajien pakit ahtaalle kovalla karvauksella.

Haastattelu: Tarkki Hurskainen
Kuva: © Poika Kotiin Oy  

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute