Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves - Ässät 6-2 (1-0, 5-2, 0-0)

 

Ilves jyräsi Ässät

(03.09.2003) Ilves kohtasi harjoituskauden toiseksi viimeisessä pelissään Ässät. Lempäälän jäähallissa pelatussa ottelussa ei Ässistä ollut todellista vastusta ja Ilves takoi selvät 6-2 -voittolukemat tulostaululle. Ottelun ratkaisu syntyi toisen erän alussa, kun Ilves pöllytti verkkoa Ässä-maalivahti Scott Langkow'n takana neljä kertaa reilun kolmen minuutin sisällä.

Laurilan maalista ottelun suunta

Ottelu alkoi Ilveksen painostuksella ja jo kolmen ja puolen minuutin kohdalla syntyi ottelun ensimmäinen maali. Hyvän pelin pelannut Mikko Suvanto voitti hyökkäyspäädyn aloituksen takaviistoon, minkä seurauksena Henri Laurila pääsi ampumaan lujan lyöntilaukauksen vastakiekkoon. Langkow ei ehtinyt millään torjuntaan mukaan, kun kiekko painui vastustamattomasti takanurkkaan. Maalin jälkeen Ilves jatkoi painostustaan, mutta lisämaaleja ei erässä enää nähty. Ilves-puolustus esitti muutaman karkeahkon syöttövirheen, mutta Ässät ei onnistunut hyödyntämään saamiaan paikkoja. Ilves-maalissa Tuomas Nissinen joutui muutaman kerran venyttämään itsensä kunnolliseen torjuntaan, mutta muuten Ilves-maalin tuntumassa oli rauhallista.

Erän 15. peliminuutilla Raimo Helminen malttoi rauhassa ottaa toisen aallon mukaan hyökkäykseen, jonka seurauksena Teemu Jääskeläinen pääsi purjehtimaan yksin maalille asti, mutta Langkow torjui Teemun harhautuksen varmasti.

Toisen erän alku yhtä maalia

Ilves tuli ottelun toiseen erään kovalla sykkeellä. Ässä-pelaajat olivat alusta lähtien pari potkua perässä, eikä Ilves jättänyt tällä kertaa paikkojaan tuhlaamatta. Ilotulituksen aloitti Suvanto, joka jatkoi maalin edestä Antti-Jussi Miettisen vapauttavan syötön sisään. Reilun minuutin päästä Jääskeläinen lähetti oman siniviivan tuntumasta pystysyötön Ville Snellmanille, joka otti kiekon taitavasti haltuunsa Ässä-pakkien välissä ja luisteli läpiajoon - bravuuriharhautuksella Langkow liikkeelle ja kiekko rystypuolelta vastustamattomasti sisään. Erän kolmas maali oli illan onnekkain. Vahvasti raatanut ja koko sydämellään taistellut Erkki Rajamäki pelasi kiekon kulmauksesta siniviivalle Jukka Laamaselle, jonka veto siniviivalta nousi korkeuksiin Ässä-pelaajan mailasta. Kiekko leijaili vastassa olleen Langkow'n yli. Lopullinen sinetti nähtiin minuuttia myöhemmin, kun Ville Snellman esitti ottelun upeimman suorituksen ja tykitti tyylipuhtaan kääntölämärin kilpikäden yläkulmaan. Ilves oli siirtynyt ratkaisevaan 5-0 -johtoon.

Pientä lohtua Ässä-pakkaan toi Mikko Peltonen, joka pääsi erän ensimmäisen Ässä-pyörityksen jälkeen ampumaan vastakiekkoon vierasjoukkueen avausmaalin. Nissinen oli torjunut tilannetta edeltävässä tilanteessa hienosti, mutta ei mahtanut mitään B-pisteiden välistä tulleelle jatkolaukaukselle. Kaksi minuuttia myöhemmin oli vaihteeksi Ilveksen vuoro heilauttaa maaliverkkoa. Tomi Källarsson avasi Jesse Niinimäen ja Tommi Jämingin 2-1 -hyökkäykseen. Niinimäki jakoi ja Jäminki viimeisteli taidokkaasti takatolpalta maalin kattoon lukemiksi 6-1.

Ajassa 29.15 kuumenivat tunteet. Ville Koistinen hermostui Marko Kivenmäen tökkimiseen ja pienen tunnustelun jälkeen hanskat tippuivat jäähän. Kivenmäki sai ensimmäisen lyönnin perille, mutta lopuista iskuista vastasi Koistinen, joka sai heti alkuunsa vedettyä Kivenmäen paidan pään yli ja otti ylivoimaisen pistevoiton. Molemmat nujakoitsijat palkittiin tilanteesta ottelurangaistuksin ja Koistinen sai lisäksi kahden minuutin jäähyn huitomisesta.

Erän viimeisestä maalista vastasi Ässien Tuomo Harjula, joka ohjasi suoraan ilmasta puolustaja Steve Shirreffsin laukauksen Nissisen selän taakse 47 sekuntia ennen toisen erätauon alkamista. Kahden erän jälkeen Ilves johti siis 6-2.

Kolmas erä maaliton, mutta Ilves-hallintaa

Ottelun viimeisessä erässä ei nähty enää lisäosumia. Ainoat tilastomerkinnät tulivat jäähyjen muodossa. Vaikkei Ilves onnistunut viimeistelemään enempää osumia, hallitsi se kolmatta erää lähes täydellisesti. Suoraviivainen maalille ajaminen vaihtui pikkunäppäräksi pelailuksi ja kauniiden kuvioiden hakemiseksi. Snellman oli kruunata illansa kypärätempulla, mutta ratkaisevalla hetkellä kiekko karkasi takatolpalla. Myös Radim Kucharczyk pääsi yrittämään Marek Vorelin tarjoilusta, mutta laihoin tuloksin. Ässien paras tilanne päätyi Ilves-tolppaan, mutta minkäänlaista muuta painetta Ässät ei pystynyt erässä järjestämään.

Selvä peli alusta lähtien

Ilves hallitsi kenttätapahtumia ylivoimaisesti. Vaisuhko Ässät pelasi ilman ykkössentteri Martin Bergeronia ja kapteeni Jari Korpisaloa. Ilveksen vahvuudesta puuttui edellisviikon JYP-ottelussa kiekon korvaansa saanut Ville Leino ja niskavaivainen Timo Peltomaa - muuten joukkue pelasi parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Ilveksen esitys oli kauden toiseksi ehjin, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei vierailijajoukkue esittänyt tänään todellista vastusta missään vaiheessa. Ilves-leiristä erottui lievästi Raimo Helmisen ja Mikko Suvannon johtamat ketjut. Marek Vorelin johtama kakkosketju esitti muutaman kauniin kuvion lähinnä Marko Luomalan erinomaisten esitysten ansiosta. Puolustuksen ykkösmies oli Martin Hlavacka, joka jakeli tarkkoja ja fiksuja avauksia sekä puolusti eleettömän varmasti.

Ilveksen viimeinen harjoitusottelu ennen SM-liigan alkamista pelataan jo ylihuomenna perjantaina. Kuusankoskella pelattavassa ottelussa Ilves saa vastaansa SaiPan.

Otteluraportti: Ilkka Uitti
Tilastot: Toni Tumanoff
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
3:35 Henri Laurila (Mikko Suvanto) 1-0
Rangaistukset
4:05 Mika Niemi, Ilves 2 min huitominen
8:38 Timo Salonen, Ässät 2 min kampitus
16:29 Martin Hlavacka, Ilves 2 min koukkaaminen
II erä
Maalit
21:45 Suvanto (Antti-Jussi Miettinen-Jukka Laamanen) 2-0
22:56 Ville Snellman (Teemu Jääskeläinen-Ismo Sirén) 3-0
23:46 Laamanen (Erkki Rajamäki) 4-0
24:48 Snellman (Niemi-Jesse Niinimäki) 5-0
25:43 Mikko Peltonen (Kristian Kuusela) 5-1
27:22 Tommi Jäminki (Niinimäki-Tomi Källarsson) 6-1
39:13 Tuomo Harjula (Steve Shirreffs) 6-2
Rangaistukset
29:15 Ville Koistinen, Ilves 2+25 min huitominen (kärsi Jäminki) + ottelurangaistus
29:15 Marko Kivenmäki, Ässät 25 min ottelurangaistus
35:27 Suvanto, Ilves 2 min huitominen
35:27 Juha-Pekka Ketola, Ässät 2 min huitominen
37:12 Radim Kucharczyk, Ilves 2 min koukkaaminen
III erä
Maalit
Maaliton
Rangaistukset
47:05 Marek Vorel, Ilves 2 min kiinnipitäminen
47:05 Mika Rontti, Ässät 2 min koukkaaminen
59:41 joukkuerangaistus, Ässät 2 min liikaa pelaajia kentällä (kärsi Ketola)
Maalivahdit
Tuomas Nissinen, Ilves
Scott Langkow, Ässät
Jäähyt
Ilves 6 x 2 min + 1 x 25 min
Ässät 4 x 2 min + 1 x 25 min
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Snellman
Jääskeläinen-Murphy
Luomala-Vorel-Kucharczyk
Koistinen-Hlavacka
Rajamäki-Suvanto-Miettinen
Laurila-Laamanen
Niemi-Niinimäki-Jäminki
Källarsson-Sirén
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute